Aihearkisto: Rakkaus & suhteet

Kuusen uudet kuteet ja viimehetken joulustressi

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Muu koti, Muu kulttuuri, Rakkaus & suhteet 2 kommenttia

Jäi joulusiivous sitten aika viimeiseen hetkeen ja päivään. Monen asian summasta oli kyse. Myöhästyneistä laivoista, väärinkäsityksistä puolin ja toisin sekä kaikesta pienestä mikä oli jäänyt tekemättä. Tänään on kuurattu puunattu, nahisteltu, rähisty ja sovittu. Syöty voileipiä ja höpötelty kaverin kanssa kaaoksen keskellä vaippasillaan.

Melko tiukka päivä on siis takana, pitkään tuntui siltä, että pitkään asunto tuli vain koko ajan sotkuisemmaksi, kun kaappeja, uunia sun muita harvoin siivottavia nurkkia alettiin puunaamaan. Eräs kätevä emäntä unohti liinavaatteet tuulettumaan ulos ja mies kantoi kotiin palatessaan märät täkit ja petauspatjan sisään melko kireän oloisena.

Viime yönä koristelin kuusen, Kuutti lisäsi muutamia palloja vielä aamulla. Pääsipä kuuseen myös yksi lapsen päiväkodissa tekemä joulukoriste, jonka löytää kuvistakin aika helposti. En epäile, etteikö siivouksesta tulisi valmista ennen aamua – olkoonkin että kaikki on vielä levällään. Ainut kuvauskuntoinen nurkka oli kuitenkin päivänvalon aikaan juuri joulukuusen ympäristö, olkoonkin että kuusen alla leiriytyi neulaslegioona.

Ihanaa joulua teille kaikille!
Toivottavasti jouluvalmistelut alkavat olla pulkassa ja pääsette ottamaan rennosti viimeistään huomenna.

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Bloggaajan pikku apulainen

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Höpsöä, Rakkaus & suhteet 10 kommenttia

Kävimme eilen Helsingissä mieheni, vanhemman pikkuveljeni ja kummitäti H:n kanssa.  Illan kohokohta oli Hobitin toisen osan katsastaminen. Ennen elokuvaa söimme vatsamme täyteen kantapaikassamme ja kiertelimme hetken kaupoilla.

Sain täydennettyä blogiystäväni pakettia, ostettua uuden puuterin hajonneen sekä loppuunkulutetun purtiloni tilalle ja löysin itselleni erittäin lupaavalta vaikuttavan huulipunakynän. (Siitä lisää myöhemmin, jos kokemukset ovat jatkossakin yhtä vakuuttavia kuin tähänastiset.) Lisäksi hamstrasin Tigerista muutaman lippunauhan odottamaan Kuutin keväisiä syntymäpäiviä.

Kameralle tarttui koko reissusta vain muutama kellertävä ja rakeinen kuva seuralaisistani sekä tärähtänyt kuva Stockmannin kaloista (?!). Kun kerran olin raahannut kameran mukaani, jälleen kerran, pyysin tihkusateen litistämästä tukastani huolimatta miestä räpsäisemään minusta kuvan ravintolassa. Ihailkaatte lopputulosta.

Että näillä mennään!

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Pientä hemmottelua ja toinen jalka lomalla

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Muu koti, Rakkaus & suhteet Kommentoi

Kultahipun Evelina haastoi minut taannoin osallistumaan arjen ylellisiä pieniä asioita esiin nostavaan blogihaasteeseen, mutta asia hieman jäi ja jäi …ja sitten marraskuu ja virallinen osallistumisaika päättyivät ennen kuin ehdin löytää inspiraation ja räpsiä mielestäni teemaan sopivia kuvia.

Haaste tai ei, välillä sitä pysähtyy miettimään, että näitä asioita elämässäni rakastan ja olen etuoikeutettu, kun saan nauttia niistä (lähes) päivittäin.

Itseni toteuttaminen blogin kirjoittamisen, valokuvien ottamisen, askartelun, sisustamisen, paketoinnin, puhelukukkasten piirtelyn tai spontaanien ruokapurkkiasetelmien muodossa on minulle tärkeää.

Juuri hetki sitten mietin, että kenties välttämättömämpää kuin osaan edes ajatella. Mitä olisin ja millainen minusta tulisi, jos luovuuden ja estetiikan toteuttaminen vietäisiin elämästäni täysin pois? Viime viikkojen stressisumassa luovalla, vaikkakin hyvin pikaisella puuhastelulla on ollut keskeinen rooli hermoromahduksen estämisessä.

Lähellä asuvat ystävät ja ennen kaikkea meidän molempien lapsuuden perheiden jäsenet, jotka saattavat piipahtaa jonain iltana tuosta vain kylään, osallistua lapsen päiväkodin joulujuhlaan sankoin joukoin tai järjestää spontaanit glögikutsut, ovat erityisen arvokasta sosiaalista pääomaa sekä meille että lapsellemme. Pienet hengähdystauot ja jaetut hetket ovat kallisarvoisia juhlan lisäksi myös arjessa.

Uintikaverit, bleidausseura, markkinoilta tuotu jättipipari tai väsymätön hippaleikittäjä ovat muutamia asioita, jotka lapseltamme jäisivät ainakin toisinaan kokematta ilman viikoittaista lähisukulaisten tapaamista.

Eläinten ilahduttavaa ja terapeuttista vaikutusta ei myöskään sovi vähätellä. Pehmeä, kehräävä kissa on monena päivänä ollut avustamassa minua ylikierroksille päässeen lapsen nukuttamisessa päiväunille ja toinen kissamme on toiminut kummitäti H:n terapiakissana tämän vieraillessa veli matematiikan tiimoilta luonamme. Hertta on leikkinyt Kuutin kanssa väsymättä riehumisleikkejä ja lämmittänyt sängyn pohjalla koulutöitä epätoivon partaalla väsertävän emäntänsä jalkoja ja selkää.

Eikä ruokaa sovi vähätellä. Miehen omin käsin pyörittelemät kotihampurilaiset, joiden välistä kurkistelivat paistetut halloumit, majoneesi ja kasvikset hölläsivät kiristynyttä pipoani, olkoonkin etteivät ne ehkä saaneet viikon kevyimmän aterian palkintoa. Kaiken kaikkiaan taidolla ja rakkaudella valmistettu ruoka saa minulta toisinaan hieman liian vähän arvostusta.

Se että jaksan taas pysähtyä nauttimaan pienistä, suurista asioista ja hengittämään hetkeksi, puhuu omaa kieltään siitä, että tiedän joululoman odottavan kolmen päivän päässä. Olen henkisesti ja fyysisesti jo toinen jalka lomalla ja voin kertoa, että tämä loma on odotetuin pitkään aikaan.

Takakontissa odottaa melkoinen läjä purkamatonta irtaimistoa viikonlopun pikkujoulureissun jäljiltä, päälläni on savunhajuinen takki ja kameralla muutamia kuvia partio-vauhdikkaan poikalauman touhuista. Jottei viikonloppu pääsisi viime metreillä leppoistumaan liiaksi, on ohjelmassa vielä uintia lapsen kanssa ja aikataulujen salliessa crossausta.

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Miehestä, minusta ja meistä

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Mieli & hyvä elämä, Oma elämä, Rakkaus & suhteet Kommentoi

Kun pyysin lukijoita kertomaan, keitä ruudun toisella puolen on, sain aivan ihania vastauksia. Kiitos niistä. (Ja saa kertoa lisääkin!) Olen koettanut vastailla niin että ehdin keskittyä vastaamiseen ja käydä kurkistamassa myös osan linkittämiä blogeja.

Yksi uusimmista kommenteista, joka kuuluu toistaiseksi kategoriaan ”En ole vielä ehtinyt vastata ajan kanssa” käsitteli osittain sitä, miten olen kuvannut parisuhdetta tai kommentoinut puolisoani.

Sekä aiheeseen menevät että aiheen vierestä sujahtavat kommentit saavat usein ajatuksien pyöränrenkaat heilahtamaan jäätyneen loskan vakiurasta toiselle; Nytkin ryhdyin pohtimaan, millaisella otteella ja tavoilla kuvaan miestäni ja hänen rooliaan arjessamme näin blogin muodossa ja toisaalta reaalimaailman kohtaamisissani. Ja vastaavatko sanomiseni tai kirjoitukseni todellisuutta?

Nousevatko negatiiviset teemat esille isompina vuodatuksina positiivisten asioiden jäädessä mainintojen ja sivuhuomautusten varaan? Olenko liian kyyninen julkaistakseni erikseen postauksia, joissa hehkuttaisin aviopuolisoni kokkaustaitoja, monialaista nohevuutta, mainiota takapuolta, toimintakykyä paniikkitilanteissa ja yleistä erinomaisuutta? Taidan olla, sillä vuosipäiväpostauksenikin oli vain vähän imelä.

Selasin postauksia läpi ja löysin kaksin kappalein kotityöavautumisia, vauva-aikana kirjoitetun parisuhdejuttujen kokoelman, seksipostauksen, kiukkua ja hölmöilyä, univelkoja, omien virheiden myöntämistä, stressisekoilua ja pohdintaa pelaamisesta. 

Toisaalta sitäkin enemmän juttuja yhteisistä harrastuksista, reissuista kavereiden luokse, laivoille, terassille, kylpylöihin, ravintoloihin ja rantalomalle. Perheen kanssa touhuamista ja reissaamista sekä hauskanpitoa meille läheisten kanssa. Ja isän sekä pojan yhteisistä touhuista ja heidän välisestään suhteesta iloitsemista.

Iloa, surua, kaiken nielevää väsymystä, huolta… meidän arkeamme ja arjesta karkaamisia sellaisina kuin olen ne kulloinkin kokenut. Oli kyse sitten parisuhteesta tai muista teemoista. En vanhoja postauksia kaivelemallakaan löytänyt erityisiä yllätyksiä – siihen nähden, että ensimmäinen vuosi lapsen kanssa oli omalla tavallaan todella raskas, vielä raskaampi kuin olisin osannut kuvitella.

Toisinaan mietin, että olisi helppoa olla niitä norppia, joiden sielussa paistaa ikuinen aurinko ja rantakallio on aina lämmin. Niitä joita syvät vedet, salakavalat verkot tai kotipesän murskaavat moottorikelkat eivät pelota ja joille jokainen pilaantunut silakkakin on uusi mahdollisuus. Kaikista itsensä kehittämiseen liittyvistä yrityksistä huolimatta omaa synnynnäistä temperamenttiaan ja lapsuudessa opittuja toiminta- ja ajatusmallejaan voi kuitenkin muuttaa tai häivyttää taka-alalle vain jossain määrin.

Osansa ajoittain synkkenevästä mielestä saavat perheenjäsenet, ystävät ja blogin lukijatkin. Viimeisin liittyy periaatteeseeni kirjoittaa siitä mistä haluan ja vaikka blogissa koetan puida enimmäkseen mukavia asioita, koska niistä elämänikin enimmäkseen koostuu, pääsevät surkeat olotilat, valitukset ja vaikerruksetkin välillä julkaistuiksi teksteiksi asti. Joku sanoo aiheettomaksi ruikutukseksi, toinen realismiksi ja kolmas rehellisyydeksi. Ja jokainen on omalla tavallaan oikeassa.

Näiden ajatuksien harhapolkujen kautta voisin toivottaa hyvää viikonloppua ja siirtyä tuulettamaan opiskelun- ja partiontäyteisen viikon ylikuumentamia aivojani kahden rakkaan pikkumiehen seuraan.

Hyvää viikonloppua kaikille!

P.S. Vanhan blogin puolelle kirjoitettujen postausten kuvat löytyvät kohtuullisella vaivalla hakemalla postauksen otsikolla Googlesta.

P.P.S. Muistakaa osallistua arvontaan!

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

 

Housut pois-haaste

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Muu hyvinvointi, Rakkaus & suhteet 21 kommenttia

Demi heitti Kiljuva Pikkunälkä-blogissa haasteen ilmoille. Ideana on listata julkisuuden henkilöitä, jotka huolisi vällyjensä väliin.

Ja täytyihän siihen vastata.

Sain tätä kuvakoostetta kasatessani jopa tehtyä tiettyjä tyypittelyjä mitä makuuni tulee.

Naisissa punatukkaisuus, vaalea iho ja pin-up henkinen tyyli sekä kurvikkuus ovat kuumaa kamaa. Christina Henricks ja Rose McGowan ovat hyviä esimerkkejä tästä ”naistyypistä”.

Miehissä skandicharmi puree. (Tyyppiesimerkkini Adreas Thorkildsen ja Alexander Skårsgard voisivat olla ulkonäkönsä puolesta vaikka veljeksiä.)

…Mutta toisaalta jokerikorttina mukana pyörii myös Robert Downey Jr., jossa on charmia pienen pohjoismaan verran. Yksinään. Kevyesti.

Listasta puuttuvat vielä kummalliset tv-sarjaihastukseni kuten John Cage ja Tyrion Lannister, joiden viehätyksestä suurin osa piillee juurikin roolihahmossa eikä näyttelijässä, joten siksi he esiintyvät listalla roolihahmoinaan.

Keitä teidän listallenne pääsisi?

SEURAA BLOGIANI BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA JA FACEBOOKISSA

 

Mitä tänään katsottaisiin?

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Rakkaus & suhteet 2 kommenttia

Yhteistyössä Netflix*

Kotonamme asuu Nörttimies. Kun uusia pelejä julkaistaan, verkon kautta toistettavien elokuvien, musiikin tai tv-ohjelmien kentälle ilmestyy uusi palvelu – uusista sovelluksista, pilvipalveluista tai laitteista puhumattakaan, mies on ehtinyt ottaa selvää asiasta, lukea arvosteluja ja usein myös testata uutuutta ennen kuin olen edes kuullut koko hommasta.

Kun Netflix rantautui Suomeen, otimme sen testiin aloitustarjouksen turvin. Palvelun aloittaessa toimintansa, emme löytäneet sieltä paljoakaan kiinnostavaa sisältöä. Muutamia elokuvia kyllä katsoimme, mutta tv-sarjojen osalta emme oikein osanneet tarttua mihinkään ennestään tuntemattomaan sarjaan.

Nyt kaikki ”vakituiset”, yhdessä katsomamme sarjat ovat tauolla ja iltojen löhöilyhetkiin olisi haussa jokin uusi sarjatuttavuus. Netflixin perhebloggaajille suunnattu tilaisuus osui siis mainioon hetkeen ja lähdinkin mielenkiinnolla kurkistamaan, mitä lähes vuoden tauon aikana oli ehtinyt tapahtua.

Tilanne on muuttunut siinäkin mielessä, että perheessämme on nykyään kolmaskin potentiaalinen television katsoja. Tosin taaperolla on toistaiseksi ollut niin kiire kiipeilemään, ajelemaan junilla ja jahtaamaan kissoja, etteivät televisio-ohjelmat ole jaksaneet pahemmin kiinnostaa. Uskon että sekin vaihe vielä tulee, kun lapsen saa hetkeksi rauhoittumaan tälle mieluisen ohjelman pariin.

Netflix-tiliimme on nyt luotu viisi testiprofiilia. Kunkin profiilin haltija voi lisätä mielenkiintoiselta vaikuttavia elokuvia ja sarjoja omalle listalleen; Tehtyjen valintojen sekä katsottujen ohjelmien perusteella palvelu suosittelee jatkossa sisältöjä, joiden uskoo sopivan käyttäjälle. Profiilit voisi halutessaan liittää myös Facebookkiin ja kurkistaa, mitä ohjelmia ja elokuvia kaverit suosittelevat.

Taaperon profiiliksi valittiin alle 12-vuotiaiden lasten profiili, joka varmistaa profiilin käyttäjälle näkyvän sisällön pysymisen ”siistimpänä”. Varotoimi on sikäli turha, ettei lapsemme kuitenkaan käytä Netflixiä omin päin, sillä emme ole valmiita uhraamaan kumpaakaan puhelintamme, iPadiämme tai tietokoneitamme lapsen hajoitettavaksi.

Ohjelmia voi katsoa kaikkialla, missä internetyhteys vain on riittävä. Tämä pätee lähes kaikkiin normaaleihin käyntikohteisiimme, (poikkeuksena ilmeisesti Tirva, josta jouduin lähtemään edellisellä reissulla postaushommiin lähimmälle ABC:lle, kuten osa ehkä muistaakin). Eri ohjelmia voi katsoa eri profiileilla samanaikaisesti useammalla laitteella, joten päällekkäisten katsomisyritysten ei pitäisi muodostua ongelmaksi.

Eikä ohjelmien välissä tarvitse katsoa tai kelailla mainoksia. Olkoonkin että amerikkalaisissa ohjelmissa mainoskatkon paikka on kymmenen minuutin välein ja ohjelman tapahtumat pitää pahimmillaan kerrata idioottikatsojia ajatellen ennen ja jälkeen jääkaappitauon. Äärimmäisen ärsyttävää, mutta se ei toisaalta liity palveluun vaan ohjelmiin. Arvatkaa vaan, miksi lähes kaikki rapakon takaa tulevat sisustus- ja lifestyleohjelmat, hyvätkin sellaiset, ovat karsiintueet katsomieni ohjelmien listalta pois.

Netflixiä voi käyttää erilaisten mobiililaitteiden kuten älypuhelimien ja tablettien lisäksi tietysti tietokoneella sekä televisioilla, jos sen saa liitettyä internettiin. Monet käyttävät palvelua jonkin pelikonsolin kautta, mutta televisiottomassa perheessämme katsomme kaikki ohjelmat ja elokuvat joko pöytäkoneella, kanettavalla tietokoneella tai tabletilla.

Saa nähdä, paljonko television katselulle jää aikaa lapsen ja eläinten kanssa touhuamisen, opiskelun ryhmätöiden, esseiden ja raporttien kirjoittelun, tentteihin lukemisen sekä partiotouhujen, kuntoilun ja blogihommien lomassa. Uskon että sillon tällöin ehdin katsoa jakson tai kaksi, jos löydän uuden mieluisan sarjan.

Arkihommien lomassa katselua helpottaa eittämättä se, että Netflix muistaa mikä ohjelma on jäänyt kesken ja mistä kohdasta, vaikka poistuisi sovelluksesta tai vaihtaisi katselulaitetta tai profiilia välillä. Ohjelman katselua voi siis jatkaa sujuvasti.

Tallennan jonkin verran kotimaisia sarjoja Elisa Viihteen ”verkkodigiboksiin” ja sekin on viimein alkanut muistaa, mihin kohtaan ohjelman katselu on jäänyt. Aiemmin kävi usein niin että koetin katsoa ohjelmaa iPadiltä ja erehdyin kesken kaiken kurkistamaan uuden Facebook-ilmoituksen tai sähköpostin. Ja voi sitä kelaamisen ärsyttävyyttä! Sama tilanne oli edelleen muun muassa Ruudussa ja Katsomossa kun viimeksi niistä kurkistin jotain.

Toiminnalliselta puoleltaan Netflix vaikuttaakin hyvältä. Se jääkö palvelu käyttöömme jatkossa riippuu aikuisille suunnatun tarjonnan laajenemisnopeudesta ja siitä, löytääkö lapsemme kasvaessaan television katsomisen hauskuuden ja itselleen mieluisia ohjelmia valikoimista.

Kuvat on otettu Netflixin järjestämästä bloggaajaillasta, jonka osaanottajilla oli mahdollisuus tutustua Netflixin käyttöön ja tarjontaan erilaisilla laitteilla sekä esittää kysymyksiä. Vietin useamman tovin jutustellen uusien ja vanhojen bloggaajatuttavuuksien kanssa ja ennestään palvelua testanneellekin tarttui muutamia uusia tiedonmurusia taskunpohjalle.

Lapsille oli järjestetty paikalle leluja ja metrin mittaisille kelpasivat jopa turhan hyvin tarjolla olleet pienet purtavat. Tosin Kuutti kiskoi napaansa myös kaksi miniburgeria, lasillisen smoothieta ja puoli lautasellista ceasarsalaattia. Koetin valvoa, ettei lapsi pistä koko sviittiä remonttiin ja tahraa kaikkia tekstiilejä. Vahtimisen lomassa ehdin myös täyttää oman mahani.

Jälkikäteen miehelle tarjoiluja kehuessani alkoi huvittaa. Tajusin että Netflixin porukka oli kenties omakohtaisen kokemuksen perusteella todennut etteivät nälkäkiukkuiset naiset ja uusi tekniikka olisi hyvä yhdistelmä!

Jos joku kiinnostui, Netflixiä saa testata kuukauden ilmaiseksi ja kuukausimaksu on kahdeksan euron luokkaa. Jäsenyyden voi peruuttaa missä vaiheessa tahansa.

P.S. Nauran niin paljon tuolle kuvalle, missä Isyyspakkausta kirjoittava Tommi näyttää epätoivoiselta ja oma ilmeeni on myös hyvin jännittävä. Mitä tapahtuu? Hahah.

* Sain tilaisuudesta täyden mahan lisäksi mukaani testipaketin, jonka avulla pystymme kokeilemaan Netflixiä puolen vuoden ajan maksutta.

Kaikki kuvat ”omakuvaa” lukuunottamatta: Netflix

Päivän kapitalistisika-asu

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Muu tyyli, Rakkaus & suhteet 2 kommenttia

Lapsi on käymässä mökillä isovanhempiensa kanssa. Vanhemmat päättävät lähteä peruuntuneita kesäjuhlia paikatakseen elokuviin ja syömään.

Illalla on tiedossa kaverin teemajuhlat, joihin tarvitaan Kuuban vallankumouksen aikainen kapitalistiasu. Asun täytyisi sopia myös kaupungilla kuljeskeluun siten, ettei se näyttäisi aivan naamiaisasulta.

Jättihelmet ja pitsihanskat sekä hiuskoriste saavat siis jäädä vielä pakkauksiinsa ja ravintolapiipahdus sekä elokuvakäynti hoidetaan hillitymmällä asustuksella. (Vanhempien vapaaviikonlopusta on tulossa juttua vielä ihan erillisessä postauksessa.)

Aina yhtä viehättävä Rautatientori tarjoaa jälleen parastaan kuvaustaustana.
(Huomatkaa erityisesti roskat ja ihmisvirtsan haju, jota kuva ei tosin onneksenne välitä kovin tehokkaasti.)

Mekko ja laukku: Lindex / Kengät: H&M

Miten on, haluatteko nähdä kuvia vielä illan ”kapitalistisemmasta” asusta?

 

Jännittävä lähtöpotku äitienpäivään

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Rakkaus & suhteet, Terveys 12 kommenttia

Olen joskus pimeällä, varsinkin talvisaikaan, nurissut miehelle etten halua lähteä viemään koiraa pihalle; Menkööt hän vahvempana ja vähemmän puskaraiskaajia kiinnostavana hoitamaan myöhäisillan tai alkuyön pissatukset.

Eilen illalla mies lähti taas viemään koiraa ulos. Miehellä kesti kauan ja ajattelin tämän lähteneen viemään roskia tai hakemaan pikaisesti jotain äitienpäiväaamiaisen tarviketta läheisen huoltoaseman kaupasta. Kävin jo kuikuilemassa, olisiko tämä voinut tulla sisään niin hiljaa, etten olisi huomannut asiaa.

Sitten ovikello soi. Kello oli yli puolenyön. Tiirailin epäluuloisena pimeään rappukäytävään. Kyseessä oli alaoven ovikello, joten laitoin käytävään valot, jotta näkisin, kuka asuntomme ovikelloa soittaisi ylös asti ehdittyään. Oven takana seisoi mieheni, jonka nenä ja kaula olivat verinaarmuilla, kangastennari spreijattu lilaksi, vaatteet pölyssä, tukka takussa ja kasvoilla pelästynyt ilme. Käsivarren mitan päähän haisi ummehtuneelle, vanhalle viinalle.

Ymmärrettävästi ihmettelin, että mitä oikein oli tapahtunut. Mies oli koiraa ulkoiluttaessaan huomannut pari epäilyttävän näköistä tyyppiä talon ulkopuolella olevan pyöräilytelineen lähistöllä. Kaveri ottaa joko pestinsä taloyhtiön turvallisuusvastaavana turhan vakavasti tai on päästänyt järkensä kesälaitumille. Hän kun oli päättänyt lähteä kyselemään kahdelta isolta korstolta, ovatkohan he voimapihtiensä kanssa asiallisilla asioilla keskellä yötä. Siis ilman apujoukkoja, kättä pidempää, soittamatta ensin poliiseille tai sanomatta edes minulle, minne on menossa. Mitkä kaikki turvallisuuseikat tässä on jätetty huomiotta… kaikki?

Olen saanut joskus ala- ja yläasteaikoinan tuta toistuvasti raapimista, tukistamista, lyömistä, tönimistä ja potkimista, kiitos tiettyjen sivistyneellä sielulla ja hyvällä kotikasvatuksella varustettujen luokkatovereideni. Tunnistan hyvinkin pienistä merkeistä henkilöt, jotka saattavat käyttäytyä äkkiarvaamattomasti ja väkivaltaisesti. Olen monta kertaa kiertänyt tällaisen henkilön kaukaa ja saanut huomata tämän räjähtävän seuraavassa hetkessä ja käyvän jonkun kimppuun. Viimeksi näin kävi Rautatientorilla. Mieheltä tällainen ”uhkatutka” tuntuu puuttuvan täysin

Haistan viinan katkun kauas ja välttelen humalaisia ihmisiä. Mieheni kimppuun käyneiden miesten on täytynyt vieläpä haista sangen voimakkaalle, koska käsirysyssä mieheenkin oli tarttunut niin voimakas haju että haistoin sen jo käytävästä asunnon oven avatessani.      

Mies ei ole isokokoinen, mutta hän on onneksi vikkelä. Päästyään irti päälle hyökänneiden miesten kuristusotteesta hän oli lähtenyt reippaasti karkuun. Ilman toista kenkää hän oli kiitänyt Keravan öisiä katuja, kunnes oli sen verran kaukana että oli napsaissut hyökkääjistä kuvat. Paikalle tulleet poliisit laittoivat kuvat liikkeellä oleville partioille, mutta tuskinpa kadonnutta omaisuutta saadaan koskaan takaisin tai päällekarkaajia kiinni.

Mieheltä ja ainakin yhdeltä muulta taloyhtiön asukkaalta vietiin polkupyörä. Avainnippu katosi ja viime yö kökittiinkin sitten turvalukon takana odottamassa puoliksi tosissaan, kiertävätkö tyypit ovelta ovelle avaimien kanssa kokeilemassa onneaan. Sanomattakin lienee selvää, että teroitin säikähdyksestä selvittyäni, että tämä on juuri niitä asioita, joista olen sanonut, että ei saa tehdä typeryyksiä. Eikä tarvitse leikkiä sankaria, kunhan pysyy terveenä ja turvassa.

Sovittu keittiön siivoaminen jäi siis hoitamatta illalla eikä äitienpäiväkorttikaan koskaan valmistunut. Pääasia kuitenkin on, että mies on pääpiirteissään kunnossa, paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Eilen ostetut liljanoksat ja aamulla pöytään ilmestyneet letut tuntuivat ylimääräisiltä bonuksilta, kun ottaa huomioon että äitenpäivän olisi voinut joutua viettämään myös terveyskeskuspäivystyksessä tai teho-osastolla.

Jostain syystä perjantainen heittoni Keravan ghetosta tai inspiraatiokollaasiini poimimani ”turvallisuuskäsilaukku”, jonka kantokahva jäljittelee muodoltaan nyrkkirautaa eivät vaikutakaan enää kovin hauskoilta jutuilta.

Toivottavasti teidän äitenpäivänne sujuu merkittävästi rauhallisemmissa merkeissä kuin meidän äitienpäivämme alkoi!

 

 

Hoitovapaalla eli kalenteri täynnä

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Rakkaus & suhteet, Sisustus 5 kommenttia

Viikon 18 osalta kalenteri on täynnä pienenpienellä käsialalla tehtyjä merkintöjä, iCal:in kuukaistaulukossa loppuu joidenkin päivien kohdalta näytettävät rivit: Crossing. Ikean reissu ja parvekkeen kevätkuntoon laittoa. Vappujuhlat ja pesäpalloa. Partiokokous, hallituksen kokous ja kesäleirikokous. Perhekerho, muotinäytös ja mammakahvit. Autiotuvan talkoot, vauvauinti. Lenkkeilyä ja aivoriihi.

Ilmoittautuminen Naisten Kympille ja partiotaitokisoihin, iso pino laskuja, retkikamojen purkua,
päiväkotipaikan selvittelyä, blogipuuhia, pakettien noutamista ja lähettämistä.
Ja toki normaali arjen pyöritys ulkoiluneen, pyykinpesuineen ja siivouksineen.


Kohta tämä viikko on pulkassa ja ensi viikko väläyttelee lupauksia tyttöjen skumppaillasta,
synttärikahveista, elokuva- ja ravintolaillasta, poikkeuksellisesta partiovapaasta torstaista
ja kolmen päivän crossausputkesta perjantaista sunnuntaihin, sillä alkuviikko on niin tuhannen tukossa
ettei sinne oikein saa vaunukävelyä kummempaa liikuntaa ängettyä.

Ja ai niin, äitienpäivä. Taisinpa sen lisäksi lupautua yhdeksi Keravan Siivouspäivän puuhanaisista, hupsista!
Oli ilmeisesti liian vähän puuhaa ennestään….

Mutta yhtään ei leipiinnytä tai väsytä. Korkeintaan ihan pikkiriikkisen.
Valon määrän lisääntyminen ja selkeästi parantuneet yöunet (eläköön sopivassa vaiheessa aloitettu unikoulu, josta muuten myöhemmin enemmän asiaa) pitävät ison pyörän rullaamassa. (Ja ajatus kesästä,
jolloin saa tervetulleen lepohetken mukavista, mutta aikaavievistä partiotouhuista.)


Onneksi on tuo pikkuapulainen, joka kissojen suosikkityynyn tarraharjaamisen lisäksi osaa muun muassa kiivetä eteisen senkin, työ- ja ruokapöydän päälle sekä melkein vierashuoneen yläsänkyynkin. Irrottaa rikkaimurin latauksesta, sammutella valoja, piilotella irtaimistoa mitä kummallisempiin paikkoihin.

Päivänä eräänä viikatessani pyykkejä M otti pinosta yhden neuleen, käveli vessaan, avasi pyykinpesukoneen luukun, tunki neuleen koneeseen, sulki luukun, napsautti virtanapista koneen päälle, kieritti pesuohjelman valitsemisnamiskaa ja painoi käynnistysnappia. Siellä se pyöri, 30 asteen kirjopesuun kuuluva villapaita 60 asteen valkopyykissä. Sanomattakin lienee selvää, että pyykinpesukoneen virtajohto on tätä nykyä vain valeistutuksessa pistorasiassaan.

Taitoa on ja tarmoa, järkeä odotellessa!

Ja hei, M:llä on nyt päivähoitopaikka tiedossa ja kirjoissa elokuulta alkaen, talomme viereiseen päiväkotiin. Kyseinen päiväkoti on yksi harvoista kaupungissamme heinäkuussa auki olevista päiväkodeista eli pääsemme tutustumaan päiväkodin touhuihin kätevästi suoraan ennen aloitusta eikä niin että väliin jäisi kuukauden tauko. Loistavaa!

 

Erojen kevät

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Mieli & hyvä elämä, Rakkaus & suhteet, Syvällistä 13 kommenttia

Ei tämä arki ole aina niin intohimoista. Oleminen ei ole jatkuvia romanttisia illallisia tai koko päivän viettämistä ihotusten peiton alla, Mutta mieheni on sitä mitä olen puolisolta odottanutkin. Ystävä, rakastettu, (kasvatus)vastuun jakaja, ihminen, jonka kanssa on hauskaa, henkinen ja miksei fyysinenkin tuki. Ja mitä ”parisuhteen hoitamiseen” lapsiperheen arjen keskellä tulee, olemme kyllä saaneet järjestettyä kahdenkeskeistä aikaa ja irtiottoja ihan hyvin.

Jokin on silti muuttunut: Riidellessä vaikuttaisi siltä että ykkösvaihde on kadonnut laatikosta kokonaan. Kun alkaa ärsyttää, siirrytään paljon nopeammin ”aina”, ”ei koskaan” ja ”sävaannytoottommonen”-osastolle. Näin ollen riitelyn kaikista puuduttavin muoto eli mihinkään johtamatin samasta asiasta jankkaaminen ja sitä seuraava huutoitkuvaihekin saavutetaan herkemmin.

Tuntuu että mitä enemmän molemmat on ajettu henkilökohtaiselle epämukavuusalueelle sitä nopeammin keitos kiehuu liedelle; Tilannetta kiristävät univelka, raha-asiat, menojen ja aikataulujen pyörittely, jatkuva kiireessä ja häirittynä syöminen, sotku, meteli – mikä nyt kumpaakin tai vain toista ärsyttää.

Sekä seuraamissani blogeissa että lähipiirissä ovet ovat paukkuneet tai sulkeutuneet hiljaa viimeisen kerran lähikuukausina. Kevät on muutenkin erojen aikaa, sen on huomannut viime vuosina yhä selvemmin. Ehkä keväällä riittää paremmin uskoa uusiin alkuihin tai edes jaksamista toteuttaa pitkään ajatuksen tasolla pyöritelty muutos. Mutta kyllähän se pysäyttää kun (puoli)tutut, ystävät tai sukulaiset pistävät lusikat jakoon muutaman tai useamman kymmenen yhteisen vuoden jälkeen. 

Entäs ME? Onko kaikki hyvin? Mitä pitäisi tehdä ettei kävisi samoin vai voiko tehdä yhtään mitään? 
Onko omalla tahtotilalla tai yrittämisellä merkitystä, jos suhteen toinen osapuoli kyllästyy, lähtee kävelemään, löytää toisen, kokee ettei tämä olekaan sitä mitä hän on elämältään halunnut?
Erot tulevat uniin vaikka päiväsaikaan ja virkeänä tietää, ettei tällainen kauhuhkuvien pyörittely ole järkevää saati tarpeen. Mutta jossain siellä pohjalla se on, oman riittämättömyyden ja hylätyksi tulemisen pelko. Ja nyt siihen sisältyy vielä, unissakin, huoli lapsesta. 

Eroaiheisissa unissa olen aivan hirveä raivotar. Poltan sillat joka suuntaan, rikon irtaimiston, huudan, satutan sanoilla ja teoilla takaisin niin paljon kuin suinkin pystyn. Luulen että unien tunteet ja teot osuvat sikäli oikeaan että niissä ei ole vain rahtunen vaan ennemminkin täysin nyrkillinen totuutta: Ehkä olisin järkevämpi, jos tilanne tulisi joskus eteen – todennäköisesti en paljoakaan. 

Taannoin ihmettelin, miten jotkut ihmiset osaavat erota sovussa ja sivistyneesti. Minulle vastattiin, että kyllä sen ymmärtää sitten kun on omia lapsia. Mutta en minä ymmärrä vieläkään. Minusta ei tulisin ”hyvää tiimiä” tai osaa ”lapsen parhaan eteen toimivassa yksikössä” sellaisen ihmisen kanssa, joka heittäisi menemään kaiken, minkä eteen olen tehnyt vuosia töitä. 

En ehkä tekisi lapsesta suoranaisesti lyömäasetta, viestinviejää tai kiistojen selvittelijää, mutten todellakaan tekisi asiasta yhtään sen vähemmän vaikeaa kuin olisi pakko. Ja se minua huolettaakin. Vaikka lapsen olisi hyvä nähdä, että elämä jatkuu ja vanhemmat voivat edelleen hoitaa asiat keskenään, olisin susihuono kummassakin asiassa. Ainut positiivinen seikka minkä keksin on se, että lapsi pakottaisi kenties hoitamaan asiat kuntoon: Katon pään päälle, ruokaa lautaselle, nousemaan sängystä ja viemään roskat.

Joskus tuntuu, että parisuhteen rikkomisenkin pitäisi olla jotenkin lain piirissä. Jos joku vie yritykseltä rahaa, siitä voi joutua vankilaan, mutta jos joku valehtelee, pettää, tuhlaa yhteiset rahat, haukkuu toisen itsetunnon olemattomiin tai vie luottamuksen ihmissuhteisiin vuosiksi tai loppuelämäksi, se on kahden ihmisen välinen asia. Kenties kymppitonnin korvauksen uhka saisi keskivertopettäjän pitämään housut jalassaan tai horisontissa häämöttävä mojova sopimussakko puhumaan puolisolle ennen eropapereiden täyttämistä.

Että ei kyllä ruveta eroamaan,
vaikka keskinäinen sopimus siitä, että vauvavuoden aikana ei saa erota vanhenikin jo reilu kuukausi sitten!