Kävimme ystäväni ja Kuutin kanssa kurkistamassa Marimekon ja Kiasman yhteistyössä toteuttaman Kimpassa–näyttelyn, joka on tuonut suunnittelijat ja nykytaiteilijat hauskasti samalle areenalle:

”Mukaan kutsutuilla 16 taiteilijalla ja suunnittelijalla on kaikilla pitkä suhde joko Kiasmaan tai Marimekkoon. Osa taiteilijoista on hyödyntänyt Marimekon tarjoamia materiaaleja ja tuotantoprosesseja uusilla tavoilla, osa on paneutunut sekä tuotesuunnittelijan että kuvataiteilijan työtä yhdistäviin innoituksen lähtökohtiin. Kaikki ovat tehneet näyttelyyn uuden teoksen ja suunnitelleet sen Kiasman tiloja silmällä pitäen.”

Näyttely oli iloinen ja puhutteleva kokonaisuus, toisin kuin jotkut Kiasmassa esillä olleet näyttelyt, joiden teoksien ja teemojen myötävedessä mielessä ovat kotiin lähtiessä pyörineet kuolema, maailmanloppu ja psyykkeen rikkoutuminen; Sekä kepeämmillä että raskaammilla näyttelykokonaisuuksilla on kuitenkin paikkansa ja aikansa, mutta tämä nyt sattui olemaan sellainen ilon kautta-elämys.

Lapsellakin oli pääpiirteissään mukavaa, vaikka parin ensimmäisen huoneen läpi kulkiessamme jouduin sanomaan aika monta kertaa ei saa koskea. Maisemat ja videokuvaa sisältävät teokset vetivät lasta puoleensa. Pysähdyimme kaikki kolme innostumaan, huvittumaan ja ihmettelemään yhdysvaltalaisen Brad Downeyn videoteosta This is How We Roll (2011). Myös vihreän kasvihuoneen sisältö kiehtoi lasta kovin ja hän olisi halunnut sukeltaa kasvihuoneen sisälle tutkimaan esineitä.

Lapsen suosikkeja olivat pehmopuput, joita olisi tehnyt mieli tutkia myös heiluttamalla niitä sekä Kiasma Hits-näyttelyyn kuuluva nauhateos, jonka sisään saattoi sukeltaa. Nauhojen läpi kulkeminen oli minustakin lähes taianomaista. Pienessä liikkeessä olevat värikaistaleet imaisivat sisäänsä, koskettivat ihoa pehmeästi. Teoksen sisällä oli hämärää, suuntavaisto meinasi kadota ja ulospäin suunnatessa valo alkoi jälleen siivilöityä vahvemmin esiin ja värit käydä kirkkaammiksi. Kun puhutaan taide-elämyksistä niin kyseiseen teokseen uppoaminen oli todellakin sitä.

Kiasma on rakennuksena vaikuttava ja minusta on hienoa, miten se hengittää ympäröivää Helsinkiä sisäänsä ikkunoiden kautta. Postitalon nurkat, ratsastajapatsas, skeittaajat, vesiaiheet, raitiovaunut, Eduskuntatalo, Lasipalatsi, liikkeet, kahvilat, lokit – kaikki kaupunkimaisemat ja jatkuvassa liikkeessä olevat kulkuneuvot ja kaupungit asukkaat ovat tilassa läsnä, mutta kuitenkin tarpeeksi kaukana. Kiasmaan tekisi mieli mennä joskus ihan ajan kanssa, istua valkoisten, kaarevien pintojen keskellä ja uppoutua katselemaan kaupunkia.

Taide kuuluu kaikille, iästä, sukupuolesta ja sosioekonomisesta taustasta riippumatta.
Se voi antaa todella paljon: Avata silmiä yhteiskunnallisille epäkohdille tai arjen ihmeille, voimauttaa, yhteisöllistää tai laajentaa ymmärrystä vieraiden (ala)kulttuurien tai ilmiöiden suhteen. Taide on polttoainetta sielulle ja mielelle. Taiteen kautta olemme enemmän kuin osiemme summa, laajennumme kohti toisiamme ja maailmaa.

Taide on minulle todella paljon ja jotain sellaista, minkä haluan voida jakaa lapseni kanssa. Tänään ja huomenna. Onneksi siihen on paljon mahdollisuuksia, muun muassa Kiasmassa, jossa viihdyn aina vaan, kerta toisensa jälkeen.

P.S. Muistakaa osallistua Taide-arvontaan sekä 6kk Netflixin ja Apple TV:n arvontaan!