Lisäajan merkityksestä ja risauttelusta

Heräsin tänään puoli tuntia aikaisemmin kuin olisi ollut aivan välttämätöntä. Lapsi sai palloilla ja säheltää pukemisen kanssa pidempään kuin tavallisesti, mikä vähensi hoputtamisen, muistuttamisen ja viimekädessä komentamisen tarvetta merkittävästi. Omille, varsin vähäisille aamutoimille jäi enemmän aikaa – laittautuminen jäi tosin minimiin, koska teen päivän koulutöitä ja suuntaan vasta iltapäivällä yövuoroon. 

Mitään puuhaa ei siis varsinaisesti karsittu pois, paitsi omaa nukkumisaikaa. Taisinkin virtapiikistä horistessani mainita, että unentarpeeni vähenee merkittävästi, kun valoa alkaa piisata aamusta alkaen. Keskitalvella nukkuminen taas tuntui sikäli tarpeelliselta, että kannoin mieluummin raivoisasti potkivan, huutavan ja suutuntuman ottoa yrittävän lapsen kainalossani päiväkodille ennemmin kuin heräsin puoli tuntia tai tunnin aiemmin…

Ja silti torhahdin pariin otteeseen eteisen käytävälle odottaessani että Kuutti saa kiskottua vaatteensa päälle. En yksinkertaisesti meinannut saada riittävästi unta millään nukkumisella. Kah, kaikille ei vain pimeys sovi, jos talviunet eivät ole realistinen vaihtoehto.

Oli kyse sitten ruokailuista, iltapuuhista, aamutoimista, kauppa-asioinnista tai siirtymistä, riittäväksi – eli useimmiten ylipitkäksi, mitoitettu toiminta-aika on vaan parasta lääkettä kahinoihin, kitinöihin ja hermoromahduksiin. Pahimpina uhmapäivinä nurinkurin olevasta sukasta saadaan kolmen vartin raivarit, jos tilannetta ei pistä poikki ja niihin eivät auta lehmänhermot, ylimääräinen joustovara aikatauluissa tai jokaisen tiedossa olevan jumalan puoleen kääntyminen vuorotellen. 

Mutta esimerkiksi tänään pelkkä kiireettömyys riitti vähentämään yhteenottoja ja aikaa jäi vielä päiväkotimatkalla jutustelullekin. Matkahan ei ole pitkä, mutta ehdittiin siinä pohtia, vahtivatko koivujen latvoissa nököttävät varikset jo rakentamiaan pesiä tai niiden paikkoja vai pesivätkö ne kenties mieluummin kuusien suojassa. Ja tietenkin nauttia yhdestä keväälle leimallisesta hauskuudesta eli ”ontoista” lätäköistä ohuine jäineen. 

Riks raks, leppoisia ja aurinkoisia kevätaamuja vaan itse kullekin!

Lue myös: Pahimpia on ne (vitun) aamut

 

 

7 kommenttia artikkeliin “Lisäajan merkityksestä ja risauttelusta

  1. Jepjep, rauhalliset (no, verrattain) aamut ovat parhautta. Herään itse joka aamu kuudelta, vaikka töihin tarvitsee lähteä vasta kahdeksalta. Tassuttelen olohuoneeseen ja syön rauhassa aamiaisen kamiinan ääressä aamuteeveetä katsellen, ja nautin kahvikupista kuin Karvinen konsanaan. 

    Voisin herätä tuntia myöhemmin ja silti ehtiä lähtemään kahdeksalta, mutta mieluummin nipistän yöunista kuin koen joka päivä kaaosaamun. 

     

  2. Sama täällä. Aikainen aamu kahvin ja aamun lehden kanssa on must. Aamutelkkarin äänimaailma sen sijaan ei innosta. En muutenkaan halua, että kukaan puhuu minulle aamulla. Ei edes Keijo Leppänen. 🙂

    • En juo kahvia tai lue lehtiä aamuisin. Mitään lisämelua kuten musiikkia en myöskään kaipaa. Tukka ja naama rauhassa kuntoon, aamupala + ehkä instaa riittävät aamuun, lehdet ja blogit sitten myöhemmin. 🙂

Vastaa käyttäjälle phocahispida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *