Kohti joulua kotosalla

Sisustuksemme asteittainen liukuminen kohti jouluasuaan alkoi lehtikuusikranssin askartelulla ja katto-oksan väsäämisellä.

Pian kaikki keltaiset ja vihreät sekä riemunkirjavat tekstiilit pestiin ja kannettiin varastoon. Kesäiset perhos- ja kukkatyynyt saivat niin ikään kellarituomion. Parisänkyyn vaihdettiin punaiset lakanat, keittiön mustavalkoinen kerni vaihtui punavalkoiseen ja olohuoneen oksaverhot vuorimaisemaan.

Ensimmäiset talviset koristeet ripoiteltiin pitkin asuntoa jo muutama viikko sitten. Asunnon ulko-oven syksynlehtikranssi paketoitiin varastolaatikkoonsa ja valkoinen höyhenkranssi pääsi oven koristeeksi – ajalle ennen joulukuuta ja syvänpunaista kranssia.

Eilen oli vuorossa koristelujen toinen aalto; Mussutimme joulutorttuja ja joimme glögiä Paun kanssa sekä ripustelimme ensimmäisen erän joulupalloista paikoilleen. Illalla toteutin vielä yhden koristeluprojektin, mutta siitä lisää vasta myöhemmin.

Asunto on nyt musta-harmaa-ruskea-valkopesty ja odottaa jo olohuoneen nojatuolin paikalle kohoavaa kuusta sekä adventtikynttelikköä. Iih, joulu.

Millaiset joulupuuhat teillä on meneillään vai koetatteko peräti lykätä joulun ajattelemista mahdollisimman pitkälle?

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

4 kommenttia artikkeliin “Kohti joulua kotosalla

  1. Harvoin kommentoin, mutta… Siis aivan mielettömän ihana koti teillä 🙂 Ja etenkin silmiin osui tuo ihana kuvakollaasi tuolla seinällä, vautsivau!

  2. Meidän jouluvalmistelut on hyvin käynnissä mutta luovuudessa kärsivät kovasti teidän valmisteluihin nähden:) Jouluverhot (punatulkkuja ja oksia, kuvioina siis…) nakkasin olohuoneen ikkunaan viime viikolla, perinteiset olkipukit ovat löytäneet tiensä leivinuunin päälle ja muutama tonttu vakoilee lapsia kirjahyllystä käsin.

    Torttuja tehtiin tänään kum mummi oli kylässä:)

    http://mamainprogess.blogspot.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *