Tämän vuoden projekti: 52 viikkoa

Luen paljon blogeja ja jos törmään edukseen erottuvaan projektiin tai juttusarjaan, seuraan usein koko homman innolla loppuun. Kokouttavaksi juttusarjaksi osoittautui (monen muun ohella) Elsan viime vuonna toteuttama yhteiskuvaprojekti*, 52 viikkoa. Projektin lopussa hän innosti bloggaajia (ja muitakin vanhempia) mukaan ja päätin lähteä leikkiin. Mukaan ovat lisäkseni lähteneet ainakin Lapsellista-, Ipanainen- ja Lapsen tahtiin-blogit. 

Kuvaan Kuuttia aika paljon ja miehestäkin otan räpsyjä aina kun hän on sillä tuulella. Itsestäni kuvia kertyy säännöllisesti ainakin asukuvien muodossa. Minusta ja lapsesta otettuja yhteiskuvia saa toisinaan etsiä valokuva-arkistosta useiden kuukausien takaa. Kuutin elämän ensimmäisen vuoden paperisesta kuva-albumistakin löytyi paljon enemmän kuvia lapsesta isänsä kanssa, mikä ei sinällään haittaa, mutta olisihan ollut mukava, jos vauva-ajalta olisi ollut enemmän kuvia myös minusta vauvan kanssa.

Jos saan projektin toteutettua, löytyy tämän vuoden lopussa sivupalkin tunnisteen ”52 viikkoa” alta 52 yhteiskuvapostausta. Lapsen kasvun seuraamisen, vaate- ja hiustyylien vaihtelun – miksei vaikka äidin takamuksen koon muutoksen vahtaamisen nimissä, säännöllinen kuvaaminen voi olla aika jännittävää. Mies lupautui vähän nuristen kuvaajan hommiin ja sukulaiset sekä ystävätkin saattavat huomata joutuvansa kuvauspuuhiin.

Tämän viikon kuviin mukaan pääsi myös Hertta ja ne on räpsäisty anoppilaan lähtiessä pihalla. (Ah tätä valon määrää – edes keskipäivällä ei riitä valo kuvaamiseen.) Jatkossakin kuvat ovat varmaan ennemmin arkisten puuhien lomassa napattuja kuin viimeisen päälle mietittyjä taidepotretteja. Mutta sellaisenaan ne kelpaavat itselleni paremmin kuin hyvin, sillä jäähän siinä sivussa muistoja siitä tärkeimmästä – arjesta.

Miltä kuulostaa, jaksatteko seurata tällaista koko vuoden läpileikkaavaa juttusarjaa?

 *Kaikki Oi mutsi mutsi-blogin projektin kuvat löytyvät täältä.

P.S. Muistakaa arvonta!

P.P.S. Koetin vastailla eilen illalla kaikkiin kommentteihin (paitsi arvontapostaukseen) eli jos joku on odotellut vastausta kommentteihin, niiden pitäisi olla taas ajan tasalla.

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

2 kommenttia artikkeliin “Tämän vuoden projekti: 52 viikkoa

  1. Tää on kyllä niin hauska juttu, että päätin itsekin jo aiemmin tällä viikolla ottaa tämän vuoden kestävän haasteen vastaan. Oon itse niin huono olemaan kameran edessä, mutta nyt yritän tsempata, että saadan se kuva joka viikolta.

    • Minulla kameran edessä olo ei ole se ongelma, mutta miehen motivaation ylläpitäminen ja asian muistaminen voivat hektisimmillä viikoilla olle kynnyskysymyksiä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *