Aihearkisto: Lapset ja lasten tyyli

Äiti- ja lapsikavereita puistokahvilassa

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Mieli & hyvä elämä 2 kommenttia

Menimme eilen hieman etuajassa ihan (talomme takaisen) metsikön toisella puolella sijaitsevaan isoon leikkipuistoon. Tarkoituksena oli kuvata lapsen touhuja niin, ettei taustalla vilisisi vielä muiden lapsia ja puisto olikin vielä ihan tyhjillään.

Emme käy leikkipuistossa montakaan kertaa viikossa, sillä ulkoilemme usein isovanhempien pihoilla, läheisissä metsiköissä tai vaunulenkkejä tehden. Leikkipuiston kiipeilytelineisiin ja keinuihin sännätään siis vielä innolla.

Lähipuistossamme järjestetään kesän ajan MLL:n puistokahvilaa. Puistokopin toinen puolisko muuttuu pieneksi kahvihuoneeksi ja leluvarastosta saa ottaa käyttöön työntökärryjä, potkumopoja, nukenvaunuja, hiekkaleluja ja jos jonkinlaisia muitakin ulkoleluja. Hauskaa, kaupungin viihtyvyyttä lisäävää, perheiden sosiaalisia verkostoitumista tukevaa ja yhteisöllisyyttä parantavaa toimintaa kaiken kaikkiaan!

Olen kuullut monilta tuttavilta kauhutarinoita leikkipuistojen pienistä sisäpiireistä, toisten valintoja kritisoivista kyttääjä-äideistä ja muiden lapsia pahoinpitelevistä, kurittomista kauhukakaroista, mutta täytyy sanoa etten ole näiden tyypittelyjen mukaisiin hahmoihin törmännyt vielä koskaan.

Osa puistokahvilaan kokoontuvista äideistä (ja isistä) lapsineen on tuttuja jo sisällä pidetyn perhekahvilan ajoilta. Joten ehkä olenkin itse osa sisäpiiriä. Todennäköisemmin puistoon on kuitenkin osunut mukavia, kaikille tasapuolisesti juttelevia, täyspäisiä ihmisiä, jollaisia suurin osa kaikista ihmisistä kaikkialla oletettavasti onkin.

Meillä on ollut puistokahvilassa aina todella hauskaa, vaikken kahvia juokaan. Kuutti on viihtynyt enimmäkseen omissa touhuissaan ja olen saanut itse istahtaa ja hengähtää hetkeksi sekä vaihtaa kuulumisia. Muutamien ikätovereideni kanssa olen ollut tekemisissä myös kahvila-ajan ulkopuolella; Opiskelujen jatkuessa ja lapsen kotihoidon päättyessä heihin olisi mukavaa pitää yhteyttä jatkossakin.

Puistossa remuaminen, juokseminen, kiipeileminen, uusilla ulkoleluilla leikkiminen sekä isompien lapsien leikkien seuraaminen ja välillä mukaankin meneminen on aina niin väsyttävää että koko aamupäivän touhujen jälkeen poika on kyllä ihan lopussa ja kypsä päiväunille. Tämä nukahti kerran perhekahvilassa pöydän alle päiväuniajan lähestyessä ja eilen oli lähellä, ettei uni tullut puiston hiekkakentälle. Raasu.

Suosittelen kyllä lämpimästi selvittämään, löytyykö omalta paikkakunnaltanne tai asuinalueeltanne kaupungin tai jonkin yhdistyksen järjestämää puistokahvilatoimintaa. Meillä on ainakin ollut kivaa ja kavereita on löytynyt niin äidille kuin lapsellekin.

 

Kirjoihin ja kansiin

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Kirjat, Lapset ja lasten tyyli 8 kommenttia

Jaahas.
Tänään on ilmeisesti sellainen päivä, että koko ajan itkettää ja tekee vain mieli syödä jäätelöä. Jokainen miettiköön sitten itsekseen, miksi.

Sain sentään aikaiseksi Kuutin käyttämisen uimassa vanhempieni ja veljeni seurassa. Sen jälkeen aikaansaamisasteeni onkin ollut melko lähellä nollaa. Jos ei olisi pakko yleissiivota ja pakata huomisia tavaroita, menisin varmaan vain nukkumaan päänsärkyäni ja mahakipuani pois. (Saatan nukahtaa silti ja katua sitä illalla.)

Työpöydällä oli nököttänyt jo tovin syyllistävästi Kuutin muistojen kirja, joten otin asiakseni hoitaa sen pois tehtävien asioiden listalta. Stabilot esiin Marimekon kukkarosta, klemmarirasia työpöydän laatikosta ja paperiliimaa valmiiksi taidenäyttelytarrojen, junalippujen, laivan avainkorttien ja muiden muistojen liimaamista varten.

Kirjaan on ensimmäisen vuoden ja muutaman kuukauden aikana kertynyt jo melkoinen määrä tekstiä, paljon kortteja, lippulappusia ja sellaisia asioita, joita on mielestäni ollut hauska liittää mukaan kirjaan, kuten ultrakuvat ja kuitti raskaustestin ostamisesta. Tosin tuo kuitti pitäisi kyllä skannata, muokata selvemmäksi ja tulostaa kirjaan, jotta se säilyisi.

Kirjoittelin tällä kertaa tiivistelmät touko- ja kesäkuun touhuista, listasin uusia opittuja sanoja ja kerroin lapsen lisääntyvän oman tahdon ilmauksista sekä niiden vaikutuksista lapseen itseensä ja vanhempien hermoihin. Lisäsin myös kirjassa olevaan, tämän vuoden muistoille tarkoitettuun, paperiseen taskuun Skansenin kartan ja Metsäretki-näyttelyn opaskirjasen.

Olen saanut kirjoiteltua vähintään kuukausittain muistoja ylös, mutta kuvien tulostaminen on vähän jäänyt. Ainakin Kyproksen reissultamme ja Kuutin ensimmäisiltä syntymäpäiviltä pitäisi tulostaa kuvat kirjaan. Ajattelin odottaa että keksin vielä muutaman kuvan, jotka ehdottomasti haluan tulostettavan; Laitan sitten aikaa ja vaivaa säästääkseni kaikki uudet kuvat kirjaan kerralla.

Eipä tässä kirjassa täyttäminen ihan heti lopukaan, tilaa kommelluksien, kehitysaskelten ja muistojen tallettamiselle, päiväkoti- ja koulukuville sekä omille mietteille on nimittäin täysi-ikäisyyteen asti.

Jos joku alkoi pohtimaan vastaavan kirjan hankkimista omalle lapselleen tai lahjaksi, pidempi kirjaa käsittelevä juttuni löytyy täältä.

Onko teillä tai lapsellanne ollut vauvakirjaa
tai pidemmän ajan muistoille varattua kirjaa?

Onko sitä tullut täytettyä
ja oletteko palanneet lukemaan tekstejä tai katselemaan kuvia myöhemmin?

 

Kesä kaikilla, onni useimmilla

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Mieli & hyvä elämä Kommentoi

Kesä kuumottaa ihan todella. Ja siitä koetamme nauttia parhaamme mukaan.

Vanhempien takapihan terassilla lämpötila oli ollut varjossa tänään 28 astetta. Kuulostaa kivalta, mutta asuntomme lämpölukemaa en haluakaan tietää. Se ei nimittäin kuulostaisi ollenkaan yhtä mukavalta…

Viime yönä lapsemme heräsi neljä tai viisi kertaa ja nukkui kaiken kaikkiaan kevyesti ja kieriskeli sängyssään hikisenä. Asuntoomme ei saa läpivetoa, sälekaihtimien pitäminen kiinni suojaa vain jonkin verran kuumuudelta eikä ilmastointia ole. Hautovan kuuman ilman kierrättäminen tuulettimilla nurkasta toiseen ei testatusti auta yhtään mitään. Tiedossa on siis levottomia öitä niin lapselle kuin vanhemmillekin pahimman helleaallon taittumiseen asti.

Jotenkinhan tässä helteessä pitää koettaa vilvoittautua. Pihalla oleilu ja polskiminen auttavat jonkin verran ja vesileikkimahdollisuutemme ovat laajentuneet uimahallissa, Kuusijärven rannalla ja mökillä oleilusta myös isovanhempien takapihoille;
Ensin pojan toiset isovanhemmat innostuivat hankkimaan kahluualtaan pihalleen ja nyt sellainen komeilee toistenkin isovanhempien pihalla. Uskoisin, ettei lapsellamme ole mitään valittamisen aihetta asiasta – ja investoinnin suuruuteen nähden ilo lienee reippaasti isompi.

Aamupäivän crossingtunnilla oli lisäkseni yksi osallistuja ja hänetkin jouduimme kyselemään tunnille mukaan kuntosalin puolelta. Helteessä kuntokeskukselle polkeminen oli sen verran hikistä puuhaa, etten ihmettele ollenkaan, jos suurin osa lomalaisista tai aamupäivävapaista nauttivista oli suunnannut rannalle tai puun alle lukemaan ohjatulle tunnille lähtemisen sijaan.

Kuutin lapsiparkkeilu meni ihan hyvin. Kotimatkalla annoin järkyttävässä hiessä uidessani periksi ja koukkasin matkan varrelle osuvaan Lidliin (ilmastointi!) ostamaan muutaman paketin jäätelöä sekä mansikoita. Hyvä että kävin, sillä sain kaupan viileydessä viivytellessäni puhelun, josta kävi ilmi että ystäväni aikoi tulla yllätysvierailulle. Olipa jotain muutakin tarjottavaa kuin verigreipinpuolikkaita ja ruisleipää!

Nyt on kyllä pakko lähteä täältä hornankattilasta vanhemmilleni. Siis heti kun helteeseen lenkille uskaltautunut mies palaa lapsen kanssa. Koiraa tämä ei sentään raahannut mukaan läkähtymään. Se ei ole muutenkaan ollut näillä lämpötiloilla erityisen innokas liikkumaan pidempiä matkoja.

Mahtuisinkohan itsekin makaamaan piha-altaaseen?

Pitkän viikonlopun avainsanoja ja kuvakimaraa

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Matkat 2 kommenttia

Kauniin pastellinsävyisiä auringonnousuja ja vielä kauniimpia auringonlaskuja.

Lapsi, joka jaksoi leikkiä juomatynnyrillä tuntikausia, upottaen joitain pulloja ja tölkkejä, katsoen, miten toiset nousivat vuorostaan pintaan. Ukille ja papalle ruokaoluiden kuljettamista huolella ja varoen, tärkeään tehtävään keskittyen.

Kaisloja kallioilla, kaisloja kokossa, kaisloja kaislojen perään kameran muistikortilla.

Kolme punaista mekkoa, kuusi punaista korvakorua, yksi punavalkoraidallinen neule, yksi punavalkoinen toppi ja ainoat oikeat mökki- ja partiokengät eli punaiset Hai-saappaat.

Superkuu ja superhyttyset.

Pikkumökin sänkyyn nukkumaan unohtunut äiti.

Meren ihastelua, ihmettelyä ja pelkäämistä.
(Sisävesiin tottunut norppa arastelee syvää ja suurta merta.)

Rentoilua rantatuolissa, laiturilla ja saunan lauteilla.

Isoja kipinöitä, kuumaa ilmaa, oransseja lieskoja ja porukallinen kokon kanssa puuhaamisesta innostuneita isoja ihmisiä.

Vahingossa päälle mennyt patteri ja saunamaiseksi lämminnyt pikkumökki. Sohvanaluslaatikossaan tyytyväisenä nukkuva taapero.

Ensimmäiset tämän kesän kypsät mustikat huussipolun varressa.

Mieluisia sunnuntaivieraita ja kalastusseuralaisia. Täydennyksiä huvenneisiin limonadivarastoihin.

Verkkojen täyttämä merenlahti. Onkia siellä, virveleitä täällä.

Jalkapalloa, jenkkitrillereitä ja lauluohjelmia.
Scrabblea, Menolippua, uutisia, lehtiä, yksi kirja ja suosikkiblogeja.

Rannalla paistettuja lettuja, mustikkapiirakkaa, mansikoita ja vesimelonia.

Oman rauhan hetkistä, mutta toisaalta myös taaperon ihmetyksestä ja rakkaiden ihmisten kanssa touhuamisen tuomasta ilosta nauttimista.

Ehkä ensi viikonloppuna uudestaan?

Siis näitähän ei varmasti Suomesta saisi!

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Lapset ja lasten tyyli, Matkat, Muu työ & raha Kommentoi

Eli mitä sellaista ostin Tukholmasta tuomisiksi, mitä olisin voinut ostaa Helsingistäkin.*

Mukaan tarttuivat Lindexistä Littlephantin kahdet housut, alennusrekistä ”farkut” sekä itselleni yhdet oikeankokoiset ”jälkeen imetyksen”-rintaliivit.

Polarn O. Pyretin alennusmyynneissä kiertelin pitkän aikaa hypistelemässä alekoreja ja ihastelemassa uusia kuoseja. Löysin Kuutin kaverille syntymäpäivälahjaksi puseron, josta arvelin hänen äitinsä pitävän. (Pikkulasten vaatteissa se lienee tärkeintä, eikö?)

Puseron löydyttyä jo Porvoon reissulla aloitettu operaatio syntymäpäivälahja oli saatettu päätökseen. Kulutin lahjan miettimiseen ehkä liikaakin aivosoluja, mutta sallittakoon se, sillä kyseessä oli Kuutin ensimmäinen vierailu lastenkutsuilla.

Ajattelin ensin ostaa Kuutille vain alekorista tonkimani – erittäin kirjaimellisesti, jäätelösukat ja katsella, ensi talvea silmällä pitäen, puoleen hintaan myynnissä olleita ulkovaatteita.

Järkytyin ulkovaatteiden alennettujakin hintoja niin kovasti että palasin sisävaatteiden pariin ja kahmaisin toisen muffinssipaidan – omalle lapselleni, odottamaan tämän kasvamista.) Löysin uusintakierroksella myös puseron kanssa yhteensopivan pipon, mutta harmikseni niitä ei saanut Kuutin kaverille sopivassa koossa.

Kuvissa esiintyy lastenvaatteiden lisäksi Marimekon Kompotti-keittiöalunen. Se tulee varmasti vilahtelemaan kotikuvissa jatkossakin ja hankimme sen pitkällisen harkinnan jälkeen laivalta.

Lastenvaatteiden lisäksi täydensin laivalta kemikaalivarastojani: Tarvitsin uuden shampoon ja luotto-huulirasvan loppuun kulutettujen edeltäjiensä tilalle. Edellistä, rikki mennyttä perushametta korvaamaan nappasin Monkista mukaan hameen (joka näkyy huomisissa asukuvissa) ja sorruin ostamaan sen lisäksi pantterin muotoisen rintakorun.

Kohtuullisen maltillinen ostoskierros kuitenkin, hyvä minä.

*(Tosin väite ei ole täysin paikkansapitävä, sillä esimerkiksi Littlephantin housuja ei viime viikkoisella Helsingin reissulla saanut vielä keskustan Lindexeistä.)

Skansen-revanssi kera jälkikasvun

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Matkat 2 kommenttia

Olemme käyneet Skansenissa kerran aiemmin, muutamia vuosia sitten ensimmäisellä kahden keskeisellä hotellimatkallamme Tukholmaan. (Tuolloin yövyimme muuten Story-hotellissa, josta juttu kuvineen löytyy vanhasta blogista). Kiersimme samalla reissulla monia Tukholman suosittuja nähtävyyksiä kuten Wasa-laivan ja Skansenin, joille halusimme varata riittävästi aikaa.

Nyt ajattelimme uudistaa Skansen-kokemuksemme piipahtamalla siellä kesän alennusmyynneissä kiertelyn ja lastenvaateostosten lomassa. Koko Skansenia emme aio edes yrittää kiertää taaperon kanssa. Tuskin voin silti vastustaa kiusausta tehdä pientä ylimääräistä lenkkiä ja käydä kurkistamassa hylkeitä.

Pääkohteemme on nimittäin äidin toivepysäkin eli hyljealtaan sijaan Lill-Skansen, jossa on nähtävillä erilaisia piennisäkkäitä ja matelijoita – sekä luonnonvaraisia että lemmikeiksi ja kotieläimiksi kehitettyjä lajeja.

Nähtävillä on muun muassa akvaariokaloja, kissoja, kaneja, minipossuja, hiiriä, rottia, käärmeitä ja sammakoita. Eläimiä pääsee tutkailemaan ja osaa jopa koskemaan lähietäisyydeltä. Lill-Skansenissa järjestetään myös ohjelmaa lapsille.

Sympaattisena yksityiskohtana Lill-Skansenista täytyy mainita paikka, johon lapset voivat jättää tuttinsa kissoille lopettaessaan sen käytön kokonaan. Tuhannet lapset ovat jättäneet tuttinsa kissojen hoiviin ja perinne jatkuu edelleen. Toimitusta varten löytyy jopa virallienn sopimuspohja vaikkapa vauvakirjan väliin muistoksi tallettavaksi.

Hieman ennen aiempaa Skansenin reissua mies sai ostettua ensimmäisen, tavallista digipokkaria paremman kameransa eikä kuvaamiselle ollut tullakseen loppua.

Jossain vaiheessa meinasin jo tuskastua, kun jokaisen terraarion, aitauksen ja häkin kohdalle piti pysähtyä leikkimään kameran asetuksien kanssa. Taisin sanoakin jotain siitä, että eläimiä voisi katsella muutenkin kuin kameran etsimen läpi.

Uunituoreita reissukuulumisia ja -kuvia on luvassa enemmän kunhan täältä kotiudumme, mutta näin Skansen-revanssin inspiroimana saatte kurkistaa kotialbumiimme.

Tällaisia eläinpersoonia (ja monia muita otuksia) kohtasimme edellisellä reissullamme… Saa nähdä, millaisia suomukylkiä ja karvanaamoja kameralle tallentuu tällä kertaa.

Nauttikaa viikonlopusta!
Me ainakin nautimme näin varaslähdön ja maisemanvaihdoksen merkeissä.

 

Amatööriäiti ja vaarallinen ruotsalainen valuutta

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Ruoka & juoma 2 kommenttia

Ajelimme autolla lyhyttä siirtymämatkaa kun takapenkillä istuva Kuutti alkoi osoittaa hermoromahduksen merkkejä. Koko ajan voimistuva kitinä, jalkojen hurja huitominen ja yritys vääntäytyä irti turvavöistä enteilivät huutokiukkukohtauksen tuloa.

Koetin antaa taaperolle erilaisia tavaroita tutkittavaksi, jotta tämä viihtyisi vielä hetken, ehkä viitisen minuuttia – perille asti. Hän tutki jokaista tavaraa hetken ja paiskasi ne sitten auton jalkatilaan. Lattialla olivat jo avaimeni, mainoslehtinen ja Kuukausiliite. Annoin auton kolikkolokerosta Kuutille viiden kruunun kolikon ajatellen sen olevan liian iso syötäväksi. (Toisin kuin lokerossa olleet kärrypoletit ja pienemmät euron kolikot.)

Enpä ehtinyt sanoa tai tehdä mitään ennen kuin lapsi tunki kolikon suuhunsa ja koetti nielaista sen. Ehdin älähtää miehelle: ”Ei saakeli nyt se söi sen!”, kun Kuutti jo yskäisi kolikon pois suustaan. Voin sanoa säikähtäneeni aika tavalla. (Olkoonkin että olin itsekin kuulemma popsinut aikanani sekä uudempia että vanhempia markan kolikoita oikein tyytyväisenä aina tilaisuuden tullen.) Onneksi selvisimme tällä kertaa säikähdyksellä.

Tarinamme opetus on:
Kun ajattelet, että jokin esine on niin iso, ettei lapsi pysty nielaisemaan sitä
tai ettei tämä ole riittävän typerä yrittääkseen, olet todennäköisesti väärässä.

Mitä kummallista, kamalaa tai vaarallista teidän perheessänne on onnistuttu syömään tai yritetty syödä? (Kertokaa aloittelevalle äidille niin lapsiparkani ei tarvitse kokeilla kaikkea kantapään kitalaen kautta.)

 

 

Lapsen varjo

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Lapset ja lasten tyyli, Mieli & hyvä elämä, Muu hyvinvointi 15 kommenttia

Varmaan kerran kuukaudessa joku kysyy sitä, kasvotusten tai internetissä, sanamuodot vain vaihtelevat: Milloin olette ajatelleet hankkia toisen lapsen? Oletteko ajatelleet hankkia toisen lapsen? Onko toinen lapsi suunnitelmissa lähitulevaisuudessa? Milloin Kuutti saa sisaruksen?

Paljon kysymyksiä, joiden muotoilussa on ensinnäkin paljon pielessä ja vastauksiakin on tarjottavana aika vähän. Tähän mennessä uteluita on tullut jopa niin tiuhaan että niihin on turtunut. Jaksoin jopa hymähtää viime marraskuussa kirjoittamalleni raivoisalle avautumiselle aiheesta. Syistä, jotka aiheuttavat kysymyksestä ärsyyntymisen olen edelleen pitkälti samaa mieltä – jaksamista hermostumiseen ei vain enää ole yhtä paljon.

Eniten vaakakupissa painavat edelleen samat seikat: Halu olla lapselle läsnä eikä vain hoitaa pakollisimpia perushoidollisia tehtäviä. Lapsen ja vanhempien elämänlaatu, oma aika ja mielenterveys. Kesken jääneen koulutuksen hoitaminen loppuun. Halu pitää edes osittain kiinni muistakin itselle tärkeistä asioista eikä unohtaa niitä kymmeniksi vuosiksi. Parisuhteen vaaliminen sekä oman kehon kuunteleminen ja siitä huolehtiminen. Jos siis voimme tehdä oletuksen, että lapsien saamiseen voi edes jossain määrin vaikuttaa, saa hormonikierukka pysyä edelleen visusti paikallaan.

Hyvin usein huomaan myös ajattelevani, miten ihanaa olisi, jos perheemme lapsiluku olisikin yksi. Pikkuvauva-ajasta olisi selvitty lopullisesti ja lapsesta tulisi koko ajan omatoimisempi, paremmin nukkuvampi, itsenäisempi ja enemmän… ihminen. Persoona, jonka kanssa voisi keskustella ja tehdä asioita yhdessä, jossain vaiheessa jopa vertaisina.

Luulen että toinen kiintiölapsi on pakko kuitenkin tehdä jossain vaiheessa. Puoliso kun haluaisi kaksi lasta. Kyllä minäkin olen aina halunnut lapsen (tai useampia lapsia). En vain juuri tässä elämäntilanteessa. Siitä huolimatta tajutessani olevani raskaani tiesin heti, että hieman epäedullisesta tilanteesta huolimatta antaisin raskaudelle mahdollisuuden. Ja nyt lapsi on olemassa ja äärimmäisen rakastettu perheenjäsen. Vaikka välillä muulta tuntuisikin, en antaisi häntä pois mistään hinnasta.

Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, kun kirjoitan, sanon ja ennen kaikkea ajattelen näin, mutta minusta olisi silti mukavaa olla alusta, raskaustestin tekemisestä asti iloinen tulevasta lapsesta. Ei järkyttyä, tyytyä kohtaloonsa tai joutua miettimään puolison suhtautumista. Entä jos en koekaan enää koskaan oikeasti haluavani toista lasta? Koetanko silti saada lapsen ja toivon, että oppisin rakastamaan tätä odotus- tai vauva-aikana kuten esikoistamme?

Ristiriitaisten tunteiden lisäksi asian jatkuva esille tuominen muistuttaa myös synnytyksestä. Ja se vasta nostaakin pintaan lisäkysymyksiä: Entä jos en halua enää ikinä kokea tilannetta, jossa raha ja ideologia laitetaan lapseni hyvinvoinnin tai jopa elämän edelle? Jos en tahdo olla koekappaleena, heittopussina, kuulla myöhemmin kärsineeni kivusta ja pelosta turhaan vuorokausikaupalla, kun on ollut varsin selvää, ettei siitä tule olemaan mitään hyötyä? Tulla oireineni ja tuntemuksineni täysin sivuutetuksi tai käsitellyksi väkivalloin kunnes pyörryn kivusta?

Mitä jos toivoisin myös synnyttäjällä olevan oikeus inhimilliseen kohteluun, asialliseen hoitoon ja kuulluksi tulemiseen? Niin kauan kun Suomessa ei voi valita synnytystapaansa tai synnyttää yksityisessä sairaalassa paremman kohtelun toivossa. Niin pitkään kun synnyttäjiä kohdellaan lihakarjana, tilastoina, numeroina, en tahdo synnyttää enää uudelleen.

Toiset sanovat että synnytyksen aiheuttama kipu, ahdistus, pelot ja viha laantuvat viikoissa, kuukausissa, ainakin vuodessa. Entä jos synnytyksen ajatteleminen tekee minut edelleen vihaiseksi, surulliseksi ja ahdistaa lähes yhtä paljon kuin ensimmäisinä päivinä sen jälkeen?

Aiheesta käytyjä keskusteluja kuunneltuani ja luettuani olen tullut siihen tulokseen että lapsen kieltäminen puolisolta (oli tämä sitten mies tai nainen) on itsekästä, mutta lapsen vaatiminen tai hankkiminen puolison vastusteluista huolimatta ei ole. Miksi toisen tunteiden ja tarpeiden sivuuttaminen sekä kehollisten asioiden (kuten raskauden ja synnytyksen) osalta myös itsemääräämisoikeuteen äärimmäisellä tavalla puuttuminen ei olekaan pahasta, jos seurauksena on lapsi?

Asialla ei ole kiire eikä se ole ajankohtainen. Haluaisin antaa tunteiden käsittelylle aikaa ja ilmaa, punnita suhtautumistani asiaan vaikka kerran vuodessa ja ennen kaikkea nauttia tämän hetken hyvistä asioista. En haluaisi vastoinkäymisten, rasittavien vaiheiden ja univelan kasaantuessa joutua koko ajan ajattelemaan: ”Apua, onko tämäkin pakko jaksaa uudestaan?” Haluaisin elää hetkessä ja unohtaa huolet ja pelot.
Mutta tiedän etten voi, sillä juuri silloin kun sitä vähiten odottaa, joku kysyy taas:
”Milloin…”

 

Pika-arvonta: Hupia koko perheelle tai kaveriporukalle

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Lapset ja lasten tyyli, Uutiset & yhteiskunta 17 kommenttia

Yhteistyössä: Muksu & Snadi Stadi

Postiluukusta kolahti kirjekuori, josta paljastui vapaalippuja Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevaan Snadi Stadiin. Ajattelin että lukijoista saattaisi löytyä innokkaita vanhempia lapsineen testaamaan, miltä uutuudenkarhea hupipuisto vaikuttaa, joten:

Arvon tämän päivän aikana kommenttinsa jättäneiden kesken kolme kahden lipun pakettia. Lipulla saa rajattoman leikkiajan samalle päivälle. Aikuiset pääsevät puistoon ilmaiseksi, joten lähteä voi useamman oman perheen lapsen ja aikuisen voimin
– tai kutsua mukaan kaverin lapsensa kanssa. Tarkistakaa kuitenkin ensin, että kalenteristanne löytyy sopiva päivä vierailulle sillä liput ovat voimassa vain 28.6 asti.

Mutta mikä ihmeen Snadi Stadi?

Melkoisen iso, tarkemmin sanottuna kolmen tuhannen neliön kokoinen hupipuisto tarjoaa sisätiloissa monenlaista ohjelmaa eri ikäisille ja kokoisille. Siis kolmen tuhannen neliön – huh huh! Siinä riittäisi meidän tuhoajataaperollemmekin mellastuskenttää niin että illalla maistuisi uni paremmin kuin 58 neliön kolmiossa riehumisen jäljiltä!

Hupipuistosta löytyy oma seikkailupuistoalue neljävuotiaille ja isojen seikkailualue sitä vanhemmille. Seikkailupuistoissa edetään kiiveten, ryömien, väistellen, hyppien tai laskemalla liukumäkiä. Alueelta löytyy myös ihan pienimpien oma leikkipaikka. (Jos eri ikäisten sisarusten valvominen mietityttää, on nuorempien lapsien mahdollista leikkiä isossa seikkailupuistossa vanhempien tai valvojan kanssa yhdessä.)

Puistossa ovat toki myös lasten klassiset suosikit eli trampoliinit, pomppulinna ja pallomeri. Varsinkin talviaikaan ja muutenkin huonojen kelien sattuessa kohdalle hauskalta kuulostaa jättimäinen hiekkalaatikko, jossa järjestetään ajoittain muun muassa aarteenetsintää.

Hupipuistossa isommat lapset voivat kokeilla uusia liikuntamuotoja ja purkaa energiaa myös katulajien parissa. ”Street-alueen” lajitarjonta vaihtelee kausittain ja tarjolla on muun muassa parkouria, katukoripalloa, street dancea ja skeittausta. Kaikki välineet löytyvät paikan päältä.

Liikennepuistossa ajellaan polkuautoilla. Pienikokoisessa kaupunkiympäristössä voi opetella yhdessä lapsen kanssa liikennekäyttäytymistä ja -sääntöjä leikinomaisesti. Liikennepuistosta on rajattu oma alue myös perheen pienimmille ja tälle alueelle on varattu
pienemmille autoilijoille sopivat autot.

Jos kaiken kiipeilyn ja touhuamisen lomassa haluaa hengähtää, voi istahtaa minielokuvateatteriin, jossa esitetään päivittäin koko perheen lyhytelokuvia. Sisään saa tulla ja ulos mennä kun siltä tuntuu. Energiaa voi tankata erillisellä puistoalueella nauttien kahvilasta kerättyjä suolaisia välipaloja tai herkkuja. Piknikalueella voi köllötellä peitolla tai pelailla puistopelejä, minimölkkyä ja petanqueta.

Hupipuiston tapahtuma-alueella on ohjattua toimintaa päivittäin ja viikonloppuisin lavalle nousee lapsille tuttuja esiintyjiä. Snadi Stadin tiloissa toimii myös erilaisia kerhoja kuten Muksu-klubi, joka on vanhempien ja lasten yhteinen, ohjattu aamupäiväkerho, harrastekerhoja (liikunta, taide ja draama) sekä iltapäiväkerhoja.

Snadi Stadi sijaitsee Ruoholahden kauppakeskuksen viidennessä kerroksessa. Paikalle pääsee siis helposti myös julkisilla kulkuvälineillä. Hupipuisto on avoinna joka päivä kello 10.00-20.00. (Kauppakeskuksen ollessa suljettuna sisäänkäynti Porkkalankadun puolelta).

Lisätietoa ohjelmista, leikkisäännöistä, hinnastosta ja palveluista löydät osoitteesta snadistadi.fi. Kuvat ovat Snadi Stadin Facebook-sivulta

Arvonta sulkeutuu kello 23.50. Otan yhteyttä sähköpostitse, joten muistattehan liittää kommenttiin sähköpostiosoitteen. Laitan liput huomenna postiin, joten kyselen postiosoitetta sähköpostilla heti arvonnan sulkeuduttua. Olen tulossa huomenna (tiistai 11.6) Helsinkiin, joten jos satut liikkumaan Helsingin keskustassa, voin luovuttaa liput myös ihan kasvotusten.

Arvonta on päättynyt, voittajiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti!

Vapaaliput on saatu Muksulta & Snadi Stadilta 

Vauvauintivuosi – mitä jäi käteen?

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Lapset ja lasten tyyli, Suosittelen, Uutiset & yhteiskunta 10 kommenttia

Vauvauintivuosi loppui toukokuussa ja kuvienkin saavuttua viimein on hyvä tehdä kokemuksesta yhteenveto. Tosin täytyy sanoa, ettei kyseessä ollut ihan kokonainen vuosi. Kuutti syntyi maaliskussa ja ensimmäisen kevään sekä kesän ajan kerättiin painoa ja voimia.

Syksyllä, muistaakseni elokuussa, alkoivat uinnit. Aloitimme uinnin itse asiassa ihan hyvään aikaan sillä ihanteellisin vauvauinnin aloittamisikä on 3-4 kuukautta. Silloin lapsi jaksaa pysyä valveilla ja liikkua enemmän. Riittävän iän lisäksi lapsen tulee painaa vähintään 5 kg, jotta hän pysyy lämpimänä 32 asteisessa vedessä.

Ensimmäisillä kerroilla noin nelikuista vauvaa jännittivät uimahallin oudot äänet, suihkuhuoneen kaiut, isot lämpötilanvaihtelut, suuri määrä vieraita ihmisiä… Myös uimaopettajan kantava ääni vaikutti pelottavan useamman kuukauden. Jännitys näkyi erityisen tiiviisti sylissä kyhnöttämisenä ja kiinni vanhemman iholla viihtymisenä myös vedessä.

Muutamien kertojen jälkeen vauva tottui ympäristöön ja pääsimme oikeasti touhuamaan altaassa. Itkua, parkua tai paniikkia emme saaneet aikaiseksi kuin kerran ja silloinkin perääntyminen hieman kauemmaksi vieraasta aikuisesta rauhoitti tilanteen nopeasti.

Mitä vauvauinti oikein on?
Vauvauinti on vauvojen ja vanhempien (vanhemman) yhteinen, koulutetun ohjaajan valvoma leikki- ja liikuntahetki lämmitetyssä vedessä. Vauvauinti on koko perheen harrastus, jossa toiminta suunnitellaan ja toteutetaan lapsen ehdoilla. Vauvauinnissa lapsi ei opi itsenäisesti uimaan, vaan leikkimään vedessä ja usein myös sukeltamaan vanhempien seurassa ja heidän avustamanaan.

Välillä kuulee suosituksia, joiden mukaan alle vuoden ikäistä lasta ei kannattaisi viedä muuten vaan uimahalliin polskimaan, koska vesi saattaa olla likaista tai liian kylmää; Vauvauinnissa vesi on puhdistettua, sillä vauvan elimistö ei välttämättä kestä tavallista vettä. Altaan vesi on lämmitetty 32–34 asteiseksi, koska vauvan kehon lämmönsäätelyjärjestelmä ei vielä toimi kunnolla.

Mitä vauvauinnissa sitten tehtiin?
Meidän normaaliin vauvauintikertaamme on kuulunut uimahallille laina-autolla hurauttaminen ja lapsen kantaminen kopassa pukukoppiin. (Lapsen opittua kävelemään reippaasti, hän on saanut kävellä pukeutumistilaan ihan itse). Olemme laittaneet ripeästi uima-asut ja -vaipan päälle ja suunnanneet lämpimän suihkun kautta altaaseen.

Sekä uintikerran alussa että lopussa on ollut laulu- ja uintileikkejä. Välissä on harjoiteltu erilaisia vedessä toimimisessa tarvittavia taitoja, kunkin lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Ohjaaja on kierrellyt perheen luota toiselle ja käynyt läpi, mitä lapsi jo osaa sekä mitä ja miten voisi seuraavaksi harjoitella.

Usein ajatellaan, että vauvauinnissa opetellaan nimenomaan sukeltamaan, mutta kyllä muitakin taitoja on karttunut. Vauvat kelluivat, kääntyivät omin päin vedessä ympäri, puhaltelivat veteen, kehittivät motoriikkaansa tarttumalla hyvinkin epäsäännöllisesti liikkuviin leluihin veden pinnalla ja pinnan alla, tasapainoilivat pinnalla kelluvilla, huojuvilla patjoilla, kahlasivat matalassa päädyssä tukevasti ja pyllähtäessään pidättivät hengitystä, kunnes joku kauhaisi heidät takaisin pintaan.

Sukeltamisessa siirryttiin pikkuhiljaa vesikannun kanssa hengityksen pidättämisen opettelusta lyhyisiin, aikuisen tukemiin sukelluksiin. Niiden kautta päästiin oma-aloitteisiin, pitkiinkin sukelluksiin, jotka päättyivät parhaimmillaan siihen, että lapsi tarttui aikuiseen tai uima-altaan laitaan ja osasi näin tulla itse pois sukelluksista.

Kaikki lapset eivät pyrkineet itse veden alle, mutta lähes kaikki sukelsivat sylistä toiseen kun heidät lähetti matkaan ja jatkoivat tyytyväisinä polskuttelua pintaan nostettaessa. Kahden aikuisen kanssa sukelluksia oli helpompi harjoitella, mutta ohjaajan avulla homma onnistui yhdelläkin ”uittajalla”.  Sukellusten määrä ja kesto rajoitettiin vauvan iän mukaan. Tällä tavalla vältettiin liika veden juominen ja lapsen ylirasittuminen.

Myös aikuisen kanssa voi sukeltaa, kun lapsi on isompi. Lapsi napataan kainaloon, tehdään hänelle selväksi, että nyt mennään veden alle ja sitten sukelletaan. Oli koomisen näköistä kun mies lähestyi veden alla, lapsi kainalossaan, altaan toisesta päästä. Vauvakin ”ui” eli mukamas auttoi omilla käsillään ja jaloillaan. Molemmilla oli keskittynyt ilme ja pintaan noustessa (joskus veden allakin) jo nauratti.

Vauvauinnissa huomasi hyvin, miten erilaisia lapset ovat myös harrastustouhuissa. Osa hyppi tai ”kaatui” innoissaan patjalta, sylistä tai altaanreunalta veteen ja sukelsi itse. Toiset eivät halunneet veden alle, mutta nauttivat läiskyttämisestä, leikeistä ja uittamisesta. Mitä ilmeisemmin myös vedessä liikkuminen ja uuden oppiminen uintiryhmässä ovat temperamenttikysymyksiä.

Vauvauintiryhmässämme oli jo vähän itsenäisempiä, vauvauinti-iän ylärajalla olevia lapsia, joille sukeltaminen ei maistunut usein tai ollenkaan. Heidän kanssaan harjoiteltiin muun muassa laitaan tai toisen uittajan käsiin tarttumista, ”koalauintia” eli aikuisen hartioista kiinni pitämistä niin että aikuinen saattoi uida lähes normaalisti. Ja laskettiin kelluvan alustan päällä olevasta liukumäestä veteen, heitettiin palloja kelluviin koreihin; Puuhattiin ylipäätään kaikkea mukavaa ja motoriikkaa kehittävää vedessä.

Uintikerran lopuksi peseydyttiin ja lämmiteltiin saunassa. Meillä ohjelmaan kuului usein myös imetys, sillä uinnin ja saunomisen jälkeen Kuutti on ollut usein janoinen ja nukahtanut torkuille kotimatkalla.

Kuinka kauan uinti kestää ja mitä se maksaa?
Vauvauintivuoromme on ollut ensimmäinen illan uinneista, lauantai-iltana kello viideltä. Koska allas lämmitetään valmiiksi ennen vauvauintia eikä meitä ennen ole ollut ryhmää altaassa, olemme joskus tulleet paikalle hieman etuajassa saadaksemme uida pidempään, kun kerran olemme raahautuneet paikalle ja maksaneet uintimaksun. Vauvauinnin yksi uintikerta kestää yleensä noin puolisen tuntia, (lisänä tietenkin pukemiset, pesut ja saunomiset).

Vauvauinnille tulee hintaa kaupungissamme 40-50€ kuukaudessa, riippuen siitä, osallistuuko uintiin lapsen kanssa yksi vai kaksi vanhempaa. Vauvauinnin hinta vaihtelee suuresti paikkakunnittain ja järjestävästä tahosta riippuen.

Oletteko pitäneet harrastuksesta ja mitä tästä eteenpäin?
Taaperoikää lähestyessä vauvauinnista on tullut lapselle koko ajan ilmeisemmällä tavalla mieluinen harrastus. Uimahalliin sisälle astuminenkin saa tämän innostumaan. Kuutti haluaa veteen, sukeltelee usein oma-aloitteisesti pitkiäkin matkoja, räiskii ja touhuaa eikä tunnu väsyvän vesileikkeihin millään.

Aikuisille harrastus on ollut kohtuullisen mielekäs. Mies ei pidä laululeikeistä, mutta on kestänyt ne urhoollisesti ja minä en ole kovin hyvä yksikätissukeltaja, joten mies on hoitanut yhteissukellukset lapsen kanssa. Kun vesi on ollut lämmintä, altaassa on ollut mukava touhuta pidempäänkin.

Vauvauinnissa on ollut myös mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen perheiden välillä: Ryhmän muista vanhemmista on saanut juttuseuraa saunassa ja pukuhuoneessa. Onpa harrastuksesta tuttuja vanhempia nähnyt myös perhekerhoissa ja puistoissa ja on ollut mukava huomata joukosta joku ennestään tuttu, jolle mennä juttelemaan.

Edellytyksenä vauvauinnin turvalliselle toteutumiselle on vanhempien ohjaus ja koulutetun ohjaajan läsnäolo. Mutta nyt kun perusasiat on jo opittu ja vauvauinti-ikän jäädessä taakse, punnittavaksi jää, osallistummeko ohjattuun perheuintiin vai pyrimmekö käymään viikoittain uimassa omatoimisesti opittujen taitojen ylläpitämiseksi.

Perheuinnissa on uimassa sekä vauva- että tenavauimareita vanhempiensa kanssa. Mukana voi olla myös vanhempia sisaruksia. Perheuinnissakin vesi on lämmintä, tunti on ohjattu ja altaassa on erilaisia leluja. Perheuinnissa ohjaus yksilöllistä mutta asioita harjoitellaan myös yhdessä. Varsinaiseen uimakouluun pääsee vasta kolmevuotiaana.

Mitä hyötyä vauvauinnista on ja mitä lapsi on oppinut?
Vauvauinnista sanotaan että se saa lapsen nauttimaan vedessä olosta. Koen tämän pitävän paikkansa ainakin meidän kohdallamme. Lapsellemme on kehittynyt ennakkoluuloton ja positiivinen suhtautuminen veteen elementtinä. Vedessä on kivaa ja sinne halutaan mennä aina uudelleen. Vain kylmä ja viileä vesi tuottavat vähän vaikeuksia.

Vauvauinnin pitäisi myös edesauttaa myöhempää uimaan oppimista. Jos uintiharrastus pysyy aktiivisena, uskon uimaan oppimisen olevan helppoa. Entisenä vauvauimarina minun ei ole koskaan tarvinnut erikseen opetella uimaan vaan olen aina osannut uida edes jonkin verran.

Kuutilla vedessä oleminen ja liikkuminen on ikään nähden yllättävän varmaa ja hallittua. Eron huomaa erityisen hyvin verrattaessa lapsiin, jotka aloittavat uimassa käymisen yhden tai vasta kahden vuoden kieppeillä. Jos epäilyttää niin verratkaa joskus pikkuvauvasta asti säännöllisesti uimassa käynyttä taaperoa ja ensimmäisiä kertoja kahlailevaa tai uiskentelevaa saman ikäistä lasta.

Vauvauinti on vesiturvallisuutta lisäävä harrastus. Kun vauva oppii sukelluksesta noustessaan tarttumaan leluun tai uima-altaan laitaan, taidosta voi olla myöhemmin hyötyä esimerkiksi veteen pudottaessa. Lapsi osaa tarttua vaikkapa laituriin, aikuiseen tai veneen laitaan heti pinnalla käydessään.

Vauvauinnissa hyödynnetään sukellusrefleksiä, joka on suojareaktio lapsen pään joutuessa veden alle. Se estää veden pääsyn lapsen hengitysteihin. Tätä refleksiä ylläpitäen ja sitä hyödyntäen saadaan lapsi oppimaan hengityksen pidättämisen veteen joutuessaan jo ennen refleksin normaalia häviämistä; Kun lapsi sukeltaa tai kaatuu kahlaillessaan, hän pidättää hengitystä hyvin, vaikkei refleksiä enää olekaan. Tämä parantaa turvallisuutta rannalla tai uima-altaalla leikkiessä vaikkei poistakaan valvonnan tarvetta.

Lapsen taitojen ja varmuuden kehittymistä on ollut iloista ja ihmeellistä seurata. Kenties meidän vauvauintikokemuksemme on ollut keskivertoa parempikin, sillä joku uintiryhmän äideistä totesi saunassa istuessamme lapsemme olevan uimaopettajan ”tähtioppilas”.
(Ja hei kyllähän tuollainen väkisinkin lämmittää äidin mieltä!)

Onko teillä vauvauintikokemuksia?
Tuliko uinnista koko perheen yhteinen harrastus vai loppuiko lysti
lapsen sukelluslakkoon tai uintiaikaan, joka oli sunnuntaiaamuna seitsemältä?

Ethän kopioi tai käytä näitä(kään) kuvia ilman lupaa!
Kuvaaja: Martti Ojama