Eli miten puolitoistavuotiaan lapsen kanssa hoidettiin arkiset, perustavanlaatuiset hoitotoimenpiteet muun leiriarjen lomassa. Mukana myös nelivuotias mäyräkoira.

Vaikka matka Turun saaristossa sijaitsevaan Houtskarin saareen ei ollut kilometreissä hurjan pitkä, kesti ajamisessa yli viisi tuntia. Kiitos pienillä saaristoteillä köröttelyn ja neljän (!) lauttamatkan.

Ajatuksenamme oli pysähtyä ja nousta jaloittelemaan, jos joutuisimme odottamaan jonkin ylityksen kohdalla seuraavaa lauttaa. Olimme sikäli onnekkaita että pääsimme ajamaan lähes suoraan sisään jokaiselle lautalle, mutta toisaalta pysähdys jäi kokonaan tekemättä. Lapsen hermojen kannalta pieni jaloittelupysähdys olisi varmaan ollut ihan paikallaan. Viimeinen puolituntinen oli nimittäin rimpuiluineen ja kitinöineen hermoja raastava sekä lapselle että aikuisille.

Kun pääsimme leiriin, tervehdimme paikallaolijat ja veimme tavaramme odottamaan purkamista. Suuntasin ottamaan kaukaisemmalle parkkipaikalle pysähtyneeltä bussilta tavaroitaan leirialueelle kantavia ”lapsiani” vastaan. Kun alkutervehdykset ja -tsemppaukset oli hoidettu, etsimme perheellemme leiripaikan. Metsän siimeksestä, pienen polun varresta löytyi juuri sopivan kokoinen, yli kymmenen senttiä paksu, sileä sammalpatja, jolle pystytimme kupolitelttamme.

Ruokailut hoidettiin leirikeittiöllä, joka oli kasattu laudoista rakennetuista hyllyistä, muutamasta leirialueelle kuuluneesta pöydästä sekä kuormaliinojen ja narujen varaan viritetystä pressukatoksesta. Myös puupöytien ja -penkkien päälle olisi ollut mahdollista nostaa pressut sadekatokseksi, mutta säät suosivat leiriä siinä määrin ettei sadesuojalle ollut tarvetta.

Keittiön muutamia valmiita pöytiä lukuunottamatta kaikki rakennettiinkin sitten aikuisten ja lasten toimesta itse. Teltat nousivat pysytyyn maasta kerättyjen telttakeppien ja -kiilojen avulla, roskapussitelineet ja roskien lajittelupiste, pesuallaspiste, leiriportti, ilmoitustaulu, rinkka- ja ruokailupussitelineet… Paljon vanhoja oksia, nauloja ja narua kului ensimmäisinä leiripäivinä.

Ruoka valmistettiin leirikokkien toimesta kaasukäyttöisillä rengaskeittimillä. Ruoka-aineita hankittaessa piti huomioida läheisen pienenpienen kyläkaupan rajallisten valikoimien lisäksi kylmäsäilytykselliset seikat: Käytössä oli vain kylmälaukku. Juomavesi ja ruoanlaittoon käytetty vesi haettiin läheisestä pumppukaivosta. Koko perheemme söi samaa ruokaa kuin muutkin, tosin minä söin kasvisversiota. Leiriruoka maittoi myös perheen pienimmille mainiosti; Toiselle omalta lautaselta syötynä ja toiselle tähteiden muodossa.

Peseytyminen hoidettiin rannalle pystytetyssä telttasaunassa ja mereen pääsi pulahtamaan pienen uimarannan kautta. Lämpiminä päivinä lapset uskaltautuivat (valvottuina) uimasilleen ilman saunaakin, tosin teini-ikäisten tyttöjen kanssa piti vääntää siitä, saisiko meressä pestä hiuksia. Pesemiseen varattu lämmin vesi kuumennettiin saunavuorojen yhteydessä puulämmitteisessä padassa ja sitä sekoitettiin kylmään meriveteen.

Taaperon takamus putsattiin kosteuspyyhkeillä tai huljauttelemalla tyyppiä merivedessä. Saunassa emme nelipäiväisen reissun aikana käyneet lapsen kanssa. Aikuisten kesken koetimme saunoa, mutta tunnelma oli makuuni liian savuinen, joten vapautin – kiukaan korjausyritysten jälkeen, lapsen unta valvoneen kummitädin tehtävästään.

Taaperon kanssa piipahdimme leirin lämpimimpänä päivänä uimarannalla kahlailemassa ja läträämässä sekä heittelemässä kiviä. Valvoin samalla isompien lasten uimista.

Lapsen touhuja seurasi koko ajan jompi kumpi meistä, kummitäti, eno tai joku muu tutuista aikuisista. Erityisesti pariskunta H ja leirinjohtajamme jaksoivat aina välillä touhuta lapsen kanssa. Leirinjohtajan kanssa muun muassa pumpattiin vettä, aseteltiin käpyjä tyhjään munakennoon ja opeteltiin kasamaan Trangiaa. (S pärjää näiden suoritusten perusteella lasten kanssa siinä määrin, että omaa osaamista voisi, myös paperilla, laajentaa se lisäkoulutus.)

Myös leiriläisistä iso osa oli kiinnostunut lapsesta ja tämän touhuista. Häntä jututettiin, otettiin syliin ja hänen kanssaan touhuttiin aina ohi mennessä. Vain teini-ikäiset pojat hieman karttelivat lapsen seuraa, paitsi ”omat lapseni”, joille Kuutti taas on jo vanha kaveri.

Taapero oli mukana touhuamassa myös haikin kahdella rastilla. Leirialueella aikaa vietettiin kiipeillen, tutkien maastoa ja kaikkea maasta löytyvää. (Leirin jälkeen kestovaippoja pestessäni pönttöön on pudonnut muutamia pieniä kiviä ja yhdestä vaipasta löytyi myös yksinäinen kävyn suomu.)

Teltassa nukkuminen ihmetytti selvästi hieman. Ulkoa tuleva valo ja lintujen sekä hyönteisten äänet kiinnostivat ja pidensivät nukkumaanmenoa. Itkemiseksi touhu ei kuitenkaan mennyt, omalla paikalla vain pyörittiin pidempään ennen kuin maltettiin nukahtaa. Yöt olivat lämpimät ja sisävaatteissa makuupussiin sujautettu lapsi mönki nukahdettuaan pian pois pussista ja heitti piponsa teltan nurkkaan.

Koira kulki perässämme, haisteli ja tutki leirialuetta omine aikoineen täysin tyytyväisenä kaksi päivää. Kolmantena päivänä koira alkoi jo olla väsyneen oloinen. Öisin se sai nukuttua, mutta päivisin uni jäi vähäiseksi. Olimmehan koko ajan liikkeessä eikä koira malttanut nukahtaa, kun sen piti pysyä ajan tasalla laumansa liikkeistä.

Lisäksi leiriläiset olivat hurjan kiinnostuneita sekä meidän ojatorpedostamme että pariskunta H:n koirasta, joka näkyi edellisen postauksen kuvissakin. Koiria jahdattiin, koetettiin silittää ja ottaa syliin, niitä temputettiin ja niitä maaniteltiin tulemaan luokse – ihan koko ajan.

Lapset eivät myöskään uskoneet kehotuksiani jättää koirat välillä rauhaan ja antaa niiden tulla luokse itse sitä halutessaan. Varsinkin ensimmäisellä tai toisella luokalla olevat sudenpentuikäiset olivat koko ajan kiinni koirissa. Niitä myös villittiin leikkimään ja paettiin sitten koiraa huutaen ja juosten. Koetin sanoa, että moinen riehuminen ja lietsominen voi innostaa koiran hyppimään tai jopa tarttumaan lahkeeseen näykkimällä, mutta selitykset tuntuivat kaikuvan aivan kuuroille korville.

Viimeisenä leiripäivänämme Hertta jäi oma-aloitteisesti vahtimaan tavarakasaamme, joka oli tarkoitus siirtää pian autolle. Tavaroiden joukossa oli myös Hertan omat kulhot ja ruokapussi. Kun porukka mekastavia lapsi oli ohittanut tavarakasan, Hertta oli murissut näille ja näyttänyt hampaita. Moinen käytös on sikäli harvinaista, että tiesimme sen perusteella koiran olevan jo todella väsynyt ja myös stressaantunut lähtötilanteesta.

Jos lähdemme vastaavalle leirille uudestaan, Hertta täytyy varmaan lukita telttaan aina ajoittain, jotta se saisi olla rauhassa ja nukuttua tarpeeksi eikä joku lapsi olisi koko ajan retuuttamassa ja jahtaamassa sitä. Jossain menee seurallisenkin koiran hermojen kestävyyden raja.

Minusta myös vanhemmat voisivat opettaa lapsilleen, miten koiria – ja eläimiä yleensäkin, tulisi lähestyä. Ennen kaikkea lapsien tulisi ymmärtää, että jos omistaja kieltää seuran tuputtamisen koiralle, sitä tulisi uskoa, vaikkei omistaja olisikaan koko ajan vahtimassa.

Koiraparalla taisi siis olla hieman liian rankkaa, mutta perheemme aikuiset viihtyivät varsin hyvin. Vain kerran onnistuin suuttumaan, kun mies aikoi jättää minut pakkaamaan leiriämme keskenään pojan kanssa ja mennä rastimieheksi koko lähtöä edeltäväksi ajaksi.

Että tervetuloa kokeilemaan teltan purkamista, rinkkojen pakkaamista ja omaisuuden keräämistä leirialueelta sekä kaiken tavaran kantamista puolen kilometrin päähän autolle, tavaroita purkavan, mereen juoksevan ja lahkeissa roikkuvan lapsen kanssa. Puuskahdukseni jälkeen mies lastasi lapsen kantoreppuun ja lähti tämän kanssa rastille. Mutta yksi tappelu neljässä päivässä on meidän höyrypääpariskunnallemme kyllä ihan normaali saldo.

Paluumatkalla sain istua pitkästä aikaa etupenkillä, mikä helpotti merkittävästi matkapahoinvointiani. Kummitäti piti seuraa Kuutille, joka otti kahdet torkut ja kitisi jonkin verran, purkkijäätelöstä ja viinirypäleistä huolimatta. En kyllä ihmettele yhtään, että lasta otti päähän; Pikkuruinen, ilmastoimaton auto oli melkoisen kuuma lämpötilan kohotessa ulkonakin lähemmäs kolmeakymmentä astetta.

Kolmen aikuisen, yhden lapsen ja koiran lisäksi autoon oli ahdettu teltta, kolme rinkkaa, kolme makuupussia, neljä makuualustaa, riippumatto, hiekkaleluja, vaihtokenkiä, hyttysverkko, eväskassi, hoitolaukku, kameralaukku ja kosmetiikkapakki. Oli sanalla sanoen melko täyttä.

Tämän postauksen yksi kategoria on ”Vinkit” ja tässä se vinkki tulee:
Suosittelen itse kutakin liittymään lähimpään lippukuntaan ja tunkemaan yksin, kaksin tai lapsien ja eläinten kanssa mukaan leireille ja retkille. Sellaisiakin aikuisia, jotka eivät osallistu viikkotoimintaan, mutta auttelevat pikkuhommissa leireillä ja tapahtumissa, kaivataan varmasti. Ja itse pääsee nauttimaan uusista tuttavuuksista, mukavuusalueeltaan poistumisesta, fyysisestä touhuamisesta, luonnosta – koko perheen edullisesta sekä monipuolisesta harrastuksesta.

Heh, onnistuiko myyntipuhe?