Matkagarderoobikurkkaus ja reissusuunnitelmat

Aikuisten reissulle Tukholmaan miehen ja kahden parhausnaisen kanssa – voi kyllä!
Tosin suunnitelman varjopuolena on tähän mennessä pisin aika erossa lapsesta. Lohtua tuo kuitenkin se, että lapsi hengailee idolinsa Papan ja suosikkilistan kärkisijoilla keikkuvan Fammunsa kanssa mökillä, jolla oleilusta hän pitää kuin hullu puurosta.

Olemme tosiaan varsin säännöllisesti Tukholmassa vierailevaa sorttia ja jos aikaisempien reissujen postaukset kiinnostavat, niitä löytyy näpsästi esimerkiksi oikean sivupalkin hakutoimintoa käyttämällä. Ja tästäkin reissusta tulee varmasti jotain reportaasia, viimeistään palatessamme maisemiin maanantaina.

Satama kutsuu pikapuoliin, mutta reissufiilikseen pääsemistä vauhdittaakseni räpsin kuvia matkavaatekerroistani. Osa vaatteista tulee päälle, mutta loput sullon laukkuun hygieniatarvikepussukan, meikkilaukun, kameralaukun ja tietokoneen kaveriksi. Kyllä, kone ja kamera pysyvät visusti mukana matkallakin. No rest for the wicked.

Suunnitelmissa olisi ainakin käydä vinkkaamassani näyttelyssä, lillua laivan uima-altaassa, syödä hyvin, shoppailla ja käydä tanssimassa, nyt kun mukanani on potentiaalisesti innokasta tanssiseuraakin. Muistakaahan kurkkia matkan reaaliaikaisempia käänteitä Facebookista ja Instagramista sekä nauttia viikonlopusta!

Moikkamoimoi!

3 kommenttia artikkeliin “Matkagarderoobikurkkaus ja reissusuunnitelmat

      • Jes, kiitos! Pakko käydä kurkkaamassa liikkeessä ennen etelänmatkaa. Ainakin minusta tuollaiset korkeavyötäröiset alaosat ovat paljon mukavemmat kuin narubikinit. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *