Mistä tuollaisia turboahdettuja nännejä saa?
Elin jonkinlaisessa täysimetyspropagandan aiheuttamassa imetyskuplassa ennen M:n syntymää. Joka paikassa oli toitotettu, että kaikenlaisilla rinnoilla pystyy imettämään ja annettu ymmärtää, että täysimetyksen eteen pitäisi vain tehdä ympärivuorokautisesti töitä, jos se ei suju heti loistavasti. Niin kuin kaikilla toki sujuu, ellei ole huono äiti.
Jouduin useamman vuorokauden sairaalassaolon jälkeen lopulta sektioon pitkittyneen ja täysin pysähtyneen avautumisvaiheen jälkeen – ja kuten myöhemmin kävi ilmi, vauvan virhetarjonnasta johtuen. (Synnytysosio olisikin sitten ihan oma juttunsa, joten ei siitä tämän pidemmin.) Leikkurin kautta lapsen maailmaan saattaminenhan teki minusta kertaheitolla kakkosluokan mutsin, joten mitään stressiä ei enää kannattaisi ottaa mistään.
Lapselle jäi jo heti alussa toki hirveät traumat, kun se ei saanut olla puristuksissa ja hapenpuutteessa jumissa tuntikausia eikä sitä revitty väkivaltaisesti ulos imukupilla eivätkä edes kasvojen luut murtuneet enkä itse revennyt niin pahasti, että olisin edelleen vaippojen käyttäjä. (Kaikki skenaariot olisivat kaverin virhetarjonnan huomioon ottaen olleet kuulemma aika todennäköistä).
Sektion jälkeen hoitajat kävivät erityisen tarkasti kurkkimassa, lähteekö maito nousemaan kunnolla. Ehkä alatiesynnytyksen yrittämisestä oli sentään se hyöty, että maito nousi hyvin. Yksi hoitajista kävi kurkkaamassa tilannetta ja totesi, että sängystä löytyy sellainen Dolly Parton, että maitoa pitäisi riittää. Toivottavasti viittasi rintojen kokoon!
Tissit olivat sairaalassa ollessa sekä pari päivää sen jälkeen kuin mitkäkin animelollot, juuresta pienemmät kuin kärjestään, sojottivat suoraan eteenpäin ja jokainen isompi verisuoni näkyi. Tuntui siltä että, jos tissit olisivat olleet yhtään täydemmät, nänninpiha olisi varmaan revennyt ”saumoistaan” ja lentänyt seinään. Semikipeää muuten teki maidonnousun jälkeen rintoihin koskeminen.
Rintani ovat suhteellisen isot ja nännini erittäin pienet. Sairaalassa totesivat rintojen olevan niin pinkeänä, ettei vauvan ole mahdollista saada kunnollista imuotetta ilman rintakumia. Kotiutumisen jälkeenkin jatkoin siis syöttämistä rintakumilla.
Maitoa oli tisseissä todella paljon. Sitä oli jatkuvasti myös vaatteissa, lakanoissa – ihan joka paikassa, sillä vauva ei saanut tyhjennettyä yhdellä syötöllä edes toista rintaa. Rintapumpulla ei herunut mitään eikä pumppaamista alussa suositeltukaan, koska maidon määrää haluttiin tasata vastaamaan kysyntää.
Rintakumin käytöstä peloteltiin, että maidontulo vähenee ja loppuu, jos sitä käyttää, kun rinta ei saa riittävästi stimulaatiota. Edelleenkin maitoa olisi yli tarpeen, reilut 3kk imetyksen aloittamisesta, rintakumin käytöstä huolimatta. Sinällään siis hienoa, että siitäkin on syyllistetty ja uhkailtu vaikka millä vaikeuksilla. Varsinkin, kun vauva söisi pelkästään korviketta, ellen voisi käyttää rintakumia.
En ole imettänyt yhtään kertaa ilman rintakumia. Neuvolan kotikäynnillä rintojani rutisteltiin ihan ammatti-ihmisten voimin kasaan ja koetettiin survoa vauvan suuhun. Tuloksena oli kimeää kirkunaan pitävä, sinertävä vauva, jonka kaikki hengitystiet olivat täynnä tissiä. Mittalasta ehdotettiin maidonkerääjien käyttöä. Kokeilinkin sillä tuloksella, että rinnat valuttivat maitoa koko ajan, (ei vain joskus) ja välillä kerääjä hulautti kaikki maidot kerralla syliini. Nännit sen sijaan näköttivät matalina, ja minikokoisina.
Sitten joku keksi, että nännejä pitäisi imeä katkaistulla ruiskulla. Haloo, missä välissä siinä hoito- ja syöttörumbassa olisin imutellut nännejäni. Käyttänyt loputkin yöuneen varatut tunnit siihen puuhaan? Kiskooko joku muutenkaan nännejään jollain ruiskulla? Oikeassa elämässä? Onnea vaan sinne. Neuvolassakin on luovutettu, kun 3kk imemisen jälkeen nännin pakenevat heti takaisin lähtökuoppiinsa, kun vauva lakkaa syömästä.
Toivotankin kaikki paremmintietäjät tervetulleeksi. Jos saatte tämän vauvan syömään näistä tisseistä ilman rintakumia, saatte palkkioksi hyvää mieltä ja kirkastetun paremmintietäjän kruunun.
Täysimetin aluksi vauvaa eikä tämän paino ollut kolme viikkoa synnytyksen jälkeen vieläkään noussut yli lähtöpainon. Vauva oli kuitenkin virkeä eikä kuivumisen merkkejä ollut. Neuvolassa käytiin punnituksilla viikon välein. Syöttöpunnituksilla vauva söi ihan hyvin. Neuvolassa hoitajat totesivat rintakumiin kertyvän maidon olevan niin vetistä, pulloon tiputettunakin lähes läpinäkyvää ja maitoa tulevan vielä niin paljon, ettei ollut mikään ihme, ettei vauva ottanut lihoakseen.
Kun rinnan välillä lypsi käsin tyhjäksi, jossain vaiheessa maito alkoi näyttää maidolta. Vauvan pieneen mahalaukkuun ei ilmeisesti mahtunut millään niin paljon maitoa, että tämä olisi saanut rinnan riittävän tyhjäksi. Toisen rinnan tyhjentämisestä puhumattakaan!
Jos olisin halunnut imetysohjausta, meidän olisi pitänyt ajaa lähes tunnin matka Hyvinkäälle, todennäköisesti monen monituista kertaa. Imetysohjausta olisi luonnollisesti ollut vain päiväsaikaan. Olin leikkauksen jäljiltä tosi kipeänä ja yövalvomisien takia väsynyt. L:n piti koettaa työskennellä, joten tämäkään ei voinut ajella vähän väliä virka-aikana usean tunnin reissuja pitkin keskistä Uuttamaata. (Lisäksi epäilen, olisko imetysohjaus vähetänyt maidon määrää sen nopeammin kuin se väheni ilman ohjausta.) Bonuksena se, ettei meillä ole omaa autoa.
Olin kaksi viikkoa ihan puhki. Syötin ja syötin, välillä vartin välein ja siivosin maitosotkuja ja pulautuksia. Vauva parka oli niin täynnä, että pulautteli syöttöjen välit koko ajan vetistä maitoa jos tätä yhtään siirsi. Sairaalassa sanoivat, että joka kitinään tulisi tarjota rintaa, mikä johti alussa siihen, että vauvan kitistessä lämpötilasta, väsymyksestä tai huonosta asennosta johtuvaa epämukavuutta, vauva kiikutettiin aina minulle ”syömään”, jos tämä välillä oli muiden sylissä. Ja itsekin koetin tunkea tälle rintaa, vaikkei raukalla ollut selvästi yhtään nälkä.
Itkin aamulla ja itkin pitkin päivää ja itkin illalla, kun stressasin siitä, ettei vauva kasvanut. Vieläkin alkaa ahdistaa kun mietin sitä olotilaa. Kävin läpi loputtomia itsesyytöksiä ja huonommuuden tunteita. Liikkuminen, vessassa käyminen, yskiminen, aivastaminen ja nauraminen sattui sekä tietysti imettäminen ja imettämisen välinen aika sattui. Itkin hieman lisää ja kiukuttelin kaikille, kun harmitti niin paljon, että kaikki meni ihan päin… Olin varmaan mainiota seuraa.
Yksi tuttava sanoi, ettei missään nimessä saisi antaa korviketta tai lapselle tulisi kauheat allergiat ja yksi toinenkin sanoi, että maito loppuu heti, jos alkaa antamaan muuta ruokaa. Internetin keskustelupalstoilla pelottelu ja syyllistäminen saavuttivat aivan oman luokkansa mittasuhteet.
Olin huolissani siitä, että vauvan fyysinen kehitys ja aivojen kehitys siinä sivussa vaarantuvat, jos tämä saa koko ajan vain sen ravinnon, mitä menee perusaineenvaihduntaan ja -elintoimintojen ylläpitämiseen tai jopa vähän vähemmän. Viikkojen stressaamisen jälkeen neuvolassa lopulta varovasti tiedusteltiin, että pitäisikö antaa pieni annos korviketta päivässä, jotta vauva saisi rasvaa ja muuten mennä rintamaidolla. Silloin olin ihan valmis syöttämään vauvalle vaikka kutunjuustoa, kunhan paino saataisiin nousuun.
Yksi sukulainen totesi päätöksen jälkeen, ettei lisämaidon antaminen tarkoita, että imetys pitäisi lopettaa ja tärkeintä on se, että vauva kasvaa ja kehittyy normaalisti. Muistelen sitä vieläkin lämmöllä. Näin jälkeenpäin ajateltuna mietin, miksi tein asiasta itselleni sellaisen mörön ja miksi siitä piti ahdistua niin valtavasti? (Maitokaan ei ole loppunut ja lisämaitoa menee enää vain silloin, kun joku muu hoitaa vauvaa päivällä pidemmän aikaa kuin kahden syötön välin.)
Nyt imettäminen sujuu jo aika rutiinilla ja syöttövälit ovat kasvaneet järkeviksi. (L:kin on ymmärtänyt, ettei vauvaa tarvitse kiikuttaa jokaisesta inahduksesta syömään.) Ajoittaiset rintaraivarit piinaavat, sillä ne eivät rauhoitu kuin vatkaamalla vauvaa tissi tämän suussa ja kävelemällä pitkin asuntoa.
Hartiat ovat siis kroonisen jumissa, mistä seuraa päänsärkykohtauksia. Mutta ellei niska-hartiaseudun paatunutta tukkoisuutta ja ajoittaista vauvahuutaamissärintakumitjarättijakaikkioheistarvikkeetovat-paniikinpoikasta lasketa, imettäminen on tällä hetellä kategoriassa: Ihan ok
Varsinkin kun se siinä sivussa kuluttaa pois vararenkaita. Ja varsinkin kun minulle on luvattu uudet tissit, kunhan nykyiset ja mahdolliset tulevat syöttämiset on hoidettu. En koe loppuelämän viettämistä patakinnastissien kanssa minään itseisarvona, joten sorvasin aikaan rahoitussopimuksen tissien parantelusta…
Alun kuva HS.fi/Jussi Nukari ja loppukuva Iltalehden sivulta
Minkä ikäinen teidän vauva on? Tsemppiä vaan ja älä syyllistä itseäsi. Neuvojia kyllä riittää, mutta sinä ja lapsi olette parhaat tietäjät ja paras tapa löytää oikea tapa on yritys ja erehdys…
Tarkoittaako uudet tissit silikoneja?
Black Velvet: Vauvamme on nyt ~3,5kk vanha. Kiitos tsempeistä!
Minulla on yleensä sellainen eetos, etten ota tosissaan kuin kaikista tärkeimpien ihmisten kommentit vaan keskityn ihan oman elämän elämiseen vaan, mutta näin aluksi näissä vauva-/lapsi-/vanhemmuusasioissa on herkempi kuuntelemaan ja lukemaan kaikkea ja ottamaan itseensä.
Vierailija: Ainakin rintojen kohotusta, mahdollisesti myös maltillista määrää silikonia, nämä tissit kun ovat jo nyt mallia D/DD.
Tiedän. Ensimmäisen lapsen kanssa on epävarma olo, niinku jos tekee mitä vaan ekaa kertaa. Mäkin syyllistin itseäni siitä, että vanhempi lapsi sai kerran (siis oikeasti kerran!!!) mun ollessa kavereiden kanssa korvikemaitoa, kun isovanhemmat eivät löytäneet pakkasesta pakastettua äidinmaitoa. En tajuu, miten olin unohtanut, että kokonaisuus ratkaisee.
Enkä ole kenenkään lapsen kuullut valittavan, että mitäs ruokit tuolla tai et ruokkinut tällä. Taitaa olla ihan aikuisten keskinäistä nokittelua ja paremmuudentarvetta.
Esim. vanhempieni sukupolven lapsista aika monen äidit palasivat työelämään 3kk:n kohdalla ja lapselle alettiin antaa lehmänmaitoa. Ei korviketta vaan ihan ehtaa lehmän (tankki)maitoa. Ja ihan hengissä, terveitä ja täyspäisiä ovat silti. (Tosin uusimpien tutkimuksien valossa sillä lehmänmaidon erilaisella rakenteella voi olla jotain tekemistä suurten ikäluokkien ja vähän nuorempien diabetesbuumiin.)
Johtuu varmaan jostain mammahormonista, joka pehmentää äitien päät, mutta musta tuntuu, että ihan pienten lasten äidit ovat maailman julmimpia ja raadollisimpia otuksia toisilleen. Et ole hyvä äiti, tai itseasiassa voitkohan käyttää Äiti-titteliä lainkaan, mikäli seuraava ei kohdallasi toteudu:
-Synnytys on tapahduttava luomusti alateitse ilman kipulääkitystä ja käytännössä vauva vain käydään pieraisemassa ilmoille sairaalassa, jonka jälkeen ollaankin heti valmiita kotiarkeen, jossa äidinmaitoa piisaa niin, että siitä leivotaan pullat ja tarjotaan vielä maitokahvit kyytipojaksi. Rintojen haavaumat, rintatulehdukset ja koliikki sekä muut ongelmat ovat täysin uusavuttoman ja osaamattoman ongelmia. Vauvalla käytetään ja pyykätään jatkuvasti vain ekologisia kestovaippoja. Vauvaa pidetään mukana joka ikisessä askareessa kantoliinassa, että saa riittävästi läheisyyttä – samalla laulaen kaikki lapsiystävällisimmät ja opettavaisimmat lastenlaulut. Kaikki tämä tapahtuu kevyesti ja raikkaasti meikattuna, hymyssä suin, jotta isänkin on mukavampi katsella lapsensa äitiä kukoistuksessaan.
Pyh ja pah 😀
T: Neljän äiti (ihan pienellä ää:llä ja ilman kursiivia)
Mä imetin esikoista puoli vuotta rintakumilla, ja nyt toinenkin (joka on muuten saman ikäinen kuin teillä) menee kumilla myös. En oo ikinä tajunnut, miksi kumin käyttö olisi pahasta, vaikka siitä niin pelotellaan ja kehotetaan pääsemään irti. Pääasia kai, että vauva saa ravintoa, oli tapa mikä hyvänsä! Eikä ole tisseistä maito loppunut 🙂
AuriElina: Aika hyvin tiivistettynä tuo nykyinen ”hyvän äidin” kriteeristö. Siitä puuttui ehkä vielä itse kasvatetuista aineista tehdyt kotisoseet ja -ruoat. 😉
iitukka: Ainoat keksimäni miinuspuolet rintakumissa ovat:
a) Jos rintakumi hukkuu tai unohtuu, ollaan pulassa.
b) Välillä ainakin itselläni tulee melkoista maitosotkua, kun vauva imee kumin täyteen maitoa ja sitten nukahtaa kesken syömisen tai säheltää jotain niin että kumi falskaa.
Tsempit täältäkin.
Oma imetystaival lähti takkuisesti käyntiin ja viimein vauva suostui rinnalle rintakumin kanssa. Sen kanssa mentiin n. 3kk, kokeilin aina välillä ilman kumia ja tuolloin 3kk:n iässä vauva alkoi yht’äkkiä syömään suoraan rinnasta. Luulen syynä olleen puhtaasti sen, että vauvan suu oli kasvanut tarpeeksi saamaan otteen matalasta rinnanpäästä.
Neuvolassa oltiin ihan paniikissa ja neuvottiin vain jättämään kumin käyttö tai maidontulo loppuu ym. Ei vaan onnistunut. Maidontulo pysyi hyvänä. Onneksi tuttavapiirissä oli muitakin kumilla imettäjiä, joilta sai tukea.
Ainoa ongelma oli se säätäminen kumien kanssa, päädyin vain ostamaan niitä paljon ja jemmailemaan niitä ympäri asuntoa ja laukkuja.
Loppujen lopuksi imetin lasta vuoden ikään asti.
Mukavaa kesää ja nauti vauvasta!
-k
Onneksi meillä neuvolassa on jo todettu, että ensimmäisen kuukauden jälkeen eivät enää jaksaneet vouhottaa rintakumista.
Meillä on neljästä oikean kokoisesta rintakumista tallessa kaksi. Jos ne hukkuu, iskee paniikki. Mutta näin kesäihmisfilosofialla, se on sen ajan murhe.
Leppoisia kesäpäiviä sinnekin!
Uhhh minkä stressikauden olet joutunut käymään läpi heti äitiyden alkuvaiheessa! Vieläkin ihmettelen tuota ruiskulla imuttamista 😀 Joo, imetysasiat tosiaan saavat osan mammoista ihan vauhkoiksi ja noita ”paremmintietäjiä” riittää. Ehkäpä sitten itse ovat niin täydellisiä. (ha!)
Tsempit täältäkin – kuulostaa kyllä siltä, että varsinkin nuo vastoinkäymiset ovat tehneet sinusta kyllä ihan sen parhaan asiantuntijan, mitä tulee vauvasi syömiseen. Luota siis vaan itseesi!
Tshihihi vähänkö repesin tolle AuriElinan Äiti-määritelmälle 😀 …ja sit me pienen alkukirjaimen tavisäidit koetaan huonoa omaatuntoa, kun jostain IHMEEN syystä ei ylletäkään tuolle kotisoseenjauhamistasolle 🙂
(voikohan Mama’s-nuudeleista tehdä sosetta – sen ehkä nipin napin osaisin)
Muuten erityisen jänniä vauhkomammoihinkin verrattuna ovat ne miehet, joilla on suuria intohimoja, mitä tulee rintaruokintaan. Ja tällä en viittaa mihinkään perversioihin vaan ihan lasten ruokintaan. Tiedän elävässä elämässä yhden meitä selkeästi vanhemman pariskunnan, jossa rouvalta maidontulo oli yhden perussairauden edellyttämän lääkkeen takia lähes olematonta. Mies sitten jätti vaimonsa, koska halusi kuulemma naisen, joka on kykenevä huolehtimaan jälkeläisistään.
Meillä L sentään sanoi, että saan tehdä syöttämisasian suhteen siten, miten se tuntuu parhaalta ja vie vähiten energiaa muulta vauvan hoidolta. Ja pyysi kertomaan vaan, miten voi olla avuksi. [awws.]
Nuudelisose tuo vauvanruokien uusi vallankumous!
Kirjoitin pitkän viestin mutta jotenkin onnistuin sen vahingossa poistamaan ennen lähettämistä. Halusin vain sanoa että täällä ainakin on koettu hyvin samanlaisia ja toisaalta niin erilaisia tuntemuksia mitä imettämiseen tulee. Minä tykkäsin imettämisestä, se oli ihanaa. Meillä se sujuikin loistavasti puolitoista kuukautta kunnes vauva sairastui flunssaan ja lopetti rinnan syömisen kuin seinään. Joten annoimme pullosta. Myöhemmin meillä todettiin refluksitauti josta ilmeisesti johtui se että vauva söi todella huonosti koska syöminen sai aina aikaan huonon olon vatsahappojen ja ruuan seilatessa edes takaisin ruokatorvessa. Taistelin imetyksen kanssa kunnes vauva oli 4,5kk vanha. Sitten en vaan enää jaksanut. Imetin nukkuvaa lasta sillä se oli lähes ainoa tapa saada vauva syömään rintaa. Rintaraivareita meillä saatiin jatkuvasti jos yritinkään syöttää vauvaa silloin kun se oli hereillä. Pumppasin päivällä, heräsin yöllä pariin otteeseen pumppaamaan maitoa jotta maidontulo ei tyrehdy. Olin erehtynyt imetystukisivustolle ja kaiken sen imetyspropagandan takia tunsin itseni huonoksi äidiksi. Halusin yrittää ja yritinkin. Kokeilin kaikkia mahdollisia keinoja mitä minulle ehdotettiin. Syötä kantoliinassa, syötä nukkuvaa lasta, syötä hiljaisuudessa ja pimeässä huoneessa, syötä pimeässä pesuhuoneessa suihkun ollessa päällä, jne. Uskoin että tissilakkoilu on vain väliaikaista ja kun jaksaisin yrittää vauva alkaisi vielä syödä ja voisimme palata täysimetykseen. Tai joutuisimme ehkä vähän antamaan korviketta lisänä mutta voisin imettää kuitenkin. Yhtenä yönä valvoin taas neljän aikaa aamuyöstä, olin ehkä neljättä kertaa hereillä sinä yönä ja istuin keittiössä yksin pumppaamassa maitoa. Itkin väsymystäni ja mietin että ei se ole tämän arvoista, olin aivan rikki. Mietin että ihan hullun hommaa. Lapsi tarvitsee enemmän levänneen ja hyvinvoivan äidin kuin rintamaitoa, näin asian pähkäilin. Silloin päätin että imetän sen mitä vauva vielä suostuu syömään mutta pumppaamaan en enää ala. Maidon tulo vähenikin hyvin nopeasti ja varmaan kahdessa viikossa loppui kokonaan. Pitkän aikaa vielä tämän jälkeen melkein purskahdin aina itkuun kun jossain joku sattui kysymään että vieläkö imetän. Tuntuu että imetys määrittelee hyvin pitkälti sen oletko hyvä äiti lapsellesi vai et.
Meidän äitien pitäisi tukea ja kannustaa toisiamme eikä arvostella ja piikitellä. Tuore äiti on aika usein väsynyt, hormonit aiheuttavat mielialan vaihteluita ja suuri elämänmuutos voi tuntua raskaalta vaikka se onkin ihana asia. Ei silloin kestä toisten ilkeitä sanoja.
Tämä viesti karkasi nyt ihan käsistä. Mutta halusin vaan toivottaa tsemppiä ja jaksamista. Älä välitä ilkeistä kommenteista ja ”niistä ainoista oikeista” neuvoista. Sinä tiedät mikä on parasta sinun lapselle ja missä menee oman jaksamisen raja. Olet varmasti parasta lapsellesi juuri sellaisena kuin olet. Jos imetys sujuu rintakumin kanssa niin anna mennä vaan . Pääasia että vauvasi saa edes vähän rintamaitoa. Kaikki se vähäkin on parempi kuin ei mitään.
Voi Tinttinen, tuttua toi fiilis ja stressi.. Mulla on ollu ihan hirveet äitihormonit, imetysaikana joku pyykinpesuainemainoskin saattoi nostaa kyyneleet silmiin, mikäli sisälsi VAUVOJA 😛 Esikoisen kanssa yritin olla loistoäiti ja vertailin itseäni noihin virtuaalimaailman äitimyytteihin. Yyyh. Sit olikin rintatulehdusta, haavaumia, koliikkia ja niihin sen miljoona poppakonstia. Lopulta rättiväsyny äiti lappaamassa omin pikkukätösin tehtyä perunasosetta taaperon kitaan. Vähän ku ois koettanu lusikoida sitä lehtipuhaltimeen… Toka lapsi oli rento ja hyväntuulinen vauva, imetin ja annoin korviketta oman perstuntuman mukaan ja myöhemmin nautiskeli vellinsä tuttipullosta hyvällä ruokahalulla (imetysfanaatikot kauhistukoon). Sitten kaksoset. Ekasta vuodesta ei oo montaa muistikuvaa, mutta tais mennä suurimmaksi osin sohvalla imetystyynyn kanssa istuen. Muut asennot ei toiminu, molemmat aina ja yhtäaikaa nälkäisiä. Veli hoiti imemistyön ja sisko nautiskeli – molemmat hanat kun aukesivat pojan imusta. Sen kyllä huomasikin, poika hoikka ja jäntevä, tyttö pehmoinen pallero 😀 Taisin tuolloinkin ajoittain käydä kipeitä rintapatteja saunassa runnomassa… Sitten tuli se päivä, että yksinkertaisesti riitti. Ehkä maitoa olis riittänyt mut hermo ei. Pullot ja korvikkeet käyttöön, muksut isän syliin ja ULOS – kauppaan, koiran kanssa, tallille, mihin vain että sain happea. Sitten kaksoset siirtyivätkin omaan huoneeseen ja yöpidot loppuivat, sain nukuttua, muisti alkoi pelaamaan ja jonkinlainen parisuhdekin kursittiin kasaan 😀 Ehkä olin itsekäs, mutta lastenkasvatuksen tärkein oppitunti on opettaa lapset välittämään itsestään terveesti. Onnistuuko se, jos roolimallina on marttyyriäiti?
Tänä päivänä esikoinen on muuten kokkikoulua käyvä nuorimies, taitava basisti ja teatteriharrastaja. Tyttö musiikkiluokkalainen, edelleen aurinkoinen. Kaksoset vasta aloittelevat koulutaivaltaan, mutta huumorintajuisia ja eläväisiä, ikätasoisiaan hassuja tyyppejä ovat. Poika edelleen sporttinen ja jäntevä, tyttö pehmoinen piirtelijä ja hoivaajaluonne. Kaikki aivan erilaisia persoonia, varhaislapsuudet eri tavoin ruokittu ja siltikin kelpo ihmisenalkuja!
Nää ammattilaisten sammakot on välillä aivan uskomattomia! Olen kuunnellut häpeillen, korvat punaisina kollegoiden kommentteja äideille, noloa. Tukemisen suhteen Suomenmaalla ollaan valitettavan epätasa-arvoisessa asemassa, joka ei tosin ole ainoa asia 😉
Rintakumin kanssa voi imettää hyvinkin onnistuneesti ja ne OMAT toiveet, halut ja tavoitteet täyttävästä, kun vaan asennoituu siihen terveesti, positiivisesti ja tarkkaillen, että tietää, mitä tapahtuu. Kun sitä maitoa paljon tulee niin koita välttyä rintatulehduksilta, oli uskomattoman karsea kokemus – varsinkin kun iski vaiheessa, jossa maidon piti olla vähenemään päin!
Tinttinen: Kiitos superpitkästä kommentista, niitä on kiva lukea! Kun syöttäminen meni tuollaiseksi kaiken ajan ja jaksamisen vieväksi toimenpiteeksi, en usko että kellään olisi riittänyt enää voimat sen kanssa, kun vaihtoehtojakin on.
Meillä tosiaan ollaan ns. viittä vaille täysimetyksellä: Jos 3-5kk vauvan maidontarve on 700-1200ml päivässä ja päivittäinen Nan-keskiarvo on n. 60-70ml, suhteellinen osuus ei ole paljon. Mutten aio ottaa asiasta mitään stressiäkään.
Kun päätös lisämaidon antamisesta alussa oli tehty, seisoin tapani mukaan sen takana melko tyynesti. Olen (omalta osaltani) huomannut, että päätöksien tekemisen jälkeinen mitä-jos-sittenkin-ajattelu ajaa pian ihan hermoraunioksi.
Kun yksi iäkkäämpi ja elämää nähnyt lähisukulainen kysyi jotain imettämisestä ja kävi ilmi, että lisämaitoa menee, tämä pyyteli sympaattisesti ihan järkyttyneenä anteeksi siltä varalta, että oli utelullaan jotenkin sohaissut arkaan paikkaan. Ehkä hän osasi ottaa huomioon juurikin tuon mainitsemasi väsymyksen ja hormonien heilahtelut ja käsitellä tuoretta äitiä ns. silkkihansikkain.
AuriElina: Olen huomannut, että jos jossain ohjelmassa jonkun vauva kuolee tai siepataan tai jotain, minulla tulee normaalia huomattavasti vahvempi emotionaalinen vaste kuin aiemmin. Milloinhan tämä ”ole huolissasi kaikista maailman todellisista ja fiktiivisistä vauvoista”-vaihe loppuu?
Ilmeisesti vauvasi oli innokasta pyryttelijätyyppiä! Hajosin tuolle lehtipuhaltimelle.
Olen miettinyt, etten innolla haluaisi kaksosrumbaa, mutta että tissien mekaniikan puolesta sille olisi hyvä sauma, kun mulla toinenkin tissi tyhjentää itseään onnellisena samalla kun toisesta imetään. Yhden pidemmän syöttötauon jälkeen iskin pullon ei syötössä olevan tissin alle ja sieltä tuli pelkästään suihkuamalla 40ml maitoa. 😀
Allekirjoitan täysin sen, että vaikka monesta vapaahetkestä, tavarasta sun muusta voi joutua lasten myötä luopumaan, pitää äidin välittää myös itsestään. Tunnen vanhoja naisia, jotka katuvat viime metreillään sitä, että ovat aina eläneet muille eivätkä koskaan kuunnelleet itseään. Ja jopa näiden lapset sanoivat, että äidin marttyyrinrooli on ollut heille haitaksi, koska he ovat alkaneet pitää marttyyriäitiä normina ja nyky-yhteiskunnassa hommat toimivat (keskimäärin) vähän eri lailla.
Minsku.net: Onneksi meidän ns. oma neuvolan täti on antanut tehdä ihan omat päätökset ja lähinnä kysellyt, että kuinka tärkeää imetys itselle on ja koettanut kaiketi tukea sen onnistumista. (Vaikken tissien ruiskulla-imemis-jutuista oikein haltioitunutkaan.)
Ihmettelen, ettei rintatulehdus ole vielä iskenyt. Käytän nimittäin kaarituellisia rintaliivejä, kun muut eivät tue ja sattuu muuten niin paljon liikkua, en ole koskaan ollut paksusti pukeutuvaa tyyppiä ja muutenkin rikon vähän kaikkia näin-vältät-rintatulehduksen-ohjeita. Ehkä lämmin vuodenaika ja sisämaassa asuminen pitävät puoliani tässä asiassa… Kauhulla odotellen, josko se iskee.
Yleisesti: Kiitos kaikista tsempeistä! Pojukin jokeltelee elämäänsä taas hetken elämäänsä tyytyväisenä, kun onnistui äsken kunnostautumaan tämän päivän osalta oksentamalla ikoniin (for real.)
En lukenut muita kommentteja, mutta kiitos tästä kirjoituksesta. Saattaa selittää myös meidän rintaraivareita, jotka taitaa johtua juuri tuosta maidon liika herumisesta..painokaan ei ole juuri noussut ja eipä ihme kun se rasvainen maito tosiaan on siellä lopussa…
Nonariina: Ole hyvä! Tuota M:n vähäistä painonnousua pohdittiin silloin parin th:n, lääkärin ja yhden imetystukihenkilön voimin, joten uskalsin kirjoittaa alkuvaiheen liiallisen maidonerityksen syyksi siihen melko huoletta, kun ei ollut ihan vaan omaa tulkintaa. 🙂