Juniorituolipohdintaa

Kuutin syöttötuoli alkaa olla käyttäjänsä kokoon ja tarpeisiin nähden epäkäytännöllinen: Lapsi kykenee kiipeämään tuoliin, muttei pääse sieltä kunnolla alas, sillä tuoli on sen verran kiikkerä ja korkea, että se saattaa kaatua. Juoniorituoli voisikin olla lähiaikoina tarpeellinen hankinta ja olen ryhtynyt pohtimaan, millainen tuoli olisi hyvä.

Huonekaluostosten hätähankintamekan Ikean valikoimista löytyy pari juniorituolia, mutta pohdin kummankin tuolin kohdalla kahta asiaa: Pystyykö lapsi kiipeämään itse tuoliin helposti ja turvallisesti pelkän etuosan kapean riman varassa ja pitäisikö tuolissa olla myös sivuille asti ulottuvaa tukea estämässä sivusuuntaiset keikahdukset?

Juniorituolien tarjonta on mielestäni kaiken kaikkiaan melko vaatimaton. Koetin kartoittaa juniorituolivalikomaa eri nettikauppojen kautta ja tuoleja tuntui olevan tarjolla lähinnä muutaman kympin hintaluokassa tai sitten reippaasti yli sadan euron hintaan. Eikä valmistajiakaan ollut monia.

Kalliimpaa hintaluokkaa edustaa klassikkoaseman saavuttanut Tripp Trapp, joka ei ole varsinaisesti pelkkä juniorituoli, vaikka sen voikin yksinomaan siihen käyttöön hankkia. Tuoliin saa nimittäin lapsen iästä riippuen lisättyä vauvakaukalon tai syöttötuoliosan.

Vaikka Tripp Trapp onkin monikäyttöinen, en hankkinut sitä aikanaan Kuutille siksi, etten ole oikein ikinä lämminnyt sille tarpeeksi maksaakseni tuolista sen melko reipasta hintaa. Tuoli on mielestäni ulkonäöltään vähän romuluinen ja sen puhdistaminen on kaikkine jalkaosineen, tasoineen ja säätökoloineen erittäin rasittavaa.

Päädyin siis ostamaan Kuutille syöttötuoliksi vain siihen käyttöön sopivan tuolin, sillä mieluisaa pidemmän käyttöiän monitoimituolia ei tuolloin löytynyt. Juoniorituolipohdinnan myötä tuoliasia on taas pinnalla ja kävin viime viikolla Stokke Stepsin tuotelanseeraustilaisuudessa: Täytyy sanoa, että nyt taisin löytää monitoimituolin, jolle lämpenin varovasti.

Tällä hetkellä emme tarvitsisi kuin tuolin rungon, joten Steps-tuolin hinta ei olisi kovin korkea siihen nähden, että lapsi voisi käyttää tuolia useita vuosia. Ja jos joskus tarvitsisimme vielä sitteriä ja vauva- tai syöttötuoliosia, ne voisi aina hankkia jälkikäteen.

Stepsin ulkonäkö miellyttää silmääni huomattavasti enemmän kuin Tripp Trappin. Tuolissa täyttyvät torstaina tekemäni tutkimuksen ja pikatestauksen perusteella myös käytännön vaatimukseni juniorituolille eli helppo puhdistettavuus, tukevuus, sivusuuntainen tuki ja rakenne, joka mahdollistaa lapsen kiipeämisen itsenäisesti tuoliin ilman jatkuvaa putoamisen tai tuolin kaatumisen vaaraa.

Osaatteko vinkata hyviä juniorituoleja?

Millaisia ominaisuuksia juniorituolilla pitää mielestänne tai kokemustenne perusteella olla?

 

12 kommenttia artikkeliin “Juniorituolipohdintaa

  1. Päiväkodintädin kokemuksella voisin sanoa, että itselleni tärkeimpiä ominaisuuksia tollaiselle tuolille on: että lapsi pääsee siihen itse turvallisesti kiipeämään ilman tuolin kaatumisen vaaraa, sivulaidat tippumisen/pyörimisen estämiseksi/vähentämiseksi ja viimeisenä joka tulee mieleen, että tuolin korkeus menee himpunverran pöydän korkeuden alle,jotta tuolin reunan saa sinne jolloin lapsi pääsee lähemmäs lautasta ja näin estää hirveän sotkun kun ruokaa tippuu lusikasta matkalla lautaselta suuhun. (hirveän pitkä lause, mutten jaksa enää tähän kellonaikaan ruveta miettimään oikeinkirjoitusta :D)

    • Tuo pöydän korkeus on kyllä hyvä lisäys omaan tekstiini. Melkein pitäisi aina mitata pöydän matalin kohta suhteessa tuolin korkeimpaan kohtaan, että tietäisi tuolin menevän varmasti osittain pöydän alle.

      Koska tosiaan, SE sotkun määrä, jos ruokaa täytyy kuljetella pitkä matkoja lautasen ja suun välillä….

    • Kiitos vinkistä, vaikkei TT olekaan se meidän ykkösvalinta tällä hetkellä!
      Tarjouksia bongaamalla voi säästää lapsen hankinnoissa pidemmän päälle satojakin euroja, joten kaikki vinkit otetaan mielellään vastaan. 🙂

  2. Mä metsästin tylleröisen vauva-aikana meille Brio Grow:n. Löytyi silloin Suomesta yksi punaisella nahkaistuimella. Ja oon ollut niin tyytyväinen, vaikka ihan ulkonäön perusteella ostettiin. Niitä on muuten ollut jossain myös baarijakkarakäytössä, kun kestävät aikuisenkin painon 😀

  3. Meillä on myös Tripp Trapp ja se on kyllä hyvä, mutta jos puhutaan parhaasta mahdollisesta hintalaatusuhteesta niin Ikean Urban on mökkikäytössä havaittu hyväksi. Se on tukeva ja sitä ei saa monen muun kevyemmän juniortuolin tavoin kipattua kumoon ainakaan kovin helposti. Muovisena se on myös helposti putsattavissa. Muunneltavuuden puute on ainoa selvä miinus.

    • Tosi kiva kuulla, että Urban on ollut hyvän oloinen käytössä! Pitäisi varmaan ihan lähteä lapsen kanssa Ikeaan ja testauttaa siihen kiipeämistä/siitä pois tulemista ja sivuttaisliikkuvuutta ennen kuin tekee hankintoja. 🙂

    • Jep. 😀 Tuolin jalat on muutenkin ilmeisesti se puunväristen asioiden puuhamaa tässä huushollissa, sillä about ainoat puunväriset asiat ovat lapsen keittiö ja olohuoneen pianotuolin jalat.

    • Olipas mainio vinkki, varsinkin kun on nyt reippaassa tarjouksessa!
      Lapsen päiväkodilla taitaa olla juurikin noita tuoleja taaperokäytössä. Eikä tuo ole mielestäni edes mitenkään kauhian näköinen!

Vastaa käyttäjälle Jansku (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *