Viikko on alkanut uudelleen viritetyn treenaamisen ja alati lisääntyvien tapaamisten merkeissä. Kyse ei kuitenkaan ole opiskelutapaamisista, yhtä opinnäytetyötapaamista lukuun ottamatta vaan keittiön pöydän ääressä istuskelusta hyvässä seurassa, laaduttoman kotimuskarin pitämisestä olohuoneessa ja taidenäyttelykäynneistä.

Ystäväni kävi juoruamassa peleistä ja kaikesta muusta mahdollisesta maanantaina, yhteinen partioystävämme piipahti eilen jäätelöllä ja pelaamassa korttia ja tänään paikalle pamahtivat Tessa, Kain ja yllätysvieras blogosfäärin syövereistä. Mies pyöräytti tomaatti-feta-punasipulipiirakkaa ja vetäytyi sitten parvekkeelle rauhoittumaan. Introverttiparalle kaksi vierailuidentäyteistä päivää heti ylioppilas- ja valmistujaisjuhlien jälkeen taisi olla tarpeeksi (liikaa).

Valvoin eilen kahteen ja tein kaikkea päätöntä, kuten kokosin kakkosluokan fantasiakirjojen suosikkihahmoilleni omia soittolistoja. (Oikeasti, näin pahasti kaipaan nollausta.) Oli valoisaa ja lämmintä ja linnut lauloivat läpi illan ja yön. Tuntui kesältä – rennolta ja vapaalta. Ajatus kuuden aikoihin heräävästä lapsestakaan ei hirvittänyt. Vähän keski-ikäistähän tällaisista pienistä rutiinien rikkomisista nauttiminen on, mutta kyllä parilla hintsusti nukutulla yölläkin saa jo lomafiilistä kasaan.

Ihan parhautta, ystävineen ja rötväilyineen kaikkineen. Juuri tällaisia päiviä sitä kaipaa uhkaavan hermoromahduksen jälkeen tasaamaan paineita. Jos vielä hetken nollaisi ja sitten pistän tuulemaan opinnäyteytön ja kodin suursiivouksen osalta. Tänään pystyin jos sanomaan asiaa tiedustelleelle Tessalle että olen pääpiirteissään hengissä, kaikesta blogissa ja viesteissä purkamastani väsymyksestä huolimatta.

Tehokkaasti käytetyt pari osittaista ”lomapäivää” siis. En sanoisi tätä lomaksi, sillä kyllä tässä on myös yksi raportti naputeltu ja opinnäytetyölle tehty tiedonhankintaa, mutta ilmeisesti sopivassa suhteessa kaikkeen oheistoimintaan nähden…

Noita herkullisia pikkupulloja sain muutaman kotiinviemisiksi yhdeltä pressilounaalta ihasteltuani juomien makua. Niitä lojui tilaisuuden lopulla korkkaamattomina pöydänreunalla ja sain kassiini muutaman. Törkeän hyviä ja söpöjä eli en valita.

Nyt ei oikeasti ole lievä hermoromahdus kauhean kaukana. Kaikki mahdollinen valmiiksi saatettava puuha kaatuu niskaan kun toukokuu lähestyy loppuaan. Kun puhutaan loppurutistuksesta, viitataan yleensä yksittäiseen työprojektiin, koulutyöhön tai harrastushulinoihin, eikä jokaisen työsaran runnomiseen kertaheitolla valmiiksi.

Sopii syyttää nuorena lisääntymisen aiheuttamaa huonoa omatuntoa siitä että olen kasannut itselleni mielipuolisen määrän kouluhommia. Jonkin hienon ajatuksen johdattamana päätin että tänä vuonna tehdäänkin opintoja eteenpäin oikein urakalla ja ilmoittauduin kaikille aikatauluihini suinkin sopiville kursseille ja lätkäisin koristeeksi vielä opinnäytetyöprosessin. Jota puserran valmiiksi kesällä…

…Ihan vain todistaakseni että koulua voi käydä öisin lapsen nukahdettua ja aamuisin ennen kello kuutta, jolloin lapsi herää. Olen viime päivinä miettinyt usein, kenelle koetan todistaa tällä rimpuilulla jotain: Itselleni, miehelle, sukulaisille, lapsettomille kavereille, ”suurelle yleisölle”?

Ilahduttavinta tässä hajoilussa on se, että vuoden opintopistekertymä tulee toisaalta näyttämään komeaa 80 opintopistettä, jos selviän lopuista töistä kunnialla. (Kela olettaa opiskelijan tekevän 45 opintopistettä opintoja yhdeksän tukikuukauden aikana.)

Ihan vertailun vuoksi kerrottakoon, että kiskoin ensimmäisenä opiskeluvuotenani, tai syyskuun ja helmikuun välisenä kuuden kuukauden jaksona kasaan niin ikään 80 opintopistettä, mutta niistä 20 opintopistettä oli yliopistouraltani hyväksiluettuja opintoja ja 15 opintopistettä työkokemuksella hyväksiluettua harjoittelua. Eli tein 45 opintopistettä puolessa vuodessa. Ilman lasta ja vain lievistä raskausoireista kuten pari kuukautta kestävästä koomaväsymyksestä kärsivänä.

Toukokuussa erääntyvät kuluneen partiokauden päätösriennot retkineen, kisoineen ja varainkeruutapahtumineen; Vastaamistaan ja lähettämistään vaativat kymmenet sähköpostit varustelistoista, kyydeistä ja ilmoittautumisista. Helatorstain johtajahuolto tuleekin enemmän kuin tarpeeseen!

Partio on toisaalta ainut harrastus, jonka saralla edes jotain tapahtuu: Liikuntahommat ovat lähes seis, kerran viikossa olen flunssasta ja allergiasta huolimatta selvinnyt salille ja hikoilemaan, mutta muutoin päätin palaavani asiaan tiiviimmin kesäkuun alussa.

Ikkunanpesu ja kevätsiivous odottavat täten kesäkuuta, samoin hiustenleikkuu ja tiukempi ruokavalio. Lupasin itselleni etten aloita yhtään uutta kirjaa tai tv-sarjaa ennen kuin viimeinenkin koulutyö on palautettu. Ja että saan kiskoa päälleni niin kreisejä lohtu- ja mukavuusvaatteita ja asukokonaisuuksia kuin suinkin tahdon. Eli jos törmäätte minuun kaupungilla, päälläni on todennäköisesti jotain puolimielistä hobo-boho-fuusiovaatetta.

Lapsen kanssa koetan viettää ainakin muutamia yhteisiä hetkiä päivässä, lueskellen, leikkien, yhdessä löhöten, ulkoillen tai päivän tapahtumista jutellen. Huono äiti-kriiseissä kieriskellessäni lupaan itselleni kerta toisensa jälkeen että harjoitteluraportin, oppimispäiväkirjan ja viimeisen laajemman esseen palautettuani teen lapsen kanssa paljon kaikkea oikein mukavaa yhdessä.

Jopa blogi väistämättä hieman kärsii tästä kaaoksesta. Olisi kauhean kiva olla se superbloggaaja, joka pyöräyttää syvällisiä, kuviltaan herkullisia tai pissattavan hauskoja postauksia kerran päivässä, vaikka seinät kaatuvat niskaan ja pölyä leijuu ilmassa rysäyksen jäljiltä.

Jos postauksia ei kuitenkaan kuulu ja instagram–Facebook-akselillakin on kuolemanhiljaista, kukaan ei todennäköisesti ole menehtynyt tai mieskään saanut tarpeekseen stressiraivareistani (toivottavasti ainakaan!) vaan olen kerrankin joutunut priorisoimaan arjesta selviytymisen bloggaamisen yli. Uskokaa tai älkää. Yksi ystäväni jo kyseli tänään, onko kaikki hyvin, kun blogi ei päivittynyt eilen ja se kertonee jotain.

P.S. Tässä teillekin kuunneltavaksi illan virallinen lohtukappale.