Pakettipajan päätonttu tässä terve.

Pakettipajalla on ahkeroitu ja nyt on sopiva hetki kurkistaa hieman tämänkertaisiin pakettituotoksiin. Tänä jouluna paketeissa(kaan) ei nähdä punaista, kiitos aiempien vuosien aiheuttaman punaisuusähkyn.

Papereiksi valikoituivat ruskea voimapaperi, mustavalkoinen ylijäämätapetti sekä hopeanharmaa pilkkupaperi. Nauhoiksi päätyivät raikkaan vihreät nauhat sekä mustavalkopilkullinen narukerän loppu. Ikean numerokortit toimittavat pakettikorttien virkaa ja kimalletarrat pitävät osaltaan komeutta kasassa.

Mitäs tykkäätte?

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Nyt …tuttaa

Olemme taas oikein asian ytimessä eli lastenvaateviidakon uumenissa.
Eksyin näet illan pimeinä tunteina Reiman verkkokauppaan. Kyllä, juuri siinä kohtaa kun tenttiinlukupuhti lopahti täysin. Ja mitä kaikkea löysinkään!

Onnekseni eli katkeraksi harmikseni suurinta osa kivoimmista vaatteista sai maksimissaan koossa 92, tosin tuota pallosarjaa sai isompanakin. (Ai ai, paha.) Huomasin yhden kaikkien aikojen suosikkini eli tuon Retronorsu-sarjan päätyneen alennusmyyntiin ja vaikka paria seuraavaa kokoa alkaa olla hyvin varastossa, kuumottelivat mokomat norsut melkoisesti klikkaamaan itsensä koriin, sillä hinta oli jo niin houkutteleva.

Ja jos joku muukin hankkii nyt ensi kevään tai syksyn välikausivaatteita, niitäkin löytyisi alennuskorista. Arvatkaa kuka tilasi välikausihousut ja -takin? Nyt voi vain toivoa lapsen kasvavan sitä tahtia, että hän täyttää viimeistään syksyllä välikausivaatteensa.

Tämän jorinan pääasiallinen pointti oli kuitenkin se, että katsokaa mitä ihania värejä ja kuoseja, norppaemo tykkää. Ettekä voi väittää, etten olisi kertonut että norsuja ja välikausivaatteita saa nyt halvalla. 

P.S. Saatan palata vielä illalla linjoille kertomaan, miten huonosti tentin kanssa kävi ja mitä tapahtui lippukunnan puurojuhlassa…

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Hääpäivän vietosta

Kysymyspostauksessa kysyttiin, olemmeko naimisissa. (Käykää muuten kysymässä ja toivomassa juttuja!) Totesin että olen tainnut sivupalkin luonnehdintaani ”nörttimiehen vaimo” lukuunottamatta mainita asian aika harvoin. Raskausvatsojen kokoja vertailtaessa olen saattanut todeta menneeni naimisiin pitkällä raskaana ollessani, vaikkei se paljoa näkynytkään – ja viime vuonna taisin fiilistellä asiaa hääpäivän lähestyessä.

Kun marraskuun lopussa yhteisiä seurusteluvuosia kertyi jo seitsemän(!) ja hääpäivän vietto lähestyy, tein periaatteellisen ratkaisun ja päätin järjestää perinteisen uudenvuoden vastaanottomme välipäiväjuhlien merkeissä jo joulukuun loppupuolella.

Lapsi saa viettää pitkällä joululomalla laatuaikaa vanhempiensa kanssa varmasti kyllästymiseen asti eikä lastenvahtiehdokkaistakaan ole pulaa, joten meillä olisi sekä omatunnon että käytännön järjestelyjen puolesta mahdollista viettää hääpäiväämme kahdestaan. Haluaisin viettää päivän ehkä jossain muualla kuin kotona kissanhiekkalaatikoiden ja pyykkikopan tyhjentämisen merkeissä, pää vain lyö ihan tyhjää.

Joten kaipailisin vinkkejä kauniista, ihanista ja edullisista kotimaan tai lähimaiden kohteista, joissa voisi viettää romanttisen, yhden tai kaksi yötä kestävän hääpäiväreissun. Luotan teidän kekseliäisyyteenne ja kokemuksiinne, sillä tenttiputki on vienyt päästäni viimeisetkin luovuuden rippeet.

Kuvat otti Jussi Eerola.
(Niitä on rajattu tätä postausta varten paikoittain vähemmän taiteellisesti, jotta suurin osa, mahdollisesti blogissa esiintymiseen vastahakoisista vieraista saataisiin pois kuvista.)

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Toive- ja kysymyspostaus

On taas se aina vuodesta, jolloin saatte toivoa juttuja, joista haluaisitte kuulla loppuvuoden aikana. Onko jokin blogin puolella aloittamani projekti jäänyt vähäiselle raportoinnille tai jokin asia vilahtanut rivien välissä tai kuvissa ärsyttävän epämääräisesti?

Nyt saatte toivoa ja kysyä, mitä mielitte. Lupaan vastata kysymyksiinne ja toteuttaa postaustoiveitanne mahdollisuuksieni mukaan.

Runsaasti mainioita postaustoiveita ja kiperiä kysymyksiä toivoen
Norppa

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

 

Keskitalvista ja -öistä väsymystä

On lunta tulvillaan raikas talvisää, mutta mieleni on vallannut väsymys. Olisi mukavaa nauttia lumesta, käydä enemmänkin kävelyillä, rakentaa lumiukko, pakata eväät reppuun ja lähteä talviretkelle. Käytännössä raahaudun kotiin ja hautaan pääni koulutöiden pinoon. Tentteihin luku ja esseiden loputon nakuttaminen alkaa syödä naista eivätkä kiireen ja stressin aiheuttamat painajaiset auta asiaa.

Minulla on muutamia painajaisia, jotka toistuvat aina silloin kun mieleni käy ylikierroksilla. Ahdistavissa unissa kadotan tai menetän jonkun läheiseni, jotain kamalaa tapahtuu hampailleni tai palaan synnytyssairaalan kolkoille käytäville ja eristyksissä oleviin huoneisiin. (Hyvät synnytysmuistot, jeah right.) Ei tässä painajaisten näkemisessä muuta pahaa ole kuin sängyssä kieriminen, jatkuva kesken unien havahtuminen ja miehen herättäminen tuskanhikisenä ja säpsähdellen heräilylläni.

Onneksi joululoma häämöttää reilun viikon päässä ja sen aikana ei toivottavasti tarvitse kuin tehdä pari esseetä, koettaa skarpata liikunnan kanssa ja touhuta perheenä kaikkea mukavaa.

Koetin eilen päästä lomafiilikseen paistamalla loput lettutaikinasta, tanssimalla Spotifyn tanssilistaani läpi ja siemailemalla puolikkaan lasin pilaantumisvaarassa olevaa valkoviiniä lapsen jammaillessa seurana ja leikkiessä lettujen paistamista omassa minikeittiössään. Oli ilmeisen hyvä lomasimulaatio, sillä unet olivat jo hieman rauhallisempia.

Täytyy sanoa että yksi on ollut viime päivinä ylitse muiden nimittäin perheemme musta hevoseni eli lapseni, joka on ollut harvinaisen suloinen ja saanut jatkuvasti hymyn nousemaan äitinsä väsyneille kasvoille. Juttua tulee ensinnäkin ihan hurjasti, päiväkodillakin oli huomattu tarinan määrän räjähdysmäinen kasvu muutamassa viikossa. Voin ihan rehellisesti myöntää että onhan se mukavaa, kun lapsensa kanssa voi pikkuhiljaa keskustella.

Kaikki vaikuttaisi menneen hoidossa kohtuullisen sävyisästi; Päiväkodilta ei ole ainakaan kuulunut puremisgaten jatko-osien tuotantoaikatauluista mitään, joten voisi toivoa edellisen episodin jääneen viimeiseksi. Raivostuneen ja reippaasti ylensyöneen norppaemon paluu ei nimittäin olisi kovinkaan takuuvarma lippukassasensaatio. Vai menisittekö muka katsomaan?

Ja on tuo mieskin ollut mainio. Kävivät pojan kanssa viikonloppuna Luonnontieteellisessä museossa ja ovat muutoinkin pysyneet tiukimpien pänttäyssessioiden aikaan kiitettävästi poissa tieltä. Pääsin luikahtamaan itsenäisyyspäivänä kaverin valmistujaisiinkin ja loppuviikosta saimme nukkua yhden yön ilman lasta, kiitos appivanhempien.

P.S. Varmaan kanssaulkoilijoita naurattivat (tai kauhistuttivat) perheemme touhut, kun kuvasin järjestelmäkameralla miestä, joka kuvasi lasta kännykällään.

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Painajainen

Tuntuu siltä kuin joku repisi kehostani paloja irti, nyhtäisi sisuskalujani pala palalta ulos kovin, nykivin ottein kuin köydenvedossa. Kipu jatkuu ja jatkuu, mutta siihen ei turru. Se ei lakkaa hetkeksikään. Koetan levähtää, laskeutua makuulle, mutta silloin tuo kiskoja hurjistuu ja tunnen hajoavani palasiksi. Huojun päämäärättömästi pystyssä, heijaan kipua pois.

Joku tarttuu minuun ja painaa alas, vastustelen, sanon etten pysty, etten voi, ettei saa. Väsynyt kehoni työnnetään väkipakolla makuulle, silmissä risteilee punaisia ja oransseja valopalloja, koetan riuhtaista itseni pystyyn, mutta kipu ehtii kimppuuni ensin ja mustana sumuna se kietoo sammuvan tajuntani hetkeksi sisäänsä. Herään kylmässä hiessä ja paniikissa, mutta en sairaalassa vaan omassa sängyssäni.

Ja minä päätän taas, sen sadannen kerran, että takaisin en mene. 

Hyvän aamun anatomiasta

Ruokailufilosofiani mukaan aamu, päivä ja viikko alkaa parhaiten hyvällä aamiaisella.

Filosofisia näköaloja olennaisempia motivaattoreita aamupalan syömiselle ovat kuitenkin fyysiset olotilat, joita aamiaisen väliin jättämisestä seuraa.

Yön jäljiltä tyhjällä vatsalla liikkeelle lähtiessäni altistan nimittäin itseni lievälle kuvotukselle (joka vain paheni raskausaikana), päänsärylle ja verensokerin laskulle, joka saattaa hyvinkin johtaa jonkin ei-niin-terveellisen hätävälipalan kuten donitsin nauttimiseen kahvitauolla ennen lounasta.

Koetankin joka aamu haukata vähintään ruisleivän, jonkin hedelmän tai kulhollisen jogurttia.

Ajattelin erityisesti tänään noudattaa omia periaatteitani ja kaivaa kaapista aineet mahdollisimman monipuoliseen aamiaiseen, jotta jaksan juosta tentistä tapaamiseen ja illalla kenties vielä liikkumaan.

Esillepano lienee tosin kaikkea muuta kuin edustava, sillä pöydälle levittynee aamiaisen lisäksi myös kasa englannin sanastoa sekä koululle mukaan lähtevien tavaroiden röykkiö.

Kuvituksena toimivatkin viime keskiviikkona räpsimäni kuvat astetta hulppeammasta ja kauniimman näköisestä aamiaiskattauksesta.

Millaisella aamiaisella aloitatte yleensä päivänne? 

Teettekö aamiaisen valmiiksi edellisenä iltana vai haukkaatteko häthätää banaania työmatkabussissa? Käyttekö lähikahvilassa perusteellisella brunssilla vai painatteko termosmukillisella kahvia lounastauolle asti?
Oletteko aamutankkaajien vai liian aikaiselle aterialle yökkäilijöiden heimoa?

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Päivän asu: Pihalla vihertää Vol. 2

Plussakelin pulkkakävelylle keskustaan lähdin kevyen oloisissa varusteissa, mutta siitä huolimatta sain kuumaverisenä tyyppinä aikaiseksi hikiset oltavat niskaan ja tissivakoon. Lunta sateli pitkin päivää välillä enemmän ja välillä ihan hiljaksiin. Sitä löytyikin kävelyn päätteeksi pulkasta, hiuksistani ja laukkuni päältä pieninä kasoina.

Toisin kuin kenties lopputalvesta, nautin lumesta, valkoisesta maisemasta ja pulkka-ajelulle sopivista, hiekoittamattomista teistä täysin siemauksin. Pienet kasautumiset tai lumen alla piileskelevä jääkerros eivät jaksaneet harmittaa, niin ihanan talvisen ja jouluisen tunnelman muutaman sentin paksuinen lumikerroskin onnistui luomaan.

Reppu on nähty käytössäni viime viikkoina tiuhaan. Ostin sen Keravan Fidalta samalla reissulla keniajakun ja papukaijakorvakorujen kanssa. Burberryn tikkitakki on samaisesta paikasta, tosin viime talven löytöjä jo. Saappaatkin ovat kirppisostoksia, Vesannon Wanhalta koululta.

Hame on ostettu laivalta, paljettipusero ja neule ovat ikivanhoja H&M-ostoksia. Huivi on kaverin vanha. Friis & Co.n söpöt ja kerrankin riittävän isot (koko L) hanskat olivat alennusmyyntien viimeinen pari Nellystä, mikä näkyi onnekseni myös hinnassa.

Korvakorut sorruin ostamaan Kalastajan Vaimon postauksen luettuani, niistä tulee parempia kuvia kunhan kerkiän. Kiirettä näet pitää; Ensi viikolla on nimittäin kaksi tenttiä, joista soisin pääseväni läpi eikä lukemistilanne ole vielä hääppöinen. Toisaalta jos noista selviän ovat vuoden 2013 tentit sitten siinä. Rutistusta, rutistusta!

Tein muuten vähän laskelmia ja laskutavasta riippuen tavoitteenani olisi kiskoa tämän syksyn ja alkavan kevään aikana kasaan 63-78 opintopistettä, ensimmäisenä vuonna kasasin hyväksilukuineen 85 opintopistettä, joten viimeiselle vuodelle jäisi pakollisia opintoja tehtäväksi 50 opintopisteen verran.

Jos valmistuisin alle kolmessa (opiskeluun käytetyssä) vuodessa, keskimäärin kolmen ja puolen vuoden opinnoista, voisin olla itseeni kohtuullisen tyytyväinen. Semminkin kun useimmat allekirjoittanevat sen, ettei tukevasti raskaana tai pienen lapsen kanssa opiskeleminen ole aina kovin auvoista.

Toivotan talvista ja vähemmän opiskeluhommien täyteistä viikonloppua teille!

P.S. Postauksen otsikko viittaa siis taannoiseen postaukseeni, jonka nimeä meinasin vahingossa käyttää toistamiseen. 

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Suunta kohti lastenpäivää ja parit pöksyt

Lindexillä vietetään tänään Lasten lauantaita kello kolmeen asti. Olemme menossa kylään L:n isomummon luokse ja ajattelin piipahtaa Kuutin kanssa menomatkalla Keravan myymälässä.

Suunnitelmissa olisi hankkia jotain vaatetta joululahjapakettiin, sillä tänään kanta-asiakkaille on ”Ota kolme maksa kaksi”-tarjous lastenvaatteista. Ja jos mainoksessa lupailtua ohjelmaa ja pientä naposteltavaakin löytyisi, Kuutti viihtyisi kaupassa ehkä tehoiskuni ajan.

Kuvituksena on keräämäni housukollaasi. Mustavalkoiset pöksyt ovat tällä hetkellä erityisen lähellä sydäntäni ja ainakin jotkut näistä ihanuuksista tarttunevat tänään mukaan, sillä kaikkia kollaasin housuja saa Lindexiltä.

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Pari sanaa painonhallinnasta

Aloitetaanpa sillä ajatuksella, että pääsääntöisesti pidän vartalostani, hyvinä päivinä jopa rakastan sitä. Tämä onkin tullut blogin historian aikana ilmi muutaman kerran. Suurimman osan ajasta minulle riittää tieto siitä, että jaksan, voin hyvin ja pystyn tekemään kehollani haluamiani asioita. En ehkä osaa kärrynpyörää tai voi hakea malliksi, mutta se johtuu enemmän heikosta motoriikastani tai vartalon mallistani ja kasvoistani kuin painostani, onhan plussakoon mallimittelöitäkin olemassa.

Varsin hyvästä kehonkuvastani huolimatta television laihdutusohjelmat, joissa kahdestakymmenestä viiteenkymmeneen kiloa pudottaneen ihmisen elämä mullistuu, läheiset itkevät ilosta, (yleensä) nainen säteilee, hänelle teetetään uudet hampaat ja pari pientä kosmeettista leikkausta kuten uudet rinnat ja sitten kaikki ihmettelevät, miten hän on kuin uusi ihminen… Tietänette lajityypin?

Tuollaiset televisio-ohjelmat sekä julkisuuden henkilöiden painotilanteiden vatvominen, näin vältät joulukilot-oppaat, näin pääset kevät-kesä-syksy-talvikuntoon-ohjeistukset sekä kaiken maailman huuhaakuurit puskevat joka tuutista. Se pistää välillä miettimään, millaisessa hullujenhuoneessa oikein elämme. Onko kaikki fyysinen moninaisuus, luontainen laihuus tai pyöreys, lihavuus, vammaisuus, vanhuus, kehon kokemat muutokset (vaikkapa raskausaikana) vaiettu kuoliaaksi. Jos olette koskaan olleet uimahallissa, tiedätte,  etteivät ne ihmiset ole kadonneet mihinkään. Miksi he eivät siis saisi näkyä ja kuulua?

Satunnaiset yritykseni pudottaa painoa muutamalla kilolla jäävät yleensä ajatuksen asteella jo siitäkin syytä, että painon pitäminen edes samoissa lukemissa vaatii jatkuvaa asian pitämistä mielessä. Sitä eivät tunnu sellaiset ihmiset ymmärtävän, joiden täytyy syömällä syödä saadakseen painoa karttumaan. Itselläni kaikki paria aamu- ja iltapalavoileipää, jogurttia, ruokalalounasta ja salaattipäivällistä enempi tarttuu kiinni kuin pihka.

Kun käyn muutaman päivän risteilyllä, painoni normalisoituu ehkä kuukaudessa ellen ryhdy nälkäkuurille. Ulos syömään lähtemiset pitäisi suunnitella tarkkaan sellaiseen väliin, jossa ei ole lähettyvillä isompia juhlallisuuksia. Ja muutama päivä ennen ravintolapäivällistä sekä hetki sen jälkeen täytyy keventää ruokavaliotaan. Yhden vapaammin syödyn viikonloppupäivän jälkeen painoa on vaa’alla kaksi kiloa lisää.

Espanjan loman jäljiltä vaaka näyttää edelleen kilon enemmän kuin ennen matkaa, vaikka söin siellä vain aamiaisen ja kerran päivässä ulkona. Koetin lisäksi käydä juoksulenkillä, kävelyillä ja kuntosalilla. Että arvaatte varmaan, miksi ajatus siitä, että lomallahan saa syödä ihan mitä vaan ei oikein saa enää tuulta purjeisiini.

Neuvoja satelee. Juo tarpeeksi vettä. Kuukauden tehostetun juomisieni valvomisen ja armottoman vesikuurin jälkeen paino junnasi ja lähipiiri pilkkasi jatkuvaa pissalla juoksemistani. Kyllä urheilu auttaa. Hei jos haluatte kertoa, mihin väliin tungen lapsen kanssa vietettävän ajan (kyllä, haluan olla joskus läsnä!), opiskelutöiden tekemisen, partion ja kodinhoidon oheen enemmän kuin kolme tunnin mittaista hikiliikuntakertaa, tulkaa toki järjestämään kalenterini uudestaan.

Lapsena poljin aina joka paikkaan, osallistuin koululiikuntaan aktiivisesti, kävin parhaimmillaan neljänä iltana viikossa harjoituksissa tai peleissä, välillä lisäksi vielä juoksulenkillä ja olin silti aina pyöreähkö.

Puolen vuoden (lähes) täysimetys ja kokonaisuudessaan puolentoista vuoden imetys ei pudottanut raskauden jälkeisiä kiloja yhtäkään. Olen liikkunut nyt vuoden kahdesta neljään kertaa viikossa, ihan reippailla sykkeillä ja olen saanut sillä hinattua painoa alaspäin kaksi kiloa vuodessa. Tämä verrattuna aiemman vuoden lähes täydelliseen arkiliikunnan ulkopuoliseen liikkumattomuuteen. Eipä paljoa naurata.

Kehoni reagoi miinussapuskoilla painelemiseen todella huonosti. Päähän särkee, oksettaa, palelee, kiukuttaa ja huimaa. Mieheltä onkin tullut ohje, että kevyemmin saan syödä, mutten vähemmän, sillä sitä huonovointisuuttani ja raivoamistani ei kukaan kestä saman katon alla.

Olen miettinyt, tulisivatko ne ihmiset, joilla on tarve kommentoida painoani, sanomaan asiasta, jos tietäisivät, miten monessa kohtaa joudun ottamaan sen päivän mittaan huomioon. Jos menen illalla kylään, täytyy lounaalla jättää leipä pois ja aamupalalta jokin osa. Kotiin palattua ei voikaan enää syödä kuin hedelmiä, jätetään paistettu kananmuna seuraavaan aamuun. Tällainen ohimennen tehty tilannekatsaus päivän ruokakertymästä tulee jo ihan luonnostaan. Tasapainoilemalla päivittäisen ruokailun kanssa saan painon pidettyä samoissa lukemissa, millään laihdutuskuurilla en siis ole, koska en myöskään laihdu.

Anonyymina tai omalla nimelläkin huudellaan netissä, miten lihavat ihmiset ovat ällöttäviä eikä heillä ole itsekuria. He vaarantavat oman terveytensä ja antavat huonoa esimerkkiä. Paperillahan olen terve kuin pukki, ainakin jos raskaudenaikaisia testituloksia on uskominen. Sokerirasitustestissä arvot olivat mainiot, verenpaine on normaali tai vähän alhainen eikä kolesterolinkaan suhteen ole ongelmia. Lievä ylipaino on sitä paitsi tutkitusti terveellisempää kuin alipaino.

Meillä syödään aika terveellisesti ja yritän näyttää järkevissä määrin liikkuvan vanhemman mallia. Haluaisin tietää, päteekö sama oikeasti kaikkiin heihin, joilla sattuu vain olemaan hoikempi varsi ja alhaisempi painoindeksi?

Ja kaikki tämä pistää miettimään, olisiko vain helpompaa karistaa yltään kymmenen kiloa, vaikka sitten avioeron ja kevään opintojen reputtamisen uhallakin, että sopisi taas paremmin muottiin. Että voisi viimein lakata pohtimasta, onko juhlissa santsaaminen sallittu, jos on silminnähden syönyt jo joskus aiemminkin ja mitä kaikkea tämän kokoinen ihminen saa tehdä.

Sellaisia ajatuksia viikkoon, jolloin sosiaalinen elämä on vienyt mennessään, liikuntakerrat jäävät kahteen ja skumppa-aamiaisia, kyläilykutsuja ja itsenäisyyspäivänjuhlia pukkaa. Ensi viikolla syödään taas salaattia. Eipä minulla muuta.

 

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ