Downshiftaaminen on päivän sana, mutten ole ikinä ihan täysin sisäistänyt sitä. Jos kyse on siitä, ettei tee itselle epämieluisaa työtä hampaat irvessä suurinta osaa vuorokaudesta, en ehkä ole ollut vaan sopivassa tilanteessa päätyäkseni eksistentiaaliseen vauhtisokeus-kriisiin; Olen vain porrassiivonnut, hoitanut lukuisten perheiden lapsia, ollut vanhemman rouvan ja pienen lapsen henkilökohtaisina avustajina, toiminut kodinhoitajana…
Ja suurimman osan ajasta lähtenyt töihin mielelläni, vaikka työpäivät ovat venyneet matkoineen välillä kymmenestä yhteentoista tuntiin. Olen miettinyt, onko töissä uupumisen ja työhön käytetyn ajan vastustaminen hyvinkin ihmiskohtaista, sillä itselleni työ kuin työ on tuonut yhteiskuntaan osallistumisen ja onnistumisen kokemuksia sekä hyvää mieltä.
Välillä työrintamalla on ollut rennompaa, lähinnä opiskelu- tai vanhempainvapaa-aikana. Silloin lapsen hoito ja erinäiset järjestöhommat kuten partiopestit, perhekahvilan pyörittäminen sekä uusimpaan harrastukseeni, bloggaamiseen, liittyvät blogosfäärin yhteisöllistämistempaukset ovat täyttäneet kalenteriani ja päiviäni.
Viime päivinä postaukset ovat lipsahtaneet hyvän elämän, omien oppimistapojeni ja ystävyyden pohjimmaisen luonteen (yli?)analysoinnin puolelle, joku voisi sanoa eevakolusmiksi. Mutta aika ajoin elämän olennaisien asioiden liitoskohdat täytyy tarkistaa, kiristää lenksuttavien jalkojen ruuvit ja oikoa pellistä kuprut. Lupaan etten ota kuitenkaan tavaksi!
Se mitä aioin ennen metakirjoituosioita sanoa oli, että olen pohjimmiltani puuhaajatyyppiä. Vapaa-ajanvietto luiskahtaa helposti suursiivoukseksi, tapahtumien järjestämiseksi tai lähipiirin asuntojen uudelleensisustamiseksi. Ja kaikesta päätellen puuhakkaana pysyminen tekee minut onnelliseksi.
Siksi tämän päivän ohjelmallinen anti: crossing, sali, Ikean reissu ystävän kanssa ja lastenkutsut siihen päälle ei tunnukaan pelottavalta, puuduttavalta tai vapaapäivän ahtamiselta epämieluisen täyteen vaan mainiolta tavalta viettää lauantaita.
Toivottavasti teidän viikonloppunne on sopivasti täytetty kaikella mukavalla ja hedelmäkulhosta löytyy vitamiinikavereita kantamaan kohti kunnon kevättä! Sillä ala-asteen luokkatoverin minulle antamin kimalleponitohtorin valtuuksin totean hedelmän päivässä pitävän sekä lääkärin että kallonkutistajan loitolla. Että Jutta voi tunkea sen ananaksen hanuriin ja olla ihan hiljaa vaan.
P.S. Kuten kuvista näkyy, meidän asuntommekin on hyvä osoitus täyden kaapin ja nurkkien elämän filosofiasta. Sekä asujien määrän suhteessa neliöihin että asunnon käyttötarkoitusten puolesta, onhan se kahden ihmisen kotitoimisto (koko- ja osapäiväisesti), eläintarha ja lataamo samaan aikaan.
P.P.S. SISUSTUSKIRJA-ARVONTAAN TÄSTÄ!
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ
Itsekin haaveilen päivästä, jolloin voisi olla tekemättä YHTÄÄN MITÄÄN: hiihdellä koko päivän yökkärissä, katsella tv:tä ilman, että seuraa mitään ohjelmaa, syödä jääkaapin jämiä ja ihan vaan OLLA. Oikeasti kuitenkin tiedän, ettei se minulta ikinä onnistu: aina on liikaa rautoja tulessa ja ihan rehellisesti myös miljoona asiaa, jotka kiinnostavat löhöilyä enemmän. Tänäänkin oli tarkoitus ihan vaan viettää lököpäivää kotona eilisistä juhlista toipuen, mutta hups: kymmeneltä olin jo kauneushoitolassa ja sen jälkeen ohjelmassa on ollut ruuan laitto, siivous, piipahdus rautakauppaan ja kahvilaan, kaksiveen kanssa puuhailua, blogien lukemista ja kohta uuden sohvapöydän öljyämistä.
Hyvin sanottu tuo, että ainahan sitä voi aikoa löhöillä / mukamas haaveilla siitä, mutta sitten tositilanteessa kaikki puuhailu imaisee mukaansa ja… kiinnostaakin itse asiassa enemmän kuin rötvääminen. 🙂
”eevakolusmiksi”
Hahahahaaa, kukakohan se joku olis 🙂
Ja kenen ihanan töhvelöiset on tuossa kolmanneksi ylimmässä kuvassa?
Luulen että itse asiassa aika moni osaisi yhdistää asioiden kevyeen mutta silti raskaaseen tapaan pallottelemisen arkkityypin muutamiin tiettyihin hyvinvointi-henkistäjuttelua-lifestyleblogeihin.
Töhvelöiset ovat ”Herra Suden”, henkkamaukan alesta itsensä mukaan anelleen pehmolelun, jolla on ihana pehmohäntä, tekonahkakengät ja kimaltavat korvansisukset. Yksi sympaattisimmista pehmoleluista, joihin olen törmännyt!
Ihania kuvia Vanjasta! Mullakin on kameran muistikortilla kuvia eiliseltä eräästä lumivalkeasta kaunottaresta, tosin sellaisesta jolla on enää vain puolitoista korvaa <3
Mä en kyllä osaa kuvitella sua pelkästään riippukeinussa makaamassa heinänkorsi suussa 😀 Että anna mennä vaan puuhastellen eteenpäin jos siltä tuntuu!
Voi ei mitä sen korvalle on käynyt? Multa saa aina erityissympatiaa häntä/korva/jalkapuolet eläinparat, yhyyyy.
Kyllä mä itse asiassa makasin riippukeinussa heinänkorsi suussa ja luin yhden fantasiakirjasarjan läpi… pari kolme kesää sitten. 😀