Juhla-asukriisi x 4

Aivan hullu viikko on alkamassa. Hyvällä tavalla hullu, mutta kuitenkin.

Huomenaamulla suuntaan lentokentälle aamuviiden jälkeen. Käväisen Kööpenhaminassa tutustumassa erääseen kohteeseen, kiertelen tovin kaupungilla ja palaan puoliltaöin kotiin. Keskiviikkona käymme miehen ja pojan kanssa koko perheen pikkujouluissa ja torstaina ohjaan illalla partiokokouksen.

Perjantaina hoidan ystävän hääjärjestelyjä aamusta alkaen ja illalla pääsemme osallistumaan varsinaiseen hääjuhlaan. Lauantaina juhlistamme vielä toisia pikkujouluja, tällä kertaa hulvattomalla mammabloggaajaporukalla. Voi olla että sunnuntaina on onnellinen, mutta puhkiin rutistettu olo.

Jossain tämän kaiken juhlimisen välissä pitäisi hoitaa opiskeluaskareet, lapsi, eläimet ja kotityöt. Onneksi on hommiin mukisematta tarttuva ja rutiinilla hoitovuoroon heittäytyvä mies. 

Kaksiin pikkujouluihin, Kööpenhaminan reissuun ja häihin pitää keksiä myös asut. Jos toisille iskee kriisi jo yksien pikkujouluvaatteiden pohtimisesta, voitte kuvitella, että päässäni löi hetken tyhjää, kun koetin keksiä kerralla neljään eri tilaisuuteen sopivia asuja. Onneksi kaapista sentään löytyy mekkoja aika lailla joka lähtöön. 

Olen luonnostani sekä lämminverinen että tapaturma-altis, joten en voi missään nimessä kuvitella käyttäväni samaa asua kahdessa tilaisuudessa peräkkäin pesemättä sitä välissä epämääräisistä hiki-, peitevoide- kastike- tai kolatahroista. Tässäpä olisi siis neljä erillistä asua ja arvaustehtävä… 

Mitäs veikkaatte? Mikä mekko lähtee Kööpenhaminan kaupunkimatkalle, entä mikä pääsee rentoihin koko perheen pikkujouluihin, minkä kanssa vietetään hääjuhlaa ja missä selvitään iltatilaisuus-pikkujouluista?

P.S. Musta pitsimekko oli päällä Kutsu mua-postauksessa, valkoinen mekko on näkynyt käytössä kapitalistisika-asussa, punainen mekko Panisin-postauksessa ja paljettimekko Kideblogien pikkujouluissa.

P.P.S. Aikataulullisista syistä luonnonvalo pääsi lopahtamaan ja mekot on kuvattu kirkasvalolamppua hyödyntäen. Heh, tosi high tech-bloggausta!

 

 

6 kommenttia artikkeliin “Juhla-asukriisi x 4

  1. Häihin et varmaan laita punaista etkä valkoista ja et ehkä myöskään mustaa joten asunro 3 häihin.
    Rentoihin koko perheen pikkujouluhin parhaiten sopii nro 3 (ihanat asusteet, btw).
    Kaupunkimatkalle nro 1 ja iltatilaisuus-pikkujouluhin nro 4.

    Meinkö oikein? 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *