Kaverini totesi Facebookin vaalivalvojaisisissa, että tänään saattaisi olla hyvä päivä ottaa Ei näin-merkki uusintakierrokselle. (Muistattehan Ei näin-merkin?) Naureskelin ajatukselle ensin, mutta vakavoiduin sitten yön pimeinä tunteina miettimään montaakin asiaa.
Ensinnäkin sitä, onko demokratian puolestapuhujalla oikeasti varaa valittaa vaalituloksesta? Voiko todeta kansan päättäneen, mutta tihkuen samalla ylenkatseista ironiaa? Onko kellään oikeutta sanoa, että väärin äänestivät? Eivät osanneet ajatella oikein, prioriteetit vinksallaan ja niin edelleen. Omasta kuplastaan käsin on aina hyvä huudella, mutta toisaalta kulloinenkin vaalitulos herättää aina pohtimaan sitä, miten yksi- tai moniarvoisessa yhteiskunnassa elämme.
En voi olettaa, että kaikkia äänestäjiä kiinnostaisivat äärimmäisen uhanalaisten saimaannorppien suojelu, transalain uudistus, kestävämpien energiamuotojen kehittäminen ja tuottaminen, hoito- ja koulutuspalveluiden laadun turvaaminen, julkisen liikenteen verkoston vahvistaminen tai sosiaali- ja terveyspalveluiden ”yhden luukun periaatteen” soveltaminen enenevissä määrin kuntien ja muiden palvelualueiden käyttöön.
Kaikki eivät avaudu miehelleen shampookasa päälaellaan keikkuen siitä, miten valtio saisi pitää veronpalautukset, jos ne laitettaisiin veronmaksajan valitsemaan käyttökohteeseen, vaikkapa mielenterveyspalveluihin. Osa saattaa hyvinkin olla sitä mieltä, että enempi omaan taskuun jäävä raha parempi raha. Eikä minulla ole oikeutta sanoa että EI noin tai näin.
Mutta mitä sitten voin sanoa? Voin sanoa, että uskon peruspalveluihin kaadettujen veroeurojen olevan varmempi ja parempi sijoitus lapseni tulevaisuuteen kuin yksikään etelänmatka, jääkiekkomaila tai merkkitennari tulisi olemaan.
Jos ympäröivä yhteiskunta epätasa-arvoistuu entisestään, se lisää turvattomuutta, vastakkainasettelua, väliinputoajuutta ja moninaisia sosiaalisia ongelmia. Vuosien tai vuosikymmenien ajan häthätää pahimmista rei’istään tilkitty paatti uppoaa varmemmin kuin kerralla huolella kunnostettu vene. Sama pätee muuten yhteiskunnan lisäksi esimerkiksi koulurakennuksiin ja varuskuntiin.
Toivotankin tehtäviinsä valituille kansanedustajille yhteistyökykyä yli rajojen, avoimuutta, ennakkoluulottomuutta, ammattitaitoa, pitkää pinnaa, asiantuntevia virkamiesneuvonantajia ja taitavia avustajia, epäitsekkyyttä, kauaskatseisuutta, tasa-arvoista perustaa päätöksille ja inhimillisyyden lähi- ja kaukonäköä parantavia silmälaseja.
Koska Raamatulla päähän lyömistä on esiintynyt kotimaisessa politiikassa aina ja iänkaikkisesti sekä koti-uskonto-isänmaa-henkiset puolueet keränneet opetuslapsia näissä vaaleissa, siirryn lukemaan kyseistä opusta kuin piru itse ja siteeraan 2. Korinttilaiskirjettä:
”Minä annan vain neuvon tässä asiassa; sillä se on hyödyksi teille, jotka jo viime vuonna olitte ensimmäiset, ette ainoastaan tekemässä, vaan myös tahtomassa. Täyttäkää nyt siis tekonne, niin että, yhtä alttiisti kuin olitte sen päättäneet, sen myös täyttäisitte, varojenne mukaan. Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan, kuin on varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole.
Sillä ei ole tarkoitus, että muilla olisi huojennus, teillä rasitus, vaan tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi, että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus, niinkuin kirjoitettu on:
´Joka oli paljon koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään puuttunut.´”