Kävin eilen todistettavasti Tanskassa, ihkaensimmäistä, mutten varmasti (ainakaan toivottavasti) viimeistä kertaa elämässäni. Reissun ensisijaisena agendana oli tutustua laajemmin Unicefin toimintaan, mutta se on ihan oma lukunsa. Halusin näin aluksi väläyttää vähän tunnelmia Kööpenhaminasta, niin meren rannalta kuin keskustan ostoskaduiltakin.
Ensinnäkin täytyy kehua matkaseuraani. Olin liikkeellä kahden Unicefin työntekijän sekä yhden Suomen hauskimmista naisista eli Project Maman Katjan ja yhden kotimaan kauneimmista naisista eli Mami Go Gon Mintun kanssa. Oli hurjan mukavaa, vaikka täytyy myöntää, että minua jännitti lähteä; En oikeastaan fanita ketään kuuluisuuksia, joilla on rahaa ja mahdollisuuksia mihin vain. Ihailen ennemminkin ihmisiä, joiden elämästä tiedän hieman enemmän, vaikka sitten blogin kautta ja jotka olen joskus ehkä tavannutkin – tai ainakin saanut luonnetodistuksia tutuntuttujen juttuja kuuntelemalla.
Olen ihaillut Katjan rohkeutta yrittää, brändätä itseään, heittäytyä politiikkaan sekä tämän blogista välittyvää sinnikkyyttä, jolla painetaan kauhea määrä duunia, viihdyttävä blogi, läjä muita päämäärätietoisia sivuprojekteja ja perhearki kasaan kaikkien kannalta suurinpiirtein mielekkääksi paketiksi. Ja tehdään se vielä huumorilla. Mintun blogiakin olen lukenut tuhottoman kauan ja ihaillut aina bloggaajan itsensä lisäksi myös tämän suloisia lapsia, kaunista kotia ja uniikkia tyyliä. Hetkien kuviin vangitsemisen taitoa, elämän varaan heittäytymisen sekä oman tien etsimisen rohkeutta unohtamatta. Reissu olikin kuin hieman jakomielitautinen sekoitus ”työmatkaa”, superlyhyttä kaupunkilomaa, kollegiaalista oleilua ja salaista fanitapaamista.
Ja kaiken lisäksi matkaseurue ei pitänyt lainkaan rasittavana sitä, että olin tapani mukaan tehnyt taustatongintaa kaupungin tarjonnasta jo paria viikkoa aiemmin, ladannut mobiililaitteilleni kasan karttoja offline-tilassa käytettäviksi sekä tehnyt jopa ennalta suunnitellun ja merkityn kiertosuunnitelman osoitteineen ja kohteineen päivineen. Olin varautunut noudattamaan suunnitelmaani väljästi ja fiiliksen mukaan, mahdollisesti yksin tai pienemmässä porukassa, mutta kas, kiertelimme joihinkin kauppohin piipahtamista lukuunottamatta enimmäkseen kaikki yhdessä. Törmäsimmepä keskustan ostoskadulla Unicef-kierrokselta tuttuun espanjalaisseurueeseenkin!
Lopuksi vielä listausmuotoinen ”Tanskassa todistettavasti”…
– Ihastelin karkkivärisiä talorivistöjä ja talojen yksityiskohtia
– Söin yhden elämäni parhaista hampurilaisista
– Meinasin seota Lego-storessa
– Laihduin yllättäen kaksikymmentä kiloa Monkin palapeilin edessä seisoessani
– Ihmettelin Kööpenhaminan rannikon, etelän lomista muistuttavaa, näkymää koneen laskeutuessa
– Fiilistelin tuulivoimaloiden valtavaa määrää ja niiden kauneutta (huomatkaa mini-ihminen mittatikkuna!)
– Kävin designtaivaassa eli Hay Housessa (etsi kuvasta kaksi bloggaajaa)
– Näytin tärähtäneeltä (kirjaimellisesti tai muuten) kaikissa muiden ottamissa kuvissa
– Totesin että kukaan tanskalainen ei ilmeisesti karppaa
…sillä kaikkialla oli loputtomasti suolaisia ja makeita leipomotuotteita myynnissä
– Näin monta ihanaa kahvilaa, joista osa oli kiinni ja loput tupaten täynnä
– Jäin jumiin kauppojen tyylikkäiden esillepanojen äärelle
– Sain viimein inspiraatiota tämän vuoden joulukoristeluteemaamme
– Hengitin raikasta meri-ilmaa
– Ostin melkein elämäni kalleimman patongin vain siksi että katkarapuleipä ja Tanska
– Nautin ilman lasta ja jopa ilman miestä reissaamisesta
– Totesin, että haluan Tanskaan myös lapsen ja miehen kanssa
