”Blogipojat” mellastavat

Tällä tontilla aamusta iltaan kestävä hiljaisuuskin on poikkeuksellista, joten joku innokkain blogien lukija on saattanut pohtia, onko se kipeänä vai tullut järkiinsä, kun uutta postausta ei ole ilmaantunut viimeistään iltapäivällä.

Aamupäivällä minua työllistivät kolme koneellista liinavaatepyykkiä ja puolilta päivin ovikello soi ja lyhyen Tessan kanssa rupattelun jälkeen minulla olikin kaksi taaperoa hoidettavanani.

Pieni eroahdistelu saatiin unohtumaan kylvyllä ja isolla kasalla kumiankkoja.

Kylvyn jälkeen haukkasimme lounasta ja siivottuani poikien sotkut lähdimme lähipuistoon leikkimään.

Keinumista, hiekan heittelyä, kiipeilemistä, hiekkakakkuja, liukumäessä laskemista hiekkalaatikon reunalla juoksemista ja paljon lisää keinumista.

Hyvin perinteistä puistotouhua siis – ja niin pitkään että lapset alkoivat jossain vaihessa norkoilla omatoimisesti puiston portin kulmalla!

Jonkin verran sain kyllä toimia erotuomarina taaperoiden tökkiessä vuorotellen toistensa kasvoja, kaataessa toisen tai halailun muistuttaessa liiaksi painiottelua. Kaiken kaikkiaan yhteistouhut sujuivat kuitenkin kohtuullisen rauhallisesti.

Sää ainakin suosi, sillä pitkästä aikaa pihalla tarkeni varjossakin lyhythihaisessa paidassa ja suorassa auringonpaisteessa lämpötila oli suorastaan paahteinen. Muka varmuuden varalta laukkuun nakkaamalleni vesipullolle riittikin kysyntää.

On mukavaa hoitaa itselleen tuttua lasta tällaisia pieniä jaksoja oman lapsen vahtimisen rinnalla, mutta kyllä lyhyessäkin ajassa toteaa, etten jaksaisi pidemmän päälle kahden pienen lapsen kaitsemista.

Hatunnosto niille pitkäpinnaisille, joista asiassa ei ole mitään ihmeellistä. Omakohtaisen kokemuksen perusteella voin kuitenkin sanoa, että yhden lapsen kiukuttelujen ja uhmaamisen kanssakin meinaan välillä menettää hermoni ihan tosissaan.

Puisto oli Kainin mielestä ilmeisen loistavalla paikalla, menihän sen yli lentokoneita kahteen suuntaan vuorotellen ja ihan koko ajan. Isoimmat lentokoneet kirvoittivat kantavia naurunpuuskia ja pienemmätkin saivat osakseen kohteliaita osoitteluita ja hihkumista.

Aiemmin en ole huomannutkaan, miten paljon koneita kulkee tuosta kohdasta, kun ei ole ollut näin innokasta lentolaitteiden havainnoijaa matkassa.

Alkuillasta napostelimme vielä Tessan ja Kainin kanssa miehen paistamia lettuja sekä rupattelimme hetken. Lasten akuutin väsähtämisen vuoksi lettukestien jälkeen täytyikin pakata tavarat kassiin ja sopia, että juttua jatkettaisiin joskus myöhemmin uudestaan.

Kivaa oli, mutta kuten sanottua, jokapäiväisenä hauskuutena yksi lapsi on kuitenkin ihan tarpeeksi!

 

Tulin näin söin

Kävimme sunnuntaina piipahtamassa Messarin ravintolapäivässä eli Keravan entisen asuntomessualueen sydämessä sijaitsevalla pienellä hiekkakentällä, jonne oli laitettu pystyyn ohjelmaa koko perheelle sekä tietysti purtavatarjoilua.

Keravan Jaakkolassa järjestettiin asuntomessut vuonna 1974. Tänäkin päivänä messualueen asukasyhdistys ajaa alueen asukkaiden asiaa ja edistää viihtyvyyttä. Tällä kertaa Ravintolapäivän tuotoilla kerättiin rahaa tuleviin 40-vuotisjuhliin.

Kuten kuvasta näkyy, tarjolla oli niin pientä suolaista kuin makeaakin herkkua, varsin huokeaan hintaan. Erikoisuutena täytyy mainita hattarakone, jollaista harvoin näkee tällaisissa pienissä, kaupunkilaisten itse järjestämissä tapahtumissa.

Saavuimme paikalle neljän aikoihin – tapahtuma oli merkitty loppuvaksi viideltä. Kaikkea syötävää oli kuitenkin vielä jäljellä, tosin taiteellisimmin koristellut muffinsit oli kuulemma ehditty ostaa ennen tuloamme.

Ohjelmaksi oli järjestetty ainakin isoilla katuliiduilla piirtelyä, mölkynpeluuta, ilmapalloeläinten valmistamista sekä pienimuotoista pihakirpputoria.

Monen myyntipöydän takana oli varsin nuorta henkilökuntaa; Useampikin lapsi myi vanhoja lelujaan, kirjojaan ja muita aarteitaan pois.

Ostimme eräältä tomeralta myyjättäreltä klassikkoleluksi luokiteltavissa olevan kassakoneen Kuutille. Hintaa ihmeen hyvin tarransa ja osansa säilyttäneelle koneelle oli määritelty kohtuulliset kolme euroa, joten poistuin paikalta tyytyväisenä.

Kivaa oli, kuten tämän tyyppisissä vapaamuotoisemmissa tapahtumissa yleensäkin. Siivouspäivää ja seuraavaa Ravintolapäivää odotellessa!

P.S. Lienee tarpeetonta kertoa erikseen, mitä meidän äiti-poika-iskuryhmämme söi?

 

Ja vielä vähän syksyn uutuustuskaa

Lupaan että tässä ovat uusien mallistojen hehkutukset taas hetkeen, mutta…

Eksyin kuitenkin erään kommentin kirjoittamisen ja Mini Mintin etusivun houkuttelemana kurkistamaan, millaisia vaatteita Maxomorran syksy toisi tullessaan. Ja varsinkin pipojen ja leggingsien puolelta löytyi useita mieluisia.

Tosin muutaman kuukauden lastenvaatteiden hankintakiintiö on täyttynyt niin kirpputori- kuin alennusvaatteidenkin osalta; Eli äkkiä kaikki verkkokaupat sekä syyskuvastot kiinni ja harrastamaan meditaatiota täysien varastolaatikoiden sekaan kellarikomeroon, mars!

Huomenna turistaankin blogissa ihan muita asioita!

Oi Nosh, Nosh, minkä teit!

Enpä ole vielä ehtinyt paljoa hihkua ja hehkuttaa lastenvaateuutuuksista alkavan syksyn osalta, mutta näistä on pakko. Mäyräkoiran omistajana Nosh Organicsin ”Pretty Puppy”-kuosi iski suoraan hermokeskukseen.

Tiedättekö sellaisen ”Pakko saada!” ja sitä seuraavan ”Voi kumpa ne ei maksaisi liikaa.” ajatusketjun. Itselläni haluamiskohtaus johti lompakon kanssa neuvottelemisen jälkeen varsin maltillisesti vain toffeenvärisen leikkihaalarin tilaamiseen koossa 98/104.

Tuo toffeen sävy ja sahrami olivat ehdottomia suosikkejani, mutta jos tuollaiset retrohtavat sävyt eivät iske, kokosin näytille samalla (ihanalla) kuosilla varustettuja vaatteita muutamassa muussakin värissä ja mallissa.

Olin taannoin Noshin kotikutsuilla ja kuulin silloin hieman enemmän yrityksestä: Tuolloin minulle selvisi että merkin vaatteet suunnitellaan Suomessa, tuotteissa käytetään vain sertifioitua luomupuuvillaa ja ne valmistetaan Portugalissa.

Noshin toiminnassa pyritään panostamaan ekologisuuteen muun muassa luonnonmukaisien materiaalien, kankaiden laadun ja vaatemallien suunnittelun kautta. Yhdisteltävyyden, kestävyyden ja lapsen mukana kasvavien mallien kautta tavoitellaan tuotteille mahdollisimman pitkää käyttöikää.

Mitäs pidätte?

 

Arkea vain

Viimeisiä hoitovapaaviikkoja viedään. Huomasin perjantaina puistosta kotiin kävellessäni, elokuisen auringon lämmittäessä kasvojani ja lapsen juostessa edelläni kapealla polulla, pienen haikeuden kouraisevan vatsanpohjaa.

Jonkin sortin sentimentaalisuutta on selvästi muutenkin ilmassa, sillä pikkuruiset ensimmäiselle luokalle menijät, jotka seisoivat rykelmissä koulun pihalla maanantaina, saivat kyyneleen kihoamaan silmäkulmaan.

Tähän asti olen odottanut arjen kuvioiden uudelleenjärjestäytymistä jännityksensekaisella innolla, mutta nyt huomaan myös katsovani taaksepäin tajuten, ettei tämä elämänvaihe koskaan palaa.

Koulut alkoivat maanantaina isommillakin lapsilla ja aikusilla; Loputkin isovanhemmista palasivat arkihommiin, samoin kuin peruskoulu- ja lukioikäiset sisaruksemme. Koulun alku toi heille mukanaan uusia kuvioita niin koulun vaihtumisen kuin tulevien lukiolaistouhujen merkeissä.

On hauskaa asua näin lähellä; Voi kuulostella sekä iloisia että jännittäviä kuulumisia helposti kasvotusten. Ja tarjota ruokaa, jos kouluruoka ei ole syystä tai toisesta löytänyt tietään mahaan asti.

Tiistaina palaveerasimme Kuutin ”oman hoitajan” kanssa teekupposen äärellä. Muina päivinä olemmekin käyneet päiväkodilla joko leikkimässä pihalla, mukana retkellä tai osallistumassa sisätouhuihin, toistaiseksi vain muutaman tunnin kerrallaan.

Alkuviikkoa leimasivat myös harrastuskuvioiden aloituksen mukanaan tuomat suunnitteluhommat ja -tapaamiset. Sainpa pidettyä torstaina syksyn ensimmäisen partiokokouksenkin. Huh huh sitä hulinan määrää!

Ennen partiokokousta Puutalobaby kävi äiteineen meillä piipahtamassa ja nippu Kuutille liian pieniksi käyneitä, värikkäitä vaatteita lähti lainaan. Ihanaa kun tavara kiertää!

Keskiviikkona kävimme Helsingissä ja koko päivän kestäneen kaatosateen lisäksi matkaa elävöitti kenkäni pohja, joka irtosi Keravan asemalla vähän kannasta, mutta oli Helsinkiin päästyämme täysin irti. Linkkasin pohjattomalla kengällä Forumin alakerran DinSkohon ja tärväsin viisikymppiä uusiin kenkiin.

Totesin, ettei minun kannata hommata enää yksiäkään kahdenkymmenen euron ballerinoja, kun niitä on kaappi täynnä. Sen sijaan ostan vähän kalliimmalla nilkkurit, joita en omista varmaan yksiäkään ehjiä ja tallustelen niillä sitten syys- ja kevätkeleillä.

Kun jalassa olivat ehjät kengät, jatkoimme matkaa ystäväpariskuntamme luokse. Olin joutunut jättämään kiukkuisen kesäflunssani vuoksi taannoiset juhlat väliin ja teimme nyt yksityisvierailun. Hyvä seura ja ruoka paikkasivat kenkähävikin aiheuttamaa ärsytyksen!

Perjantaina kävimme keräämässä auringonkukkia ja ajelimme sitten appivanhempien mökille. Monen rennon ja lepäilyyn keskittyneen viikonlopun vastapainoksi tällä kertaa oli luvassa perinteisempää mökkitekemistä eli paikkojen kuntoon laittamista. Ohjelmassa oli muun muassa huonekalujen kantamista, kokoamista ja keittiön pystytystä. Lisäpuuhaksi keksin aloittaa leikkimökin siivous- ja sisustusprojektin.

Ehdimme kuitenkin myös syödä hyvin, saunoa useamman kerran, katsoa kisoja ja levätä, joten emme palanneet kaupunkiin täysin loppuunpalaneina. Tänään on vielä hyvää aikaa hoitaa rästiin jääneitä hommia, pestä pyykkiä ja käydä crossaamassa.

Kun kirjoittelin tätä postausta, keittiöstä kuului valtaisa rämähdys. Lapsi oli isänsä kanssa touhutessaan napannut tiskipöydältä Lifefactoryn kohtalaisen painavan juomapullon ja heittänyt sen Pentikin kynttiläkippo-maljakkoon. Sirpaleethan tuovat onnea?

 

Päivän asu osa kaksi / Kuutin kuteet

Aika vähän olen julkaissut asukuvia, joissa Kuutti olisi asuineen pääosassa. Toki lapsen asuja on vilahdellut postauksessa jos toisessakin, kuten sivupalkin lapsen asutkategorian koosta voi päätellä.

Nyt päiväkotiharjoitteluun ja auringonkukkaretkelle sattui kuitenkin päälle sen verran pirteä ja omannäköinen asukokonaisuus että pyysin miestä räiskimään kuvia myös lapsesta.

Minikokoisella mallilla oli ainakin hauskaa ja jännittävää; Suurin osa auringonkukista oli lasta pidempiä ja pellolla kulkeneet ihmiset olivat tehneet peltoon pieniä polkuja. Kuutti paineli menemään käytäviä pitkin hurjaa vauhtia ja sinkosi esiin aina eri kohdasta peltoa.

Asun kokoaminen lähti liikkeelle H&M:n My Little Pony t-paidasta. Olin lapsena innokas poneilla leikkijä, sen sijaan en välittänyt paljoakaan esimerkiksi Barbeista. Joten olihan pojalle pakko hankkia My Little Pony paita.

Tosin kokoasiaa jouduin hämmästelemään melkoisesti. Ostan pojalle vaatteita pääasiassa niin sanotusti unisexeinä tai tytöillekin sopivia ”poikien vaatteita”. Blogin Facebookissa ihmettelin jo, miten voi olla mahdollista että normaalisti kokojen 80 ja 86 vaatteita käyttävän lapsen päällä koon 92 t-paita on niin kapea ja erityisesti lyhyt, että normaaleissa leikeissä selkä ja maha meinaavat hissautua paljaaksi.

Pitääkö noin 1,5-2-vuotiaille tarkoitetuissa ”tyttöjen vaatteissa” käyttää jo tuollaista tiukkaa napapaita-pornomitoitusta? Oikeasti? Ja miksi?

Värien perusteella nappasin paidan kavereiksi H&M:n haaleankeltaiset tennarit, Lindexin trendikolmioleggingsit, Polarn O. Pyretin sukat ja pipon sekä Vesannon Wanhan koulun kirpputorilta löytyneen villatakin.

Ihan näin värikkäissä vaatteissa lapsemme ei aina kuljeskele, mutta välillä on mukavaa väri-iloitella, teenhän sitä omienkin vaatteideni kohdalla. Toisinaan omassakaan asussani ei ole yhtään mustaa tai tummia värejä, joten miksipä lapsenkaan vaatteissa pitäisi synkistellä?

Mitä mieltä olette, pitäydytäänkö jatkossa ihan vain aikuisten asuissa vai mahtuisiko näitä lapsen asujakin joukkoon aina välillä?

P.S.
Jos asut alkoivat oikein innostaa, vanhassa blogissa julkaistut asukuvani ja satunnaiset lapsen asut löydät vanhan blogin puolelta helposti valitsemalla sen sivupalkista tunnisteen ”Päivän tyyli”. Jos oikein innostuit, sieltä löytyy kymmeniä asuja.

Facebookin lisäksi Blogia voi tosiaan seurata myös Instagramissa. Facebookkiin ja Instagramiin päivittyy usein tilannekuvia ja pieniä kuulumisia reissuilta ja muutenkin liikkeessä ollessa kuten puistoista ja mökiltä.

Uusimmat blogipostaukset huomaa näppärästi lisäämällä blogin seuratuksi Bloglovinissa tai Blogilistalla.

Syksyn sateita ja päiväkotitarvikkeita

Yhteistyössä Tohvelisankari

Kävelimme aamulla päiväkodin pihalle kuoripukuun ja -haalariin, kumisaappaisiin ja sadehattuun sonnustautuneina huomataksemme, että pienten ryhmän henkilökunta oli ottanut rajujen sateiden varoituksesta vaarin ja jäänyt lasten kanssa sisäpuuhiin.

Kurkistimme varovasti sisään ovensuusta ja saimme luvan tulla sisätiloihin muun ryhmän seuraksi. Vietimme aamupäivän, lounasaikaan asti, tutkien leluja ja tutustuen pikkuhiljaa lapsen päiväkotikavereihin.

Molempiin suuntiin kävellessämme lapsi oli silminnähden innostunut tajuttuaan viimein, että kuorihaalari päällä ja kumisaappaat jalassa voi juosta vauhdilla, vedet roiskuen syvempiinkin lätäköihin.

Sadevaatteiden lisäksi tositoimiin pääsi myös Tohvelisankarilta saatu Skip Hopin kerhoreppu. Valitsimme miehen kanssa yhteiset suosikkimme monien eläinreppujen joukosta ja sain tehdä lopullisen päätöksen.

Kerhotossut valitsin sen sijaan täysin mielivaltaisesti. Muahahahaa. Koetin valita kerhotossut, jotka sopisivat sekä tytöllä että pojalle ja olisivat väreiltään yhteensopivat mahdollisimman monien Kuutin vaatteiden kanssa.

Täytin repun lähtiessämme muutamalla vaihtovaatekerralla, vaipoilla ja vesipullolla kokeillakseni, kuinka paljon tavaraa siihen mahtuu ja kuinka täytenä lapsi jaksaisi sen kantaa.

Lyhyen retken tavarat vaikuttaisivat mahtuvan reppuun mukavasti – tosin eväille varattua lämpöeristettyä taskua emme ole vielä tarvinneet, mutta kyllä sinne pienet eväät saisi sujautettua. Täytyy sanoa että mielestäni harvassa laukussa on tarpeeksi tilaa, mutta itsehän suosin aivan järkyttävän kokoisia kapsäkkejä. Lapsen oman kerhorepun on tuskin tarkoituksenmukaista syödä sisäänsä 65 litran rinkan sisältöä…

Onnistuin kotimatkalla osumaan repulla parkkipaikalla olevaan autoon ja sain siihen aikaiseksi autorasvatahran. Ehdin jo harmistua uutuuttaan kiiltävän repun sotkeutumista, mutta onneksi repussa on muovimainen pinta ja sain rasvan jynssättyä pois repusta märällä rätillä ja suihkauksella tahranpoistoainetta.

Kun kaivoin laukun ulos postipaketista, repun purkaminen ja pakkaaminen herättivät heti suurta innostusta, mutta sen selässä pitämistä vierastetaan vielä vähän. Useamman treenikerran jälkeen reppua kannetaan jo melko tyytyväisenä eikä siirrellä vain toisesta olkahihnasta perässä raahaten.

Näin vanhemman näkökulmasta sanoisin repun positiivisina puolina erillisen taskun juomapullolle. Siitä pullo on helppo ottaa eikä se valu ainakaan repun sisuksiin, jos jonkin sortin vuoto sattuisi tapahtumaan. Lisäksi isot ja tukevat vetoketjujen vedinosat vaikuttavat sellaisilta, että niiden avulla pienempikin lapsi saa repun auki. Ainakin (puolitoistavuotias saa.) Ja onhan se söpöä, että pingviinirepussa vetimet ovat kalan muotoiset ja esimerkiksi apinarepussa banaanin muotoiset.

Topattujen olkahihnojen säätövara on iso. Repun saa aikuisen selkäänkin sopivaksi, jos ja kun lapsi väsähtää jollain reissulla repun kantamiseen. Toisaalta hihnat saa säädettyä tarpeeksi lyhyiksi meidän vaatekokoa 86 käyttävän rääpäleenkin käyttöön. (Neljännessä kuvassa näkyvät hihnat, toinen säädettynä kireimmilleen ja toinen pisimpään mahdolliseen asentoon.)

Samassa paketissa saapuneet kerhotossut ovat EU-kokoa 23-24;
Arvelin jo ne tilatessani tossujen olevan hieman reilut, käyttäähän Kuutti normaalisti koon 22-23 kenkiä. Halusin kuitenkin mieluummin tossut pienellä kasvunvaralla kuin valmiiksi liian pieninä.

Kyllä tossut jalassa pystyy jo touhuamaan, vaikka kärjessä olisikin vähän väljää. Ne muuten tuoksuvat ihanalle, uudelle, mutta pehmeälle nahalle. Tossujen pohja on mokkaa ja nilkan kohdalla on joustava kuminauhakohta, joka pitää tossun jalassa. Kuutti ei saanut kiskottua tossuja itse pois, mutta toisaalta tämän ikäisillä se voi olla hyväkin ominaisuus.

Täytyy sanoa että olen tosi tyytyväinen pojan uusiin päiväkotikamppeisiin. Kuten muutkin kauniit (ja uudet) asiat, nekin lohduttavat osaltaan vähän elämäntilanteen muutoksessa. Tohvelisankarin tossut ja kerhoreppu olivat olleet ostoslistalla jo keväästä asti, joten asia hoitui mitä parhaimmin.

Jos joku muukin on hankkimassa tossuja syksyn touhuihin, kaikki sisätossut ovat elokuun ajan tarjouksessa Tohvelisankarissa. Keräsin ylle joitain omia tohvelisuosikkejani, joista mäyräkoira- ja robottitossut kävivät kovaa kisaa mehiläistossujen kanssa.

Seksistä ja seksuaalisuudesta

Useimmissa kodeissa sitä harrastetaan ainakin silloin tällöin – yksin tai yhdessä. Mutta puhutaanko siitä hiekkalaatikon reunalla, ”tyttöjen illoissa”, omille vanhemmille, sisaruksien kesken tai edes omalle (seksi)kumppanille?

Televisio-ohjelmat pursuavat seksuaalisia kohtaamisia vampyyrisessioista yhden illan myötähäpeää herättäviin teinisekoiluihin. Harmillisen harvoin näkee tv-sarjoissa tai elokuvissa kuitenkaan oivaltavaa ja todentuntuista seksuaalisuuden kasvukuvausta tai edes seksikohtauksia ja seksin erilaisia ilmentymiä pitkässä parisuhtessa.

Kun seksiin liittyviä teemoja nostetaan esille mediassa, koetetaan aina kaivaa esille jokin ongelma. Sillä eihän seksiin liittyviä asioita voi käsitellä kuin tuomalla kansan syvien rivien tietoisuuteen joku yhteiskuntaamme uhkaava vitsaus. Muutoinhan seksiä ei olisi perusteltavaa mainita. Ja aina joku laasaslainen syyttää muuten seuraavaksi ongelmista yksinomaan naisia. (Ja unohdetaan iltapäivälehtien lööpit salasuhteista ja kuumista lemmenlomista, sillä vastustan niiden kutsumista uutisoinniksi.)

Jos uskoo otsikoita, suomalainen seksi on urautunutta, liian vähäistä ja liiallista seksin haluamista – ainakaan halut eivät ikinä kohtaa, hellyyden puutetta, salaisia haluja, kumppaneiden muutuneita kehoja, tunne-elämän ratkaisemattomia asioita, sairauksia ja uskottomuutta. Ja mikä pahinta, harrastetun seksin määrä vähenee koko ajan. Sukupuutto! Skandaali! Ahdistukaamme ja syyllistykäämme!

Voisiko seksistä ja seksuaalisuudesta sitten keskustella vapaammin – ehkä jopa positiivisemmin? Ja tällä en tarkoita mukamas vapautunutta seksikumppanin vehkeen koon rempseää ja kovaäänistä siunailua, trendikkäässä ydinkeskustan kahvilassa, Sinkkuelämää-tyyliin vaan aitoja kohtaamisia, keskustelukumppanin ja asianosaisten kunnioittamista sekä asioista puhumista niiden oikeilla nimillä.

Jos seksistä puhuminen tuntuu aikuisestakin joskus vaikealta, sopinee kysyä, kuinka monella on ollut (esi)teini-iässä joku aikuinen, jonka kanssa olisi oikeasti tiennyt voivansa keskustella seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Minä kadehdin heitä joiden lähipiirissä on ollut sellainen aikuinen. En siksi, ettenkö olisi varmaan voinut puhua omien vanhempieni kanssa. Uskon että he olisivat selvinneet tilanteesta, muttei keskustelun avaaminen tuntunut oikein luontevalta.

Mutta onhan kouluissa seksuaali- ja sukupuolikasvatusta. Mmm, mitähän itselleni jäi mieleen? Ala-asteella järjestetty kummallinen opetustilanne, jossa pojat ja tytöt eristettiin toisistaan ja terveydenhoitaja kertoi tytöille kuukautisista ja murrosiän kehoon tuomista muutoksista. En tiedä, mistä pojille kerrottiin, mutta tytöille ei ainakaan puhuttu mitään omaan seksuaalisuuteen tutustumisesta tai seksuaalisesta kanssakäymisestä.

Parhaiten jäi mieleen se, miten pihalle pelaamaan ajetut pojat vilkuilivat puolen kerroksen korkeudella olevan luokan ikkunasta sisään toistensa olkapäillä istuen ja seisten. He koettivat kurkata tunnille aina silloin kun terveydenhoitaja katsoi muualle ja meitä nauratti kamalasti. Terveydenhoitaja taisi luulla aluksi tunnin aiheiden vaivaannuttavan meitä kikatuskohtauksiin asti.

Yläasteen terveystiedon opettajamme kertoi luokallemme jotain mihin reagoin jo silloin vaistonvaraisesti hyvin kriittisesti ja ajatusta vastustaen. Hänen totuudenomaisesti esittämänsä väite oli että naiset eivät nauti seksistä vaan suostuvat seksuaaliseen kanssakäymiseen vaihtokaupan omaisesti; He saavat hellyyttä ja mies saa seksiä.

Opetus oli muutenkin syyllistävää, sukupuolitaudeilla ja raskauksilla pelottelevaa, vaivaannuttavaa, iänikuisten, piiroshahmoja vilisevien opetusvideoiden katsomista ja mölkkykeilojen päälle kondomien laittamista – mikä johti vain kondomien hajoamiseen yksi toisensa jälkeen. Sen vaikutelman tunneista sai että aineen opettamisesta kiinnostumaton liikunnanopettaja oli vain pistetty paremman puutteessa asialle.

Tietoa sai siis omasta aktiivisuudesta riippuen romaaneista, köh, laatujulkaisu Cosmopolitanista ja kavereilta. Internettiä aloin käyttää aktiivisemmin vasta yläasteella, joten (asiallista tai vähemmän järkevää) tietoa ei saanut verkkokalvoilleen hakukoneiden avulla yhtä helposti kuin nykyään.

Kiinnostuin oman seksuaalisuuteni pohdinnasta ehkä hieman keskivertoa myöhemmin. Uhrasin asialle ajatusta kunnolla ensimmäisiä kertoja yläasteella, vaikka olinkin kypsynyt fyysisesti melko varhain. En esitä millään muotoa että niin sanottu pitkä lapsuus olisi ollut huono asia. Ensimmäistä suhdettani ja seksikokeiluja silmällä pitäen olisi kenties ollut kuitenkin hyvä tietää, mistä pidän ja miten ihmeessä saisin sen paljon puhutun orgasmin.

Iän ja harjoittelun myötä monet asiat ovat auenneet, mutta olisin kaivannut teini-iässä rohkaisua ja jopa suuntaa-antavia ohjeita seksuaalisuuteni tutkiskeluun. Kenties kymmenessä vuodessa ollaan menty sen verran asioissa eteenpäin ettei aina puhuta vain poikien itsetyydytyksestä sekä märistä unista ja anneta ymmärtää tyttöjen olevan jotenkin vähemmän seksuaalisia olentoja? Ainakin näin toivoisin olevan.

Hitaasta ja takkuisesta alusta huolimatta luokittelisin itseni tällä hetkellä hyvinkin seksuaalisesti aktiiviseksi. Jos mietin, millaiseksi luonnehtisin tässä elämäntilantessa hyvän parisuhteen, listaisin kumppanuuden, yhdessä viihtymisen, hauskanpidon, tasa-arvon ja vastuun jakamisen lisäksi kärkisijoille myös toimivan seksielämän. Sillä minulle se on tärkeä asia.

Jos kiireen, sairastelun tai jonkin muun syyn takia parisuhteen kyseinen osa-alue jää vähemmälle huomiolle, se tuntuu nopeasti sekä kehossa että päässä. Tuntuisi mahdottomalta elää suhteessa, jossa seksiä ei ole syystä tai toisesta viikkoihin, kuukausiin tai vuosiin. Toki mieli voi muuttua iän ja eletyn elämän myötä -tässäkin asiassa.

Seksi ja seksuaalisuus ovat siis mielestäni pääpiirteissään iloisia ja elävöittäviä asioita, kunhan ja tätä painotan vahvasti, noudatetaan perustavanlaatuista seksin käyttöohjetta eli oman itsen ja toisen kunnioittamista.

Oman seksuaalisuuden tuntemisen, siitä puhumisen ja ajattelunsa laajentamisen lisäksi pidänkin tärkeänä avointa keskusteluyhteyttä kumppaneiden välillä. Kuinka usein seksiä haluttaisiin harrastettavan? Mistä kumppani nauttii ja miten tämän saa innostumaan?

Varsinkaan alkuhuuman laannuttua mikä tahansa säätäminen jaksaa kiinnostaa harvaa. Seksiltä haetaan säännöllisyyden lisäksi myös tietynlaista laatua ja molemminpuoleista tyydyttävyyttä. Kuulemani kokemuksien perusteella, harvassa suhteessa palikat osuvat siinä määrin kohdilleen itsestään, etteikö seksistä tarvitsisi keskustella ja molemminpuolisen mielihyvän eteen tehdä töitä.

Kumppanin toiveiden ja tarpeiden kuuntelemisen, hyväksymisen ja niiden huomioimisen lisäksi sanoisin kokemusteni perusteella olevan tärkeää arvostaa myös itseään. Kaikkeen ei tarvitse suostua kumppaninkaan vuoksi ja omia sekä tietenkin toisen rajoja täytyy kunnioittaa, mutta erityisesti tarkoitan nyt oman kehon hyväksymistä ja sen rakastamista.

Koen saavani parisuhteestani enemmän irti, jokaisella osa-alueella, kun käytän yläaste- ja lukioaikoihin verrattuna hurjasti vähemmän aikaa kehoni ”ongelmakohtien” vatvomiseen. Paksut reidet, lyhyet jalat, tummat silmänaluset, raskausarvet, värittömät, lyhyet silmäripset, keltainen hammasluu, selluliitti, finnit hiusrajassa, isot kädet, yleinen pyöreys, iso leuka…

Listaa voisi jatkaa mielin määrin, mutta mitä järkeä siinä olisi? Ei jokainen universumin naiseläjä varmasti pidä puolisoani puoleensavetävänä, mutta minä pidän ja se riittää. Eikö ajattelumallin pitäisi siis toimia kaksisuuntaisesti?

Ja oikeasti, jos kehittelee päässään mallin, jossa seksistä tulee ihanaa ja nautinnollista, spontaania ja tajunnanräjäyttävää sitten kun on tarpeeksi huikean näköinen, tuleeko siitä ikinä mielekästä? Onko seksi oikeasti parempaa kaalikeittokuurin, abdominoplastian, tekoripsien, nenäleikkauksen tai silikonien jälkeen? Lakkaavatko oman kehon kelvottomuuden ympärillä kiertävät ajatukset, jos rinnat eivät enää roiku ja mahamakkaroiden ilmaantumista ei tarvitse miettiä asentoa valitessa. Enpä usko.

Toki kehoaan saa muokata mieleisekseen ja voivathan esimerkiksi uudet rinnat olla puolin ja toisin ilahduttava lisä seksiin. Huolestuttavaa ei ole mielestäni halu muuttua tai kehittyä vaan ajatus siitä että yksi tai useampi ”virhe” kehossa veisi ihmisen haluttavuuden, arvon tai kyvyn nauttia kehostaan yksin tai tois(t)en kanssa. Mutta eihän ole mikään ihme, että näin ajatellaan. Osataahan mediassa kertoa, miten riippurintaisten naisten ei kannata harrastaa seksiä kuin kontallaan ja että tatuoinnit alentavat naisten markkina-arvoa.

Jos minulta kysytään, seksi on parempaa, kun sitä ei tarvitse harrastaa itsetuntoaan paikkaillakseen tai omaa kehoaan häpeillen. Se tyyppi, jonka kanssa olet puuhissa tuskin tuijottaa sitä raskausarpea vasemman käsivartesi sisäpinnassa. Voin melko varmasti luvata sen. Itsevarmuus on kaunista.

Että sellainen avautuminen tänään.

P.S. Sana seksi esiintyi tässä postauksessa vaatimattomat 31 kertaa. Piti täten tehdä sille oma kategoriansa sivupalkkiin.

P.P.S. Olisi mielenkiintoista lukea tämän aihepiirin postauksia muidenkin näkökulmasta, joten haastan muutkin bloggaajat avaamaan sanaisen arkkunsa aiheen tiimoilta.

 

Sisäpiirin syömingit ja lyhyesti perinteistä

Päätin heittäytyä hurjaksi huomattuani Lidlissä alennushintaisia leipäjuustoja. Ostin niitä peräti kaksi ja sulatin pakastimesta varamummoni lahjoittamat hillat.

Juustot piti syödä vasta illalla, mutta otin varaslähdön ja katoin leipäjuustonhimoissani minulle ja pojalle ihan omat annokset herkkuja. Mies kun istui pelaamassa rentoutumassa olohuoneessa, enkä viitsinyt häiritä tätä turhaan.

Ai miten suomuurain suli vuosikkaan suussa? Ensimmäisen kuvan ilme toistui muutaman kerran, kun pieni kieli kohtasi ennenmaistamattoman hillan maun. Sen jälkeen suu alkoikin jauhaa hieman survottuja ja pienellä sokerilisällä taitettuja marjoja hurjaa vauhtia.

Kyllä maistui, yksistään Kuutille ihan kolmeneljäsosan kokoisen juustokiekon ja reilun hillakasan verran. Miehelle jätimme neljäsosajuuston ja hieman hillasurvosta. …Kerrankos sitä herkutellaan!

Niin ja ne perinteet. Jokaisessa perheessä lienee joitain perinteitä, jotka on aloitettu ennen lasten saamista ja joita halutaan jatkaa, oli lapsia sitten yksi tai viisitoista. Jotkut pariskunnat käyvät hääpäivänä kahdestaan samassa ravintolassa kuin aina ennenkin ja toiset suuntaavat joka vuosi jonain heinäkuisena päivänä melomaan.

Meidän yhtenä perinteenämme on ollut jo useiden vuosien ajan aikuisporukan elokuinen reissu Serenaan. Hyppäämmekin tänään iltapäivällä autoon kera kummitäti J:n ja kummisetä J:n.

Ohjelmassa on useampi tunti vesiliukumäissä kiitämistä ja rengasliu’uissa törmäilyä sekä porealtaissa ja saunoissa huilimista. En aio ottaa kameraa mukaan, joten yleisön toivomia, kummisedän paidattomia kuvia ei ole valitettavasti tulossa lisää.

Reissun jälkeen palaamme Keravalle syömään ja haemme lapsen isovanhemmiltaan kotiin nukkumaan. Myös kummitäti H liittyy seuraamme. Illan päätteeksi tarjoamme koko kummikolmikolle kotitekoisia hampurilaisia – kuten perinne vaatii.

Mitä vakavasti otettavia tai täysin pöhlöjä perinteitä teillä pidetään yllä?

Ja joko olette nauttineet tämän kesän hillasadon antimista?

P.S. Huomautan että Keravan oltua viime aikoina iltapäivälehdistössä esillä muun muassa metsissä lojuvien piikkikasojen tiimoilta, jätin sanan lakka pois postauksesta, etten saa poliiseja kannoilleni.

Huumeuutisoinnin lisäksi Kerava, tässä tapauksessa maauimala, on saanut kyseenalaista julkisuutta toimittuaan Vesipuisto Surina-hupailuvideon kuvauspaikkana. Näin aasinsillan kautta piti tuoda tämäkin laatuteos esille.

Heh. Saan varmaan vuoden lopussa kutsun kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kiitoksena positiivisten mielikuvien luomisesta blogitekstieni välityksellä…

 

Hamsteri mikä hamsteri

Asunnossamme on ollut aamupäivän ohjelmanumerona taas suuri tekstiilishow.

Kaikki alkoi siitä, että huomasin koon 80 vaatteiden käyvän pikkuhiljaa vääjäämättä pieniksi pojalle. Vaate toisensa jälkeen kävi niukaksi hihoista, pituudesta tai lahkeista sekä vaipan kohdalta.

Kaivoin siis koon 86 vaatteet esiin ja kuten aikaisemmasta postauksestani ehkä muistatte, niitä riittää.

(Tuolloinhan kuvasin koko keon läpi – sekä ylä– että alaosat)

Järjestelin samalla koon 92 vaatteet siistimmin lastenhuoneen kaapin yläkoreihin ja raahasin koon 98/104 vaatteet kellarista odottamaan kaikista ylimpiin koreihin.

Siellä ne saavatkin nyt pölyttyä muutaman vuoden…

Tällä toimenpiteellä pyrin lähinnä siihen että muistaisin, ettei kahta seuraavaakaan vaatekokoa varten tarvitsisi enää tehdä suuremmin hankintoja.

Alennusmyyntien ja kirpputorien ahkera kiertäminen on selvästi tehnyt tehtävänsä. Enin osa vaatteista onkin joko saatu tai hankittu käytettyinä. Uusista vaatteista valtaosa on ostettu reilusti alennettuun hintaan.

Rahaa ei siis ole palanut ihan hurjasti, lähinnä etsimiseen on mennyt aikaa. Mutta mieluisaa tekemistähän vaatteiden metsästäminen edullisemmalla hinnalla minulle on.

Löytyykö linjoilta muita vaatehamstereita, joiden täytyy muistuttaa itselleen, ettei tavaraa tarvitsisi ostaa enää edes varmuuden vuoksi? (Kun varmuusvarastojakin on jo.)

Kuvissa on siis koon 92 ja 98/104 paita- ja housupinoja sekä neljä koria, joissa niitä säilytetään lastenhuoneen säilytysnurkassa. Meinasin ensin kirjottaa, että neljä laatikollistahan niitä vaan oli, mutta totesin että olisi oikeasti huolestuttavaa, jos neljä koriakaan ei riittäisi niille…