Kesälomailua ruukkialueella osa 2

Tässäpä olisi vahvasti kuvapainotteinen postaus viikonlopun reissulta.

Muutoin kertoilinkin jo eilisessä postauksessa pääpiirteissään mökkiviikonlopun touhuista, mutta jätin mainitsematta valokuvaamisen, urheilun ja grillailun.

Grilliruokaa tosiaan syötiin lauantaina, mistä ei ollut kiittäminen grilliä, joka lähinnä poltti raaka-aineet niiden kypsentämisen sijaan.

Grillimestarimme L onnistui kuitenkin lepyttelemään grillin hengen ja pelastamaan meille täyttävän aterian pöytään asti.

Tunnollisena bloggaajana otin ja otatin lukuisia kuvia lähes kaikista paikoista ja aktiviteeteista.

Näissä kahdessa postauksessa on yhteensä noin neljäkymmentä kuvaa ja ne käsittivät alle kymmenesosan muistikortilta siirtämistäni kuvista.

Olen pikkuhiljaa hyväksynyt järjestelmäkameran vaihtuvine objektiiveineen normaaliin varustukseeni kuuluvaksi, oloonkin että se painaa ja vie tilaa.

Kun kamera kulkee kaikkialla mukana, sillä tulee myös räpsittyä kuvia ihan eri lailla. Useammat tunnetilat, puuhat ja luonnonilmiöt löytävät tiensä kuviin asti.

Otin itse mökillä todella rennosti, vaikka raahasinkin toiveikkaasti urheiluvaatteitani mukana.

Orastava kesäflunssa kutitteli kurkussa ja olo oli siitä johtuen suhteellisen vetämätön.

Miesväki sen sijaan reippaili niin yleisurheilun, uimisen kuin tenniksenkin pelaamisen merkeissä.

Lisäksi isovanhemmat kävivät kävelyillä ja taisipa eräs vauhtimummo vesijuostakin joessa vastavirtaan!

Isommalla porukalla lomailussa onkin mielestäni mukavaa se että lapsenvahtien suuremman määrän lisäksi tarjolla on myös enemmän seuraa.

Jos marjastaminen ei kiinnosta yhtä, saattaa toinen lähteä kaveriksi.

Siinä missä pituushyppy voi vaikuttaa jonkun mielestä arveluttavalta ajatuksenkin tasolla, tämä viihtyy kenties saunassa tuntikausia.

Kaikkia ei saa värvättyä mukaan valokuvauskierrokselle eikä lautapelin parissa illan istuminen kiinnosta jokaista.

Yksi jaksaa istua paremmin hiekkalaatikon reunalla, toinen lukea Maisa-kirjaa ja kolmas nukuttaa lasta.

Kaikille yhtä mielekäs tekenen onkin yleensä vain… syöminen!

 

 

2 kommenttia artikkeliin “Kesälomailua ruukkialueella osa 2

  1. Onko tuo ivanan body se äitiyspakkauksessa tullut vai saako niitä ostettua eri koossa? Kun meillä kävi jo pieneksi pojan ollessa vajaa 4kk

    • Tuo body on saatu kylkiäisenä muistaakseni jonkin vaippamerkin kautta. Tuttavaperheellä oli niitä kaksi ja saimme toisen. Body on kokoa 80 eli käy taaperollemme vähitellen jo liian pieneksi. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *