Haavetakki

Tiedän olevani tässäkin asiassa vähän jälkijunassa, mutta olen oppinut että omassa tapauksessani joidenkin vaatehaaveiden täytyy vain antaa hautua riittävän pitkään. Ja nyt kauan pyörittelemäni ajatus vihreästä maihinnousutakista on toteutumassa.

Vihreänsävyisiä parka- ja maihinnousutakkeja on näkynyt muotikuvissa, ketjuliikeiden rekeissä ja kaduilla jo useamman vuoden ja ihastuin niihin lähes heti niiden ilmestyttyä rytinällä verkkokalvoilleni. Olen kuitenkin miettinyt pitkään, onko värimätsäyspakkomielteisen kannalta jonkin tietyn värisen takin hankkiminen lyhytnäköistä ja olisiko jokin tyylin sekä värin puolesta monikäyttöisempi takki fiksumpi hankinta.

Näiden vuosien aikana takkikokoelmani onkin täydentynyt harmaalla villakangastakilla ja mustalla trenssillä, jotka ovat oikein toimivia vaatekappaleita, mutteivät ole herättäneet mitään erityisiä sydämentykytyksiä, toisin kuin vaikkapa rehellisesti rakastamani mokkahapsujakku. Päätin lopulta muutaman vuoden harkinta-ajan olevan riittävän pitkä ja koska sydämeni sykkii vihreille renttutakeille edelleen, klikkasin yhden takin tilaukseen ja sovitukseen.

Minulla oli takille monia valintakriteerejä. Ensinnäkin väri: Sen pitäisi olla riittävän vihreä eikä taittua liikaa vaikkapa ruskeaan, harmaaseen tai siniseen. Toisekseen metalliset yksityiskohdat: Niiden tulisi olla mielellään takin väriset tai hopeiset. Lisäksi takin valintaan vaikuttivat myös pituus, jonka toivoin olevan likimain polvipituinen. Kurvikkaampana töppöjalkana asetin takille vaatimukseksi myös vyötärön säädettävyyden. Muunneltavuudesta, erikoisuudesta ja säväyttävistä yksityiskohdista tuli luonnollisesti lisäpisteitä.

Jännitän kovasti, sopiiko tilaamani takki. Minun täytyy sännätä heti mökiltä kotiuduttuani hakemaan paketti paikallisesta Valintatalosta. Takki on yksi näiden kollaasien takeista ja ajattelinkin kysyä, arvaatteko, minkä takin tilasin?

Takit: 1. & 2. H&M / 3. Seppälä / 4. Lindex / 5.-8. Zalando/ 9. & 10. Zalando / 11. & 12. Ellos

Katso myös:
The takki, villakangastakki talvihommissa ja trenssi koulutyttölookissa

 

4 kommenttia artikkeliin “Haavetakki

  1. Mä en kyllä osaa arvata minkä takin sinä valitsit, mutta itse ottaisin tuon kolmosen. Älyttömän hienon mallinen. Ja näin parin minuutin tuijottelun jälkeen, valitsitko tuon nro 11?

    • Hauskaa että jokaiselle löytyi eri suosikki näistä! 😉
      Ja sekin että tilaisin itse asiassa toisen takkiyritelmäni lopulta näiden ulkopuolelta, kun yksi aiemmin liian kallis takki tuli alennukseen.

Vastaa käyttäjälle phocahispida (Ei varmistettu) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *