Olen melko huono lähtemään ilta-aikaan kotoa mihinkään. Voin järjestää juhlia ja istua pitkäänkin iltaa kavereiden kanssa kotosalla, mutta ajatus yömyöhään pois riennoista raahautumisesta tuntuu usein ylivoimaiselta. Eilen kuitenkin selvisin liikenteeseen, Korjaamon terassille viettämään aikaa blogin kautta tutuksi tulleen mammaporukan kanssa.

Olisin pitkälti taloudellisista syistä ollut ihan kolalinjalla, ellei toisten pöytään kantamista, huurteisista coolereista kaivetuista pulloista olisi lorahtanut juotavaa aina välillä minunkin lasiini. Toivottavasti valmistuttuani ja rahatilanteen kohennettua tulee vastaan tilaisuuksia tarjota takaisin lasillinen jos toinenkin!

Emmi kirjoitti hienosti heittäytymisen antoisuudesta ja kannatan kyllä avoimuutta niin uusiin ihmisiin tutustumisessa, haasteisiin tarttumisessa kuin elämästään kertomisessakin. Sillä kukapa meistä olisi täydellinen, yksiulotteinen tai kerralla määriteltävissä. Äitiys, opiskelijakaveruus tai huononäköisyys eivät määrittele ketään kaikenkattavasti, mutta joissain elämäntilanteissa vertaistuki on vaan kultaa. Omaa olemistaan onkin turha rajoittaa keinotekoisia muotteja karttamalla tai niihin uppoutumalla.

Joissain tilanteissa joku henkilö voi olla parasta mahdollista seuraa, mutta toisiin sopii paremmin jonkun muun ystävän seura. Osan näistä tyypeistä kanssa olen pitänyt brunsseja, istunut kahvilassa ja terassilla, kolunnut leikkipuistoja ja Linnanmäkeä. Seuraavaksi suunnittelilla olisi minimibudjetin matka Tallinnaan. Tässä joukossa kokemieni kohtaamisten ja seikkailujen jälkeen en kategoroisi ketään heppoisin perusteluin, jos lainkaan pelkiksi äideiksi, rajatusti hiekkalaatikko-, lastenvaatekirpputori- tai leikkipuistoseuraksi sopiviksi kavereiksi.

Mutta miten ilta sitten päättyi? Töistä, musiikista, yhteisistä opiskeluvuosien tuttavista, uusista heiloista, politiikasta, kesätouhuista, matkailusta – hyvä on, vähän myös lasten kehityksestä, jälkikasvun määrästä ja synnytyksistä, puhuttuamme erosimme vaihtelevassa määrin hilpeän hiprakkaisissa olotiloissa kuka minnekin. Osa kohti keskustaa ja osa yökyläilemään.

Itse tepastelin enimmäkseen paljasjaloin Pasilaan, odottelin junaa puolisen tuntia ja raahustin jalat kipeinä, rakoilla ja mustaakin mustempina, mutta mieli silkkipaperinkevyenä kotiin. Sänkyyn pääsin kaatumaan kahden aikoihin ja aamulla mies kommentoi vaimonsa haiskahtavan sangen hedelmäiseltä. Mutta kerrankos sitä viihteellä ollaan!