Kuukausiarkisto: syyskuu 2013

Soipi sanat suusta suuhun, kahvilassa laulun talon

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Mieli & hyvä elämä 4 kommenttia

Olimme siis eilen käymässä Musiikkitalon kahvilassa (enemmän tai vähemmän äitiys-) bloggaajaporukalla, jos sitä ei tuosta kalevalamitahtavasta otsikosta voinut päätellä.

Aika kypsä äidiksi-blogin Katie oli kutsunut tuttuja bloggaajia ja lukijoita tervehdyskahveille Suomen vierailunsa kunniaksi.

Lähdimme matkaan innolla, kun kävi ilmi että meille sattui kerrankin olemaan vapaa lauantainen aamupäivä. Olin lauantain ja osan sunnuntaista partiokisojen takia pojan kanssa kahdestaan, joten seura ja puuha olivat erityisen tervetulleita.

Ihania äitejä ja lapsia paikalle saapuikin. Osa oli jo hyvinkin tuttuja ja toiset tapasin ensimmäistä kertaa. Paikalla olivat ainakin Tessa ja Kain, Iksu tyttärineen, Mari ja E, Silkkitassu kera ei-niin-salaisen matkustajan, Harriet vauvoineen, Fru L sekä tietysti Katie ja Eddie.

Kahvila oli tilojensa puolesta hyvä valinta tällaiselle vähän isommalle äiti-lapsijoukolle. Lääniä riitti lasten köpötellä ja isoista, lattiatasoon ulottuvista ikkunoista saattoi tarkkailla pensasaidassa piileksiviä varpusia. Muita asiakkaita oli koko aikana vain kourallinen.

Ainoastaan kahvilan hintataso hieman hirvitti, 0,33 litran Coca Cola-tölkistä joutui pulittaman neljä euroa ja juustosämpyläkin maksoi kuutisen euroa.

Pienimmät lapset olivat muutamien viikkojen ikäisiä ja vanhin lähemmäs kolmivuotias.
Vauvat söivät, torkkuivat syleissä ja kurkistelivat muita, mutta isommat lapset painelivat hissin nappia, änkesivät itsensä portaiden alle ja touhusivat keskenään sekä rinnakkain.

Äideilläkin riitti juttua työ- ja opiskelukuvioista imetykseen ja lasten kehitykseen. Olisin voinut istuskella pidempäänkin, mutta väki väheni yksitellen kuka minnekin: sukuloimaan, viettämään perheaikaa tai sarjakuvafestivaaleille.

Noh onneksi pian nähdään muutamien kesken uudestaan!

 

Päivä kanssani: Eräs pitkä perjantai

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Höpsöä, Liikunta & ravinto, Matkat 4 kommenttia

Lapsi herää ensimmäisen kerran 5.34, väsyneen oloisena. Patistan tämän takaisin omaan sänkyynsä ja annan aamumaitoa. Lapsi nukahtaa uudelleen. Herätyskello soi kello kuusi, painan torkkunappia, mitä en yleensä ikinä tee. Tämä opiskelujen aloitus on ollut yllättävän raskasta pääkopalleni eivätkä kuuden tunnin unet meinaa riittää.

Könyän ylös, pesen hampaat ja totean etten ehdi suihkuun torkutettuani ennätyksellisen kauan, puoli tuntia – lisää deodoranttia vaan! Hiukset tungen pipon alle, pesen ne kuitenkin illalla saunassa.

Kasaan ja pakkaan pojalle valmiiksi päiväkotipäivän aikana tarvittavat kestovaipat. Valitsen lapsen päivän vaatekerran valmiiksi pinoksi miehen puettavaksi ja pakkaan vaihtovaatekerran. Kiskon päälleni eilisen asukokonaisuuden, joka oli valmiina kasassa senkin päällä. Viime päivinä olen voinut käyttää samaa asua jopa muutaman päivän, kun lapsi ei tahmaa vaatteitani jatkuvasti. ”Aikuisten maailmassa” toimimisen hyviä puolia.

Lajittelen puhtaan valkopyykin paikoilleen, raahaan tumman pyykin kopan vessaan ja unohdan sen sinne. Iltapäivällä sitten…

Pakkaan koululaukkuni, tarkistettuani että kaikki tarvittava on kasassa. Haukkaan aamupalaa ja kirjaan samalla aamun tapahtumia lapuille. Yleensä vastailen aamupalaa syödessäni sähköposteihin, luen uutisia tabletilta tai suunnittelen päivän touhuja tai partiokokouksia.

Minun täytyy saada aamupalaa tai yön aikana alas hujahtanut verensokeri iskee kimppuuni nälkänä, paleluna ja kiukkuisuutena. Usein aamupalani ei olekaan erityisen herkullinen tai kaunis vaan nopea ja riittävän tukeva, että pahin nälkä pysyy loitolla lounasaikaan asti.

Laitan naamani kuntoon. Käytän pikaisessa arkimeikissä hyvin pientä määrä tuotteita. Hieman peitevoidetta pahimpien epätasaisuuksien peittämiseen, vanhan ripsivärin harjalla kulmakarvat ja silmäripset ojennukseen, ripsiin väriä ja alati tummien silmänalusten peittämiseen vähän valokynän tyyppistä valovoidetta. Värillistä huulirasvaa huuliin ja siinä se arkimeikkini onkin. Aikaa menee yleensä muutama minuutti. Joskus sipaisen myös hieman punaa poskipäihin.

Käyn muistuttamassa miestä lähestyvästä kouluunlähdöstäni. Tämä kääntää kylkeä ja mumisee nousevansa vartin päästä. Selitän lapselle päivän kulun, huikkaan heipat ja jätän hetkeä aiemmin heränneen miehen aamupuuhiin lapsen kanssa. Raahaan pyörän esiin varastosta ja polkaisen asemalle. On yllättävän kylmä, kokeilen jopa, höyryääkö hengitys. Kaipailen jo vähän sukkahousuja. Puiden lehdet ovat saaneet paikoitellen jo uusia sävyjä ja autojen ikkunoihin on kertynyt isoja vesipisaroita.

Lukitsen pyörän rungostaan tukevalla kaarilukolla telineeseen. Kaksi asemalta varastettua pyörää saa luvan riittää. Asemalaituri on täynnä työmatkalaisia, kuten yleensäkin. Juna lähtee kuusi minuuttia myöhässä joten ehdin valokuvaamaan hetken. Lyhyen junamatkan jälkeen harpon Tikkurilan aseman vallanneen rakennustyömaan viertä koululle, käyn ostamassa lounaskuponkeja loppukuuksi ja raahaudun neloskerrokseen.

Päivän aiheena on koko aamupäivän kestävä rupeama ruotsin valmentavia opintoja. Koulupäivän keskeinen kysymys on, miten on mahdollista olla näin pihalla jostain kielestä, jota on opiskellut kuusi vuotta. Turhauttaa ja ärsyttää.

Syötyäni lounaan koululla suuntaan junalle. Kotimatkan päätteeksi vien pyörän varastoon ja kävelen päiväkodille, jossa en pääse lapsen oman ryhmän ovista sisään. Ovet on lukittu päiväuniajaksi. Soitan ovessa olevaan numeroon, josta puhelu ohjautuu aivan toiseen päiväkotiin. Palaverihuoneessa istuvat hoitajat huomaavat minut ja päästävät pääovesta sisään. Lapsi nukkuu edelleen, poikkeuksellisen pitkään. Jään eteiseen odottelemaan ja luen tenttikirjaa. Puoli tuntia myöhemmin saan unenpöpperöisen lapsen syliini, puen tämän ja toivotan hyvät viikonloput. Kun pääsemme kotiin, kello on kaksi.

Kotipihalla on hurjasti lintuja. Haemme linnunruokaa ja ruokimme niitä. Löydämme lasiin törmänneen keltasirkun, jonka saamme virkoamaan ja lentämään tiehensä. Teemme omena-kaurapaistosta välipalaksi. Luemme jonkin aikaa kirjaa ja taapero kököttää sylissäni tankkaamassa läheisyyttä. Leikimme junilla ja viikkailen samalla pikkuhiljaa puhtaita pyykkejä kaappiin ja käyn välillä pikaimuroimassa asuntoa, huone kerrallaan.

Lapsi käy niin kierroksilla että hän nappaa oma-aloitteisesti tutin ja kiipeää sänkyynsä köllimään joksikin aikaa. Menen seuraksi halailemaan ja silittelemään. Vaikkei lapsi useimmiten enää nukukaan toisia päiväunia, pienet myöhäisiltapäivän lepohetket kuuluvat usein päiviimme. Rapsuttelen yläsängyssä kurissutta kissaa.

Mies lähtee lapsen kanssa kauppaan ja keräämään tarvikkeita viikonlopun partiotaitokisoihin. Minun pitäisi lukea koulutusvastuu-uudistuksen työryhmän aikaansaannoksia, viimeistellä koulutussettini seuraavaksi viikonlopuksi ja postata, mutta nukahdan koneen ääreen ja herään kaksi tuntia myöhemmin puhelimen soittoääneen.

Lapsi palaa miehen kanssa. Touhuan taaperon kanssa hetken, hoidamme iltapuuhat ja menen nukuttamaan lasta. Lapsen nukahtaminen venyy lähes yhdeksään. Jätän lapsen huoneeseensa nukkumaan ja luikahdan miehen kanssa yhtä kerrosta ylemmäs saunaan. Asuntomme ovi on niin pahvia, että saunaan asti kuulee, jos lapsi alkaa itkeä. Istuskelemme saunassa tovin ja palaamme sitten alas. Kurkkaan lastenhuoneeseen; Lapsi nukkuu hyvin rauhallisesti lähes samassa asennossa kuin lähtiessämme.

Mies pakkailee kisojen varusteita. Teen kotitöitä ja kirjoitan päiväkotiarjen aloituksen sujumisesta. Kun mies saa varusteensa kerättyä, tulostettua kisaohjeet ja pakattua kaiken rinkkaan, kello on tasan kaksitoista. Toivotan miehelle hyvät yöt ja siirryn olohuoneeseen jatkamaan hommia.

Yhden aikoihin olen tehnyt perjantain toisen postauksen ja suunnittelen tämän postauksen olevan valmis lauantaina tai sunnuntaina. Olen lukenut opiskelumateriaalejani, mutten koskenut partioprojektiin. Koetan tuijottaa koulutusvastuu-uudistuksen tiedostoa, mutta rivit hyppivät silmissäni. Päätän mennä nukkumaan. Möngin sänkyyn ja nukahdan heti.

 

Päiväkotiarkeen sopeutumista ja erään raivarin anatomiaa

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Mieli & hyvä elämä 8 kommenttia

Päiväkodin aloitus on alkanut paremmin kuin osasin toivoa. Aamuisin on tirautettu pienet itkut lähes päivittäin, mutta vanhemman lähdön aiheuttaman alkujärkytyksen jälkeen ruokailut, ulkoilut, leikit ja päiväunet ovat sujuneet ongelmitta.

Päiväunia kammosin ennalta eniten; Vahvimmat – ja ainoat, päiväkotiharjoittelutraumat sainkin ensimmäistä päiväuniyritystä säestäneestä riivatusta kirkumisesta. Kuutti kiipeää päiväuniaikaan tyytyväisenä omaan sänkyynsä, ottaa pupun kainaloon ja nukahtaa pyörittyään sängyssä aikansa. Viidentenä kunnon hoitopäivänä päiväunet olivat hoituneet jopa ilman tuttia ja unipupua, jotka hyvät vanhemmat™ olivat unohtaneet pakata päiväkotireppuun.

Päiväkodin aloitus pyörii lapsella selvästi mielessä sekä hereillä että unissa. Öisin on heräilty taas aiempaa useammin ja monesti on vaikuttanut siltä, että lapsi kaipaa rauhoittelua ja jopa kevyttä herättelyä, hätäännyttyään ilmeisesti kurjien unien vuoksi. Jos olen ollut väsynyt jo kaiken uuden omaksumisen ja lapsen pärjäämisestä stressaamisen vuoksi, eivät rikkonaiset yöunet ole ainakaan auttaneet asiaa.

Yöllisten karjumisien lisäksi huutoa on riittänyt myös iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin. Olen koettanut antaa lapselle enemmän huomiota ilta-aikaan, koska olen hänen kanssaan nyt vähemmän kuin aiemmin, mutta tuntuu siltä ettei mikään huomion määrä riittäisi. Aiemmin lapsi malttoi puuhata usein yksin edes sen hetken että kävin vessassa, levitin pyykit tai lämmitin ruoan, mutta nyt tuntuu, että jalassani roikkuu koko ajan surkea ja seurankipeä lapsi.

Että jos kodissamme vallitsee kaaos ja koulutyöt palautuvat säännönmukaisesti viime tipassa tai myöhässä, selittäkää tuolle lapselle etten voi olla tämän käytettävissä joka ikistä läsnäolopakollisen opiskeluajan ulkopuoleista vuorokauden sekuntia. Laitan toivoni siihen että tämä on vain ohimenevä vaihe ja jossain kohtaa lapsi unohtaa ripustautua minuun ja palaa taas hieman itsenäisemmäksi toimijaksi. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Lapsemme on melko perisuomalaisiin sukujuuriinsa nähden yllättävän eteläeurooppalaisella temperamentilla varustettu, ainakin mitä tulee harmituksen ilmauksiin. Filmaamista, karjuntakohtauksia ja teatraalista huitomista sekä heittäytymisiä riittää. Irrationaalisia raivokohtauksia on saatu tuta ennen päiväkodin aloittamistakin. Lankapuhelimen kännykän kuulokeporttiin sopimaton latauspiuha, väärässä paikassa olevat tavarat, liian hitaasti ruokaa lämmittävä mikro ja koira joka ei suostu popsimaan pehmoappelsiinia saattavat saattaa tyypin höyrystymispisteeseen kolmessa sekunnissa.

Usein koetan rauhoittaa raivokohtausta juttelemalla, siirtämällä lapsen huomiota toisaalle ja kiukun yltyessä myös ottamalla syliin. Sylissäpidon käyttämisen houkuttelevuutta rauhoittelukeinona vähentää raivokohtauksen potentiaalinen ilmeneminen äidin pahoinpitelemisenä (kts. Aikuistensuojeluviranomainen hakusessa).

Kävimme katsomassa ja ruokkimassa lintuja. Kun kulho oli tyhjennetty siemenistä, alkoi välipala-aika lähestyä ja sanoin lapselle, että mennäänpä sisään syömään. Taaperon mielestä ulkona olisi pitänyt olla pidempään ja sain perässäni vastenhakoisesti raahautuvalta lapselta osakseni synkkiä mulkauksia, karjuntaa ja nyrkin heristelyä.

Koetin ensin jutella mukavia, motivoida banaanilla, leivällä, koiran näkemisellä ja vaikka millä, mutta totesin sitten että ehkä tyypin täytyy antaa purkaa kiukkuaan. Kaivoin lintujen ruokintaa varten mukaan otetun, mutta käyttämättä jääneen kameran esiin ja tässäpä olisi todistusaineistoa minuutin kiukkuhepulista.

Matkalla jo kerran rauhoittunut ja kohtaloonsa tyytynyt lapsi keräsi vielä kerran kiukkunsa ja karjaisi niin että alimman kerroksen mummojen asunnoissa kappaverhot alkoivat lepattaa ja joulukaktukset putosivat kukkahyllyiltään. Että tervetuloa vaan meidän uuteen arkeen!

P.S. Ihan hyvin menee, mutta sopeutumisvaihe on selvästi rankka meille molemmille herkille sieluille, miehelle ei niinkään.

 

Ensimmäinen koulu- ja päiväkotiviikko…

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Liikunta & ravinto 6 kommenttia

Muutama ihminen on jo ehtinyt kysyä, että: Miltäs nyt tuntuu, ensimmäisen opiskelu- ja päiväkotielämän yhdistävän viikon jälkeen? 

Ajattelin kirjoittaa asiasta pidemmän pätkän, sekä omasta että lapsen puolesta – siinä määrin kun nyt pystyn tulkitsemaan hänen tuntojaan. Luvassa olisi myös
”Päivä kanssani”-tyyppinen postaus. Mutta näin ensimmäisen arkihässäkkäviikon jälkeen järki seisoo päässä, silmät painuvat kiinni ja olo on melko pitkälti tällainen:

Joten ei auta kuin toivottaa… rentouttavaa ja virkistävää viikonloppua kaikille!

P.S. Inhoan sitä kun jääkaapista jää käteen juuston loppupala. En oikein kehtaisi syödä sitä sellaisenaan tai laittaa leivän päälle. Höylä ei enää pure noin ohueen palaan ja harvoin sattuu olemaan mitään juustoa kaipaavaa ruokakaan tekeillä juuri sopivasti. Suuret on ongelmat, tiedän!

 

Metatekstiä, kattava arkikuulumisten kasa ja risteilijätunnelmia

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Liikunta & ravinto, Muu koti 4 kommenttia

Olen aina välillä kysellyt, mistä kaikesta haluaisitte lukea blogista. Kirjoittelen enimmäkseen siitä, mikä inspiroi, huvittaa, tuo iloa tai pyörii vaivaamassa mielen päällä. Toisinaan ideoita on kuitenkin varastossa enemmänkin ja tekstin tuottamisessa iskee ”kaikkiruokaisuus”. Silloin koetan kaivaa mielen perukoilta kommenteissa esitettyjä toiveita.

Välillä on toivottu treenikuulumisia, asukuvia, juttuja eläimistä tai sydänverellä kirjoitettuja, puolituskaisia avautumisia äitiydestä. Ja onpa moni sanonut, että niitä ihan perusarkisia kuulumisia yhteen kasaavia höpöttelypostauksiakin on mukavaa lukea, olkoonkin että niissä eri aihepiirit menevät sekaisin ja rytmittyvät yleisellä ”missä mennään” jorinalla.

Ja silloin kun jokin toivotuista asioista on päällimmäisenä, kiinnostavien asioiden huojuvassa pinossani, siitä on mukava kirjoittaa, kun tietää sen olevan jonkun muunkin kiinnostushorisontin keskiviivalla. (Joten jos jokin asia askarruttaa, kiinnostaa tai mietitte vaikkapa, miten päiväkodin aloitus on sujunut muistakaa huikata siitä kommenttiboksissa.)

Tämän metatekstin jälkeen onkin luvassa kokoelma kaikenkarvaisia kuulumisia: Viimeisiä kappaleita lukuun ottamatta hyvinkin arkisia.

Liikkumassa olen malttanut käydä kahdesta neljään kertaa viikossa. Kiireisimmillä viikoilla liikuntakerrat ovat jääneet kahteen, mutta välillä olen kiskonut itseni liikkeelle neljästikin. Kolmeen kertaan pyrin pääsemään pääsääntöisesti. Lisäksi salimatkat taitan enimmäkseen pyörällä, mikä on selvä parannus treenaamisen alussa jatkuvasti ruinaamiini autokyyteihin verrattuna. Mutta kuka hullu aloittaa liikkumisen marraskuussa, kysyn vaan…

Paino jumittaa melko lailla samoissa lukemissa kuin ennen kesää, mikä on toisaalta hyvä saavutus; Kesän epäsäännöllinen elämänrytmi, matkat ja kyläilyt ovat monena vuonna nostaneet vaa’an lukemia. Lisäksi imetys on vähentynyt satunnaisiksi aamu- ja iltaimetyksiksi mikä voi myös vaikuttaa painonhallintaan. Koska liikunnan ensisijainen tavoite on ollut parantaa peruskestävyyttä sekä terveyttä ja antaa paukkuja arjessa jaksamiseen, minulle ei ole herännyt mitään pakottavaa tarvetta ryhtyä syömään mammutinlihaa, auringonkukansiemeniä, juurimukuloita ja villimarjoja.

Sisustuspuolella eletään vähän suvantovaihetta, pitkälti siitä syystä, ettei asunnossa ole ilmennyt pakottavia ”tartteis tehdä jotain”-tyyppisiä ongelmakohtia. Paitsi tietysti wc-paperitelineemme joka putosi seinästä irti lopullisesti yli kuukausi sitten, mutta jonka kiinnittämiseen kaivattaisiin kiviporaa käyttäjineen emmekä ole saaneet asiaa hoidettua. Lisäksi lähiaikoina on tullut hajotettua yksi iso maljakko ja eteisen naulakko.

Viime talvena rikotulle sateenvarjotelineelle pitäisi oikeasti hommata korvaaja ennen syksyn kaatosateita. Hajonnut naulakko sentään korvattiin improvisoidulla käyttölaukuille varatulla korilla ja Ikeasta hankituilla ovenpäälliskoukuilla, joihin saa kätevästi hieman kosteat ulkovaatteet roikkumaan vaateripustimissaan. Tarvitsimme myös paikan, johon nostaa omassa aktiivikäytössä oleva laukku ja lapsen päiväkorireppu yläilmoihin, turvaan lapselta itseltään sekä turhan uteliailta eläimiltä. Muutaman euron satsauksella saatiin tämäkin asia kuntoon.

Enimmäkseen sisustuspuuhat ovatkin olleet järjestelyä, kaappien tyhjentämistä, tavaroiden myymistä ja lainaamista pois sekä arjen sujuvuutta parantavia pieniä muutoksia kuten kerniliinan hankkimista keittiön pöydälle, kun kerrankin löytyi halpa ja omaan makuun sopiva. Jotenkin tuntuu tyhmältä hankkia mitään sellaista, mitä ei tarvitse ja heittää täysin käyttökelpoista tavaraa pois tieltä. Luulenkin eläväni sisustamisen suhteen vähän suvantovaihetta, jossa kaipaan jo isompia neliöitä myllättäväkseni.

Partiokokouksia vedän ihan hyvällä mielellä ja perhepartiotoimintaakin olemme pyöritelleet ajatuksen tasolla muutamien paikallisten naisten kesken.

Haastavaksi koen hyvin eri-ikäisten ja eri partiopolun vaihessa olevien lasten kehitystarpeiden huomioimisen. Miten tarjota ryhmän vanhimmille ja kokeneimmille haastetta ja mielekäs harrastus vielä vuodeksi ennen siirtymistä isompien ryhmään, mutta pitää kokouksien sisältö sen verran perusasioissa että nuoremmat ja uudemmatkin pojat pysyvät mukana ja saavat onnistumisen kokemuksia?

Lisäksi lupaamani koulutussetin valmistumisen määräpäivä on huomenna ja olen ehtinyt vasta listata pääkohdittain settini keskeisiä aiheita. Yötöiksi menee, mutta menkööt. Ainakin mies lupasi tulla auttamaan tämänpäiväisen kokouksen kanssa opettamalla solmuja.

Ja entäs eläimet?

Hertalla oli juoksu; Se on aina juoksun aikaan apaattinen ja vetämätön. Nyt se taas jaksaa touhottaa ja pitäisi lähteä sen kanssa vaikka metsään juoksentelemaan, kun juoksun mukanaan tuoma ylimääräinen epävarmuustekijä toisia koiria kohdattaessa on ohi. Samanlainen itsepäinen, mutta joviaali paukapäähän se on kuin aina ennenkin. Haukkumistilanne on rauhoittunut, nyt kun pennutuksesta on jo pidempi aika eikä ympärillä ole enää koiralaumaa tai pentuja vahdittavana.

Kissat kaipaavat selvästi seuraa, olkoonkin että ne pitävät seuraa myös toisilleen ja olen koettanut napata arjen pyörittämisen keskeltä hetkiä, joissa kumpikin kissa saa olla vuorollaan seuranani. Saatan silitellä kissoja samalla kun luen tenttikirjaa, kirjoitan blogia tai katsomme miehen kanssa jotain ohjelmaa. Toisin kuin lapsi, kissat eivät tunnu pahastuvan siitä, jos minulla ei ole juuri sillä hetkellä mahdollista keskittyä heidän kanssaan seurustelemiseen aivan täysipainoisesti.

Niin ja siitä eilisestä tutustumiskäynnistä:
Sain kutsun lähteä vierailemaan monien muiden bloggaajien kanssa Royal Caribbeanin Vision of the Seas-laivaan, joka on risteillyt kuluneen kesän Itämerta ristiin rastiin. Tutustumiskäynnin lisäksi meille oli järjestetty ohjelmanumero ja ruokaa laivalle.

Laiva on varustamon vanhinta ja pienintä luokkaa, mutta sitä kiertäessä sai kuitenkin kokea väläyksen siitä, millaista olisi kiertää isolla luksusristeilijällä jotain maailman kolkkaa. Oli erityisen mielenkiintoista kuulla laivan risteilyisäntänä toimivalta, suomalaiselta Topi Ylöseltä tämän työnkuvasta ja erilaisesta elämäntavasta.

Kyseisellä laivalla positiivisinta oli tilojen avaruus ja valoisuus, hieman aikaansa jäljellä olevasta (tosin juuri remonttiin menevästä) sisustuksesta huolimatta sekä taide, jota oli jokaisessa porras- ja hyttikäytävässä, hyteissä ja yhteisissä tiloissa. Ei viinapullojen kimppatarjouksen valomainoksia tai rakeisia kuvasuurennuksia majakoista! Hyvin käytetty miljoona, etten sanoisi.

Olisihan tuollaisella risteilyllä käyminen hienoa ja varsinkin lapsen kanssa reissatessa, käytännöllistä. Sama ”hotelli”, tavaroiden purkaminen kerran, mutta useita eri kohteita. Matkan hintaan kuuluvat ruoat ja ilmainen huonepalvelu. Kymmenet, ellei sadat erilaiset aktiviteettipisteet, ohjelmat ja tehtäväänsä koulutetut lastenohjaajat – kaikki samassa majoituspaikassa. Ja tietenkin täysin monista muista risteilyistä poikkeava palvelun taso sekä kansainvälinen risteilyseura.

Risteilyjen hintataso yllätti myös positiivisesti. Lysti ei ollutkaan ihan niin kallista kuin olin arvellut ennakko-oletusteni perusteella. Voi olla että mekin testaamme pidempää ja erilaista risteilyä, seuraavan kerran kun rahaa on päässyt kertymään sukanvarteen…

P.S. Tuon suloisen karttapallon löysin Indiskasta ja sain itseni kiskottua liikkeestä ulos ilman sitä vai kuvittelemalla itseni kiertelemässä risteilijää karttapallo kainalossa. Jos joku miettii, mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi niin tuon jos saisin, olisin onnellinen.

Luksuslomalimbo

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Muu koti 6 kommenttia

Tänään oli hurjan mielenkiintoinen päivä.

Tuntuu melkein siltä kuin olisi ollut lomalla, vaikka kävikin vain tutustumassa siihen, millaista tietyllä tavalla lomaileminen voisi olla. Olin kummallisessa välitilassa, en lomalla, en töissä, en opiskelemassa, mutta silti täysin erilaisessa paikassa ja ilmapiirissä kuin yleensä.

Kirjoittelen päivän touhuista enemmän huomenissa, mutta kuvat pistän teille kurkisteltaviksi jo nyt.

Iltakin oli mukava.

Pojalla riitti touhua, sillä lähdimme melkein heti päiväkotipäivän päätteeksi uimaan yhdessä.

Lapsi nautti täysin siemauksin ja mukana olleita isovanhempiakin tuntui huvittavan pienen innostus ja uintiyritykset.

Kävimme uinnin jälkeen haukkaamassa hieman iltapalaa isovanhempien luona.

Nyt olen lapsen nukuttamisen lomassa purkanut kameran kuvasaldoa.

Edessä on vielä loppuviikon kouluhommien ja aikataulujen jäsenteleminen itselleen ylös sekä liuta kotitöitä.

Odotan sitä hetkeä, kun huomaan löytäneeni järkevän rytmin asioiden tekemiselle tässä uudessa kuviossa, johon opiskelut kuuluvat jälleen.

Eiköhän siihen mene viikko tai pari, joten pahoittelen, jos blogissa ei ole lähipäivinä ihan niin usein kauhean pitkiä tai syväluotaavia juttuja.

Miestä ei tuntunut haittaavan, että hän joutui hoitamaan sekä taaperon päiväkotiin viemisen että sieltä hakemisen.

Miehen pitkäaikainen reissuhaave saattaa kuin saattaakin joskus hamaassa tulevaisuudessa toteutua…

Yksi suurimmista esteistä, nimittäin epäluuloinen vaimo, saattaa tämänpäiväisen kierroksen jälkeen olla vastaanottavaisempi.

Kivaa tai ei, toivon ettei ennen joulua ole enää montaa näin pitkää päivää, sillä täytyy sanoa, että poden huonoa omatuntoa, jos lapsen päiväkotipäivät venähtävät lähemmäs neljää kestäviksi. Aiheellista tai ei, se ei tunnu ainakaan näin alussa mukavalta.

Arvaako kukaan muuten missä olen mahtanut olla pyörimässä?

Ensimmäinen koulupäivä (pitkästä aikaa)

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Mieli & hyvä elämä, Muu hyvinvointi 6 kommenttia

Nukuin viime yön levottomasti ja heräsin aamulla kuudelta. Aamutoimien saaminen valmiiksi tuntui kestävän ikuisuuden. Päätin lähteä varmasti tarpeeksi ajoissa ehtiäkseni riittävän aikaiseen junaan ja välttääkseni hiki niskassa juoksemisen Tikkurilan asemalaituria pitkin.

Vanhoja tuttuja naamoja oli mukava nähdä ja valmistumis- opiskelumotivaatiokin on hyvällä mallilla. Istuimme koululla aamusta myöhäiseen iltapäivään ja täytyy sanoa että ensimmäinen kokonaisuus ennen kahvitaukoa oli harvinaisen turha. Maalaamista ja leikkimistä, tuleviin opintojaksoihin orientoitumisen sijaan, pyh!

Alun tyhjäkäynnin jälkeen rysäytettiinkin tiskiin kuvaukset opintojaksoista, lähipäivinä alkavista hankkeista, ryhmäydyttiin hankeporukoihin ja lueteltiin aikataululistauksia toisensa perään.

Opintotoimistoon oli kymmenien ihmisten jono, heinä-elokuussa tilatut opiskelijakortit tulevat kuulemma sitten joskus, ruokalassa loppuivat tarjoittimet, lasit, lautaset ja kasvisruoka kesken. Ruokajono kiemurteli linjastoilta käytävää pitkin ulko-oville asti. Ehkä tämä kesälomilta paluu, kertaheitolla täyteen säpinään, teki tiukkaa muillekin.

Osaan jotenkin asennoitua paljon paremmin siihen, ettei lasten kanssa mene mikään aina kaikki suunnitelmien mukaisesti. ”Aikuisten maailmassa” asioidessani oletan paljon enemmän määrätietoisuutta, täsmällisyyttä, ennakointia, perusteellista suunnittelua – kaiken kaikkiaan viimeisen päälle tehtyjä hommia.

Kahden vaihtoehdon välillä huojuminen, myöhästelemiset, kehno aikataulutus, väentungoksen tai kaaoksen syntymisen mahdollistaminen sekä kaikensorttinen muukin tyräily saavat minut – varsinkin toistuessaan, ärtymään.

Aloitan seuraavat ja toivottavasti toviksi viimeiset kaksi opiskeluvuottani enimmäkseen hyvillä mielin. Kammoan kuitenkin etukäteen sekavasti suunniteltuja opintokokonaisuuksia, kaikkien opintopolkujen tunkemista samaan muottiin, tökkivää tiedotusta ja asennetta, jonka mukaan kaikki tieto pitäisi etsiä ja tuottaa itse – ja muutaman kirjan lukemisen jälkeen kaiken päälle vielä esittää asiantuntijaa. Eli siis taattua Laureaa.

Nyt väsyttää hurjasti. Tekisi mieli vain painaa pää tyynyyn ja nukkua, mutta päivä tulee jatkumaan vielä pitkään crossingtunnin, lapsen nukuttamisen, opiskeluaikataulujen pyörittelyn ja blogitouhujen parissa.

Miten teillä? Onko arki alkanut, uusin tai vanhoin kuvioin ja miltä nyt tuntuu?

 

Mitä tänään katsottaisiin?

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Rakkaus & suhteet 2 kommenttia

Yhteistyössä Netflix*

Kotonamme asuu Nörttimies. Kun uusia pelejä julkaistaan, verkon kautta toistettavien elokuvien, musiikin tai tv-ohjelmien kentälle ilmestyy uusi palvelu – uusista sovelluksista, pilvipalveluista tai laitteista puhumattakaan, mies on ehtinyt ottaa selvää asiasta, lukea arvosteluja ja usein myös testata uutuutta ennen kuin olen edes kuullut koko hommasta.

Kun Netflix rantautui Suomeen, otimme sen testiin aloitustarjouksen turvin. Palvelun aloittaessa toimintansa, emme löytäneet sieltä paljoakaan kiinnostavaa sisältöä. Muutamia elokuvia kyllä katsoimme, mutta tv-sarjojen osalta emme oikein osanneet tarttua mihinkään ennestään tuntemattomaan sarjaan.

Nyt kaikki ”vakituiset”, yhdessä katsomamme sarjat ovat tauolla ja iltojen löhöilyhetkiin olisi haussa jokin uusi sarjatuttavuus. Netflixin perhebloggaajille suunnattu tilaisuus osui siis mainioon hetkeen ja lähdinkin mielenkiinnolla kurkistamaan, mitä lähes vuoden tauon aikana oli ehtinyt tapahtua.

Tilanne on muuttunut siinäkin mielessä, että perheessämme on nykyään kolmaskin potentiaalinen television katsoja. Tosin taaperolla on toistaiseksi ollut niin kiire kiipeilemään, ajelemaan junilla ja jahtaamaan kissoja, etteivät televisio-ohjelmat ole jaksaneet pahemmin kiinnostaa. Uskon että sekin vaihe vielä tulee, kun lapsen saa hetkeksi rauhoittumaan tälle mieluisen ohjelman pariin.

Netflix-tiliimme on nyt luotu viisi testiprofiilia. Kunkin profiilin haltija voi lisätä mielenkiintoiselta vaikuttavia elokuvia ja sarjoja omalle listalleen; Tehtyjen valintojen sekä katsottujen ohjelmien perusteella palvelu suosittelee jatkossa sisältöjä, joiden uskoo sopivan käyttäjälle. Profiilit voisi halutessaan liittää myös Facebookkiin ja kurkistaa, mitä ohjelmia ja elokuvia kaverit suosittelevat.

Taaperon profiiliksi valittiin alle 12-vuotiaiden lasten profiili, joka varmistaa profiilin käyttäjälle näkyvän sisällön pysymisen ”siistimpänä”. Varotoimi on sikäli turha, ettei lapsemme kuitenkaan käytä Netflixiä omin päin, sillä emme ole valmiita uhraamaan kumpaakaan puhelintamme, iPadiämme tai tietokoneitamme lapsen hajoitettavaksi.

Ohjelmia voi katsoa kaikkialla, missä internetyhteys vain on riittävä. Tämä pätee lähes kaikkiin normaaleihin käyntikohteisiimme, (poikkeuksena ilmeisesti Tirva, josta jouduin lähtemään edellisellä reissulla postaushommiin lähimmälle ABC:lle, kuten osa ehkä muistaakin). Eri ohjelmia voi katsoa eri profiileilla samanaikaisesti useammalla laitteella, joten päällekkäisten katsomisyritysten ei pitäisi muodostua ongelmaksi.

Eikä ohjelmien välissä tarvitse katsoa tai kelailla mainoksia. Olkoonkin että amerikkalaisissa ohjelmissa mainoskatkon paikka on kymmenen minuutin välein ja ohjelman tapahtumat pitää pahimmillaan kerrata idioottikatsojia ajatellen ennen ja jälkeen jääkaappitauon. Äärimmäisen ärsyttävää, mutta se ei toisaalta liity palveluun vaan ohjelmiin. Arvatkaa vaan, miksi lähes kaikki rapakon takaa tulevat sisustus- ja lifestyleohjelmat, hyvätkin sellaiset, ovat karsiintueet katsomieni ohjelmien listalta pois.

Netflixiä voi käyttää erilaisten mobiililaitteiden kuten älypuhelimien ja tablettien lisäksi tietysti tietokoneella sekä televisioilla, jos sen saa liitettyä internettiin. Monet käyttävät palvelua jonkin pelikonsolin kautta, mutta televisiottomassa perheessämme katsomme kaikki ohjelmat ja elokuvat joko pöytäkoneella, kanettavalla tietokoneella tai tabletilla.

Saa nähdä, paljonko television katselulle jää aikaa lapsen ja eläinten kanssa touhuamisen, opiskelun ryhmätöiden, esseiden ja raporttien kirjoittelun, tentteihin lukemisen sekä partiotouhujen, kuntoilun ja blogihommien lomassa. Uskon että sillon tällöin ehdin katsoa jakson tai kaksi, jos löydän uuden mieluisan sarjan.

Arkihommien lomassa katselua helpottaa eittämättä se, että Netflix muistaa mikä ohjelma on jäänyt kesken ja mistä kohdasta, vaikka poistuisi sovelluksesta tai vaihtaisi katselulaitetta tai profiilia välillä. Ohjelman katselua voi siis jatkaa sujuvasti.

Tallennan jonkin verran kotimaisia sarjoja Elisa Viihteen ”verkkodigiboksiin” ja sekin on viimein alkanut muistaa, mihin kohtaan ohjelman katselu on jäänyt. Aiemmin kävi usein niin että koetin katsoa ohjelmaa iPadiltä ja erehdyin kesken kaiken kurkistamaan uuden Facebook-ilmoituksen tai sähköpostin. Ja voi sitä kelaamisen ärsyttävyyttä! Sama tilanne oli edelleen muun muassa Ruudussa ja Katsomossa kun viimeksi niistä kurkistin jotain.

Toiminnalliselta puoleltaan Netflix vaikuttaakin hyvältä. Se jääkö palvelu käyttöömme jatkossa riippuu aikuisille suunnatun tarjonnan laajenemisnopeudesta ja siitä, löytääkö lapsemme kasvaessaan television katsomisen hauskuuden ja itselleen mieluisia ohjelmia valikoimista.

Kuvat on otettu Netflixin järjestämästä bloggaajaillasta, jonka osaanottajilla oli mahdollisuus tutustua Netflixin käyttöön ja tarjontaan erilaisilla laitteilla sekä esittää kysymyksiä. Vietin useamman tovin jutustellen uusien ja vanhojen bloggaajatuttavuuksien kanssa ja ennestään palvelua testanneellekin tarttui muutamia uusia tiedonmurusia taskunpohjalle.

Lapsille oli järjestetty paikalle leluja ja metrin mittaisille kelpasivat jopa turhan hyvin tarjolla olleet pienet purtavat. Tosin Kuutti kiskoi napaansa myös kaksi miniburgeria, lasillisen smoothieta ja puoli lautasellista ceasarsalaattia. Koetin valvoa, ettei lapsi pistä koko sviittiä remonttiin ja tahraa kaikkia tekstiilejä. Vahtimisen lomassa ehdin myös täyttää oman mahani.

Jälkikäteen miehelle tarjoiluja kehuessani alkoi huvittaa. Tajusin että Netflixin porukka oli kenties omakohtaisen kokemuksen perusteella todennut etteivät nälkäkiukkuiset naiset ja uusi tekniikka olisi hyvä yhdistelmä!

Jos joku kiinnostui, Netflixiä saa testata kuukauden ilmaiseksi ja kuukausimaksu on kahdeksan euron luokkaa. Jäsenyyden voi peruuttaa missä vaiheessa tahansa.

P.S. Nauran niin paljon tuolle kuvalle, missä Isyyspakkausta kirjoittava Tommi näyttää epätoivoiselta ja oma ilmeeni on myös hyvin jännittävä. Mitä tapahtuu? Hahah.

* Sain tilaisuudesta täyden mahan lisäksi mukaani testipaketin, jonka avulla pystymme kokeilemaan Netflixiä puolen vuoden ajan maksutta.

Kaikki kuvat ”omakuvaa” lukuunottamatta: Netflix

Penaalianalyysin paikka

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Höpsöä, Mieli & hyvä elämä 9 kommenttia

Mua lemmitkö vielä Kustaa-blogin Marietta tyypitteli tontillaan erilaisia penaalinkäyttäjiä. Juttua lukiessani tartuin otsikon kysymykseen ”Mitä penaalisi kertoo sinusta?”.

Opiskeluni jatkuvat yli puolentoista vuoden tauon jälkeen ensi viikolla, joten oli jopa ajankohtaista kaivaa penaali esiin kirjahyllystä ja selvittää, mitä kaikkea sen sisään onkaan kertynyt.

Mitenhän luonnehtisin itseäni penaalitestin perusteella?

Pitää itäblokin alueella tuotetuista, nostalgisista (lasten) animaatioista. Itki lapsena kun Nalle Luppakorva loppui.

On joko tarpeeksi aikuinen kehdatakseen käyttää juuri haluamansa laista penaalia muiden mielipiteistä välittämättä tai niin hölmö, ettei ymmärrä Myyrä-penaalin olevan joidenkin mielestä kaikkea muuta kuin uskottava.

Penaali on kokoa iso ja mukana kulkee vielä ylimääräinen pussukka. Ei siis osaa pakata kevyesti muutenkaan.

Paikkaa peruskouluaikaisia Stabilotraumojaan kantamalla mukana isoa settiä erivärisiä kuitukyniä. Kun ei saanut niitä silloin yläasteella.

Tykkää Marimekosta, mutta on joko varaton tai liian pihi hankkiakseen näiltä mitään isompia ja kalliimpia tuotteita.

Elättelee romantisoituja kuvitelmia opiskelualansa hauskuudesta; Kuinka monissa korkeakouluopinnoissa tarvitaan laajaa valikoimaa puuvärikyniä mutta vähäistä määrää yliviivaustusseja?

Kantaa mukanaan laajan kynäarsenaalin lisäksi useampaa teroitinta, saksia, teippirullaa, harppia ja muistitikkua mutta vain yhtä pyyhekumia. Kuvittelee siis olevansa hyvinkin käytännöllinen ja varautuvansa kaikkeen, muttei kuitenkaan vaivaudu kuljettamaan useampaa kumia mukana varmuuden vuoksi.

On neuroottisuuteen asti taipuvainen järjestelemään jokaisen pienenkin esineen omalle, ennalta määrätylle paikalleen. Kaikilla tavaroilla kynistä saksiin ja muistutikkuun pitää olla oma kumilenkkinsä tai taskunsa.

Käytättekö vielä penaaleja ja millaisia pseudotieteellisä päätelmiä niiden perusteella voidaan johtaa persoonastanne, sosioekonomisesta asemastanne tai auranne väristä?