Oi lämmintä piparia pikkujouluissa!

… Vai miten se menikään Tallink-Silja Line?
Onko mahdollista, että kyseessä on täysin kirkkain silmin tehty kampanja
vai onko tarkoituksellisella puoliksi kaksimielisellä kampanjalla haettu medianäkyvyyttä?

Siljan sivuilla tiedetään kertoa muun muassa, että
Ohjelmassa myös pipariaiheisia kisoja, upeita piparitanssijoita, jatkobileet sekä taatusti vauhdikasta pikkujoulunajan bilemeininkiä!

Ja että Pipariristeilyn juontajana toimii ihana pipariemäntä Tea Khalifa.
–Mikä on ruskea, tuoksuu hyvältä ja maistuu vielä paremmalta?
Kerro ja tule kysymään pipariemännältämme Tea Khalifalta osuitko oikeaan!

Hieman käy Tea-parkaa sääliksi, keskimääräisen risteilyvieraan humaltuneisuusasteen
ja sielun sivistyksen tuntien.

Kampanja on herättänyt myös median kiinnostuksen ja
Facebook-kampanjan saama vastaanottokin oli aika huvittava.

Hyvää pikkujoulukautta kaikille teillekin!
Millaisia ajatuksia piparikampanja teissä herättää?

Kuva täältä.

 

Menovinkki lauantaille

Sähköpostin mainoskirjeet saattavat minut vielä joskus ennenaikaiseen tuhoon tai ainakin vararikkoon. Mutta joskus ne sisältävät myös sellaista tietoa ja muistutuksen tapahtumasta, jota ilman jokin päivä olisi kenties vähemmän mieluisa.

Tämä piti paikkansa toissapäivänä saamani Finnish design shopin uutiskirjeen kohdalla. He tiesivät muistutella, että nyt olisi viimeinen hetki katsastaa kyseisen kaupan Pop Up-myymälä. Minun piti ihan oikeasti käydä siellä, mutta se ehti sulkea ovensa syyskuun lopulla enkä koskaan selvinnyt… Ehdin jo harmitella asiaa jonkin tovin, mutta nyt tuo ihanuus onkin vielä kaksi päivää auki!

”Tyhjennämme nimittäin lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna koko pop up -kaupan. Myymme pois roimasti alennetuin hinnoin kaikki mallikappaleet – niin valaisimet, huonekalut kuin Jopotkin – ja siivoamme myös kaupan varaston kaikesta kodin pientavarasta ja sisustusesineistä.”

Varsinkin kodin pientavara ja sisustusesineet houkuttelivat. Myyntipuhe onnistui. Suuntaamme siis lauantaina kohti Tulli- ja pakkahuonetta ja tähtäämme siihen että olisimme paikalla heti ovien auetessa. Jos teillä sattuu olemaan viikonloppuna tekemisen pulaa tai sopiva hetki ja varsinkin jos ette ehtineet katsastaa Pop Up-myymälää, kannattaa käydä kurkkaamassa, josko jonkin mahdollisesti himoamansa designtuotteen saisi halvemmalla… Kaupan valikoimasta saanee suuntaa antavan käsityksen Finnish design shopin verkkokaupan perusteella.

Moikataan jos tavataan, olemme M:n ja L:n kanssa liikkeellä liikkeessä ensimmäisen aukiolotunnin aikana! 

Design-kiertelyn jälkeen aikeissamme on kurkistaa Ateneumin Helene Schjerfbeck näyttely. Schjerfbeck on vaikeasti äännettävästä ja kirjoitettavasta nimiestään huolimatta yksi suosikkitaiteilijoistani. Näyttely on auki enää 14.10 asti enkä halua kulkea jälleen onneni ohi. L on sitä paitsi luvannut, että käymme kurkistamassa teokset.

M:n ihana kummitäti vienee tämän vaunuajelulle ja toivottavasti samalla iltapäiväunille museokierroksen ajaksi. En nimittäin uskalla ottaa vauvaa mukaan Ateneumiin. Luitte oikein. En uskalla. Niin monesta lähteestä olen saanut lukea, että Ateneumissa pieniin lapsiin vanhempineen suhtaudutaan todella, todella yksisilmäisesti ja ikävästi. Pienestäkin lapsen ääntelystä perheitä pyydetään poistumaan ja näiden annetaan ymmärtää, ettei pienten lasten länäolo ole museossa toivottavaa. Tästä löytyy kokemuksia muun muassa Oi mutsi mutsi– ja Vieraalla maalla-blogeista.

Moisen ei saisi antaa vaikuttaa, mutta tiedän L:n olevan sellaista ihmistyyppiä että jos meidät heitettäisiin jostain paikasta ulos, hän ei palaisi sinne enää koskaan. Ja voisi kestää kauan, että hän lähtisi minun tai ainakaan M:n kanssa yhtään minnekään.

Finnish design shopin Pop up -kaupan syysmyyjäiset Tulli- ja pakkahuoneella: la 6.10. ja su 7.10. kello 11–15 

Helene Schjerfbeck-näyttely Ateneumissa 14.10 asti: ti & pe kello 10-18, ke & to kello 10-20, la & su kello 11-17.

HUOM! Epävirallinen ikäraja näyttelyyn on ilmeisesti K-15

 

Kuvat Finnish design shopin Facebook sivuilta.

 

 

Kalevalakehdossa

Järjestin L:lle yllätyksenä etukäteisen synttärireissun. Kävimme viime lauantaina kahdestaan Seurasaaressa. Ohjelmassa oli muutaman tunnin maisemien katselu- ja eväsreissu. 

Idea lähti itse asiassa siitä, että Lilyssä joku blogisteista mainitsi, että Kalevalakehdon varaaminen on yllättävän edullista: Innostuin varaamaan sen saman tien.

Näkymät olivat kieltämättä hienot ja sääkin suosi. Vasta suunnatessamme kohti kotia, ukkonen alkoi jyristä ja vettä tihuttaa hiljaksiin. Varsinaiseen kaatosateeseen tai ukkosmyräkkään emme kuitenkaan joutuneet.

Rakennus oli varattu meille yksityiskäyttöön neljäksi tunniksi ja sisätiloihin pääsi vain avaimilla. Lukitsimme sisäänkäynnin puoleisen oven päästyämme sisään ja se olikin hyvä ratkaisu: Kiinnostuneita turisteja kävi vähän väliä kurkkimassa tilaa ja osa koetti riuhtoa lukittua ovea auki nähdessään meidät sisällä. 

Olisi ehkä pitänyt tehdä iso punainen ”Yksityistilaisuus, suksi kuuseen!”-lappu seinään kiinnitettäväksi. Itsekin olisin varmaan käynyt kurkkaamassa tilaa, jos olisin vaellellut ohi ihan muilla asioilla, mutten ehkä olisi koettanut mennä lukitusta ovesta lähestulkoon läpi ja alkanut huutelemaan, että saako sinne tulla ja avatkaa ovi.

Seurasaareen pääsi Keravalta näppärästi junalla ja Sokoksen edestä lähtevällä bussilla 24. Autolla ei olisi edes kannattanut yrittää lähetä, koska parkkipaikat ovat kuulemma kortilla ja vapaita paikkoja saa pahimmillaan etsiä kilometrin tai kahden päästä.

Eväät hain samana aamuna Prismasta ja kuljetimme ne perille kylmälaukussa, jota piti viileänä jäädytetty puolen litran Cocacolapullo.

Tarjolla oli broileri-parmesaanipatonki ja savulohi-munapatonki, viinirypäleitä, Messina ja Rio Cola limonaadit, appelsiinimehua, vähän punaviiniä L:lle, puolukkapiirakkaa, aleksanterinleivokset, leipäjuustoa, pieniä maistiaispaloja cheddaria, kuminajuustoa ja jonkin sortin goudaa sekä mangohilloa.

L vaikutti siltä, ettei hän ainakaan pahastunut yllätyksestään. Ruoka maistui molemmille ja nautiskelimme syysauringosta, merituulesta, maisemista ja vähän arkkitehtuuristakin useamman tovin: Käsittääkseni kyseessä oli siis onnistunut reissu!

Vielä asiaa tilasta: Kalevalakehto on amerikkalais-suomalaisen arkkitehtiopiskelijaryhmän suunnittelema. Inspiraatiota on haettu, (yllätys yllätys!) Kalevalasta ja hankkeen takana on ollut amerikkalainen arkkitehti Travis Price. Rakennuksen yhtenä kantavana ajatuksena on, että sen tulisi sopia ympäristön henkeen.

Kalevalakehto-installaatio on osa Spirit of Place / Spirit of Design-rakennushankkeiden sarjaa. Vastaavia rakennuksia on toteutettu eri puolille maailmaa (Yhdysvallat, Kanada, Italia, Nepal, Peru, Irlanti). Kalevalakehto pystytettiin Seurasaareen elokuussa 2010 – vain yhdeksässä päivässä.

Kalevalakehdon tila on tarkoitettu hiljentymiseen ja rauhoittumiseen, tosin Seurasaarisäätiön työntekijä kertoi sen toimineen muun muassa kastetilaisuuksien, pienten syntymäpäiväjuhlien, vihkitoimituksien ja joogakurssien näyttämönä.

Tila oli mielestäni hieno ja toimi hyvin yhteen ympäristönsä kanssa. Kotonani en välittäisi noin vahvasta puun läsnäolosta materiaalina, mutta tuolla sekin toimi. Tila toi muodoltaan mieleen veneen, kehdon tai perhosen kotelon. Valon pääsy tilan päästä päähän näytti hienolta, samoin metallisena kimaltava katto, joka heijasti meren sinistä niin, ettei rakennusta ollut heti huomata. 

Suosittelen varaamaan tilan, jos etsit jotain kohtuuhintaista ja erikoista paikkaa jollekin tapahtumalle. Kalevalakehto on Seurasaaressa vain 31.8.2013 asti! 

Tilassa ei ole lämmitystä eikä sähköä, joten talvella siellä tuskin olisi kovin miellyttävää oleilla. Mutta näin syksyllä iltojen pimetessä, siellä voisi olla tunnelmallista istua kynttilänvalossa. Ja toki ensi kesänäkin siellä ehtisi järjestää vaikka mitä. Tilan käyttöä juhlallisuuksiin rajoittaa se, että tilaan mahtuu noin 15 henkilöä, penkkejä on rajallisesti eikä sinne pääse autolla. 

Jos innostuit tilasta, varauksia hoitaa Seurasaarisäätiö. Varausmaksu on 30€.

 

 

Vauva taidenäyttelyn avajaisissa

Olimme keskiviikkona Suomenlinnassa. Kävimme äitini ja M:n kanssa Helsingin Taiteilijaseuran järjestämässä neljän taiteilijan yhteisnäyttelyssä. Kyseessä olivat itse asiassa näyttelyn avajaiset, joihin olin saanut kutsun yhdeltä nelikon taiteilijoista. 

Näyttelyn töistä erotti selvästi, milloin kyseessä oli kunkin taiteilijan teos. Vaikka kaikki neljä taiteilijaa olivat aikanaan opiskelleet yhtä aikaa Vapaassa taidekoulussa, oli jokaisen tyyli maalata aivan erilainen.

Väkeä oli paljon, muttei liikaa ja kantoliinan kanssa pääsi helposti luovimaan teoksen luota toiselle.

Pientä suolaista tarjottavaa ja juotavaakin oli järjestetty: Imetysvaiheessa oleva äiti-ihminen oli ilahtunut mahdollisuudesta siemailla karpalomehua.

M jaksoi hymyillä mummille lähes joka kerta tämän nähdessään. Sen lisäksi, että äidin kanssa on mukava reissata, on tavallaan helpottavaa, että tiukan paikan tullen mukana on toinenkin vauvalle tuttu ja mieluinen seuralainen.

Varsinkin suuret ja kirkkailla väreillä maalatut teokset tuntuivat kiinnostavan vauvaa. Erityisesti värikkäistä suorakaiteista koostuvaa maalausta vauva tuijotteli pitkään. Hän myös hymyili monille tätä kurkistelleille näyttelyvieraille ja vilkaisi välillä minua ikään kuin varmistaakseen, että tilanne on ihan asianmukainen. Nuori herra vaikuttaisi olevan sangen mainiota seuraa tuleviakin taidenäyttelyitä ajatellen!

Galleriatila olisi ollut tyhjänäkin hieno, ei vähiten vanhan miljöönsä ansiosta.

Taiteilijat olivat tehneet näyttelyyn yhteisteoksen, jossa kukin neljän taulun vaakarivi kuvasti yhtä taiteilijoista, yksi maalauksista oli taiteilijan omakuva ja loput kolme muiden taiteilijoiden näkemyksiä näistä.

Jos näyttelyssä piipahtaminen alkoi kiinnostaa, siitä löytyy halukkaille myös lisätietoja.

Kun kurkisti ulos Rantakasarmin ikkunasta, sää näytti hyvinkin kesäiseltä, vaikka ulkona oli jo melko viileää ja syksyistä. Kimmeltävä, sininen meri houkutteli uimaan, mutten tiedä, olisiko vesi ollut enää kovinkaan lämmintä.

Kuvien tekijänoikeudet kuuluvat ensinnäkin taiteilijoille ja toisekseen minulle, ettehän siis käytä kuvia!

PS. Vielä tänään voi osallistua arvontaan!

 

Minun kirjani

 

Löysin raskausaikana M:lle aivan loistavan ”vauvakirjan”. Kirja kuuluu Oppi&Ilo sarjaan ja sen on tehnyt Mari Savio. Kirjassa on 70 sivua ja se onkin melkoinen mötikkä. Kirja ei kuitenkaan ole mikään perinteinen vauvakirja vaan se on nimenomaan lapsen oma kirja, joka kattaa ikävuodet 0-18, syntymästä täysi-ikäisyyteen asti.

Kirja on albumimainen. Siihen voi kerätä valokuvia, ryhmä- ja luokkakuvia, kirjata kasvuun liittyviä tapahtumia ja erilaisia opittuja asioita, juna- tai elokuvalippuja sekä muita muistoja. Valokuville on paikkoja sekä erilaisille muistoille kuten piirustuksille, korteille ja todistuksille on jokaisen vuoden kohdalla oma tasku. Isommille lapsille on haastatteluita, joihin voi kertoa parhaista kavereista, harrastuksista, lempiyhtyeistä…

Kirjan mukana tulee tarra-arkkeja, joilla kirjasta voi tehdä aina enemmän omanlaisen. Tarroissa on mm. ensimmäinen rautahammas-tarra, jonka voi liimata siihen vuoteen, jolloin hammas on tullut, erilaisiin taitoihin ja kokemuksiin liittyviä tarroja sekä puhekuplatarroja, joihin voi kirjata aivan omia juttuja.

Kirjan visuaalinen ilme on hyvin sukupuolineutraali ja sopivan värikäs ja lastenomainen, muttei omaan silmääni lainkaan imelä tai ärsyttävä. Uskoisin että useimmat aikuiset jaksaisivat katsella tätä kirjaa enemmän kuin mielellään.

Aivan loisto-opus! Olen luvannut itselleni, että tätä kirjaa aion jaksaa täyttää, tingitään sitten muusta. Se ei vie montaa tuntia vuodessa ja haluaisin että minustakin olisi aikanaan koottu vastaava kirja muistoksi. Nyt sitä osaisi jo todella arvostaa.

Verkkokaupasta löytyi myös Minä Tykkään – taaperon kirja, joka vaikutti myös hyvältä. Ikäsuositus on nollasta neljään ja kirjan pitäisi kestää lapsen omaakin käsittelyä. Jos lapsella sattuisi olemaan perinteisempi vauvakirja ja haluaisi koota lapsella tärkeitä asioita ylös jatkossakin, ”Minä Tykkään” olisi varmaan hyvä vaihtoehto tarkastettavaksi. Itsellä ei kuitenkaan ole omakohtaista kokemusta ko. opuksesta.

Kuvat: Oppi&Ilo-verkkokauppa