Sain viimein käytyä Asuntomessujen kuvasaalista läpi. Ajattelin julkaista näin loman aikana muutamia kuvia eniten silmää miellyttäneistä asioista ja parhaiten mieleen jääneistä yksityiskodista.
Kuvista kiitos Julialle.
Kuukausiarkisto: elokuu 2012
αντίο!
Kuutti-vauva ja vanhemmat sanovat kaikille näkemiin!
Ensi maanantaina olen jälleen kotikoneen ääressä. Jos blogisfäärin henget suovat, olen ehtinyt tehdä varastoon muutaman postauksen ja mikäli hotellin WiFi toimii, saattaa jokunen lomakuva vuotaa blogivirtaan myös loman aikana. (Kannattaa siis käydä kurkistamassa, onko uusia postauksia tullut.)
Miniperheemme on tämän tervehdyksen ilmestyessä jo toivottavasti turvallisesti Kyproksen kamaralla.
Lento on lähtenyt aikaisin aamutuimaan, vauva on nukkunut aamupäivätorkkunsa koneessa ja päiväunet bussissa. Järjestelyä kotiutumiskeinonaan suosiva äiti-ihminen on purkanut matkalaukusta vaatteet oikenemaan huoneen kaappeihin ja järjestänyt huoneeseen vauvanhoitopisteen.
Sitten vaaleisiin nahkoihin on levitetty aurinkorasvaa, olemme kierrelleet hotellialuetta, hakeneet hotellin kaupasta täydennyksiä vaippavarastoon ja jotain juotavaa huoneen jääkaappiin sekä selvittäneet, tuleeko ravintolaan tehdä pöytävaraus. Kenties olemme kastaneet varpaita uima-altaaseen testataksemme sen lämpötilaa…
Illemmalla on tarkoitus toipua lentokoneen kasvisruoasta vaikkapa katkarapusalaatilla, grillatulla halloumilla sekä tuoreista hedelmistä tehdyllä salaatilla. Vauva saanee tissisapuskaa tasaiseen tahtiin lempeän kesätuulen kutitellesssa hiuksia hellehatun altakin.
Tai sitten bussissa on tullut matkapahoinvointia, vauva on kiukutellut koko lennon, lentoyhtiö ei ole saanut kasvisruokatilausta, palan ennen kuin ehdin hotellihuoneeseenkaan ja huone on kauhea loukko.
Kaikki on mahdollista, mutta pienet rypyt matkassa kuulunevat häämatkan luonteeseen. Eikös se niin mene, että jos häämatkasta vauvan kanssa selviää eroamatta, on avioliiton onnistumisella hyvä ennuste?
Kattojen yllä
Kävin eilen illalla tupaantuliaisissa Arabianrannassa. Menimme paikalle ystävän kanssa ja kummankin huonoa suuntavaistoa on kiittäminen siitä, että jouduimme könyämään muun muassa rakennustyömaan läpi päästäksemme perille.
En viipynyt kovin myöhään, sillä halusin mennä ajoissa unten maille, että jaksaisin pusertaa loput matkavalmistelut kuntoon viikonlopun aikana. Myös aamupäivän passipaniikki oli vienyt veronsa.
Ehdin silti katsastaa uuden tuvan, jutustella niitä näitä, nauttia tarjottavista sekä…
…pelata pöytälätkää! Ehkä paras peli ikinä, mitä nyt ei ollut tullut pelailtua varmaan kolmeen vuoteen, joten aluksi piti pohtia, mistä tikusta mitäkin ukkoa ohjattiin.
Se siitä häämatkasta eli Passipaniikki
Hyvät lukijat. Kun kirjoitan tätä, suuta kuivaa edelleen ja vatsan pohjassa kiertää jäisen hyhmämöhkäleen jäämiä.
Eilen oli perjantai ja aikomuksenani oli vain hoitaa kotiasioita, ostaa yksi tuparilahja ja käydä tupaantuliaisissa. Toisin kävi.
Heräsin vauvan kanssa, vaihdoin tämän vaipan ja puuhasin kotihommia siihen asti kunnes L heräsi. Tämän lähes ensimmäiset sanat sitten edellisen illan olivat:
”Mites muuten sun passi?”
Siinä vaiheessa vatsalaukkuun jysähti jotain erittäin hyytävää.
”Eli että onko se samalla nimellä kuin lentoliput?”
No eihän se ollut. Tähän lisäisin muutamia valittuja kirosanoja. Mutta tuossa tilanteessa ei edes suututtanut vaan iski totaalinen paniikki.
Koko passisählinki kun oli ihan täysin omaa typeryyttäni. Tosin vetoan neljän ja puolen kuukauden univelkoihin ja taannoisin häihin ja nimenmuutokseen, johon en ole vieläkään tottunut. Ja kamalaan kiireeseen saada opintopisteitä kasaan alkukeväällä ennen synnyttämään lähtemistä.
Uusin hormonihöyryissäni vauvan syntymän aikoihin ajokorttini. Olin niin pihalla, että ajokorttia noutaessani penäsin tilaamaani passia poliisilaitoksen virkailijalta ja tämä korjasi, että rouva on uusinut kyllä ihan vaan ajokorttinsa. Jonnekin sinne alkukuukausien jatkuvaan syöttö-, nukutus-, puklaus-, mahakipu-, pyykki-, vaippa-ja sektiosta toipumisrumbaan passiasia hautautui.
Nyt se sukelsi esiin kuin vettynyt tukki ja pamautti koko kanootin kumoon.
Onneksi minulla sattuu olemaan sangen rautahermoinen aviomies. Tilanteen tajuttuaan tämä vain käveli koneelle, selvitti nopeasti, että passi pitäisi tilata ennen kello yhtätoista. (Tuolloin kello oli vähän vaille yhdeksän.) Hän kehotti minun laittaa itseni siihen kuntoon, että voin lähteä hoitamaan asiaa, ilmoitti, että Keravan poliisiaseman lupapalvelut eivät näemmä ole lainkaan auki perjantaisin, joten minun pitäisi lähteä Järvenpäähän. Selvittipä samalla seuraavan junan lähtöajankohdankin.
Säntäsin siis hame väärinpäin päällä kohti asemaa, hyppäsin junaan, selvitimme lennossa, mikä valokuvaamo aukeaisi Järvenpäässä tarpeeksi aikaisin. Otatin kuvat, hölkkäsin poliisasemalle ja sain passin tilattua kymmenen aikoihin.
Sitten kipitin kotiin, laitoin asioita kuntoon iltaa varten, juoksin kaupassa…
Vauva parka varmaan ihmetteli, mitä äiti-ihmiselle on tapahtunut. Ensin isä hoiti tätä aamulla töiden ohessa, sitten mummi haki vaunuajelulle, jotta töiden teosta tulisikin jotain, seuraavaksi oltiin autossa ja poliisiasemalla ukin hoidossa ja illemmalla taas isän hoivissa. No täytyy todeta, että oli pikkumies äitinsäkin hoidossa silti varmaan viitisen tuntia eilen.
Passi saapui Pasilan poliisasemalle kello 15 ja sen pystyi noutamaan 16.15 mennessä. Sain isältäni kyydin ja noudimme passin. Siinä vaiheessa paniikki alkoi hiljalleen valua pois tuskanhien mukana.
Todettakoon, että kaikeksi onneksi passin saa siis saman päivän aikana, jos on valmis maksamaan jokusen kymmenen euroa ylimääräistä ja tilaa sen Express-toimituksella. Jopa pikapassin olisi saattanut saada, ellei välissä olisi viikonloppu, jolloin kaikki viranomaistoiminta tunnetusti seisoo täysin.
En silti suosittele moisen rumban läpikäymistä kenellekään. Ainakaan, ellet asu pääkaupunkiseudulla, kirjahyllyssäsi ei satu olemaan käteistä siltä varalta, ettei poliisiasemalla edelleenkään hyväksytä pankkikorttia maksutavaksi ja omista puhelinta, jossa on karttasovellus.
Ja ennen kaikkea älä saata itseäsi minkäänlaiseen paniikkitilanteeseen, jos aviomiehesi alkaa ongelmatilanteen ilmentyessä vain sättimään muita, syyttelemään tai riehumaan. Tunnen monia tällaisia ihmisiä ja onneksi L ei kuulu heihin.
On helpottavaa, että kun joskus mokaa, toinen toteaa, että tilanne on nyt tämä ja selvittää, mitä asialle voisi tehdä: Ja sitten jo tehdäänkin asialle jotain. Kerrankin miesten paljon parjatusta ratkaisukeskeisestä lähestymistavasta ongelmien ilmaantuessa oli yksinomaan hyötyä!
Eli pääsemme lähtemään matkalle aamuvarhaisella maanantaina. Nyt toivotaan, että kaikki ylimääräinen jännitys oli loman osalta sitten tässä.
Päivän asu
Päivän asussa edustava mekko löytyi Indiskasta. Se on taannoista Jane Jagger for Indiska-mallistoa. Mekon yläosan pitsissä oli olemattoman pieni repeämä ja se oli siksi poistokorissa: Kannoin sen viime keväänä kotiin viidellä eurolla. Jopa allekirjoittaneen olemattomilla käsityötaidoilla mekon sai muutamalla pistolla täysin käyttökelpoiseksi.
Olen pohtinut, miten asetella rintamukseni järkevästi mekon yläosaan. Helmaosa jää törröttämään ikävästi vartalosta ulkonevana. Vyö (tällä kertaa H&M:n) on ollut oiva apu mekon istuvuusongelman taltuttamisessa. Ei liene ihme, jos mekko ei oikein asetu, kun sen kuuluisi kaikesta päätellen olla tämän näköisen naisen päällä.
Raidallinen rannekoru on Lindexistä, ballerinat ja muut rannekorut H&M:ltä.
OHO!
Se on nyt niin, että valvoin liian pitkään ja tein taas jotain ihan kummallista ja impulsiivistä.
Tällaiset en voinut vastustaa kiusausta-tempaukset saavat itselleen siivet jostain kumman syystä aina yömyöhään. Harkintakyky katoaa täysin…
Itse kukin voi TÄÄLTÄ kurkata, että mitä ihmettä tuli tehtyä.
Päivän asu
Oli pakko laittaa tämä kuva. Siis mitä ihmettä oikealla jalalleni tapahtui matkalla kuvattavasta kameran muistikortille?
Mutta takaisin niin sanottuun asiaan eli päivän asuun. Hyvin ilmastoidut keltaiset suomukengät löytyivät H&M:n kesän alennusmyynneistä. Ne ovat olleet yllättävän hyvät kävellä.
Toppi on myös H&M:ltä, sukkahousut ja rannekoru Lindexiltä. Hame on vanha tuttu (Monkin) sekä reppu vakiovarusteluuni kuuluva Kånken. Monivärinen kaulakoru on löytynyt Keravan Fidalta.
Pakollinen peilikuva. Pääosassa tissit naama, josta näkyy lomatavaroiden pakkaamiseen liittyvää hässäkkää sekä puuttuvien asioiden ostamista pohtiva totisuus.
”Lomalukemista”
Laajamittaisen internetissä haahuilun lisäksi sain eilen avattua myös kirjallista, ihka oikealle paperille painettua asiaa häämatkaamme liittyen. Häälahjaksi saamamme sanakirja, Kreikan ruokakulttuuria käsittelevä kirja sekä ihana matkapäiväkirjani pääsivät syyniin.
Ensin palauttelin muistiin, mitä kaikkea Etsystä yli vuosi sitten tilaamastani matkapäiväkirjasta löytyikään. Kirjaan on tallennettu jo hiukan muistoja taannoiselta Tukholman matkaltamme.
Päiväkirjaan voi kiinnittää valokuvia, tehdä listoja toivotuista kokemuksista tai tärkeistä matkatavatoista, irroittaa kirjasta postikortteja ja lähettää ne, merkitä itsensä kartalle sekä tallentaa matkalippuja, löytöjä tai esitteitä etu- ja takakannen taskuihin.
Kirja on järkevän kokoinen mukana kannettavaksi ja suojattu muovikannella, ettei se menisi ihan helposti huonoon kuntoon.
Kirjassa on paljon tilaa omille muistiinpanoille. Matka- ja eläinaiheinen kuvitus on taiteilijalleen ominaiseen tapaan sangen suloinen.
Jos innostuit kirjasta, osta omasi pois täältä.
Sitten luin ja selailin Kreikkalainen keittiö-kirjaa. Siinä esiteltiin kreikkalaista ruokakulttuuria, sen historiaa, maantieteen tuomia mahdollisuuksia ja rajoituksia, sekä Kreikan saarien ja mantereen ruokakulttuurien eroja.
Kirjassa esiteltiin kreikkalaisen keittiön keskeisimmät ruoka-aineet, osa ruokien valmistustavoista sekä mielenkiintoisia perinteitä. Kreikkalaiset esimerkiksi valmistivat ruokia aiempina vuosikymmeninä kunkin kylän leipomon uunissa ns. jälkilämmöllä. Näin tehtiin erityisen usein lämpimimpään vuodenaikaan – jokainen talo ei lämminnyt erikseen ylenmääräisen paljoa uunien kuumentamisesta. Paikoitellen tätä tapaa jatketaan ilmeisesti edelleen.
Lisäksi kirjassa oli luonnollisesti niin alku-, pää- kuin jälkiruoiksi sopivien ruokien reseptejä. Esille nousi miellyttävässä määrin kasvis-, kala- ja äyriäisruokia monien ruoka- ja keittokirjojen ylikorostuneen liharuokien esittelyn sijaan.
Lopuksi selailin sanakirjaa. Kreikkalaisista aakkosista ymmärrän vähän jotain, sillä lyhyen ja ei-niin-menestyksekkään teologian opiskeluni aikana tuli luettua hetki myös Koinee-kreikkaa.
Sanakirjan ”Asiointisanastoa”-osion poliisiasemalla asioiden hoitoa koskevaa sivua en tule toivottavasti matkalla tarvitsemaan! (Mutta onhan se hyvä, että kirjassa ohjeistetaan, miten kerrotaan poliiseille että on eksynyt tai kenties tulleensa esimerkiksi pahoinpidellyksi tai ryöstetyksi.)
Kesäjuhlatuulahdus
Tässäpä olisi kuvat viime viikonloppuisissa kesähäissä edustamassa käyneen kahden miniperheemme jäsenen juhlatyyleistä.
M:n kauluspaita on lahjaksi saatu samoin kuin kravatti. (Ukolla oli – paidan lisäksi, myös Espritin pöksyt, jotka nekin on saatu lahjaksi, samoin kuin tennarit. Niistä ei vaan ollut yhtään kunnon kuvaa.) Pienenlivakka neule H&M:ltä, samoin kuin oma mekkoni. Bolero oli lainassa äidiltä, korut Kalevala Korun Vanamoa ja hiuspanta ystävän häihin Etsystä hankittu.
Varsinkin kaikki minusta otetut kuvat olivat normaaliin verrattunakin aika laaduttomia, sillä ne ovat nopeasti räpättyjä ja ei-niin-paljon kuvauksellista silmää omaavan ja valokuvien rajauksesta tms. vähät välittävän veljeni ikuistamia. Lisäksi ilmeestä huomaa, että tuleviin juhlallisuuksiin osallistuminen nelikuinen vauva käsipuolessa hermostutti etukäteen… Ei siis ollut paljon valinnanvaraa.
Kiitos vielä tätäkin kautta kauniista juhlasta ja herkistä hetkistä hääparille, tämän perheelle ja kaikille järjestelyistä vastanneille!
Hehän ovat kuin kaksi marjaa
M saa syksymmällä käyttöön hienot mokkasiininsa. Äidin intiaaniasuvillitys laajenee siis uhkaavasti myös lastenvaateosastolle.
Mitä mieltä olette: Onko lasten ja vanhempien samanlainen pukeutumistyyli hauskan näköistä vai erittäin ärsyttävää? Vai riippuuko se tyylistä? Entä sisaruksien tai vanhempien pukeutuminen tai pukeminen keskenään samanlaisiin asuihin?
Olen hämmentynyt. Yleensä minulla on vankka mielipide asiasta kuin asiasta, mutta tässä kohtaa en tiedä, ihastuako vai vihastuako. Kummallisen hajuton ja mauton olo jää koko ilmiöstä. Univelkaa, aikuistumista vai asian asettamista kerrankin oikeaan mittakaavaansa… En osaa sanoa.
Esimerkkiä lasten ja aikuisten samankaltaisista asuista näyttävät näyttelijätär Selma Blair sekä tuntematon perhe menneisyydestä.
Ps. Pahoittelen jo aiemmin julkaistua kuvaa.