Meillä on asustanut taapero, laskutavasta riippuen, reilusta vuodesta puoleentoista vuoteen. Koinkin sopivaksi tarttua tässä välissä Vuoden mutsien heittämään haasteeseen ja listata taaperotaipaleemme huiputukset ja pohjakosketukset – kevyellä hömppäotteella valikoituina tietenkin.

TOP 3

1. Parhausihmisten palvonta oheistuotteineen.
Kuten olen monesti kirjoittanut, tapaamme perheenä vanhempiamme sekä sisaruksiamme verrattain usein ja lapsemme kyläilee heidän luonaan ja reissaa heidän kanssaan meitäkin useammin. Ja mikäpä sen ilahduttavampaa kuin lapsen innostus yhteisistä piha- tai legoleikeistä, veneilystä, saunomisesta tai uima-allashommista. Sekä vanhemmat että päiväkodin aikuiset saavat kuulla juttuja isovanhempien, enojen, sedän ja tädin kanssa tehdyistä jutuista lähes kyllästymiseen asti, niin kivoja ne ovat.

Ehkäpä melko varma mahdollisuus lastenhoitoapuun? Tai lapsen Pappa- ja ajoittaiseen Ukki-fanitukseen liittyvät lieveilmiöt kuten kaiken mahdollisen irtaimiston käsittäminen jomman kumman isoisän omaisuudeksi – vaikkapa ruotsinlaivan kutsuminen Papan laivaksi.

2. Yhteiset hellyys- ja löhöyshetket.
Ikiliikkujamme on alkanut iän myötä viihtyä paikoillaan edes parinkymmenen minuutin mittaisia pätkiä. Vaakatasossa viihtyvänä leppoistajana nautin lapsen kanssa peiton alla pötköttelystä, kirjaa lukien tai lastenohjelmaa katsellen. Samalla voimme halailla, kaulailla ja rupatella pieniä, useimmiten varsin pöhköjä juttuja.

Lapsella on juuri näihin hetkiin liittyen mainioita keskustelunavauksia muun muassa ”Äiti, äiti, äiti”, ”Äiti rakas”, ”Mitä mietit” ja niihin sopiviin vastineisiin ”Kuutti, Kuutti, Kuutti”, ”Äidin rakas” ja ”Mitäs itse” vastataan jatkamalla höpinää alusta tai toteamalla ”Enpä paljon mitään”. Löhöilykeskustelumme eivät useinkaan ole aina erityisen henkeviä. Toisinaan pohdiskelemme syntyjä syviä pitkänkin aikaa, mutta se on jo ihan toinen juttu.

3. Loputon uteliaisuus ja kehittävät keskustelut
Lastamme tuntuu kiinnostavan ihan kaikki. Lintujen tarkkailu, sateenvarjon toimintalogiikka, pyykinpesukoneen käyttö (mukaan lukien tekniset seikat kuten mistä vesi tulee koneeseen ja mistä se poistuu), ruoanlaitto ja leipominen sekä sääilmiöt. Halu tietää, oppia ja ymmärtää on valtaisa. Onnekseni tykkään selittää asioita juurta jaksain sekä täydentää tietämystäni niiltä osin minne tietoni tai muistini eivät yletä. Olen tosin joutunut joskus pidättelemään naurua selitysten lomassa, muun muassa kertoessani, ettei minun tarvitse lähteä kauppaan, koska pissaaminen sujuu nykyiselläkin välineistöllä ihan hyvin, kiitoksia vain huolenpidosta.

BOTTOM 3

1. Mysteeriraivarit eli hetket, jolloin kaikki on lapsen mielestä aivan hanurista.
Mahdollisuuksia neuvotteluun tai keskusteluun ei löydy. Eniten käyttämäni esimerkki tästä on eräs kylpy-yritys;
Oli iltapuuhien aika eikä lapsella pitänyt olla mitään fyysistä syytä olla erityisen ärtyisä, sillä ruoka- ja uniasiat kulkivat aikataulussaan eikä hän ollut kipeänä. Kysyin Kuutilta, haluaisiko hän mennä kylpyyn vesileikkeihin ja tämä ilmoitti haluavansa. Laitoin kylpyveden valumaan ja ilmoitin pikapuoliin ammeen olevan nyt täynnä. Lapsi ilmoittikin että: ”Ei mene kylpyyn.” Kysyin että mistäs nyt moinen, kun juuri äskenhän tämä tahtoi kylpyyn. Sain vastaukseksi vain tiukan EI:n.

Päätin kokeilla kepillä jäätä ja kysyin ”Meneekö äiti sitten kylpyyn?”. Sain vastaukseksi huutokiellon, joka ei sisältänyt edes sinällään validia argumenttia takapuoleni varsin epätodennäköisestä mahtumisesta Flexi Bathin sisälle. Ehdotukseni kylvettää koiraa herätti hetken tuumintatauon jälkeen niin ikään kieltävää kiljuntaa. Lopulta totesin kaatavani veden pois, mikä sai aikaan vielä kovempaa huutoa, jos mahdollista.

Lopulta kiskoin lapselta vaatteet pois ja istutin tämän ammeeseen. Huuto loppui kuin seinään ja Kuutti alkoi leikkiä ankoillaan ja laivoillaan täysin tyytyväisenä. Oli kuulkaat elämäni parhaiten käytetyt viisitoista minuttia etten sanoisi. Keskustelulla kaikki sujuu-kasvattajat, tervetuloa meille keskustelemaan tuon höyrypään kanssa, ihan milloin vain!

2. Syyllisyys
Lapsi viihtyy päiväkodissa ja kyläilemässä, myös ilman vanhempiaan. Välillä mieluisassa kyläpaikassa vanhemmat koetetaan jopa hätistää toiseen huoneeseen tai kerrokseen leikkien tieltä. Mutta silti syylisyys kalvaa ja mieli täyttyy tasaisin väliajoin sen pohtimisesta, saako lapsi nyt varmasti riittävästi yhteistä aikaa, hellyyttä, huomiota, positiivista palautetta tai huolella suunniteltua, pedagogisesti perusteltua ja mielekkäästi toteutettua ohjelmaa. Moneen kohtaan vastaus on huonoimpina päivinä vahva ehkä, mutta toivoisin kokonaisuuden kallistuvan kuitenkin plussan puolelle.
3. Uhmakohtaukset.
Ulos lähtiessä juostaan karkuun pukemista, vessaan ei haluta mennä, vanhemman levittäessä pyykkiä lapsi paiskoo spagetit syöttötuolin alla norkoilevan koiran niskakarvoihin. Naureskelua, vääntelehtimistä, kiukuttelua, oikein viimeisen päälle aikuisen hermoille käyvää käytöstä. Niin tasan tarkkaan ikään kuuluvaa hölmöilyä, josta selvitään jämäkkyydellä, säännöistä muistuttamisella ja kyllä, ajoittaisella suutahduksella myös aikuisen puolelta.

”Tää on vaan vaihe”-mantra käy toisinaan vähän kuluneeksi, kun miettii että kuinka moni jaksaisi pari vuotta kestävää vaihetta, jossa korvasta valuisi yhtäkkisesti neonvihreää tahmaa kuppikaupalla: Absurdin sekoilun sietokyvylläkin on rajansa.

Kaiken kaikkiaan taaperovuosi hakkaa kuitenkin tuskaisen pitkän, huonosti nukutun ja perheen kriisiyttäneen vauvanvuoden kirkkaasti, vähintään lukemin 10-0. Enemmän taaperoa ja leikki-ikäistä, vähemmän vauvaa, kiitos vaan.

Mitkä asiat tai kokemukset pääsisivät teidän taaperovuoden parhaat ja pahimmat listoillenne?