Kuukausiarkisto: toukokuu 2014

Elämäni kauheimmat sekunnit

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Lapset ja lasten tyyli, Oma elämä, Vanhemmuus 1 kommentti

Lueskelin Valeäidin kertomusta tilanteesta, jossa lapsi oli päässyt luikahtamaan omille teilleen, vanhemman tarkkaavaisuuden kääntyessä hetkeksi toisaalle. Pystyin samaistumaan hänen tunnelmiinsa, sillä säikähdin itsekin hetki sitten ihan todella. Pahemmin kuin ehkä mitään aiemmin.

Pelkoa, kauhua ja säikähdyksiä on monenlaista. On kauhuelokuvien ennalta-arvattavia, mutta piinaavia, koko ajan nurkan takana vaanivia säikäytyksiä ja liian vilkkaan mielikuvituksen aikaansaamaa pelkoa hiljaisella metsätiellä. (Ja miettikää, kun sieltä vesakosta yhtäkkiä tulla rymistelee hirvi – voi sitä kauhun määrää!)

On nimeämätöntä pelkoa läheisten sairastumisesta tai tapaturmiin joutumisista, inhottavimpina selittämättömät pahat aavistukset, jotka käyvät toteen. Ja sitten on selviytymisen kannalta olennaisia säikähdyksiä, jotka saavat hyppäämään pois huomaamatta jääneen auton edestä, väistämään käärmettä tai vetämään käden pois leimahtavan paistinpannun läheltä.

Toissaviikon perjantaina meillä oli melko tiiviisti ohjelmoitu ilta. Heti harjoitteluni loputtua hyppäsimme autoon, veimme iPadin huoltoon, kävimme ostamassa viemisiä ja suuntasimme kyläilemään, minkä jälkeen koetimme ehtiä vielä hyödyntämään saunavuoromme.

Huoltofirman parkkipaikalla, jossain päin Helsingin laidalla, mies lähti autosta viemään laitetta huoltoon. Irroitin lapsen istuimesta, nostin tämän ulos ja etsin auton etupenkiltä avaimia voidakseni lukita auton. Kuvittelin nähneeni miehen heittämässä niitä penkille lähtiessään. Avaimia ei löytynyt; Mies olikin ottanut ne mukaan. Käännyin sanoakseni lapselle että mennään hakemaan iskältä avaimet, että saadaan auto lukkoon. Ja lasta ei näy missään, ei yhtään missään.

Pyörin ympäri, katsoin onko lapsi kiertänyt auton toiselle puolelle. Parkkipaikka oli lähes tyhjä, näin esteettömästi viitisen metriä lähes joka suuntaan. Meinasin mennä totaaliseen paniikkiin: Eihän lapsi voi muutamassa kymmenessä sekunnissa ilmaan haihtua eikä kukaan voi tätä vierestäni napatakaan minun huomaamattani.

Huusin lasta nimeltä pariin otteeseen, kuulostin varmasti hätääntyneeltä. Tein nopean tilannearvion ja totesin, ettei parkkipaikalla ollut mitään lasta kiinnostavaa. Hänen oli siis täytynyt olla tarkkaavaisena auton kyydissä ollessaan ja huomata, mihin suuntaan mies oli lähtenyt. Suuntasin siis parkkipaikan viereisen rakennuksen kulman taakse kohti huoltoa ja lapsi tuli nurkalla vastaan. Hän oli lähtenyt miehen perään ja katsoi minua hölmistyneenä. Varmaan ihmetteli hätääntynyttä ääntäni.

Vasta pari päivää myöhemmin tajusin, miten vaarallinen tilanne olisi ollut vaikkapa väkijoukon keskellä tai lähellä isoa autotietä. Onni onnettomuudessa että selvisimme vain säikähdyksellä. Tiedänpä olla päästämättä lasta pois silmistäni hetkeksikään. Vahingosta viisastuneenakaan en pysty ymmärtämään, mitä järkeä evolutiivisesti tai muutenkaan on siinä, että kaksivuotiaalla on taitoja vaikka mihin, muttei järkeä sen himpun vertaa.

Ovatko lapsenne tai muut metrin mittaiset tyypit onnistuneet säikäyttelemään teitä kunnolla?

 

Vielä takeista: pienistä ja haaveeksi jääneistä

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Muu tyyli 2 kommenttia

Se himoitsemani takki tuli postissa, noudin sen ja sovitin. Ja voihan pakurikääpä, vyötärösäätö ei ollutkaan toivotunlainen. Takki oli liian massiivinen ja laatikkomainen makuuni. Sopisi paremmin jollekin taitoluistelija-runotyttömalliselle kuin minulle.

Tungin siis takin huokaisten takaisin laatikkoonsa ja pitäisi viedä se palautukseen. Harmittaa siksikin vietäväksi, että takki oli sellaisen merkin takki, jonka vaatteista pidän yleisesti ottaenkin ja 190€ alkuhinta oli pudonnut viiteenkymppiin. Mutta kun ei niin ei.

Laitoin nyt, vahingosta viisastuneena, hieman erilaisella vyötärösäädöllä varustetun takin tilaukseen, toivotaan että se täyttäisi toiveeni. Kun tätä takkiasiaa on näin kauan haudottu, en aio nyt tyytyä sinne päin toiveisiini sopivaan takkiin.

Kun etsiskelin takkia itselleni päädyin tapani mukaan hieman harhateille eli selaamaan lasten maihinnousu- ja parkatakkeja. Löysinkin lapselle alennusmyynneistä mainion toppatakin ensi talvelle (tai sitä seuraavalle, jos lapsi kasvaakin todella hitaasti). Todella tyypillistä, parhaimmassa tapauksessa tässä käy taas niin että löydän lapselle jotain, mutta jätän ostamatta alun perin itselleni kaavaillun asian.


Takit: 1.,4., 6. & 7. Babyshop / 2. & 3. Ellos / 5. H&M

Päivän minityyli: Retroa ja tennareita

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Muu tyyli 4 kommenttia

Kävimme lapsen kanssa saunomassa vanhemmillani ja nappasin hänelle matka-asuksi vain ohuehkon takin ja kevyet kengät, sillä oleilimme ulkona vain autolle köpöttelyn ja sillä ajelun verran.

Jotkin vaatteet iskevät niin paljon, että niitä tekisi mieli hankkia monessakin värissä tai kuosissa. Useimmiten saan itseni hillittyä, mutta noita Noshin lippapipoja löytyy meiltä nykyään kahdessa eri koossa ja värissä. H&M:n dinosaurustennarit löytyisivät varmaan sekä minun että pojan kenkäkaapista, jos niitä olisi saanut aikuisten koossa. (Voi miksei, nyyh!)

Marimekon takin löysin aikoja sitten Huuto.netistä ja se on ilmeisesti oikeasti melko vanha, ainakin lappujen ja pikaisen hakukoneselailun perusteella. Koko on vielä reilu, mutta eiköhän lapsi sen ennemmin tai myöhemmin kasva kiinni. Mainion ruutupaperileggingsitkin hankin reilussa koossa, jotta niiden käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä.

Että semmoinen Kerava city boy* tällä kertaa!

*Linkki sisältää nostalgiapläjäyksen, pahoitteluni.

Haavetakki

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Mieli & hyvä elämä, Muu tyyli 4 kommenttia

Tiedän olevani tässäkin asiassa vähän jälkijunassa, mutta olen oppinut että omassa tapauksessani joidenkin vaatehaaveiden täytyy vain antaa hautua riittävän pitkään. Ja nyt kauan pyörittelemäni ajatus vihreästä maihinnousutakista on toteutumassa.

Vihreänsävyisiä parka- ja maihinnousutakkeja on näkynyt muotikuvissa, ketjuliikeiden rekeissä ja kaduilla jo useamman vuoden ja ihastuin niihin lähes heti niiden ilmestyttyä rytinällä verkkokalvoilleni. Olen kuitenkin miettinyt pitkään, onko värimätsäyspakkomielteisen kannalta jonkin tietyn värisen takin hankkiminen lyhytnäköistä ja olisiko jokin tyylin sekä värin puolesta monikäyttöisempi takki fiksumpi hankinta.

Näiden vuosien aikana takkikokoelmani onkin täydentynyt harmaalla villakangastakilla ja mustalla trenssillä, jotka ovat oikein toimivia vaatekappaleita, mutteivät ole herättäneet mitään erityisiä sydämentykytyksiä, toisin kuin vaikkapa rehellisesti rakastamani mokkahapsujakku. Päätin lopulta muutaman vuoden harkinta-ajan olevan riittävän pitkä ja koska sydämeni sykkii vihreille renttutakeille edelleen, klikkasin yhden takin tilaukseen ja sovitukseen.

Minulla oli takille monia valintakriteerejä. Ensinnäkin väri: Sen pitäisi olla riittävän vihreä eikä taittua liikaa vaikkapa ruskeaan, harmaaseen tai siniseen. Toisekseen metalliset yksityiskohdat: Niiden tulisi olla mielellään takin väriset tai hopeiset. Lisäksi takin valintaan vaikuttivat myös pituus, jonka toivoin olevan likimain polvipituinen. Kurvikkaampana töppöjalkana asetin takille vaatimukseksi myös vyötärön säädettävyyden. Muunneltavuudesta, erikoisuudesta ja säväyttävistä yksityiskohdista tuli luonnollisesti lisäpisteitä.

Jännitän kovasti, sopiiko tilaamani takki. Minun täytyy sännätä heti mökiltä kotiuduttuani hakemaan paketti paikallisesta Valintatalosta. Takki on yksi näiden kollaasien takeista ja ajattelinkin kysyä, arvaatteko, minkä takin tilasin?

Takit: 1. & 2. H&M / 3. Seppälä / 4. Lindex / 5.-8. Zalando/ 9. & 10. Zalando / 11. & 12. Ellos

Katso myös:
The takki, villakangastakki talvihommissa ja trenssi koulutyttölookissa

 

Toukotunnelmia ja vanhemmuusturhaumia

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Matkat 2 kommenttia

Mökillä. Sateen ropinaa, räntää, sinimustia pilviä, tuulenpuuskia ja auringonpaistetta. Epävakaista säätä ja mieltä. Raskausaikana venyneitä lohtuneulemekkoja, merivettä hörpänneet upouudet muumikumisaappaat ja kahlaillessa kastuneet säärystimet. Astmapiippuun hengittelyä keskellä yötä, saunomista, omenapiirakkaa ja viikinkejä läppäriltä.

Lukuisia lintuja: peippoja, merimetsoja, lokkeja, sorsia ja joutsenia. Tohkeissaan oleva koira ja lapsi, joka haluaisi osallistua kaikkiin puuhiin laiturin nostamisesta alkaen; Valitettavasti kaksivuotias on vielä joissain hommissa enemmän tiellä kuin avuksi. Iloa pienistä puuhista, joita on jaksanut tehdä: Kuutin kanssa kaarnaveneellä leikkimisestä, lintujen katselusta ja ihan vaan olemisesta.

Turhautumista pitkittyneeseen tautiin, pitkäksi venyneen ruokailujen välin aiheuttamaa kiukkua, kokemuksia oman vanhemmuuden kyseenalaistetuksi tulemisesta, oli millekään niistä aihetta tai ei. Yrityksiä pitää lapsen uni- ja arkirytmistä kiinni, vaikkemme kotiympyröissä olekaan, tietäen arkiviikon alunkin sujuvan muuten väsymyskitinöiden ja yleisen nihkeilyn merkeissä.

Mitäs teidän viikonloppuunne on sisältynyt?

Savunpoiston laukaisukeskus.

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Muu tyyli Kommentoi

Nyt olisi vuorossa päivän asua eiliseltä ruokailureissulta Helsinkiin. (Tunnistatte aika varmasti myös glamröösin kuvauspaikan?) Mitä tästä sen kummemmin horisemaan kuin todeta että mustaa mustalla; Välillä tekee mieli kiskoa vaatekaapin tummempaakin osastoa päälle.

Mutta nyt kipaisen kuulkaas tuonne pihamaalle, sillä täällä paistaa aurinko, lokit kirkuvat ja meri kuohuu. Miesporukka nostaa laituria paikalleen, mutta itse ajattelin paikantaa lapseni ja koirani sekä tarkistaa, olisiko lakupussissa vielä jäljellä jotain ryöstettävää.

Housut ja takki: H&M / Toppi: Äidin / Kengät: Sigerson Morrison (Zalando) / Laukku: Cubus / Korvakorut: Gina Tricot

 

Pöllöarvonnan voittajat

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään Kommentoi

Käytin eilisen myöhäisillan listaamalla itselleni ylös, ketkä arvontaan osallistujista halusivatkaan säästöpöllön, ketkä olivat ihastuneet pöllökorkkien pullotusmahdollisuuksiin ja keiden kotona kaivattiin pöydän suojaksi tablettia. Sitten syötin arvat random.orgiin erikseen kunkin porukan osalta. Ja nyt sain viimein nakuteltua voittajat myös blogiin.

Toivomansa keltaisen pullonkorkin voitti Amma, turkoosin Mr. Ugglyn arvallaan lunastaa Sannananna ja vaaleanpunaisen pöllötabletin arvonnassa onnisti Ninnua.

Laitan voittajille vielä sähköpostia, mutta jos satutte huomaamaan täältä voittaneenne ennen kuin sähköposti saavuttaa teidät, saatte toki laittaa postiosoitteitanne tulemaan blogin mailiin (ilmansinuaolenlyijya@icloud.com); Saadaan sitten postipöllöt matkaan kuin Harry Potterissa ikään.

P.S. Jos arpaonni ei suosinut, mutta jokin KG Designin pöllöista tai muista ihanuuksista jäi kaihertamaan mieltä, alekoodi on voimassa vielä muutaman päivän.

 

Sokeria ja hilettä

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Mieli & hyvä elämä Kommentoi

Suurin osa eilisestäkin meni levätessä. Illalla piipahdimme vanhemmillani syömässä ja lapsen riemuksi paikalla olivat samanaikaisesti kummatkin isovanhemmat. Muumitalo-vappupalloa esiteltiin kaikille, jotka vain suostuivat sitä ihastelemaan, herkut tekivät kauppansa ja simaakin Kuutti sai maistaa pienen lirauksen.

Söimme salaattia ja hyvin perinteistä vappuruokaa, lasagnea, jota olikin useampaa sorttia, maidollista, kauramaidollista ja kasvisversiota. Jälkiruoaksi oli kattilatuoreita munkkeja ja kääretorttua. Oli mukava nähdä sekä omaa että miehen perhettä ja perhetuttuja, mutta meidän vappujuhlintamme päättyivät kuitenkin puoli yhdeksän aikoihin, kun suuntasimme viemään lasta yöunille. Ja olinpa itsekin taas levon tarpeessa.

Viimeinen kuva pääsi mukaan postaukseen siitä syystä, että vaikka ruoka ja seura olivat hyvää ja lapsen kaksivuotiskemujen koristeita kierrätetty ansiokkaasti, on ensi vuonna ehkä paikallaan muistaa tästä vapusta myös kaikkeen olemiseen vaikuttaneet fyysiset olotilat. Pahoittelenkin kanssajuhlijoille jatkuvaa röhimistäni ja köhimistäni: Toivokaamme että antibioottikuuri oli ehtinyt vähän purrakin enkä onnistunut tartuttamaan ketään.

Kuvistakin varmaan näkee että valmiiksi vanhan ja väsyneen näköinen naamani oli kuorrutettu vielä ylimääräisellä kalmankalvolla ja tummilla silmänalusilla, mutta kyllä se tästä taas pikkuhiljaa, kunhan happi alkaa kulkea kropassa ja saavuttaa ihon päällimmäisetkin kerrokset. Eikä sitäpaitsi ole mitään, mitä iso kerros askartelukiillettä ei korjaisi!

Lohduttavaa oli, että mieskin taisi olla liikkeellä vähän vanhoilla silmillä. Vierailun aikana tämä sai kuulla useammankin kuitin veljiltäni pystyssä nukkumisesta. Ulko-ovella kameralaukun kanssa säätämisestä kommentoidessani miesparka puolustautui hätäpäissään toteamalla: ”Mulla on vaan yksi olkapää!” Okei hani, mennään vaan kotiin nukkumaan.