Mökin remontti etenee, hitaasti mutta varmasti. Ja niinhän sitä sanotaan, että pics or it didn’t happen. Joten tässäpä pari räpsyä.
Vähän on tosin heikkokuntoisia kuvattavia tarjolla, kun vaimolla on naama ja tukka sekaisin. Mies puolestaan maalaa valtaosan ajasta lippis takaraivolla ja muutoin pelkissä kalsareissa. Ihan kivahan sitä on kuvata, vaan julkaista ei kuulemma saa…
Mutta hengissä ollaan edelleen siis!
Terveisiä työmaalta eli mökkiremonttikaaoksen keskeltä. Eilen maalasin pirttipenkin ja kuvissa näkyvän kuistin kenkäkaapin. Tänään aloitamme vielä illan ratoksi kattojen maalausurakan…
Eteisen lipasto löytyi yhdestä mökkitontin aitoista roskaisena ja työkalujen säilytyksessä kolhiintuneena. Se sai kellastuneelle puupinnalleen uuden, valkoisen värin ja uutuuttaan kiiltävät nupit Tigerista.
Oven ja laatikon punospinta ja kaapin puunvärinen sisäosa saivat jäädä ennalleen. Nyt vaan odotellaan että viime hetken pyyhkimisen märät läntit kuivuvat ja saan aikaiseksi kiristeltyä oven saranat.
Mitäs sanotte?
Jos perheemme talous ja elämäntilanne sen sallivat, päivitämme kenties tämän vuoden aikana asumisjärjestelyjämme. Mitään konreettista ei ole vielä tiedossa, mutta sitäkin enemmän haaveilua ja haahuilua erinäisissä sisustusputiikeissä ja -verkkokaupoissa.
Tähänkin asuntoon tuli aikanaan tapetoitua rulla poikineen ja vilkuilin kevään tapettitarjontaa uusien suosikkien toivossa. Ja pitkän linjan suosikkini (kurkkaa täältä edellinen tapettipostaus) Ferm Livingin rinnalle löytyikin Majvillan, jota näyttäisi saavan Elloksen lisäksi muun muassa Dom Domista ja Seinäruususta, josta tilasin tapetteja edellisen remonttimme tarpeisiin.
Majvillan on ruotsalaisen taiteilijan Charlotta Sandbergin keväällä 2013 julkaistu tapettimallisto. Charlotta kertoo, että hän haluaa luoda tapetteihin uniikkeja maailmoja ja paikkoja, ja kokee värit erityisen tärkeäksi osaksi tätä kokemusta. Hän etsii värejä ja muotoja, jotka ovat samaan aikaan onnellisia, iloisia ja rauhallisia. No ainakin tälle Norppaemolle saatiin heti myytyä!
Mitäs pidätte?
// Kuvien tapetit löytyvät kaikki Elloksen valikoimista, osa on Majvillan-mallistoa ja muut Elloksen omaa tapettimallistoa
Kun oma naama on mallia perjantaijumitus ja päivän asuna toimivat löysä t-paita sekä shortsit…
Kun tietokoneella on auki kolme lähdemateriaalina toimivaa PDF-tiedostoa, sängyllä retkottaa levällään pari alan lehteä ja Wordissä komeilee melkein valmis, vihoviimeinen koulutyö, alkaa kodin kuvaaminen vaikuttaa lounastauolla hyvältä idealta.
Näiden kotikuvien myötä toivotan itse kullekin rentouttavaa, tasoittavaa tai vaihtoehtoisesti energisoivaa ja railakasta viikonloppua, jokaiselle oman makunsa mukaan. Itse pääsen viettämään viikonloppua ei-niin-rentouttavissa merkeissä eli partiotaitokisoissa taitojaan mittelevän seikkailijajoukkueen saattajana. Onneksi tänään on luvassa sitäkin lötkömpi ilta ystävän ja lettukasan seurassa sekä saunavuoron merkeissä. Tasapaino ennen kaikkea!
– Jahas, kaipa tämä joutaisi roskiin tai kierrätykseen…
(Hajamielisesti) – Ai mikä niin?
– No tämmöinen osa.
– Ei, ei, ei. Kaunis esine! Täytyy pelastaa. Anna mulle se!
– Mitä sä sillä muka teet?
– Jotain. En tiedä. Kaunis. Älä koske.
Rankkaa tämä esteetikon ja elämäntapahamsteroijan elämä.
… sekä tietenkin vähän höyheniä ja pääsiäiskarkkien säilömiseen sopivia lasisia kanoja tai kukkoja.
Rairuohomme tuppaavat joko homehtumaan tai sitten niitä ei muisteta istuttaakaan. Vaihtoehtoisesti kissat repivät ruohoparat siemenineen päivineen naamariinsa. Niisk. Kahtialeikattuun maitopurkkiin sullottuja ruohoasetelmia Tiimarin (rauha muistolleen) pörrötipujen koristamina ei siis meillä näy, mutta erilaisia koristemunia riittää senkin edestä. Niitä on ripoteltu pitkin tasoja sekä ripustettu erilaisiin oksaviritelmiin parveketta ja vessaa lukuunottamatta jokaiseen huoneeseen.
Koska koristemunia tuntuisi olevan myynnissä jos jokin sorttisia, tuollaisista lapsellisen-piirroskuvasöpöistä aina keraamisiin ja intiahenkisiin muniin asti, luulisi jokaiselle löytyvän omansa. En tiedä, huutelevatko itäveren rippeeni nimeäni vai mistä on kyse, mutta omasta mielestäni hienoimpia pääsiäiskoristeita olisivat tällä hetkellä mahdollisimman pienellä piiperryksellä ja ”kultauksella” koristellut munaset. Uh, se siitä tyylikkyydestä ja graafisuudesta sitten.
Koristellaanko teillä kotia pääsiäisasuun vai jääkö pääsiäinen paitsioon joulun ja vappupallojen väliin?
Muutamia tuliteriä sisustustyynyjä, lisääntyvä luonnonvalo, toisen näytön tieltä siivottu ja romukarsittu työpöytä, varastosta kaivettuja tyynynpäällisiä uudelle kierrokselle, mustat keittiöntuolit edellisten hajonneiden valkoisten tilalle, pari hengissä olevaa viherkasvia sekä kasa pääsiäiskoristeita. Siinäpä tämänhetkisen alkukeväisen sisustusilmeen avaintekijät.
Sisustushommat seisovat, kun tässä on vähän kaikenlaista muutakin… Keväisempiä verhoja tai tyynynpäällisiä ei ole silitetty tai vaihdettu – ne on tosin jo haettu varastosta odottamaan tuolille, jossa kissat nukkuvat poikkeuksellisesta tekstiilikasasta antaumuksella nauttien.
Tulin jokunen viikko sitten maininneeksi Kuutille, että pääsiäiskoristeetkin voisi jossain vaiheessa laittaa ja tämä on kysellyt siitä lähiten koristeiden perään säännöllisin väliajoin. Sanoista tekoihin päästiin sattuman kautta; Kaupungin puisto-osasto kevätleikkasi läheiseltä viheralueelta muun muassa jalavia sekä omenapuita ja kävin luvan kanssa nappaamassa nipun omenapuun oksia kevätkoristeluja varten. Osa pääsi keittiöön maljakkoon, siinä toivossa että niihin aukeaisivat kukat ja lehdet. Isoimmasta oksasta sain kevätasetelman pohjan olohuoneeseen.
Nyt on edes yksi nurkka kodista koristeltu keväisemmäksi ja lapsi muistaa kysellä päivittäin, milloin tämä saa kevätjuttuja myös omaan huoneeseensa. Jos huomenna koristelisi siis lastenhuoneen ja jossain vaiheessa vielä keittiön ja makuuhuoneenkin?
Kaikki tulee valmiiksi, mutta pikkuhiljaa. Kyllä, se taitaa olla tämänhetkisen elon nyrkkisääntö, motto ja ohjenuora jokaisessa muussakin asiassa. Ei ehkä edes huonoimmasta päästä?
Katie haastoi minutkin vilauttamaan jääkaappimme ovea. Aika hauska haaste, vastapainona jo tutummiksi tulleille laukku- tai nakunaamahaasteille!
Omassa kylmäsäilytyspömpelissämme ei kuitenkaan ole samalla tavoin nähtävää kuin monien muiden jääkaapeissa, joiden ovia koristavat matkamuistot, erilaiset tiedotteet, muistilaput ja lukujärjestykset. Tuohon kiiltäväpintaiseen kalusteoveen kun ei saa magneetteja kiinnittymään eivätkä teippi- tai sinitarravirityksetkään oikein tahdo pysyä siinä paikallaan.
Siksi kuvissa näkyy jääkaapin lisäksi myös liesituulettimemme, joka – toisin kuin jääkaapin ovi, on metallia. Siihen tapaakin kertyä erilaisia kuitteja, valokuvia, maalauksia ja lippulappusia sen perinteisemmän ilmoitustaulu-jääkaapin edestä. Tällä hetkellä esillä on lapsen maalauksia sekä resepti-, muumi- ja kierrätysnäppäimistömagneetteja, pari hauskaa mainosta ja pölyä. Paljon pölyä. Tiedänpä mitä pitäisi saada tänään aikaiseksi…
Miltä teidän jääkaappienne ovet näyttävät? Linkatkaa, kertokaa tai jakakaa kuva!
Ylä- ja alamäet kuuluvat elämään. Sairastelut, epäonnistumiset, irtisanomiset, pääsykokeissa rannalle jäämiset, taloudelliset menetykset, suunitelmien kariutumiset ja ihmissuhteiden nokkakolarit. Hautajaiset ja käsittämättömät tragediat. Ja toisaalta yhteiset juhlat, lapsen kasvun virstanpylväät, matkat, elämykset, kauniit asiat, tavarat ja hetket, halaukset, yhteisymmärryksen tunne ja harmonia. Häät, syntymät ja voitonjuhlat.
Koen olevani aika hyvä kriisitilanteiden hallitsija. Se tyyppi, joka kestää loppupeleissä aika paljon, etenee päivä kerrallaan, pyörittää arjen pikkuasioita silloinkin, kun elämän tasapaino järkkyy. Itse asiassa ehkä jopa parempi niiden negatiivisten aallonpohjien hallitsemisessa kuin yltiöpositiivisiin korkeuksiin kohoamisessa – niissä huippuhetkissäkin kun jonkun pitää muistaa täyttää kahvinkeitin, laittaa kukkaparat maljakkoon ja siivota spontaanien skumppakestien jäljet.
Mutta sitten on arki. Enemmän tai vähemmän itseään toistavien askareiden loputon virta, jossa tiskataan, kuoritaan omenoita, keitetään teetä, pyyhitään takapuolta, pestään hiuksia, pedataan sänkyjä, ulkoilutetaan koiraa, istutaan lähijunassa, levitetään sukkia pyykkitelineeseen, roikutaan netissä, kiristellään hampaita uhmaikäisen kanssa tai koetetaan saada omiin ajatuksiinsa uponneen miehen huomio kiinnitettyä. Nukahdetaan liian aikaisin ja herätään liian myöhään, kirotaan haisevaa viemäriä, nauretaan lapsen jutuille tai venytetään miehen vieressä löhöämistä hieman pidempään kuin olisi hyväksi.
Yleensä arki riittää minulle hyvin – tai niin ainakin olen luullut. Olen kuitenkin kipuillut jo pidempään sen kanssa että elämästäni tuntuu puuttuvan sellainen intohimo, joka kantaisi kaiken sen tavallisten askareiden mekaanisen suorittamisen, väkisin tehtävien opiskeluhommien tai enimmäkseen vastenmielisten hoidettavien tehtävien kuten rikostaustaotteiden ja verokorttien tilaamisen tai laskujen maksamisen yli. (Ai miten vihaankaan laskujen maksamista!)
Eräs rakas ystäväni sanoi määritelleensä itsensä pitkään ihmiseksi, jolle aina sattuu ja tapahtuu. Jonka elämästä ei puutu draamaa: omia tai läheisten eroja, perhetragedioita tai muuta säätöä. Tunteiden ylä- ja alamäkiä, ihastumisia, hullaantumisia tai kriisejä. Ja kun jossain vaiheessa tajusi, ettei haluakaan elää koko aikuisikäänsä siinä sekopäisessä draaman pyörityksessä, aloilleen asettuminen, matalampiin tunneaaltoihin totuttautuminen ja sen hyväksyminen, ettei elämässä ehkä kuulu tai tarvitsekaan tapahtua koko ajan niin kauheasti, on ollut yllättävän kivinen ja pitkä prosessi.
Ihailin ystäväni viisautta ja mietin toisaalta, onko oma elämäni ollut toisaalta liiankin tasaista. Olisiko myrskyisempi murrosikä vatsahuuhteluun päätymisineen, satunnaisine seksisuhteineen tai lukuisine ihmissuhdesäätöineen tuonut jonkinlaista seesteisyyttä tai rauhaa aikuisikään? Vai podenko jotain ennenaikaista kolmenkympin kriisiä kaivatessani elämääni jotain uutta? Harrastusta, ei-romanttista ihmissuhdetta, aatetta – mitä tahansa, mistä voisin innostua niin että se tuntuisi kehossa asti, pyörisi päässä aamusta nukkumaanmenoon ja valaisisi niitä tasaisenharmaita hetkiäkin.
En ole koskaan pitänyt itseäni sen ihmistyypin edustajana, joka varaa äkkilähdön ja karkaa kuukaudeksi ulkomaille, hankkii kakkosmiehen tai ööh ykkösnaisen, aloittaa riidan pikkuasiasta tai tekee jonkin rajun ulkonäöllisen muutoksen ihan vain silkkaa tylsyyttään. Mutta mitä tässä sitten pitäisi tehdä?
Koska en halua enkä aio pistää elämääni täysremonttiin vain siksi, että poden yleistä levottomuutta, olemisen vaikeutta tai ikäkriisiä, ulkoistan ongelman ja kysyn: Mitä tehdä kun mikään ei tunnu kovin vahvasti miltään?
Sain jo pari vinkkiä tutultani. Ne olivat karkin syönti ja käteen vetäminen. Irtoaisiko teiltä mitään korkealentoisempaa?
