Päivän asu

Eilen kirjoitin kauniista mekosta. Tarkoitin sillä Seppälän alesta taannoin muutamalla eurolla löytämääni pitsikoristeista trikoomekkoa. Mielenkiintoinen yhdistelmä siinäkin, trikoo ja pitsi, kenties syy mekon jäämiselle aletuotteeksi. Mutta on se ihanan pehmeä päällä.

Tajusin tätä postausta tehdessäni että vain vyö on peräisin normaalihintaisesta vaatteesta. Sukkahousut ja takki ovat H&M:n alesta, hanskikkaat Bootz:in alesta, kengät Brandosin alesta, hiuspanta Seppälän alesta ja korvakorut Gina Tricotin alesta ja osa useita vuosia sitten tehtyjä hankintoja.

Lyhytkaulaisen ja isoleukaisen ei kaiketi pitäisi käyttää poolokauluksellisia vaatteita, mutta sallittakoon se joskus.
Ensimmäisen kerran kun käytin tätä mekkoa, sen illan aikana tuon ison koristeaukon keskellä näkyvään ihoalueeseen nousi megaiso finni. Somasti killisteli kehyksistään sitten loppuillan. Yäk.

Ja vielä muutama normaalihintainen vaatekappale, sittenkin: Ulkokengät ovat Lontoosta ja huivi menkkahaukalta. Koira kuvausrekvisiittaa.

Ajattelin muuten juuri tänään kaikkea kummaa, mitä vaatekaapissani onkaan.

Mikä on muuten omituisin vaate, mitä kaapistanne löytyy?

 

Ovelan oloinen vauva vinkkaa

Sivupalkkiin ja Google Analyticsin tilastoihin
näyttäisi jälleen ilmaantuneen uusia lukijoita ja seuraajia.

Lämpimästi tervetuloa
ja kaikille pikainen muistutus:

– Jos olet Lilyn rekisteröitynyt käyttäjä etkä jo Seuraa palstaa,
tee se ihmeessä nyt. Saat ilmoitukset uusista jutuista helposti 
ja kommentointi nopeutuu (hermoja säästyy ja hyötyy esim. arvonnoissa).

– Kun kommentoit, kannattaa käyttää samaa nimimerkkiä,
niin minä ja muut kommentoijat opimme tuntemaan toisiamme.

– Voit seurata blogia myös Blogilistan ja Bloglovinin kautta.

– Pikapäivityksiä, kuvia ja kyselyitä löytyy blogin Facebook-sivulta.

Eipä muuta tällä erää.

Ihanaa, että luette!

 

Maanantaipingviini

Viikonloppu oli sellaista avautumista, että maanantaina täytynee ottaa täällä blogin puolella hieman rauhallisemmin. Kotona sen sijaan riittää puuhattavaa.
Pian pääsee kahvittelemaan ystävän kanssa. Koti on viikkosiivottu, kynttilöitä on sytytetty, päällä on kaunis mekko ja partioasioita on saatu taas muutama nykäys eteen päin. L korjasi rikkoutuneen kehyksen, minä järjestelin kaappeja ja pyykkäsin. Tänään on oltu tehokkaita ja eilinen crossing tuntuu edelleen kivasti pakaroissa ja reisissä. Kuntalisäpäätös tuli postissa, samoin kuin yllättävän iso sähkölasku.

Varasin huhtikuulle sen kylpyläloman ihan vain meille kahdelle (iih).

Illalla voisi tehdä hyvää juoda kuppi teetä ja katsoa yksi hömppäohjelma. Mutta vain yksi, sillä pitää alkaa ideoimaan kolumnia, jonka lupasin saada valmiiksi kahdessa viikossa.

Fok-it:in perjantaipingviiniä mukaillen maanantaipingviini toivottaa teille ihan kreisiä tulevaa viikkoa!

 

Seksuaalista häirintää eli sontsalla otsaan

Tämä on nyt sitten ilmeisesti positiivisten juttujen viikonloppu. Johtuisikohan koko perheen läpi käyneestä vatsataudista, joka on lukinnut kaksi kipeää, väsynyttä, kuumeista ja kärttyistä aikuista ja yhden taudin surkeuttaman vauvan neljän seinän sisään useammaksi päiväksi? Pää toimii, kroppa ei. Seurauksista saatte kärsiä te, jotka jaksatte lukea nitinöitäni.

Tänä viikonloppuna ilmeisesti rönsyillään ja Rönsyillään. Perjantaina aloitin oman henkilökohtaisen moraaliristiretkeni Lähiömutsin tekstistä inspiroituneena ja sain vuodatuksen julkaisukuntoon lauantaina.
Ja lauantai-iltana löysin Joanna Palménin palstalta jutun ”Naiset ja lapset suojaan”. Sekä itse juttu että sen kommentit nostivat pintaan ajatuksia omista kokemuksistani. Osa jutun kommenteista antoi ymmärtää, että onneksi ei meillä Suomessa. Kyllä muuten ihan täälläkin. Olkaapa hyvät:

Olin kuudennella luokalla ja rintani olivat ottaneet kasvupyrähdyksen ja saavuttaneet muutamassa kuukaudessa D-kupin mitat. Oman luokkamme pojat ja muutenkin oman ikäiseni olivat joko liian lapsellisia, ujoja tai sivistyneitä (viimeistä kyllä epäilen) kiinnittääkseni rintoihini huomiota näkyvästi saati kommentoidakseen niitä. Mutta ne (ihan liian) aikuiset miehet!

Olimme vanhempieni kanssa laivalla ja niin sanotussa lapsiperhekattauksessa noin nelikymppinen mies, silloin oman isäni ikäinen, alkoi alkuruokapöydän jonossa tuijottaa rintamustani täysin pidäkkeettömästi. Vaikka ruumiinrakenteeni ja pituuteni saattoi tuoda ulkonäkööni muutaman lisävuoden, näytin silti maksimissaan 15-vuotiaalta. Käänsin hetkeksi katseeni pois ja huomasin pian, ettei kyseessä ollut katseen harhaileminen tarkoituksetta jonnekin. Mies jatkoi tuijotustaan, vaikka otin häneen jossain vaiheessa tiukan katsekontaktin. En osannut sanoa mitään, mutta muistan, miten likainen olo tuosta tilanteesta jäi.

Ensimmäiset vuodet ”naisen mallisena” olivat muutenkin tuskaa. Perään huutelemista terassilta, vartalon kommentointia juna-asemalla ja ahdistavia pyyntöjä kymmeniä vuosia vanhemmilta miehiltä: ”Tules tyttö vähän tänne niin kokeillaan noita tisuleita.” Huomaan ajatelleeni vanhempana, että pukeuduinko jotenkin provosoivasti ja todennut, että päinvastoin. Ja tullut vihaiseksi heti ajateltuani niin. Ei ala- tai yläasteikäistä kuulu ahdistella tai tehdä tälle seksuaalisia ehdotuksia, vaikka tämä tulisi alasti kauppaan.

Aikuisena tuijottamista ja vartalon kommentoimista on ollut vähemmän enkä usko sen johtueen vain viidestä lisäkilosta. Joko minusta on tullut pelottavamman näköinen tai kiinnitän vähemmän huomiota katseisiin. Tai sekä että. Kenties ikätovereilta saatuun huomioon kiinnittää ohimennen positiivista, ei ahdistunutta, huomiota.

Mutta sitten on niitä kiintiöurpoja, joilta puuttuu aivoista se palanen, joka ehdottaa toisen ihmisen kunnioittamiseen tähtääviä toimia tai toimimatta jättämisiä. Viimeisimpänä mieleen jääneenä tapauksena voisin kertoa viime syksyltä erään koulumatkani käänteistä.

Hyppäsin Keravalta hitaampaan junaan, jolla pääsisin Tikkurilaan. En jaksanut odottaa nopeampaa, koska ilmat olivat jo kylmentyneet. Istuin heti ensimmäisiin penkkeihin ovien jälkeen, koska ne olivat vapaina, selkä muuhun junavaunuun päin. Samaan vaunuosastoon nousi vain yksi nainen, joka jatkoi pidemmälle osastoon. Korsossa junaan nousi noin viisissäkymmenissä käyvä mies. En kiinnittänyt häneen sen ihmeellisempää huomiota. Pikavilkaisulla totesin iän, sukupuolen ja tämän olevan lyhythiuksinen, tavanomaista ruskettuneempi ja pukeutuneen säähän nähden melko kevyesti. Luin Metro-lehteäni rauhassa, kunnes alusta asti peremmällä istunut nainen nousi äkisti ja poistui vaunusta, ottaen minut ohittaessaan
epätavallisen tarkoituksellisen ja tiiviin katsekontaktin.

Mietin, olinko sutaissut ripsiväriä otsaani ja hinasin varmuuden vuoksi jalkojani ja takamustani vielä kauemmas käytävän puoleiselta penkinreunalta. Katsahdin hieman eteenpäin ja ajattelin, että vastapäisellä miehellä oli merkittävän iso peukalo. Palasin lehden pariin ja äkkiä tajusin, ettei kyseessä ollutkaan peukalo vaan penis. Jähmetyin hetkeksi. Mies masturboi edessäni. Olin yksin jonkun perverssin kanssa junavaunuosastossa. Suutuin. Ensimmäinen ajatus oli potkia äijän sukuelimet tunnistamattomaan kuntoon. Totesin, etten ehkä pärjäisi tälle reilussa tappelussa ja poistuin vaivihtaa koko vaunusta.

Jälkikäteen olen ajatellut, mitä se toinen nainen mahtoi ajatella. Luuliko hän minulla olevan niin kova pokka tai pitkä pinna, että olisin vain istunut paikallani huomattuani miehen puuhat? Miksei hän sanonut mitään?
Olen kiittänyt onneani myös siitä, että tämä tapaus osui kohdalleni vasta aikuisiällä eikä lapsena tai epävarmuuden, itsesyytösten ja seksuaalisen kokemattomuuden leimaamassa teini-iässä.

Kaiken kaikkiaan julkisen liikenteen kuvitellaan ilmeisesti tarkoittavan sitä, että julkisissa kulkuvälineissä liikkuvat naiset ovat julkisesti käytettävissä. Takapuoltani on kourittu useampaan otteeseen, rintojani tuijotettu ja kaksi kertaa olen törmännyt miehiin, jotka hinkuttavat vastakkaisella penkillä istuessaan jalkojaan jalkojani vasten, vaikka koetan siirtyä kauemmaksi. Liian innokkaita ja peräänantamattomia kahville tai treffeille haluavia miehiä en edes laske näiden tapausten listaan.

Ahdistavin ja pelottavin vastaan tullut tilanne sattui kuitenkin keskellä kirkasta päivää, työpäivän aikana, Vuosaaressa. Olin palaamassa työnkuvaani kuuluvilta kauppa-asioilta paikallisesta ostoskeskuksesta, kun tuntematon mies lähti seuraamaan minua. Hän koetti tarjoutua seurakseni jo ostoskeskuksen toisessa päässä ja kieltäydyin kohteliaasti. Miehen seuratessa minua koko ostoskeskuksen läpi kieltäydyin tämän ehdotuksista yhä tiukemmin. Hän seurasi minua ulos, läpi muutamien ihmisten kansoittaman aukion, lähes työpaikalleni asti.

Kun ilmoitin olevani menossa töihin ja että tämän tulisi lakata seuraamasta minua, hän tarttui kiinni lantiooni ja takamukseeni. Pudotin kauppakassin ja iskin miestä olan takaa mukanani kantamalla pitkällä, metallipiikkisellä kärjellä varustetulla, kahvallisella sateenvarjolla. Mies suuttui, nosti kätensä ja olin varma, että tämä aikoisi lyödä minua. Nostin käteni suojaksi ja väistin, mutta mies kääntyi kannoillaan ja pakeni paikalta. Loppupäivän tärisin säikähdyksestä ja jouduin selittämään työnantajalleni, miksi ostokset ovat lytyssä.

Että sellaista. Joko minulla on ollut huonoa tuuria tai ”liian avonainen paita” tai sitten meillä Suomessa on ihan yhtä lailla naisia lähenteleviä ääliöitä.

Oletko sinä kohdannut seksuaalista ahdistelua tai seksuaalisesti ahdistavaa, ehdottelua, kommentointia, läsnäoloa tai käyttäytymistä? 

Ruoski itseäsi! Pode syyllisyyttä! Ahdistu!

Eräs asia on ärsyttänyt minua jossain määrin jo pidempään.
En ole vain osannut muodostaa siitä selkeää ajatusta, saati pukea sitä sanoiksi tai tekstiksi.
Sitten Lähiömutsi räjäytti potin jutullaan.
Voi juuri tätä minä olen päässäni pyöritellyt!

Ja kirjoitanpa ajatuksistani silläkin uhalla, ettei blogillani ole tämän jälkeen enää yhtään seuraajaa tai lukijaa.
Ja todettakoon että tapani mukaan kärjistän ja provosoin, mutta se nyt vaan on minulle luontaista.

Ärsytykseni ei koske vain niin sanottuja äitiblogeja vaan samoja ilmiöitä on myös lifestyle-blogeissa ja sisustusblogeissa. Ai mitä ilmiöitä? Hymistelyä, vähättelyä, pehmustamista, selittelyä
Erityisen herkkää lukijakuntaa ja kommentoijaa tuntuu löytyvän kuitenkin
äitiys- ja miksei isyysblogienkin joukoissa.

Elämä on muka ihan hirveän raskasta ja vaikeaa.
On kauheaa, että on ruokaa, katto pään päällä, saa koulutusta ja useimpien tapauksessa myös töitä, parisuhteen ja ystäviä. Tätä ahdistavaa ja kaikki voimat vievää elämää pitää siis kaikin mahdollisin keinoin helpottaa. Ja koska itseä laiskottaa ja inhottaa ja ei vain huvita, tehdään saamattomuudesta ja aikaansaamattomuudesta hyve, hienous, elämäntapa. Tää on mun lifestaili!

Otetaan ensimmäiseksi esimerkiksi pari kiloa tai parikymmentä kiloa silkkaa ihraa. Useimmille on ihan okei olla muutaman kilon omaa henkilökohtaista ihannepainoa paksumpi, mutta harva oikeasti haluaa olla satakiloinen. Tai siis käsi ylös kaikki satakiloiset, jotka ette mieluummin haluaisi olla vaikkapa seitsemänkymmentäkiloisia, jos asian eteen ei tarvitsisi nähdä yhtään vaivaa. Tai sitten voi olla laiha, mutta huonokuntoinen ja lihakseton.

Päästään selityksiin: Kun on stressaava työ ja ulkona on pimeää, mies on matkatöissä, lapset vie kaiken ajan ja energian, ei ehdi liikkua ja syöminen lohduttaa. Mennään apteekkiin ja ostetaan luontaistuotekapseleita ja kapseleiden kaverina napsitaan suklaata. Hankitaan Äbduueri ja litistävä alusasu CityDealin kautta. 
Puhutaan työpaikalla ja kavereille halveksivaan sävyyn niistä toisista, joilla ei ole elämässä sen tärkeämpää sisältöä kuin juosta päättömästi jumpasta toiseen ja vahtia jokaista suupalaa.
Voi että, miten niiden elämä on varmasti ankeaa!

Kun ei jaksa edes ajatella seuraavan viikon ruokalistaa, ostetaan einespinaattilettuja (ne on kyllä tosi hyviä!), haetaan ruokaa Mäkkäristä tai syödään vain leipää ja juodaan kahvia. Nauretaan ja ironisoidaan kotona kokkaavia. Joko heidän ruokansa on junttia perusmakaronilaatikkoa tai tuntikausien haudutusta vaativaa ranskalaista yrttipataa. Hei eihän sellaiseen kellään normaalilla ihmisellä riitää aikaa tai jaksamista!  Jos tekee mitä tahansa muuta mieluummin kuin valmistaa ruokaa itselleen tai lapsilleen, se on ihan okei. Mutta se johtuu siitä, ettei halua laittaa ruokaa. Ei siitä, että on niin rankkaa, ei ehdi tai pysty tai osaa. Miksei sitä voi sanoa suoraan? Tilataanko pizzaa vai kebabia?

Ja voi apua, jos joku on kasvissyöjä tai syö luomua. Aivan turhaan tekee itsestään numeron. Ihan eri asia, jos olisi jokin oikea allergia, mutta tuollainen muiden elämän hankaloittaminen ruokavaliopelleilyillä, kyllä ei ole kunnon ihmisten hommaa se! Eikä ekologisia asioita voi ajattella ruokavaliotaan valitessa, koska sehän vaatisi vaivannäköä. (Nimimerkillä pescovege, jos joku tätä lukeva ei tiedä sitä.)

Kun ei jaksa siivota, on zen. Ei siis epäsiisti tai sotkuinen vaan valaistunut. On tosi mukavaa asua asunnossa, jossa vuodenkorkuiset laskupinot kaatuilevat nurkissa, tiskit haisevat ja ikkunalaudoilla on kaksi senttiä pölyä, eteisen lattia on kuin hiekoitushiekkaranta ja vessanpöntön sisäosa näyttää hiljattain käytetyltä dreijalta.
Muistuu mieleeni ala-asteelta eräs tyttö, joka onnistui useaan otteeseen tartuttamaan luokkatovereilleen täitä. Oli varmasti todella mukavaa, että kotona oli niin paskaisiivotonta, että kaikki alkoivat karttaa toista raukkaa syöpäläisten pelossa.*

En voi tietää, miksi vaikkapa tuon luokkakaverini kotona ei saatu aikaiseksi täihäätöä. On elämäntilanteita, joissa kaikki voimat katoavat. Oman, puolison tai lapsen terveyden romahtaminen, vakava masennus tai muut ääritilanteet voivat sotkea arjen täysin. Tällaiset poikkeustilanteet kattavat useimmiten vain pienen osan ihmisen elämästä.

Jos sotku ei haittaa, einekset on omasta mielestä ihan okei tai kestää nurisematta liikkumattomuusen (sekä ylipainon) tuomat terveyshaitat, minua ei haittaa yhtään, miten muut elävät elämäänsä. Minusta on hienoa elää yhteiskunnassa, jossa on paljon erilaisia tapoja elää ja olla.
Aika monia tuntuu sen sijaan haittaavan:

Jos jollakulla on siisti koti, tullaan heti irvailemaan:
Ei se varmaan mitään muuta teekään kuin siivoa, tylsä elämä sillä!”.

Toinen vie lapsiaan harrastuksiin ja toinen toteaa:
”Se paikkaa sitä, ettei osaa olla läsnä lapsilleen.”

Yksi tekee kotiruokaa ja muiden mielestä tämä:
”Haluaa vain esittää olevansa parempi kuin muut.”

Vauvauinnissa äiti kertoo käyttävänsä lapsellaan kestovaippoja:
”Kyllä mäkin, mutta kun ne vuotaa ja haisee.”

Kenties nämä päänsä aukojat haluaisivat myös saada aikaiseksi, mutteivät saa?

Lähiömutsi toteaa kirjoituksessaan:
”Hämmennyksen kliimaksin koin ehkä tarjotessani juttuideaa erääseen perhelehteen.
Siitä kyllä tykättiin, mutta terävin kärki olisi pitänyt hioa pois,
ettei kukaan lukijoista vain syyllistyisi tai tuntisi jutun luettuaan huonommuutta.”

Miksi äiti, työkaveri, sukulainen – ihminen, syyllistyy? 
Jos oma tapa tehdä asioita tuntuu parhaalta mahdolliselta ja uskoo, ettei voisi suoriutua paremmin, miksi selitellä omia tekemisiään saati syyllistyä kun muut kertovat, miten he itse toimivat. Omakohtaisen kokemukseni perustella syyllistyminen johtuu huonosta omatunnosta. Jos tekemiensä valintojensa kanssa olisi sinut, vastakkaiset valinnat eivät suututtaisi.

Minä syön ajoittain karkkia, tilaan joskus pizzan, menen mummolaan kylään vain päästäkseni hetkeksi kantamasta hampaiden tuloaan itkevää vauvaa ja jätän pestyt pyykit koneeseen yöksi, vaikka ne aamulla haisevatkin ummehtuneelle. Mutta teen niin siksi, että haluan, en siksi että elämä olisi niin ylitsepääsemättömän raskasta, että minun täytyisi syödä huonosti tai jättää (koti)työni tekemättä.

Jos asunnossamme on ruoantähteitä pitkin tasoja ja lelut kansoittavat lattiaa, reidet höllyvät ja ruoka on ravintoköyhää, vetistä mössöä, kyse on siitä, että olen LAISKA, TYHMÄ JA SAAMATON.
Onko se jotenkin hieno ja tavoiteltava olotila? Mielestäni ei.
Siksi ruoskin itseäni, poden syyllisyyttä ja ahdistun, teen asiat ehkä ensi kerralla paremmin.

Nykyään tuntuu olevan trendinä se, että on ihan hienoa vain maata sohvalla, katsoa televisiota, roikkua netissä ja syödä suklaata sen sijaan että tekisi vapaaehtoistöitä, siivoaisi, osallistuisi yhteiskunnan toimintaan, tekisi pihatöitä tai kävisi liikkumassa. Kun on niin rankkaa, niin pitää saada nollata!

Väitän olevani (sängyssä makaavaan itseeni verrattuna):
Terveempi kun selviän liikkumaan ja mietin ruokavaliotani.
Eettisempi kun jaksan satsata vaikkapa kierrättämiseen, kasvisruokaan ja kestovaippoihin.
Parempi äiti kun syyllistyn vähäisestä aktiivisuudesta ja sen seurauksena vien lapsen ulos tai harrastamaan. 
Ja niin edelleen. 

Eli täältä pesee self-help-neuvo:
Ota itseäsi niskasta kiinni, olet onnellisempi!

PS.
Olen kyllästynyt miettimään aina kun sanon tai kirjoitan jotain, että mihin väliin tungen toteamuksen siitä, että meidän perheessä tehdään näin, mutta miten te ikinä teettekin, sekin on tosi kivasti hoidettu.

Olisi tosi kiva, jos aikuiset ihmiset eivät niin herkästi mieltään pahoittaisi. Jos aina ei loukkaannuttaisi tai syyllistyttäisi. Jos kuunneltaisiin omantunnon ääntä eikä ammuttaisi viestintuojaa. Kiitos!

(*katso kommentit)

 

 

Pönttöperjantai

Joku oli ilmeisesti raahautunut seurakunnan perhekahvilaan puolikuntoisena, sillä iltaa kohden vatsani alkoi kramppailemaan ja vessassa sai vierailla tiheään tahtiin. Kiitoksia vain vatsataudin tartuttaneelle!
Päästyäni partiotouhuista kotiin, olo oli jo melko karsea.
Iski kunnon horkka, ja makasin kahden peiton alla, lämpöryynipussin kanssa sängyssä ja tuijotin odottavasti uutta parasta ystävääni, valkoista potan sisäosaa, jonka olin raahannut varmuuden vuoksi kaverikseni sänkyyn.

Olisin varmaankin vetänyt pultit, jos L olisi alkanut narista, ettei nyt ole hänen vuoronsa vahtia vauvaa.
Ei tarvinnut, sillä L syötti ja nukutti M:n loppuun ja lupasi hoitaa tätä ainakin alkuyön. M oli heräillyt taas puoli kahdentoista ja kahden välillä puolen tunnin välein, ilmeisesti osittain vatsanväänteistä johtuen. Otin vauvan viereeni nukkumaan puoli viideltä ja nukuimme puoli seitsemään, jonka jälkeen vauva kukkui hetken kiskoen hiuksiani ja koristevaloja sängyn päädystä ja nukahti poikkeuksellisesti vielä kahdeksaan asti. Onneksi!
L:kin sai nukuttua nelisen tuntia.

Vauvalla sattui eilen selvästi mahaan jo alkuillasta, mutta tämä on pientä kärttyisyyttä ja väsymystä lukuunottamatta vaikuttanut suhteellisen hyväkuntoiselta. M:llä on kivuliaankin oloisia vatsanväänteitä usein, joten ne eivät välttämättä liity allekirjoittaneen tautiin mitenkään. Toivotaan, ettei tauti iskekään vauvaan, ei olisi nimittäin ensimmäinen kerta, kun raju vatsatauti vie jonkun pienen tiputuskuntoon asti.

Vaikkei vatsatauti tule varmaan koskaan hyvään aikaan, sattui sikäli ikävästi, että L on menossa illalla yhteen työtapahtumaan. Ellei M:n tilanne heikkene selvästi päivän aikana, hän pääsee isovanhemmilleen touhuamaan muutamaksi tunniksi, mikä on todella hienoa, sillä tuskanhiessä sängyssä voipuneena makaava äiti tuskin on parasta seuraa kellekään. Saan ehkä nukuttua jonkin hetken pöpöäni pois.

Että sellaista perjantaita…
Toivottavasti teidän viikonloppunne alkaa hieman terveemmässä ja virkeämmässä olotilassa!

Kuvituksena on Tukholman reissulta Lagerhausista ostettuja kortteja ja säästöpöllö.

 

Costo on suloinen

Kotiutin Tukholman risteilyltä kauan himoitsemani Coston lippalakin.
En ole nähnyt kellään harmaa-mustalla ja kimaltavalla värityksellä varustettua vastaavaa hattua,
joten olin löydöstäni erityisen mielissäni.
Osaan jo nyt sanoa, että hatun käyttöaste tulee olemaan kova.
En silti aio muuttaa Punavuoreen tai ryhtyä Flow-festivaalien vakiokävijäksi.

Tänään olisi ohjelmassa kevään ensimmäinen partiokokous ja lippukunnan hallitus. Lippukunnassa vallineen ihmissuhdehässäkkäkriisin takia joulutauko katkesi ikävissä ja stressaavissa merkeissä. Oman ryhmän kanssa on kuitenkin mukavaa päästä touhuamaan. Pääsemme nauttimaan kovalla vaivalla hankituista joulukalenterirahoista ryhmän uuden, ikioman majoitteen ihmettelemisen merkeissä.

Kävimme M:n kanssa kurkkaamassa, millaista toimintaa Keravan seurakunnan järjestämässä torstaiaamun perhekahvilassa on. Ihan mukavalta vaikutti sekin ja saattaa löytää paikkansa meidän viikkojärjestyksestämme ainakin niillä viikoilla, joina emme ehdi MLL:n perhekahvilaan perjantaisin.

Muutamana viime yönä on herätty yhdestä kolmeen kertaa aikaisempien 9-12 heräämisen sijaan; Jonkilaista vaikutusta M:n siirtämisellä nukkumaan omaan huoneeseensa on tainnut olla. Tavoitteena olisi päästä tammikuun aikana kokonaan eroon yösyötöistä, katsotaan miten käy.

Kimaltavaa loppuviikkoa kaikille!

 

Mamma betalar?

Hyvin se sujuu, vaikka kyseinen ruokalaji olikin ensimmäistä kertaa maistelussa ja sen huomaa ilmeistä!

En tiedä, missä utopiatodellisuudessa elän, mutta olen ollut siinä käsityksessä, että imetystä lukuunottamatta lapsen isä on yhtä lailla kykenevä hoitamaan lapsen syöttämiset kuin äitikin. 
Ja muuten kaikki muutkin hoitotoimenpiteet, jos nikseen tulee. 
Kuten Kristaliinan kokemus osoittaa, kaikille tämä asia ei ole itsestäänselvyys

Meille on sattunut sikäli miellyttäviä kohtaamisia niin ystävien, sukulaisten kuin
neuvolan terveydenhoitajankin kanssa, ettei L:n tasaveroista vanhemmuutta ole kyseenalaistettu. Tai ainakin se on tehty hiljaa mielessä tai niin hienovaraisesti, ettei tämä herkästi loukkaantujakaan ole sitä huomannut.

Uskon, että isät vaikuttavat lapsiensa elämässä enenevissä määrin aktiivisina toimijoina, eivät vain elantoa tuovina taustahenkilöinä. Monissa perheissä äiti saattaa olla korkeammin koulutettu ja yltää paremmille ansioillekin. Työmarkkinoiden epätasa-arvosta lasten (koti)hoidon suhteen puhutaan silti paljon – ja aiheesta. 

Yhteiskunta olisi siis hiljalleen valmis uskomaan lasten hoidon myös isien harteille. On hieman huvittavaa, että vaikka hoitojärjestelyistä puhuttaan, monilla muilla vanhemmuuden aloilla miehiä pidetään kuitenkin täysin kyvyttöminä tekemään päätöksiä. Räikeimpänä esimerkkinä lapsiin liittyvät hankinnat, jotka kaiketi ovat aivan liian monimutkaisia miesten ymmärettäviksi tai tehtäviksi.

Pyllytuntumalla ja lehtien, blogien ja television mainontaa seuranneena sanoisin, että lapsiin liittyvässä kuluttamisessa miehet eivät ole kohderyhmää eivätkä myöskään kunnostautuneet kenties isoja hankintoja (vaunut, turvakaukalo, huonekalut, harrastusvälineet tms.) lukuunottamatta. 

Lastenvaatteita ja -tarvikkeita, vaunuja. leluja,kirjoja, musiikkia, lapsille suunnattuja ruokia ja välipalaherkkuja sekä kodinsisustustuotteita markkinoidaan aggressiivisesti naistenlehdissä, naisille suunnattujen televisio-ohjelmien mainoskatkoilla ja blogeissa. Kuinka monta vauvoihin tai lapsiin liittyvää mainosta olette nähneet miehille suunnatuissa lehdissä?

Tuttavaisät ovat kohdanneet kummallista kohtelua yksin ostoksilla liikkuessaan.
Myyjät ovat pälyilleet palvelutilanteissa ympärilleen, ilmeisesti olettaen naispuoleisen asiakkaan paikalle ilmaantumista hetkellä millä hyvänsä. Osa on jopa kysynyt, että tuleeko ”asioista päättävä taho” pian paikalle.

He ovat kertoneet lastentarvikkeita ostaessaan törmänneensä usein
huvittuneeseen asenteeseen ja aliarvioiviin kysymyksenasetteluihin:
Laittoiko vaimo asialle?
Onhan sinulla tarkat ohjeet siitä, mitä olet ostamassa?
Kyllä näiden vaunujen käyttäjänkin olisi hyvä olla mukana.
Onhan koko nyt varmasti oikea? Pitäisikö tarkistaa? Kun eivät miehet näitä aina niin tarkkaan muista.

Eli isät voivat kyllä ulkoiluttaa lasta, mahdollistaa harrastuksia, syöttää lasta ja nukuttaa tämän, mutta ostopäätökset tekevät ja kulutustottumukset luovat naiset?

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka ison osan naiset käyttävät (euromääräisenä ja suhteutettuna) omista tuloistaan lapsien tarvikkeisiin ja mitkä ovat miesten vastaavat luvut.
Toki muutkin menot kuten asuminen, liikkuminen ja ruoka vaikuttavat kokonaisuuteen, mutta nimenomaisesti kiinnostaisi tällä erää suoranaisesti lapseen käytetyt varannot.

Jos perheessänne on kaksi vanhempaa, kuka teillä valitsee, etsii ja maksaa
lapseen liittyvät hankinnat kuten ruoan, vaunut, vaatteet, vaipat ja lelut?

Kuvan vauva aterioi isän maksamassa, mutta äidin valitsemassa syöttötuolissa,
äidin hankkimassa bodyssa, vaipassa ja ruokalapussa isän ostamaa ja tekemää ruokaa.

 

And that’s who I am

Ihastuin huomatessani Valkoisessa Harmajassa herkullisen kiertävän blogihaasteen.
Blogeissa on vilahdellut haaste, jossa pitää poimia and that’s who I am-sivustolta lauseita,
joiden kokee kuvaavan tai määrittelevän itseään.

Tein aika muhevat kuvakollaasit, joten poimin blogiin vain muutaman kuvan ja loput löytyvät näiden kahden linkin takaa. Käykää kurkkimassa, kun vaivalla väkersin. Ja salainen blogiystävä saattaa saada vinkkejäkin…