Äidin imagolasit ja lapsi, jota on kenties kuvattu joskus ennenkin. Siinä ei paljon lautasella odottava iltapuuro kiinnosta, kun lapsi huomaa äidin yrittävän salakuljettaa kameraa keittiöön. Nähtäväksi jää, millainen pousaaja tästäkin kaverista kasvaa!
Löytyykö jonkun muun kotoa hyönteismyrkyn ja liekinheittimen kestäviä linssiluteita?
Tässäpä pöllöarvonnassa lupaamani alekoodi Playtrayn verkkokauppaan.
Koodilla LYIJY saatte 15 % alennusta kaikista KG Designin tuotteista 5.5 asti.
Jos siis kiikarissasi on vaikkapa Mr Uggly-säästölipas, sille jää alennuksen jälkeen hinnaksi vajaa kaksitoista euroa. Eikä alle kolmetoista euroa ole paha hinta suuren suosion saavuttaneesta pilvipöytätableteistakaan, vai mitä sanotte?
Siispä kipin kapin hankkimaan äitienpäivälahjaa omalle äidille tai miksei itsellekin. Tai muuten vain jotain hauskaa ja kaunista kotiin. Itse olen katsellut uutuutena kauppaan saapunutta harmaata Fasett-kynttilälyhtyä sillä silmällä, josko siitä saisi söpön pikkumaljakon kesäkukille… Mutta sattuneesta syystä jäin odottelemaan alekoodia!
P.S. Arvontaan voi osallistua vielä 29.4 asti!
Kotiuduimme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen jo eilisiltana; Toisinaan pitää tietää, milloin on pakattava kimpsunsa ja kampsunsa hieman aiemmin ja suunnattava auton nokka kohti kotia. Lähtöön ei liittynyt mitään draamaa, toisin kuin joskus menneinä teinivuosina vaan totesimme miehen kanssa yhteistuumin kaipaavamme yhden kotona vietetyn lomapäivän ennen arkeen palaamista. Onneksi leirillä oli niin paljon aikuisia, ettei lähtömme aiheuttanut mitään johtajavajetta.
Kuten olen sanonut, arki tulee olemaan aika haipakkaa ainakin kesäkuuhun asti, joten on mukava päästä kiinni arkipuuhiin ilman reissunjälkeistä kotiinpaluuväsymystä, pyykkikasoja tai lapsen kriiseilyä, minkä ylimääräinen kotipäivä mahdollistaa.
Kuutti alkaa olla sen ikäinen, että hän osasi kysellä leirillä, käpyjen kastelemisen vesipullolla, kivien lastaamisen peräkärryyn ja koiran taluttamisen lomassa, milloin palaisimme kotiin ja pääseekö hän nukkumaan omaan sänkyynsä. Näin sekä meille että lapselle jääkin aikaa astettua takaisin normaaleihin ympyröihimme ennen ensimmäistä arkiaamua.
Siinä missä meidän aikuisten ilona leirillä olivat erityisesti kanssajohtajamme, lapselle ei oikein ollut seuraa leiriläisistä, vaikka he kohtelivat Kuuttia todella kivasti, osa ottaen oma-aloitteisesti vastuuta tämän hoitamisestakin. Lapsi viihtyi parhaiten omissa puuhissaan, tutkien ympäristöä, kiipeillen, näperrellen, haistellen metsän tuoksuja ja touhuten yksinkertaisia leikkejä kuten koiran lenkitystä tai hiiltyneellä puunkappaleella piirtelemistä. Epäilisin lapsen kaipaavan leiriltä lähinnä eläinystäviään: lukuisia koiria, sammakoita sekä sisiliskoja.
Pyykkikone hurisee ja ruokalautasten virkaa useamman päivän toimittaneet pakasterasiat höyrystyvät tiskikoneessa. Voisin heittäytyä lomatunnelmiin liittymällä lapsen seuraksi päiväunille. Ja jospa illalla saisin paikattua kuluneen viikon kurjaa liikuntakertymää lenkillä tai salilla, olkoonkin että vanha kunnon siitepölyallergia on tainnut yhyttää minut, useamman vuoden tauon jälkeen…
Toivottavastit teillä on ollut rentouttava pääsiäinen!
Tässäpä teille valokuvapostikortteja pääsiäisleiriltä.
Eilisen ohjelmaan on kuulunut majoitteiden pystyttämistä ja pihakeittiön kasaamista, koirien kanssa remuamista, bofferointia, jousipyssyillä ampumista, kyykkäturnaus ja auringossa paistattelua. Tänään jokainen ikäryhmä saa juuri heille suunnattua ohjelmaa ja illemmalla järjestetään suuri pääsiäismunien etsintä, joten minun täytyy luikahtaa metsään piilottamaan rajatulle alueelle satoja pieniä suklaamunia…
Kuutti on viihtynyt muuten erinomaisesti, mutta päiväunille oli vaikeaa nukahtaa vieraassa saunatuvassa. Yöunille nukahtaminen kävikin jo paljon kivuttomammin. Lapselle on riittänyt hoitajia ja sylejä. Toisaalta tällä on riittänyt hommaa koirien jahtaamisessa, kepeillä leikkimisessä ja ympäristön tutkimisessa siinä määrin, ettei hän ole paljoakaan malttanut oleskella kenekään sylissä.
Kun olen saanut seurata, miten mukavaa lapsella on, en ole katunut yhtään sitä että päätin ottaa lapsen leirille mukaan ja viettää yhteistä aikaa sen sijaan että lapsi lähtisi isovanhempiensa kanssa mökille. Sitäkin vaihtoehtoa nimittäin tarjottiin, mutta harjoittelun ja muiden (opiskelu)hommien vuoksi vähiin jääneen yhteinen ajan vuoksi halusin viettää pitkän viikonlopun yhdessä lapsen kanssa.
Leiripaikka on osoittautunut kompaktiksi ja viihtyisäksi. Miesparkani joutuu tosin nukkumaan laavussa, sillä koiria ei saa viedä sisätiloihin. Häntä varmaan harmittaa hurjasti ettei hän joudu kuunteleman lapsen yöheräilyjä tai aikaisen aamun hulinoita vaan hän saa nukkua omassa ylhäisyydessään ainakin aamupalaan asti. Ja lämmintä, sitä täällä tosiaan on ollut. Kelin puolesta on vallinnut ajoittain, auringon paistaessa, melkeinpä kesäleiritunnelma.
Täytyy vielä kertoa lopuksi päivän hyvän mielen juttu:
Olen ohjannut yhdessä partioryhmää muutaman vuoden ja ollut sittemmin erinäisten partiotapahtumien puitteissa tekemisissä erään partionjohtajakollegan kanssa. Hän lähti eilen hakemaan Keravalle unohtuneita tavaroita ja ehdin sanomaan, että jos hän sattu käymään kaupassa samalla niin…
Siinä vaiheessa tämä kollegani kaivoi autonsa jalkatilasta avaamattoman pepsipullon ja ojensi sen minulle todeten hankkineensa pullon varta vasiten minua varten jo edellisellä kauppareissulla. Kun kuulemma kuitenkin tilaisin sellaisen jossain vaiheessa. Ehkä olen ennalta-arvattava, mutta ajatus oli joka tapauksessa erinomainen. Eli kiitoksia vain S!
Oli kyse sitten kankaiden kuoseista, pienesineiden muodoista tai joulukuusenkoristeiden aiheista, kolmella asialla saa minut melko varmasti hankkimaan lähes mitä tahansa: Nimittäin roboteilla, maatuskoilla ja pöllöillä.
Kuutin huoneessa on robottityyny, -taulu ja -koriste. Kaapeissa majailee kasapäin robottikuosisia vaatteita. Asuntomme hyllyiltä kurkistelee maatuskoja ja niitä löytyy myös korulippaastani. Viime aikoina suurinta hullaantumista ovat kuitenkin aiheuttaneet pöllöt, nuo viisaat, suloiset ja myyränhimoiset ystävämme.
Lukuisten lastenvaatteiden lisäksi pöllöjä seikkailee muun muassa jollain Tukholman reissullamme hankitussa viinipullonkorkissa, sukissa, tauluissa, leluissa ja säästölippaissa. Niistä uusin on Lapsimessuilta ostamani KG Designin Mr Uggly-säästöpöllö.
Punnitsin pitkään mustan, valkean ja mintunvärisen pöllön välillä, lapsen tunkiessa messupisteellä tarjolla olleita muumikeksejä vaivihkaa naamariinsa. Sain väriä pohtiessani pikaisen esittelyn myös pisteen muista tuotteista, kuten (jo omistamastamme) pullonkorkista sekä pöytätableteista. Silikonisten pöytätablettien kohdalla mainitsin niiden saaneen paljon kehuja blogikollegoiltani: Sotkun sieppaajina ne olivat kuulemma olleet verraton apu.
Niin yksi asia eli pöllökokoelmasta sekä blogikollegoista höpöttäminen johti toiseen ja päädyin sekä ostamaan säästöpöllön että sopimaan arvonnasta. Jotain kivaa minulle ja siinä sivussa jotain söpöä sekä käytännöllistä myös teille: Viikonloppuna alkaa siis arvonta asian tiimoilta, pysykää linjoilla.
Pöllöhulluus taitaa olla periytyvää, sillä lapsemme pitää pöllökuosisista vaatteistaan ja haluaa leikkiä sekä koottavalla pöllölelullaan että uutuudennihkeällä säästöpöllölläni varsin usein. (Kuutilla on ilmeisesti tapana yleistää oppimiaan asioita aika laajasti, Brion puupöllön puutteelliset säästölipasominaisuudet kun tuntuvat kismittävän häntä ajoittain.)
Lapselle on ilmeisen selvää, että Mr Uggly on hänen äitinsä kavaljeeri. Siitä huolimatta hän pyytää ”äidin pöllöä” itselleen olohuoneen ikkunalaudalta vähän väliä. Olisikohan tässä hyvä syy hankkia vielä toinenkin tuollainen säästölipas? Ihan vain siksi, että lapsi saisi omansa…
Tuo viimeisenä komeileva giffi kertonee kaiken lapsen pöllörakkauden määrästä?
P.S. Lapsella on jalassaan toinen Lapsimessuilta tehty hankinta, Mainion ruutuleggingsit.
Kävimme sunnuntaina Kuutin kanssa ihka ensimmäistä kertaa Lapsimessuilla. Onhan tässä ollut tilaisuuksia piipahtaa aiemminkin, mutta raskaus- ja vauva-aika olivat sen verran kriisinkäryisiä ja opiskelukiireisiä, etteivät Lapsimessut jaksaneet vetää puoleensa. Nyt, kaksivuotiaan ja reippaaksi reissuseuraksi osoittautuneen lapsen kanssa, messuileminen alkoi viimein kuulostaa hyvältä ajatukselta.
Aikomukseni oli piipahtaa messuilla lauantaina, mutta suunnitelmani ei toteutunut laisinkaan: Ensinnäkin olin Aussie-gaalan jälkeen niin väsynyt, etten selvinnyt mihinkään koko lauantaina ja toisekseen käyntimme messuilla ei ollut mikään piipahdus; Olimme lapsen kanssa messuilla kuusi tuntia!
Joku saattaa miettiä että miten ihmeessä messuilla saa edes kulumaan neljäsosavuorokauden, mutta todettakoon heti aluksi, että Messukeskuksessa oli samaan aikaan useita messuja: Lapsimessut, Kädentaitomessut sekä lemmikki- ja pienoismalliaiheiset messut ja vieläpä outletmessutkin. Pääsimme Kuutin kanssa perehtymään messuvierailumme ohessa myös erääseen palveluun, josta aion kirjoitella lähipäivinä ihan oman postauksensa muodossa…
Kävimme kiertelemässä vain Lapsimessujen ja PetExpon tarjontaa ja silti aikaa meni noinkin mittavasti. Pienoismallimessuilla olisimme voineet pyörähtää, ellei lapsi olisi legokaupungin nähdessään aloittanut maailmanlopun enteillä kuorrutettua rimpuilua kohti tuota ihanaa ihmemaailmaa; Katsoin parhaakseni poistua hipihiljaksiin takavasemmalle ja kiertää kyseisen messualueen mahdollisimman kaukaa siihen asti että lapsi saavuttaisi riittävän iän tai itsehillinnän siellä selviytyäkseen.
Toki lapsen kanssa reissatessa aikatauluun täytyi mahduttaa kaksi vessapysähdystä ja lounastauko, mutta huoltotoimenpiteisiin kului yllättävän vähän aikaa – hyvä että joskus niinkin! Lapsi myös ilmoitti huollon tarpeesta kiitettävän yksiselitteisesti, sillä hän alkoi lounasajan lähestyessä karjahtelemaan rattaistaan. ”Ruokaa, syömään, ruokaa…” Tällaista ei ole koskaan aiemmin tapahtunut, liekö syyttäminen kaikkialla messualueella leijailleita ruokien tuoksuja?
Messuilla olisi ollut vaikka mitä tekemistä paloauton tutkimisesta pituushyppyharjoituksiin, mutta Kuutti viihtyi mukana yllättävän hyvin erilaisia messupisteitä tuijotellen ja erinäisiä näytetuotteita kuten kauraleipää, skyriä ja hedelmäsmoothieita maistellen. Muumimaailman messuosastolla lapsi pääsi leikkimään Muumitalossa ja itseäni ilahduttivat monien ennalta himoittujen ja ihailtujen lastenvaatemerkkien tarjonnan hipelöiminen ja uusiin merkkeihin sekä valmistajiin tutustuminen.
Rahaa kuluikin ihan kiitettävästi ja nyt ilmassa on jopa lievää lastenvaateähkyä. Minut tuntevat voivat varmaan todeta että se on jo aika paljon sanottu. Rahanmenon lisäksi jäin myös hieman harmittelemaan sitä, etten kiertänyt maltilla läpi koko messutarjontaa ja valinnut ostettavia tuotteita vasta kierroksen jälkeen. En tehnyt varsinaisia hutiostoksia, mutta hyvin rajallisen budjetin kanssa liikkuessani olisin voinut punnita ostoksiani vielä pidempään.
Lapselle olisi ollut tarjolla vaikka millaisia puuhia: Pesosen jututtamista, kirjastoautoon tutustumista, syntymäpäivänaamareiden askartelemista, potkumopon kokeilemista tai origamin taittelua (hahah, meidän kaksivuotias ja origamit…), mutta lounastauon jälkeen aloin olla itse varsin kypsä siirtymään toiseen messuhalliin eli kastastamaan lemmikkieläimiä. Ja olen täysin varma siitä, että mies olisi ollut kypsä maisemanvaihdokseen vielä huomattavasti minua aiemmin. Kuutilla taitaakin olla perheemme rautaisin messukestävyys!
Lemmikkieläimistä kiinnostavin oli papukaija, jonka Kuutti ilmoitti heti messuhalliin astuessamme tahtovansa nähdä. Papukaijojen lisäksi lapsi ihmetteli muun muassa agilitypupua sekä isohkossa aitauksessaan temmeltävää marsujoukkoa ja pääsi silittelemään rottaa sekä suurta lurppakorvakania. Myös liskot ja kilpikonnat kiinnostivat, tosin niiden luokse koetettiin pyrkiä turhankin innokkaasti.
Täytyy kuitenkin sanoa, ettei lapsi ollut lemmikeistä yhtä täpinöissään kuin mitä muistelen itse lapsena olleeni – olivathan ne selvästi kiinnostavia, mutteivät maailmankaikkeuden jännittävin ja huikein elämys. Osasyy tilanteelle on varmaankin se, että meillä on kolme lemmikkiä kotona, toisin kuin lapsuudenkodissani, jossa ainoat soveltuvat eläimet olivat erilaiset kalat ja muut vesieläjät.
Reissu oli vesisateen ja tuulenpuuskien vauhdittamasta paluumatkasta huolimatta oikein onnistunut ja kenties saan jossain vaiheessa kuvailtua messuostoksiani: Ainakin eräs olohuoneessa komeileva kokoelmamme sai täydennystä…
Kävittekö Lapsimessuilla ja miten messureissunne sujuivat?
Kävimme tosiaan päivänä eräänä Kuutin kanssa hamstraamassa pajunkissoja sekä taloyhtiön etupihaa että olohuonettamme koristamaan. Pajunkissat pääsivät mukaan myös minityylikuvaukseen, sillä mielestäni oli sympaattista, miten paljon pehmeät pajunkissat jaksoivatkin ihmetyttää lasta.
Asu koostui Lindexin Littlephant-leggingseistä, Fidalta löytyneistä villasukista sekä Polhemin kautta sovitukseen ja kuvauslainaan saamastani Metsolan Pupu Tupunan syntymäpäivä-paidasta.
Sovittaminen oli paikallaan, sillä en ollut varma, olisiko koko 92 sopiva Kuutille, tämän pituuden ollessa likipitäen 90 senttiä; Koot voivat vaidella varsin radikaalisti riippuen valmistajasta. Koko piti ilmeisesti kutinsa ja muistin taas, että lähes kaikki koon 86 vaatteet pitäisi pian raivata Kuutin kaapista jonnekin lainaan tai varastolaatikoihin. (Kristaliina, vieläkö kiinnostaa?)
Totesin myös, että taidan haluta tuon paidan meille ihan omaksikin, joten sellainen pitänee metsästää jostain. Mutta mitäs sanotte, nappaako Pupu Tupuna puserossa?
Edellinen videohöpinäni sai osakseen positiivista palautetta, joten päätin toteuttaa viikon neljätoista yhteiskuvan videomuodossa. Kyselin videolla lapselta vähän lähipäivien puuhistamme kuten kaverin yökyläilyistä ja pääsiäiskoristeluista. Kissat veivät kuitenkin lopuksi huomion…
Kuutti yski ja itkeskeli koko viime yön, joten parantelemme tautia tämä päivä kotosalla, collegehousuissa ja tukka sekä naama sekaisin. Kipeän lapsen kanssa pätkissä ja huonoissa asennoissa nukuttu yö vei veronsa ja pääkopassani tykytti aamulla migreeni. Nyt oloni alkaa normalisoitua. Lapsi sen sijaan nukahti ennätysnopeasti ja helposti päiväunilleen, raasu.
Tällainen arkirealismipläjäys tähän väliin, kiitos ja anteeksi.
Kun vietän päivistä ison osan harjoittelussa, viikot tuntuvat sujahtavan ohi varsin vauhdikkaasti. Välillä huomaan tiettyjen kotiaskareiden seisovan päiväkausia ennen kuin löydän sopivan hetken niihin tarttumiselle: Viime viikolla puhtaiden pyykkien kasa odotti lajittelijaansa tiistai-illasta lauantaiaamuun, mikä on huushollissamme kaikkien aikojen saamattomuusennätys mitä pyykkihuoltoon tulee.
Säännöllisempään ja strukturoidumpaan arkirytmiin sopeutuminen on oma lukunsa. Terveydellisten asioiden kanssa pähkäileminen, lääkärien kanssa tappeleminen ja pään hakkaaminen seinään on kuitenkin se seikka, joka on ärsyttänyt raskaasti sekä vienyt voimia: Iltaisin on tehnyt mieli vain ottaa rauhallisesti ja kieriskellä itsesäälissä.
Onneksi pääsin tänään käymään toisella lääkärillä, joka määräsi laajemmat kilpirauhasarvot testattavaksi. Ainakin asia etenee ja toivon saavani laboratoriotulokset mukaani siltä varalta, että joudun marssimaan niiden kanssa seuraavaksi yksityisen lääkärin pakeille.
Isommmat projektit etenevät joko hitaasti tai olen luopunut niistä kokonaan, kuten eräästä partiopestistä, johon jaksamista ei juuri nyt vain riittänyt. En kuitenkaan jaksa ottaa asioista kauheaa stressiä. Luotan siihen, että saan olennaisimmat hommat hoidettua ajallaan eivätkä ne vaatteetkaan menneet sen kummemmin pilalle senkin päällä odotellessaan. Ihminen ei vain voi saada aikaiseksi määräänsä enempää ja nykyisessä terveydentilassani väsymyksineen ja sekaisin olevine aineenvaihduntoineen määräni on pitkälti tässä.
Koetan pyörittää ensisijaisiksi kokemiani velvollisuuksiani eli lapsen hoitoa, opiskeluhommiani ja kotia riittävissä määrin sekä hoitaa sitovimmat harrastusmenot eli partion kokoukset. Ennen kuin kesä tuo hieman väljyyttä aikatauluihin, en aio ottaa mitään maailmanlopun ahdistusta siitä, ehdinkö liikkumaan kahdesti vai neljästi viikossa ja unohdanko kokonaan ripustaa osan pääsiäiskoristeistamme.
Iän myötä olen tullut muutenkin enenevissä määrin siihen tulokseen että elämäänsä voi joko suorittaa ja juosta läpi tai siitä voi nauttia. Järjellä ajateltuna olenkin sitä mieltä, ettei kenenkään pitäisi vetää itseään ihan piippuun eivätkä ne hommat lopu tekemällä koskaan. Mutta tunteen tasolla kaihertaa ahdistus vaillinaisesta vanhemmuudesta, tekemättömistä kotitöistä, tekijäänsä odottavista vapaaehtoishommista, saavuttamattomista tutkinnoista ja ties mistä muusta.
Ehkä joskus vielä löydän myös tunnetasolla rauhan olemisen ja tekemisen välimaastossa. Ainakin toivon niin. Mutta sitä odotellessa haluan vielä lopuksi siteerata Anja Laurilaa:
Lähdin lapsuuteni kodista selässäni reppu
ja repussani mitta.
Sillä mitalla mittasin itseäni ja aina oli tulos;
ei riitä, ei riitä!
Kauan uskoin mittaani.
Sitten löysin uuden. Se sanoi; riittää, riittää hyvinkin!
Silloin tajusin, että mittani oli virheellinen.
Sen ainoa lukema oli, ei riitä.
Vein sen takaisin ja äitini hämmästyi; Ei se virheellinen ole!
Se on perintömitta, kulkenut suvussa aina.
Kuutin syöttötuoli alkaa olla käyttäjänsä kokoon ja tarpeisiin nähden epäkäytännöllinen: Lapsi kykenee kiipeämään tuoliin, muttei pääse sieltä kunnolla alas, sillä tuoli on sen verran kiikkerä ja korkea, että se saattaa kaatua. Juoniorituoli voisikin olla lähiaikoina tarpeellinen hankinta ja olen ryhtynyt pohtimaan, millainen tuoli olisi hyvä.
Huonekaluostosten hätähankintamekan Ikean valikoimista löytyy pari juniorituolia, mutta pohdin kummankin tuolin kohdalla kahta asiaa: Pystyykö lapsi kiipeämään itse tuoliin helposti ja turvallisesti pelkän etuosan kapean riman varassa ja pitäisikö tuolissa olla myös sivuille asti ulottuvaa tukea estämässä sivusuuntaiset keikahdukset?
Juniorituolien tarjonta on mielestäni kaiken kaikkiaan melko vaatimaton. Koetin kartoittaa juniorituolivalikomaa eri nettikauppojen kautta ja tuoleja tuntui olevan tarjolla lähinnä muutaman kympin hintaluokassa tai sitten reippaasti yli sadan euron hintaan. Eikä valmistajiakaan ollut monia.
Kalliimpaa hintaluokkaa edustaa klassikkoaseman saavuttanut Tripp Trapp, joka ei ole varsinaisesti pelkkä juniorituoli, vaikka sen voikin yksinomaan siihen käyttöön hankkia. Tuoliin saa nimittäin lapsen iästä riippuen lisättyä vauvakaukalon tai syöttötuoliosan.
Vaikka Tripp Trapp onkin monikäyttöinen, en hankkinut sitä aikanaan Kuutille siksi, etten ole oikein ikinä lämminnyt sille tarpeeksi maksaakseni tuolista sen melko reipasta hintaa. Tuoli on mielestäni ulkonäöltään vähän romuluinen ja sen puhdistaminen on kaikkine jalkaosineen, tasoineen ja säätökoloineen erittäin rasittavaa.
Päädyin siis ostamaan Kuutille syöttötuoliksi vain siihen käyttöön sopivan tuolin, sillä mieluisaa pidemmän käyttöiän monitoimituolia ei tuolloin löytynyt. Juoniorituolipohdinnan myötä tuoliasia on taas pinnalla ja kävin viime viikolla Stokke Stepsin tuotelanseeraustilaisuudessa: Täytyy sanoa, että nyt taisin löytää monitoimituolin, jolle lämpenin varovasti.
Tällä hetkellä emme tarvitsisi kuin tuolin rungon, joten Steps-tuolin hinta ei olisi kovin korkea siihen nähden, että lapsi voisi käyttää tuolia useita vuosia. Ja jos joskus tarvitsisimme vielä sitteriä ja vauva- tai syöttötuoliosia, ne voisi aina hankkia jälkikäteen.
Stepsin ulkonäkö miellyttää silmääni huomattavasti enemmän kuin Tripp Trappin. Tuolissa täyttyvät torstaina tekemäni tutkimuksen ja pikatestauksen perusteella myös käytännön vaatimukseni juniorituolille eli helppo puhdistettavuus, tukevuus, sivusuuntainen tuki ja rakenne, joka mahdollistaa lapsen kiipeämisen itsenäisesti tuoliin ilman jatkuvaa putoamisen tai tuolin kaatumisen vaaraa.
Osaatteko vinkata hyviä juniorituoleja?
Millaisia ominaisuuksia juniorituolilla pitää mielestänne tai kokemustenne perusteella olla?
