Kutsuputkessa

Tämä kevät pitää sisällään juhlia juhlien päälle ja kutsuja kutsujen perään. Luvassa on muun muassa yhdet ylioppilasjuhlat, lukijailta-vaatekutsuni sekä blogigaala. Yhdet vuosikymmenjuhlat sekä lapsen syntymäpäiväjuhlat olemme ehtineet jo viettää. Enkä suinkaan valita, sillä toisin kuin aviomieheni, minä nautin varauksetta juhlien kuin juhlien tarjoamasta tilaisuudesta seurustella, rupatella ja kenties tutustua uusiin ihmisiin.

Viime viikonloppuna kutsuputki sinkosi meidät koko illan mittaiselle kyläilyreissulle Tessan ja Kainin luokse. Hypistelimme vaatteita, seurasimme lasten touhuja, söimme hyvin ja sopivassa määrin terveellisestikin. Lapsilla oli hauskaa ja aikuiset ehtivät päivittää kuulumisiaan, myös niiltä osin mitä blogosfäärissä oli jäänyt pimentoon.

Juhliin mahtui monia pieniä, hyvän mielen hetkiä, kuten vähän yli kaksivuotiaan tytön kipakasti kajauttama komentokäsky ”kaikki miehet telttaan”, väsyneiden äitien tasapuolinen sekavuustila sekä aiemmilta kutsuilta tuttuun vaate-esittelijään törmääminen.

Tessan luona on aina rento, boheemi, ja välitön tunnelma. Hieman kadehdinkin ajoittain sitä  lämpöä, jota sekä Tessa itse että tämän koti säteilevät. Mutta enimmäkseen paistattelen siinä ilolla. Kiitos sekä emännälle että mukaville vieraille – oli oikein rentouttavaa viettää aikaa kanssanne! Näemme varmaan kaikkien kanssa jossain kevään pippaloissa vielä uudemmankin kerran…

Kutsut rytmittävät koulu- ja harrastuskiireiden täyttämää arkea hyvin, mutta mietin usein kevään juhlasumassa, miksei erilaisia pippaloita ole vastaavassa määrin keskellä syksyn ja talven pimeyttä. Sillä silloin ne vasta tarpeeseen tulisivatkin!

 

2 kommenttia artikkeliin “Kutsuputkessa

  1. Oi, miten kauniisti sanottu! Olet ihana <3
    Ja tervetuloa meidän lämpöön ihan milloin vaan, vaikka joka päivä, te olette aina tervetulleita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *