Eilen katsomassani Criminal Mindsissa isosiskon mustasukkaisuus johti tämän äidin ja sisaren murhaan.
Vaikka sisarusten välinen kilpailun vanhempien huomiosta ja rakkaudesta johtaminen kuvatun kaltaisten mittasuhteiden konfliktiin on äärimmäisen epätodennäköistä, voivat tunteet silti käydä kuumana ja sisarusten keskinäiset välit rikkoutua pysyvästikin.
En tiedä, onko kyse sisarusten persoonallisuuksista vai vanhempien ja muun lähipiirin kyvyistä käsitellä riitatilanteita ja luoda tasa-arvoa sisarusten välille. Joidenkin sisarusten kesken vallitsee nimittäin harmoninen rauha ja toiset ottaisivat toisensa lähes hengiltä, elleivät aikuiset olisi alati valppaina
– tai siltä tilanne ainakin ulkopuolisen mielestä vaikuttaa.
Kun pikkuveljistäni vanhempi syntyi, muistan joutuneeni jostain syystä muutamaksi päiväksi isovanhemmilleni tämän ollessa aivan pieni. Ja minua suututti niin. Minusta oli ja on ihanaa käydä isovanhempieni luona, joten suuttumukseni oli aivan perusteetonta. Minua vaivasi tuolloin kaiken lisäksi raju vesirokko. Näppylöitä oli oikeasti satoja, kaikkialla kehossa – jopa sormien väleissä ja silmäluomissa. Muistan surreeni ja kiukutelleeni, koska minut oli ”hylätty” ja kaiken lisäksi tuollainen viheliäinen tauti oli iskenyt kimppuuni, suhteellisen vanhana, olinhan jo lähes kouluikäinen.
Harmitus lakkasi kuitenkin yhtä pikaisesti kuin alkoikin;
Valokuvissa pikkuveljeään pitää sylissä, suukottelee tämän jättimäisiä allergiaihottumaisia poskia ja ottaa mukaan ulkoleikkeihin onnellisen ja ylpeän näköinen isosisko.
Nuoremman veljeni syntyessä vietin tämän kanssa paljon aikaa vauvasta alkaen, olipa minusta kaiketi vähän hoitoapuakin, sillä muistan vaihtaneeni vaippoja ja hoitaneeni päiväuni- ja iltanukutuksia omasta halustani silloin tällöin. Minua luultiin ajoittain veljeni äidiksi, mikä oli hieman häiritsevää 12-vuotiaasta.
En muista meidän kolmen lapsen välillä vallinneen mitään suurta mustasukkaisuutta vanhempien huomiosta. Kenties suhteellisen suurilla ikäeroillamme on jotain tekemistä asian kanssa; Sain itse olla kuutisen vuotta ainut lapsi ja veljeni syntyessä olin verrattain omatoiminen ja itsenäinen koulutulokas. Kolmannen lapsen tullessa mukaan kuvioihin, olin itse lopettamassa ”uraani” ala-asteella ja veljeni siirtymässä esikouluun.
Äitini onkin todennut, että hänelle on syntynyt lapsi kolmella eri vuosikymmenellä.
On riitaa ja porua silti riittänyt.
Jos kokeisiin lukua on häiritty, sisaruksista jotakuta on vaadittu panostamaan enemmän kotitöihin
tai jonkun harrastukseen on annettu enemmän rahaa ja resursseja, se on aiheuttanut eripuraa.
Muistan erään automatkan. Olin jo lukion ensimmäisellä luokalla ja koetin epätoivoisesti käyttää autossa vietetyn ajan hyödyksi lukemalla kemian kokeeseen. Autoradio oli päällä ja koetin vaimealla kuiskausäänellä, mieleenpainamisen edistämiseksi, käydä koealueen asiota läpi: ”MetEtPropButPentHeksHeptOktNonDek”.
Veljeni tarttui muminani ja alkoi tahallaan laulaa ja irvailla häiritäkseen lukemistani. Vanhempani olivat niin kyllästyneitä takapenkillä alati käynnissä olevaan kinasteluun, etteivät puuttuneet asiaan mitenkään, vaikka vetosin heihin saadakseni lukurauhan. Loppumatkan veljeni kinastelivatkin keskenään siitä, missä meni heidän penkkiensä välinen raja ja kumpi oli pudottanut leivänmuruja kaikkialle.
Omakohtaiseen kokemukseen perustuen voisinkin todeta, että
vaikka sisaruksista onkin parhaimmillaan seuraa, iloa ja apua monissa elämäntilanteissa,
voivat he ajaa sisaruksensa yhtä lailla hermoromahduksen partaalle.
Sisaruksena oleminen on oma lukunsa, mutta ei vanhemmillakaan ole helppoa.
Vanhempana omaa toimintaa voi olla vaikea nähdä objektiivisesti.
Saako nuorin lapsi enemmän vapauksia kuin vanhin lapsi sai aikanaan?
Vietetäänkö muiden lasten kanssa ollenkaan kahdenkeskeistä, lapselle ajoittain tärkeää,
aikaa kuin esikoisen kanssa?
Ja missä määrin sisarusten pitäisi antaa selvittää kahnauksensa keskenään?
Huutoa, kitinää, kantelua, puremista, lelujen viemistä, leikkien tahallista rikkomista, yrityksiä pudottaa vauva syöttötuolista, tukasta vetämistä, toisen naamaan piirtämistä, mustamaalaamista ja pilkkaamista.
Näiden kaikkien kaltaisia viehättäviä asioita esiintyy vaihtelevassa määrin
sisarusten välillä kaikissa tietämissäni perheissä.
Meneekö raja toisen fyysisessä vahingoittamisessa, siinä että tulee jälki
vai onko toisen leikkien tai ihmissuhteiden terrorisoiminen yhtä tuomittavaa?
Joten missä menee sen paljon puhutun ihmisenä kasvamisen raja
ja milloin sisarus tekee lapsen elämästä sietämätöntä?
Entä sukupuolten tasa-arvo?
Millaisen mallin lapsi saa kotoaan, verratessaan saamaansa kohtelua eri sukupuolta edustavan sisarukseen?
Joutuvatko tytöt ja pojat tekemään samoja töitä? Kolaavatko tytöt lunta ja silittävätkö pojat?
Saako jomman kumman sukupuolen edustaja sanella, mitä kotitöitä suostuu tekemään,
toisen tehdessä kaiken mitä käsketään?
Ja sitten on vielä raha, jonka saaminen ja antaminen ei näy useissa perheissä vain käytössä olevien viikko- ja kuukausirahojen määrissä vaan erityisesti harkinnanvaraisissa kuluissa,
kuten isommissa harrastusväline-, elektroniikka- ja vaatehankinnoissa.
Nordean 2000-luvun alkupuolella teettämä kyselytutkimus antaa ymmärtää,
etteivät tytöt ja pojat yhteiskunnassamme keskenään yhteneväisessä asemassa,
mitä tulee raha-asioihin: Kyseissä tutkimuksessa kävi ilme, että pojat saavat
viikkorahaa noin 20 prosenttia enemmän kuin tytöt.
Tilastokeskuksen internetarkiston artikkelissa lainataan tutkija Terhi-Anna Wilskaa:
”- Se on mielenkiintoinen, ihan tilastollisesti merkitsevä ero – sama kuin palkkaero.
Ei sitä varmasti tietoisesti tehdä. Ihmisillä vain on sellainen käsitys, että tytöt kuluttavat hömppään ja turhuuksiin, kuten pikkuesineisiin, ja poikien kuvitellaan jostain syystä olevan viisaampia rahankäyttäjiä. Jotenkin ajatellaan, että kun pojat eivät niin paljon shoppaile, niin he kuluttaisivat sitä rahaa järkevämmin.
Ja sehän ei pidä paikkaansa. Tutkimuksissa on osoitettu, että tytöt kuluttavat järkevämmin ja säästävät enemmän. Voisiko taustalla olla joku ihan ikivanha ajatus pojasta tulevana perheen päänä?”
Hän arvelee, että taustalla saattaa myös olla poikien kiinnostus erilaisiin teknisiin laitteisiin, jotka maksavat enemmän. Poikien ajatellaan tarvitsevan niitä, kun taas tyttöjen ei. Wilskan mukaan pojat saavat usein rahaa lahjaksi. Tämä voi hänen mukaansa johtua siitä, että monet ajattelevat, että pojalle on vaikea ostaa lahjaa. Tytöille taas on tarjolla enemmän kaikenlaista pientä tavaraa.
Entä jos yhden lapsen harrastus on pohjaton rahareikä ja toinen harrastaa lähinnä kirjaston kirjojen lukemista? Pitääkö hakea tasapainoa vai hyväksyä se tosiasia, että toiselle mieluinen harrastus sattuu olemaan lähes ilmainen ja toisen maksaa muutaman etelänmatkan verran vuodessa?
Sisarukset voivat olla toisensa parhaita ystäviä lapsena, mutta huomaavat aikuisina, ettei yhteisiä asioita tai halua olla tekemisissä usein löydykään enää. Ja toisaalta lapsena jatkuvasti riidoissa olleet sisarukset saattavat löytää yhteisen sävelen vasta aikuisina.
Monilla sisaruksilla hyvä ja läheinen suhde kantaa koko elämän ja sitä vanhemmat varmasti toivovat hankkiessaan useampia lapsia. Tätä ei kuitenkaan tulisi pitää itsestäänsevyytenä: Osalla sisaruksista jatkuvat ristiriidat aiheuttavat surua ja hämmennystä:
Miten voi olla niin vaikeaa tulla toimeen sellaisen kanssa, joka on omaa perhettä?
Onneksi toinen lapsi ei ole ajankohtainen nyt, jos on koskaan.
En tiedä, osaisinko olla tasapuolinen, jos tulisin luonnostaan paremmin toimeen jomman kumman lapsen kanssa. Ja osaisinko rakasta yhtä paljon? Kieltää ja puoltaa samalla tavoin? En tiedä.
Millainen suhde teillä on sisaruksiinne?
Ja millaisia kysymyksiin tai tilanteisiin olette törmänneet vanhemmuudessa,
jos teillä on useampia lapsia
Tunnustukset, kauhujutut tai huippuhetket, kaikki vain kommentiksi asti!