Erittäin epäkorrektien juttujen puolustuspuhe

”Siis miettikää nyt, jos kaksi vitivalkoista vanhempaa saisi ihan tumman lapsen…Niinhän voi käydä, jos suvussa on sattunut olemaan joku tummempi tapaus. Ei siinä sinällään mitään, mutta olisihan se vähän hämmentävää.”

”Yhden tutun, siis tiedättehän te nyt sen ’Sannin’, sukuun oli osunut useampikin hieman odottamattoman värinen lapsi ja se hieman pelkäsi, että miten tilanteen omalle kohdalle osuessaan kumppanille selittäisi, että on tämä sinun lapsesi. Ja pitäisikö asia lopulta testata, jos lapsen väri olisi hieman yllätyksellinen.”

”Joo ja jos alkaisi syyttely siitä, kumman suvusta on tullut perittyä niin aina voisi tehdä rumputestin.”

”Siis minkä?”

”No paukuttaa isoa rumpua ja katsoa, kumpaa alkaa pakonomaisesti tanssittaa.”

”Meillä se olisin saletisti minä, lähtis vaan lantio vatkaamaan ja kädet heilumaan että tarampparamppauuuh, tynts tyns.”

*hysteeristä naurua*

En muista enää yhtään, mistä kyseinen keskustelu sai alkunsa; Kun istutaan iltaa, puheenaiheilla on tapana vaihtua sikäli vauhdikkaasti, että keskustelua olisi mahdotonta seurata edes vessareissun yli, saati muistaa kaikkia käänteitä parin päivän päästä.

Voisi kuitenkin kuvitella, että neljän, enemmän tai vähemmän aikuiseksi luettavan iän ylittäneen ja kohtuullisen koulutustason saavuttaneen ihmisen iltapalakeskustelu sivuaisi jotain rakentavia teemoja kuten päivänpolitiikkaa tai ajankohtaisia puheenaiheita. Mutta ei, seksistä jauhamiseen ja toinen toistaan levottomampiin juttuihin sitä yleensä päädytään.

Jos ihmisiä sakotettaisiin eri uskontokuntia pilkkaavista, rotustereotypioilla ratsastavista, kuolemaa leikiksi lyövistä tai muuten vain mauttomista jutuista, olisimme mieheni kanssa aidosti rutiköyhiä. Kentis epäkorrekteissa vitsessä ja ajoittain luokattoman huonoissa jutuissa piilee myös joidenkin vuosikausia kestäneiden ystävyyksien salaisuus?

Mutta minulla on kyllä tarjolla puolustuspuhe! Vetoan nimittäin yllä olevaan 70’s show:n pätkään, jossa todetaan, että jos kohtelee kaikkia huonosti – tai tässä tapauksessa pilkkaa kaikkia poliittisia puolueita, aatteita, uskontoja, sukupuolia, aika lailla kaikkea yhtä innokkaasti, on oikeastaan suorastaan tasapuolinen. Vai mitä? 

2 kommenttia artikkeliin “Erittäin epäkorrektien juttujen puolustuspuhe

    • Hei jos tietäisit, kuin paljon räkää mulla on poski- ja otsaonteloissa niin tietäisit, että mihinkään tarkoitushakuiseen kirjoitteluun ei riitä nyt kyllä nappulat. :,D

Vastaa käyttäjälle Emmi Nuorgam Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *