Reilun tunnin mittaisen ”luennon” pitäminen oppilaitoksella ja iltapäivä harjoittelupaikan päiväkotihommissa sekä lapsen päiväkodin kevätjuhla pihalla: Niihin kaikkiin tämän asun pitäisi venyä, kurkottaa ja kyykätä. Toivotaan että vaihtokengillä ja sateenvarjolla varustautuneena selviän päivästä kunnialla!
Hame, tuubitoppi, neule, korkokengät, ballerinat ja kaulakoru: H&M /
Laukku: Ivana Helsinki / Huivi: Pieces (Zalando)
Välillä taas kuulumisia videon muodossa. Juttua muun muassa kesälomasuunnitelmista, akuutista nörttiytymisestä sekä siitä, miten miehen, joka ei tanssi, saa mukaansa afrotanssitunnille.
Katsoin videon nopeasti läpi ja kiinnitin huomiota jalkoihini, jotka heiluvat ajoittain taustalla. Messevän näköiset nuo kuivat ja halkeilleet kantapäät sekä nurmikosta likaantuneet päkiät ja jalkapohjat, jotka näyttävät ihan homeisilta. Kenties jalkahoidon paikka?
P.S. Nenä tukossa, komea nasaaliääni, koettakaa kestää!
Aika värittömissä ympyröissä nukumme edelleen. Tyynyissä musta-valko-harmaata ja siellä täällä vähän ruskean sävyjä. Tosin lakanoissa vilisee kesäkaudella pistaasia ja kedonvihreää.
Suurimmat yksittäiset muutokset pienten fiksauksien ohella olivat päiväpeiton vaihtaminen juuttikankaisesta valkoiseen, varastossa pölyttyneeseen peittoon sekä jonkin aikaa kestäneen verhottoman kauden päättäminen; Parvekkeen oven ikkunassa ei ole sälekaihtimia, joten jokin ratkaisu piti löytää enimmän häikäisyn ja unia häiritsevän helotuksen hillitsemiseen.
Mitäs sanotte:
Pitäisikö kesän kunniaksi iskeä enemmän väriä ja kukkia kehiin?
Rakastan kalastamista – kuka kunnon norppa ei rakastaisi?
Kalastaminen on täydellinen tapa tehdä jotain tekemättä mitään, vetäytyä mietiskelemään herättämättä kuitenkaan epäilyksiä suurempien eksistentiaalisten kriisien olemassaolosta. Hengittää järvi- tai meriluontoa sisään ja puuhata jotain sinänsä merkityksetöntä, jolla voi kuitenkin oikeuttaa oleilunsa.
Kun otetaan huomioon lähes-hermoromahdus-postauksessa esittämäni seikat, saatoitte miettiä että hyvä, nyt se on ottanut vinkeistä vaarin ja karannut pitämään aikalisää. Joudun kuitenkin tuottamaan pettymyksen ja toteamaan, että tämä erinomainen retriittimahdollisuus muodostunut varsinaisesti rentouttavaksi elämykseksi.
Mukanani oli nimittäin viisi vallatonta pojanvekaraa, iältään yhdeksästä kolmeentoista, jotka onnistuivat heittelemään sekä uistimiaan järven pohjaan että mato-ongen koukkujaan puiden oksiin. Ohjelmassa oli siis paljon sotkeutuneiden siimojen solmimista, pelastusoperaatioita, uusien uistimien kiinnittelemistä ja yleisestä turvallisuudesta huolehtimista. (Kuinka monta kertaa samoilla lapsille täytyy sanoa, ettei puukkoja saa heitellä maahan tai puihin?)
Tämän ikäisten kanssa voi jo käydä kasvatuskeskusteluja, mutta kyllä nekin vievät veronsa. Osa taitaa jo keskustelun taidon ja osaa myöntää virheensä ja pohtia, miten ensi kerralla voitaisiin toimia kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Mutta toisten kanssa joutuu umpikujaan, jossa asiassa ei päästä mihinkään suuntaan. Partioäiti on nyt vähän väsynyt.
Kun VIMMAn lettileggingsejä alkoi ilmestyä ”blogilasten” jalkoihin, päätin että tuommoiset on saatava. Leggingsit myytiin ensimmäisestä erästä loppuun pikaisesti ja harjoittelusta johtuvien heikkojen netissäroikkumismahdollisuuksieni vuoksi en ehtinyt varaamaan leggingsejä riittävän ajoissa ennakkovarauskierroksella, en itselleni enkä lapselle. Kolme hukattua mahdollisuutta siis, nyyh.
Ehdin jo vaipua toisen luokan bloggaaja-itsesääliin, olkoonkin että varailin leggingsejä lastenvaatehullun hamsteriäidin ominaisuudessa, tajuttuani etteivät letti-ihanuudet saapuisi tälläkään kertaa postitse. Mutta kesken itkuvirteni Facebookin viestilaatikkoon kilahti postia VIMMAlta. Viestin sisältö oli pääpiirteissään seuraava:
”Harmittaa niin hirmusti, että jäisit jo toistamiseen ilman lettejä: kaikki pienet koot ovat loppuunmyyty. Näiden kanssa on oltava näköjään järkky nopsa, jotta saa omansa. Taidan nyt kyllä myydä omani sinulle. Ihanaa kevättä!”
Mitä sanotte, oliko kyseessä asiakaspalvelu vai asiakaspalvelu? Veikkaisin asiakaspalvelua. Enkä ehtinyt edes surkutella asiaa tai tehdä siitä mitään numerota, taisinpa vain jäädä mieleen sinä surullisena hahmona, joka jää lauttarannalle epäonnisena tyyppinä, joka ei enää mahdu täpötäyteen lauttaan – eikä ihan ensimmäistä kertaa.
Oi rakkautta!
Nyt ei oikeasti ole lievä hermoromahdus kauhean kaukana. Kaikki mahdollinen valmiiksi saatettava puuha kaatuu niskaan kun toukokuu lähestyy loppuaan. Kun puhutaan loppurutistuksesta, viitataan yleensä yksittäiseen työprojektiin, koulutyöhön tai harrastushulinoihin, eikä jokaisen työsaran runnomiseen kertaheitolla valmiiksi.
Sopii syyttää nuorena lisääntymisen aiheuttamaa huonoa omatuntoa siitä että olen kasannut itselleni mielipuolisen määrän kouluhommia. Jonkin hienon ajatuksen johdattamana päätin että tänä vuonna tehdäänkin opintoja eteenpäin oikein urakalla ja ilmoittauduin kaikille aikatauluihini suinkin sopiville kursseille ja lätkäisin koristeeksi vielä opinnäytetyöprosessin. Jota puserran valmiiksi kesällä…
…Ihan vain todistaakseni että koulua voi käydä öisin lapsen nukahdettua ja aamuisin ennen kello kuutta, jolloin lapsi herää. Olen viime päivinä miettinyt usein, kenelle koetan todistaa tällä rimpuilulla jotain: Itselleni, miehelle, sukulaisille, lapsettomille kavereille, ”suurelle yleisölle”?
Ilahduttavinta tässä hajoilussa on se, että vuoden opintopistekertymä tulee toisaalta näyttämään komeaa 80 opintopistettä, jos selviän lopuista töistä kunnialla. (Kela olettaa opiskelijan tekevän 45 opintopistettä opintoja yhdeksän tukikuukauden aikana.)
Ihan vertailun vuoksi kerrottakoon, että kiskoin ensimmäisenä opiskeluvuotenani, tai syyskuun ja helmikuun välisenä kuuden kuukauden jaksona kasaan niin ikään 80 opintopistettä, mutta niistä 20 opintopistettä oli yliopistouraltani hyväksiluettuja opintoja ja 15 opintopistettä työkokemuksella hyväksiluettua harjoittelua. Eli tein 45 opintopistettä puolessa vuodessa. Ilman lasta ja vain lievistä raskausoireista kuten pari kuukautta kestävästä koomaväsymyksestä kärsivänä.
Toukokuussa erääntyvät kuluneen partiokauden päätösriennot retkineen, kisoineen ja varainkeruutapahtumineen; Vastaamistaan ja lähettämistään vaativat kymmenet sähköpostit varustelistoista, kyydeistä ja ilmoittautumisista. Helatorstain johtajahuolto tuleekin enemmän kuin tarpeeseen!
Partio on toisaalta ainut harrastus, jonka saralla edes jotain tapahtuu: Liikuntahommat ovat lähes seis, kerran viikossa olen flunssasta ja allergiasta huolimatta selvinnyt salille ja hikoilemaan, mutta muutoin päätin palaavani asiaan tiiviimmin kesäkuun alussa.
Ikkunanpesu ja kevätsiivous odottavat täten kesäkuuta, samoin hiustenleikkuu ja tiukempi ruokavalio. Lupasin itselleni etten aloita yhtään uutta kirjaa tai tv-sarjaa ennen kuin viimeinenkin koulutyö on palautettu. Ja että saan kiskoa päälleni niin kreisejä lohtu- ja mukavuusvaatteita ja asukokonaisuuksia kuin suinkin tahdon. Eli jos törmäätte minuun kaupungilla, päälläni on todennäköisesti jotain puolimielistä hobo-boho-fuusiovaatetta.
Lapsen kanssa koetan viettää ainakin muutamia yhteisiä hetkiä päivässä, lueskellen, leikkien, yhdessä löhöten, ulkoillen tai päivän tapahtumista jutellen. Huono äiti-kriiseissä kieriskellessäni lupaan itselleni kerta toisensa jälkeen että harjoitteluraportin, oppimispäiväkirjan ja viimeisen laajemman esseen palautettuani teen lapsen kanssa paljon kaikkea oikein mukavaa yhdessä.
Jopa blogi väistämättä hieman kärsii tästä kaaoksesta. Olisi kauhean kiva olla se superbloggaaja, joka pyöräyttää syvällisiä, kuviltaan herkullisia tai pissattavan hauskoja postauksia kerran päivässä, vaikka seinät kaatuvat niskaan ja pölyä leijuu ilmassa rysäyksen jäljiltä.
Jos postauksia ei kuitenkaan kuulu ja instagram–Facebook-akselillakin on kuolemanhiljaista, kukaan ei todennäköisesti ole menehtynyt tai mieskään saanut tarpeekseen stressiraivareistani (toivottavasti ainakaan!) vaan olen kerrankin joutunut priorisoimaan arjesta selviytymisen bloggaamisen yli. Uskokaa tai älkää. Yksi ystäväni jo kyseli tänään, onko kaikki hyvin, kun blogi ei päivittynyt eilen ja se kertonee jotain.
P.S. Tässä teillekin kuunneltavaksi illan virallinen lohtukappale.
Sataa satamistaan, eteiset täyttyvät märistä kengistä ja ulkovaatteista sekä kotona että harjoittelussa. Koetan potkia itseäni rutistamaan viimeiset kirjalliset työt, vaikka sitten yöunien ja liikunnan kustannuksella.
Toisaalta kaikki kasvaa, lehdet, ruoho, parvekkeen alppiruusuunkin aukesivat ensimmäiset kukat, varkain ja omine aikoineen. Ja tietenkin tuo lapsi, joka otti eilen minua kiinni molemmista käsistäni ja sanoi: ”Kuutti rakastaa äitiä”.
Jos nyt vielä jaksan hetken, muutaman viikon päästä voisin luvata itselleni hieman pidemmän pysähdyksen, sateen ropinan kuuntelemiselle, teen hörppimiselle peiton alla ja lapsen kaikkien kehitysaskeleiden ihmettelemiselle.
Äitienpäiväntunnelmoinnin nimissä osassa viime viikon yhteiskuvista seikkailee myös äitini. Kolmen sukupolven yhteiskuvia siis!
Viimeisen kuvan ilmeeni selittyy sillä että aloin pohtia huolestuneena, saisimmeko sateen jäljiltä takamuksemme märiksi penkillä poseeraamisesta. Sen sijaan toiseksi viimeisen kuvan kilahtaneelle ilmeelle en osa tarjota mitään selitystä. Se lienee synnynnäinen.
Katso myös: Kaikki 52viikkoa-projektin kuvat & Valokuvan voimaa haaste
Euroviisuja katsoessani sain kerrankin aikaiseksi laitettua kynteni kuntoon. Mitä kynsien hoitoon ja lakkaamiseen tulee, useimmiten ongelmakseni muodostuu hyvienkin kynsilakkojen tavattoman pitkä kuivumisaika; Hermoni palavat lakkauksen naarmuuntuessa tai rullautuessa normaaleihin arkiaskareihin ryhdyttäessä.
Viisuspektaakkelin äärellä röhnöttäessäni ehdin kuitenkin kiskoa kynsiin riittävän monta kerrosta punaista ja helmiäisvalkoista lakkaa ja kuorruttaa kynnet pimeässä hohtavilla tarroilla, nonparellilakalla sekä päällyslakalla. Ilahduttava lopputulos siihen nähden, etten useinkaan tee kynsilleni mitään leikkaamista kummempaa.
Herttakuningatar on taas täällä!
Heräsin juuri ja koetan tehdä selvää aamiaisestani, mutta epäilen että osa saa jäädä odottamaan myöhempään. Kuvista kun puuttuu vielä salaatti ja juomat. Jos minä tempaudun välillä asustamaan tai koristelemaan runsaalla kädellä, huomannette että puolisoni lievät (ja eittämättä ihanat) ylilyönnit tapahtuvat puolestaan keittiössä.
Perheemme alastoman kokin loihtiman äitienpäiväaamiaisen myötä haluan sen pidemmittä puheitta toivottaa kaikille ihanaa äitienpäivää!
