Geekgasm

Tiedättekö sen tunteen, kun käy ylikierroksilla, muttei saa paljoakaan aikaan. Kun on vetänyt hieman liian tiukalla aikataululla ja suurella työmäärällä jo pidempään ja jossain kohtaa keho ja pää sakkaavat. Olen selvästi siinä pisteessä nyt.

Kun saan asunnon kuntoon, opiskeluhommat seisovat ja opiskelutehtävien edistyessä harrastukset jäävät pölyttymään. Sen siitä saa, kun kahmii itselleen kroonisesti enemmän tekemistä kuin mitä ehtii hoitaa.

Tänään on kuitenkin luvassa pitkään odotettu nollausreissu, elokuvissa pyörähdys miehen ja veljen kanssa, kuten videopostauksessakin jo vihjasin. Ai että tekee hyvää pistää aivot naulaan reippaaksi pariksi tunniksi!

Uppoutua teini-ikäisestä asti mukaansa temmanneitten, sarjakuvien ja elokuvien kautta tutuiksi tulleiden hahmojen kanssa aikamatkailun, mutanttien välisen parisuhdedraaman ja toimintapätkien väliin ujutettujen eettisten kysymyksien vellovaan veteen. Perusteellinen geekgasm – sallittakoon se tällä kertaa!

Kuvat täältä.

 

4 kommenttia artikkeliin “Geekgasm

  1. Ens viikonloppuna, vihdoin. Mies on laskenut tyyliin päiviä viimeiset kolme kuukautta, mutta viime viikonloppu oli ainoa mahdollinen kuvauaviikonloppu, joten tämä leffa sai odottaa vielä viikon. Nyt se sit kiroaa, kun tää ei enää pyöri isoimmassa salissa 😀 (mulle passaa se vähän pienempikin)

Vastaa käyttäjälle lmm (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *