Vieraat sormet pil..ssa eli parilla sanalla yksityisyydestä

Mies kysäisi päivänä eräänä, ilmeisesti multitaskaajavaimonsa tietokoneella kiroilun inspisoimana, haittaisiko minua, jos koneeseeni hankittaisiin yhteistilin rahoilla melkein tuplasti lisää muistia. Vastaus oli luokkaa: Oh God, yes please

Toissapäivänä paketti sitten saapui ja mies aloitti värkkäämisen. Pienenpienet ruuvimeisselit kaivettiin esiin ja koneen sisuskalut avattiin. Pitkällisen ähistelyn ja testaamisen jälkeen todettiin, että ison koneen muistikampa muuttaisi koneeseeni, koska upouusi, paperilla sen kanssa identtinen muistikampa ei toiminut läppärilläni lainkaan.

Sitten alkoi testausvaihe, jossa iskettiin vuorotellen ja yhtäaikaisesti päälle kuvakirjastonhallintaohjelma, nettiselain videolla höystettynä, musiikin toistamiseen käyttämäni ohjelma sekä Word, joka syystä tai toisesta onnistuu useimmiten saamaan koneeni totaalijumiin. Testiä, testiä ja epäluuloisen oloinen vaimo, joka haahuili ärsyttävyyteen asti taustalla, urheilukamat päällä ja kengät jalassa.

Itse olisin vastaavassa tilanteessa varmaan kysynyt hyvinkin nopeasti, että mitäs lurkkaat. Mutta kun… En oikeasti pidä siitä, että konettani käyttää kukaan muu, ainakaan samalla työpöydällä. Vaikka selaimen historiastani, latauskansioistani, Youtuben katsotuista videoistani tai kuvakirjastostani ei löytyisikään mitään paria hauskaa memekuvaa epäilyttävämpää, en välttämättä halua kenenkään tietävän, kuinka kauan aikaa tai monen monituista hakua olen kuluttanut löytääkseni sopivan kuvan tukkajumalapostaukseeni tai lyriikoiltaan natsaavan kappaleen teemasoittolistalleni. 

Minun koneeni, vapaa-aikani, sekoiluni, lievät pakkomielteeni ja hölmöt päähänpistoni. Vaikka laskisinkin itseni melko avoimeksi tyypiksi, jolle harva asia on tabu ja verkkoonkin voin jakaa kuvia sekä kertoa elämästäni laajasti, ovat edes jotkin asiat sellaisia, jotka haluan pitää itselläni. Lopputulokset saattavat tosin päätyä jossain laajuudessaan Tumblriin, Spotify-listoille tai instaan, mutta taustalla oleva ajatustyö ja netissä haahuilu ovat omaa aikaani pyhimmillään.

Totesin, että olisi parasta vain suunnata salille, sen verran nihkeältä prosessin seuraaminen tuntui. Huomautin, että oman koneeni näkeminen ennalta-arvaamattomasti toisen näpeissä aiheuttaa samanlaisen tunteen kuin se, että joku konttaisi uimarannalla jalkojeni väliin ja tuikkaisi sormet sisään. Tekisi mieli pelastaa tavaransa ja potkia vähän hyökkäykseen syyllistynyttä tyyppiä palleaan. (Miehen onneksi kyseessä ei ollut yllätyshyökkäys konettani kohtaan.) Sain osakseni melko tyrmistyneen katseen läppärin kannen takaa. Ilmeisesti se, kuinka pitkälti epämukavuusalueelle oltiinkaan menty, ei ollut ihan valjennyt puolisolleni.

Pyysin L:ää kunnioittamaan yksityisyyttäni mahdollisuuksien mukaan testausvaiheen aikana. Mies muistutti piristävästi lähtiessäni, että kaiken koneella tekemäni näkisi koneeseeni koskemattakin. Vastasin tiedostavani asian, mutta kieltäväni sen ja esittäväni, että koneellani tapahtuvat asiat olisivat yksityisasioitani. Itseään on hyvä huijata aina välillä…

Joskus nämä syvästi yksityisiltä tuntuvat asiat ovat ihan pöhköjä. Luulisi että isomman porukan kanssa peseytyessä sheivailu, uskonnon näkyvästi harjoittaminen, ovi auki vessassa käyminen, isolle väkijoukolle esiintyminen, alasti oleminen tai julki-imettäminen voisivat olla vaikeita asioita. Monet suhtautuvat niihin kuitenkin neutraalisti, mutteivät haluaisi esitellä ruokakaupassa ostoksiaan tai paljastaa kavereilleen Netflixin katseluhistoriaansa. 

Nyt saakin tunnustaa: Mikä teidän ”pyhä”, syvästi yksityinen, mutta kuitenkin vähän pöhkössä määrin vaalittu alueenne on? 

P.S. Kuvituskuvana aiheeseen liittymätön kuva kirjoittajasta, koska pimeys ja julkaisukelpoisten läppäri- tai pillukuvien puute. Eikun siis…

13 kommenttia artikkeliin “Vieraat sormet pil..ssa eli parilla sanalla yksityisyydestä

  1. Mulle tollanen asia on tää lilyssä pyöriminen. Jostain syystä en irl kenellekään ikinä puhu, että luen blogeja. Enkä ikinä-ikinä käy täällä kun mies on kotona. Mitään järkevää perustetta en oo asialle keksinyt 😀

  2. Mistä nuo taivaalliset kengät on? Ja taivaallinen mekko? 🙂

    Ps. mun pyhä asia on, se kuinka paljon vietän aikaa netissä norkoillen. Ja työpaikkailmoitusten selailu (ja niihin haku). En halua muitten näkevän mihin haen (ai tollaseen työhönkö sä muka?) enkä halua ilmoittaa niistä kenellekään, ennen kuin jotain konkrettista on käsillä.

    • Kengät sain mieheltä viime jouluna lahjaksi ja mekko on äidin vaatekaapista, lapussa lukee Lindex, mutta en tiedä, kuinka kauan aikaa sitten se on ostettu. 😀 

      Toi on muuten hyvä! En mäkään nimittäin ikinä kerro hakeneeni jotain duunia, ellen ole menossa sinne jo kovaa vauhtia, papereita myöten. 🙂

  3. En mäkään halua, että kukaan tutkii mun selaushistoriaa yms oli se sitten koneella, pädillä tai puhelimessa. Eikä saa tutkia edellä mainittuja muutenkaan. Eikä varsinkaan saa kysellä niistä mitään!! Jos mä haluun pelata simpsons tapped outia, niin mähän pelaan 😀 se kellekkään kuulu, mitä teen..

      • Googleen ku oon koko ajan koneellaki taustalla kirjautuneena, niin kyllähän se kaikkee kerää. Mut se ei oo silleen henkilökohtasta. Sitä vaan joku kone jossain prosessoi ja antaa mulle rintojen pienennys mainoksia ja kertoo mitä rokotuksia mun pitäis ottaa suojellakseni itteäni ja vauvaani :D. Se, että joku tuttu henkilö tutkii mun puhelinta – se on henkilökohtasta! Ahisti viimeks ku olin armaita ex-appivanhempiani viimeks tapaamassa, ku näytin yhen kuvan anopille ja se alko tutkiin muutenki mun kuvia. On siellä ehkä pari kuvaa, mitä ei tarvii nähä (memejä ”hauskoilla” teksteillä yms), mutta ei kuitenkaan mitään, että sinällään ei sais nähä missään nimessä. Mut kuitenki!

  4. Kyllä kylmää ajatuskin siitä, että joku nuuskisi muistikirjaani. Mulla on aina käytössä A5-kokoinen, kovakantinen, viivallinen muistikirja. Yhden täyttyessä ostan toisen. Sinne menee ihan kaikki, päiväkirjamaisista purkauksista ostoslistoihin ja koulumuistiinpanoihin. Sitä editoimatonta tajunnanvirtaa suojelen viimeiseen hengenvetooni saakka 😀

    P.S. Ihania värejä sulla noissa nappuloissa ja headerissa!

    • No jos itselläni olisi vastaavia tajunnanvirtapaikkoja, pelastaisin varmaan sen laatikollisen muistikirjoja ensitöikseni tulipalon alta – lapsen, miehen ja eläinten jälkeen tietty. Ja niiden pariin olisi toisaalta aika siistiä palata myöhemmin!

      P.S. Kiitos – väriä talven keskelle.

Vastaa käyttäjälle phocahispida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *