Päivän asu: Pihalla vihertää Vol. 2

Plussakelin pulkkakävelylle keskustaan lähdin kevyen oloisissa varusteissa, mutta siitä huolimatta sain kuumaverisenä tyyppinä aikaiseksi hikiset oltavat niskaan ja tissivakoon. Lunta sateli pitkin päivää välillä enemmän ja välillä ihan hiljaksiin. Sitä löytyikin kävelyn päätteeksi pulkasta, hiuksistani ja laukkuni päältä pieninä kasoina.

Toisin kuin kenties lopputalvesta, nautin lumesta, valkoisesta maisemasta ja pulkka-ajelulle sopivista, hiekoittamattomista teistä täysin siemauksin. Pienet kasautumiset tai lumen alla piileskelevä jääkerros eivät jaksaneet harmittaa, niin ihanan talvisen ja jouluisen tunnelman muutaman sentin paksuinen lumikerroskin onnistui luomaan.

Reppu on nähty käytössäni viime viikkoina tiuhaan. Ostin sen Keravan Fidalta samalla reissulla keniajakun ja papukaijakorvakorujen kanssa. Burberryn tikkitakki on samaisesta paikasta, tosin viime talven löytöjä jo. Saappaatkin ovat kirppisostoksia, Vesannon Wanhalta koululta.

Hame on ostettu laivalta, paljettipusero ja neule ovat ikivanhoja H&M-ostoksia. Huivi on kaverin vanha. Friis & Co.n söpöt ja kerrankin riittävän isot (koko L) hanskat olivat alennusmyyntien viimeinen pari Nellystä, mikä näkyi onnekseni myös hinnassa.

Korvakorut sorruin ostamaan Kalastajan Vaimon postauksen luettuani, niistä tulee parempia kuvia kunhan kerkiän. Kiirettä näet pitää; Ensi viikolla on nimittäin kaksi tenttiä, joista soisin pääseväni läpi eikä lukemistilanne ole vielä hääppöinen. Toisaalta jos noista selviän ovat vuoden 2013 tentit sitten siinä. Rutistusta, rutistusta!

Tein muuten vähän laskelmia ja laskutavasta riippuen tavoitteenani olisi kiskoa tämän syksyn ja alkavan kevään aikana kasaan 63-78 opintopistettä, ensimmäisenä vuonna kasasin hyväksilukuineen 85 opintopistettä, joten viimeiselle vuodelle jäisi pakollisia opintoja tehtäväksi 50 opintopisteen verran.

Jos valmistuisin alle kolmessa (opiskeluun käytetyssä) vuodessa, keskimäärin kolmen ja puolen vuoden opinnoista, voisin olla itseeni kohtuullisen tyytyväinen. Semminkin kun useimmat allekirjoittanevat sen, ettei tukevasti raskaana tai pienen lapsen kanssa opiskeleminen ole aina kovin auvoista.

Toivotan talvista ja vähemmän opiskeluhommien täyteistä viikonloppua teille!

P.S. Postauksen otsikko viittaa siis taannoiseen postaukseeni, jonka nimeä meinasin vahingossa käyttää toistamiseen. 

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

2 kommenttia artikkeliin “Päivän asu: Pihalla vihertää Vol. 2

Vastaa käyttäjälle JonnaH. (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *