Olen miettinyt viime päivinä blogiin liittyviä asioita paljon.
Tai oikeastaan sitä, kuinka paljon minun pitäisi miettiä blogin kirjoittamista.
Täytyisikö minun valita kohdeyleisö, rajata aiheeni sen mukaan
ja tehdä täsmäiskuja ajankohtaisten puheenaiheiden ympärille?
Entä jos en halua?
Jos haluan vain kirjoittaa elämästämme, ajatuksistani, kuvata kauniita asioita, tarttua päivänpolttaviin puheenaiheisiin silloin kun se tuntuu oikeasti mielekkäältä ja minulla on asiasta jotain sanottavaa?
Minusta on mukavaa, että tiedän blogilla olevan lukijoita.
Kommentteja on ihana saada ja nautin blogimaailmassa ylipäätään yhteisöllisyydestä sekä uusista tuttavuuksista – niin kasvotuksin kuin linjoillakin kohdatuista. En silti yleensä mieti kauheasti, voinko kirjoittaa jostain aiheesta. Voin mielestäni kertoa melko huoletta omasta elämästäni: Muiden elämästä kertominen onkin toki täysin eri asia.
Sitä täytyy rajata, varmistella lupaa kuvien julkaisuun ja miettiä, haluavatko elämässäni esiintyvät henkilöt että kerron välillisesti omasta elämästäni kertoessani myös mitä he ovat puuhanneet.
Sitten on vielä blogosfäärin ikuisuuskysymys raha ja tavara.
Tällä hetkellä saan kotihoidon tukea ja Keravalisää, yhteensä noin neljäsataa kuukaudessa, eli rahaa ei varsinaisesti tule ovista ja ikkunoista sisään. Kun syksyllä niin sanotut tuloni koostuvat yksinomaan opintotuesta,
saan tukea verojen jälkeen noin 270€ kuussa. En siis koe, että minun tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa,
jos saan joskus jonkin rasvan tai lastenruokapurkin blogin kautta.
Jos työn ja sattumusten kautta blogi jossain kaukaisessa tulevaisuudessa siirtyisi valikoidun kirjoittajajoukon portaaliin tai saisin jotain isompia yhteistyökuvioita tai mainostuloja, verottajan lisäksi olisin itsekin hyvilläni pienestäkin rahallisesta helpotuksesta. Mutta näinkään ei ilmeisesti saisi olla, jos monien menestyneempien blogien saamia kommentteja on uskominen.
Tuntuu siltä, että vaikka kirjoittamiseen, kuvien ottamiseen, aiheiden pyörittelemiseen mielessään monelta kantilta, tiedon etsimiseen ja kaikkeen muuhun oheistoimintaan käyttäisi joskus jopa tuntikausia, bloggaamista pidetään sellaisena puuhana, että bloggaaja ei saisi koskaan hyötyä siitä mitään.
Haluaisin tietää, mistä tämä johtuu?
Välillä tuntuu että teki niin tai näin, aina tekee väärin.
Kymmenien rohkaisevien kommenttien jälkeen jostain iskee joku, jonka mielestä olenkin kaksinaamainen, markkinavoimien orja, huomionhakuinen pelle, joka on myynyt sielunsa ja kadottanut suhteellisuudentajunsa.
Sellaisina päivinä ei tee mieli avata konetta vaan lähteä ulos ja katsella miten aurinko laskee.
Soittaa ystävälle, leikkiä koiran kanssa, kutittaa vauvaa tai maata rakkaan sylissä.
Ajatella että sillä, tekikö niin tai näin ei lopulta ole pohjattomasti merkitystä.
