Aihearkisto: Lapset ja lasten tyyli

Ensimmäinen koulu- ja päiväkotiviikko…

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Liikunta & ravinto 6 kommenttia

Muutama ihminen on jo ehtinyt kysyä, että: Miltäs nyt tuntuu, ensimmäisen opiskelu- ja päiväkotielämän yhdistävän viikon jälkeen? 

Ajattelin kirjoittaa asiasta pidemmän pätkän, sekä omasta että lapsen puolesta – siinä määrin kun nyt pystyn tulkitsemaan hänen tuntojaan. Luvassa olisi myös
”Päivä kanssani”-tyyppinen postaus. Mutta näin ensimmäisen arkihässäkkäviikon jälkeen järki seisoo päässä, silmät painuvat kiinni ja olo on melko pitkälti tällainen:

Joten ei auta kuin toivottaa… rentouttavaa ja virkistävää viikonloppua kaikille!

P.S. Inhoan sitä kun jääkaapista jää käteen juuston loppupala. En oikein kehtaisi syödä sitä sellaisenaan tai laittaa leivän päälle. Höylä ei enää pure noin ohueen palaan ja harvoin sattuu olemaan mitään juustoa kaipaavaa ruokakaan tekeillä juuri sopivasti. Suuret on ongelmat, tiedän!

 

Luksuslomalimbo

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Muu koti 6 kommenttia

Tänään oli hurjan mielenkiintoinen päivä.

Tuntuu melkein siltä kuin olisi ollut lomalla, vaikka kävikin vain tutustumassa siihen, millaista tietyllä tavalla lomaileminen voisi olla. Olin kummallisessa välitilassa, en lomalla, en töissä, en opiskelemassa, mutta silti täysin erilaisessa paikassa ja ilmapiirissä kuin yleensä.

Kirjoittelen päivän touhuista enemmän huomenissa, mutta kuvat pistän teille kurkisteltaviksi jo nyt.

Iltakin oli mukava.

Pojalla riitti touhua, sillä lähdimme melkein heti päiväkotipäivän päätteeksi uimaan yhdessä.

Lapsi nautti täysin siemauksin ja mukana olleita isovanhempiakin tuntui huvittavan pienen innostus ja uintiyritykset.

Kävimme uinnin jälkeen haukkaamassa hieman iltapalaa isovanhempien luona.

Nyt olen lapsen nukuttamisen lomassa purkanut kameran kuvasaldoa.

Edessä on vielä loppuviikon kouluhommien ja aikataulujen jäsenteleminen itselleen ylös sekä liuta kotitöitä.

Odotan sitä hetkeä, kun huomaan löytäneeni järkevän rytmin asioiden tekemiselle tässä uudessa kuviossa, johon opiskelut kuuluvat jälleen.

Eiköhän siihen mene viikko tai pari, joten pahoittelen, jos blogissa ei ole lähipäivinä ihan niin usein kauhean pitkiä tai syväluotaavia juttuja.

Miestä ei tuntunut haittaavan, että hän joutui hoitamaan sekä taaperon päiväkotiin viemisen että sieltä hakemisen.

Miehen pitkäaikainen reissuhaave saattaa kuin saattaakin joskus hamaassa tulevaisuudessa toteutua…

Yksi suurimmista esteistä, nimittäin epäluuloinen vaimo, saattaa tämänpäiväisen kierroksen jälkeen olla vastaanottavaisempi.

Kivaa tai ei, toivon ettei ennen joulua ole enää montaa näin pitkää päivää, sillä täytyy sanoa, että poden huonoa omatuntoa, jos lapsen päiväkotipäivät venähtävät lähemmäs neljää kestäviksi. Aiheellista tai ei, se ei tunnu ainakaan näin alussa mukavalta.

Arvaako kukaan muuten missä olen mahtanut olla pyörimässä?

Mitä tänään katsottaisiin?

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Rakkaus & suhteet 2 kommenttia

Yhteistyössä Netflix*

Kotonamme asuu Nörttimies. Kun uusia pelejä julkaistaan, verkon kautta toistettavien elokuvien, musiikin tai tv-ohjelmien kentälle ilmestyy uusi palvelu – uusista sovelluksista, pilvipalveluista tai laitteista puhumattakaan, mies on ehtinyt ottaa selvää asiasta, lukea arvosteluja ja usein myös testata uutuutta ennen kuin olen edes kuullut koko hommasta.

Kun Netflix rantautui Suomeen, otimme sen testiin aloitustarjouksen turvin. Palvelun aloittaessa toimintansa, emme löytäneet sieltä paljoakaan kiinnostavaa sisältöä. Muutamia elokuvia kyllä katsoimme, mutta tv-sarjojen osalta emme oikein osanneet tarttua mihinkään ennestään tuntemattomaan sarjaan.

Nyt kaikki ”vakituiset”, yhdessä katsomamme sarjat ovat tauolla ja iltojen löhöilyhetkiin olisi haussa jokin uusi sarjatuttavuus. Netflixin perhebloggaajille suunnattu tilaisuus osui siis mainioon hetkeen ja lähdinkin mielenkiinnolla kurkistamaan, mitä lähes vuoden tauon aikana oli ehtinyt tapahtua.

Tilanne on muuttunut siinäkin mielessä, että perheessämme on nykyään kolmaskin potentiaalinen television katsoja. Tosin taaperolla on toistaiseksi ollut niin kiire kiipeilemään, ajelemaan junilla ja jahtaamaan kissoja, etteivät televisio-ohjelmat ole jaksaneet pahemmin kiinnostaa. Uskon että sekin vaihe vielä tulee, kun lapsen saa hetkeksi rauhoittumaan tälle mieluisen ohjelman pariin.

Netflix-tiliimme on nyt luotu viisi testiprofiilia. Kunkin profiilin haltija voi lisätä mielenkiintoiselta vaikuttavia elokuvia ja sarjoja omalle listalleen; Tehtyjen valintojen sekä katsottujen ohjelmien perusteella palvelu suosittelee jatkossa sisältöjä, joiden uskoo sopivan käyttäjälle. Profiilit voisi halutessaan liittää myös Facebookkiin ja kurkistaa, mitä ohjelmia ja elokuvia kaverit suosittelevat.

Taaperon profiiliksi valittiin alle 12-vuotiaiden lasten profiili, joka varmistaa profiilin käyttäjälle näkyvän sisällön pysymisen ”siistimpänä”. Varotoimi on sikäli turha, ettei lapsemme kuitenkaan käytä Netflixiä omin päin, sillä emme ole valmiita uhraamaan kumpaakaan puhelintamme, iPadiämme tai tietokoneitamme lapsen hajoitettavaksi.

Ohjelmia voi katsoa kaikkialla, missä internetyhteys vain on riittävä. Tämä pätee lähes kaikkiin normaaleihin käyntikohteisiimme, (poikkeuksena ilmeisesti Tirva, josta jouduin lähtemään edellisellä reissulla postaushommiin lähimmälle ABC:lle, kuten osa ehkä muistaakin). Eri ohjelmia voi katsoa eri profiileilla samanaikaisesti useammalla laitteella, joten päällekkäisten katsomisyritysten ei pitäisi muodostua ongelmaksi.

Eikä ohjelmien välissä tarvitse katsoa tai kelailla mainoksia. Olkoonkin että amerikkalaisissa ohjelmissa mainoskatkon paikka on kymmenen minuutin välein ja ohjelman tapahtumat pitää pahimmillaan kerrata idioottikatsojia ajatellen ennen ja jälkeen jääkaappitauon. Äärimmäisen ärsyttävää, mutta se ei toisaalta liity palveluun vaan ohjelmiin. Arvatkaa vaan, miksi lähes kaikki rapakon takaa tulevat sisustus- ja lifestyleohjelmat, hyvätkin sellaiset, ovat karsiintueet katsomieni ohjelmien listalta pois.

Netflixiä voi käyttää erilaisten mobiililaitteiden kuten älypuhelimien ja tablettien lisäksi tietysti tietokoneella sekä televisioilla, jos sen saa liitettyä internettiin. Monet käyttävät palvelua jonkin pelikonsolin kautta, mutta televisiottomassa perheessämme katsomme kaikki ohjelmat ja elokuvat joko pöytäkoneella, kanettavalla tietokoneella tai tabletilla.

Saa nähdä, paljonko television katselulle jää aikaa lapsen ja eläinten kanssa touhuamisen, opiskelun ryhmätöiden, esseiden ja raporttien kirjoittelun, tentteihin lukemisen sekä partiotouhujen, kuntoilun ja blogihommien lomassa. Uskon että sillon tällöin ehdin katsoa jakson tai kaksi, jos löydän uuden mieluisan sarjan.

Arkihommien lomassa katselua helpottaa eittämättä se, että Netflix muistaa mikä ohjelma on jäänyt kesken ja mistä kohdasta, vaikka poistuisi sovelluksesta tai vaihtaisi katselulaitetta tai profiilia välillä. Ohjelman katselua voi siis jatkaa sujuvasti.

Tallennan jonkin verran kotimaisia sarjoja Elisa Viihteen ”verkkodigiboksiin” ja sekin on viimein alkanut muistaa, mihin kohtaan ohjelman katselu on jäänyt. Aiemmin kävi usein niin että koetin katsoa ohjelmaa iPadiltä ja erehdyin kesken kaiken kurkistamaan uuden Facebook-ilmoituksen tai sähköpostin. Ja voi sitä kelaamisen ärsyttävyyttä! Sama tilanne oli edelleen muun muassa Ruudussa ja Katsomossa kun viimeksi niistä kurkistin jotain.

Toiminnalliselta puoleltaan Netflix vaikuttaakin hyvältä. Se jääkö palvelu käyttöömme jatkossa riippuu aikuisille suunnatun tarjonnan laajenemisnopeudesta ja siitä, löytääkö lapsemme kasvaessaan television katsomisen hauskuuden ja itselleen mieluisia ohjelmia valikoimista.

Kuvat on otettu Netflixin järjestämästä bloggaajaillasta, jonka osaanottajilla oli mahdollisuus tutustua Netflixin käyttöön ja tarjontaan erilaisilla laitteilla sekä esittää kysymyksiä. Vietin useamman tovin jutustellen uusien ja vanhojen bloggaajatuttavuuksien kanssa ja ennestään palvelua testanneellekin tarttui muutamia uusia tiedonmurusia taskunpohjalle.

Lapsille oli järjestetty paikalle leluja ja metrin mittaisille kelpasivat jopa turhan hyvin tarjolla olleet pienet purtavat. Tosin Kuutti kiskoi napaansa myös kaksi miniburgeria, lasillisen smoothieta ja puoli lautasellista ceasarsalaattia. Koetin valvoa, ettei lapsi pistä koko sviittiä remonttiin ja tahraa kaikkia tekstiilejä. Vahtimisen lomassa ehdin myös täyttää oman mahani.

Jälkikäteen miehelle tarjoiluja kehuessani alkoi huvittaa. Tajusin että Netflixin porukka oli kenties omakohtaisen kokemuksen perusteella todennut etteivät nälkäkiukkuiset naiset ja uusi tekniikka olisi hyvä yhdistelmä!

Jos joku kiinnostui, Netflixiä saa testata kuukauden ilmaiseksi ja kuukausimaksu on kahdeksan euron luokkaa. Jäsenyyden voi peruuttaa missä vaiheessa tahansa.

P.S. Nauran niin paljon tuolle kuvalle, missä Isyyspakkausta kirjoittava Tommi näyttää epätoivoiselta ja oma ilmeeni on myös hyvin jännittävä. Mitä tapahtuu? Hahah.

* Sain tilaisuudesta täyden mahan lisäksi mukaani testipaketin, jonka avulla pystymme kokeilemaan Netflixiä puolen vuoden ajan maksutta.

Kaikki kuvat ”omakuvaa” lukuunottamatta: Netflix

Sukupuolenvaihdostakki ja sadepuku

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Muu työ & raha 9 kommenttia

Tapahtui Keravan Prisman alakerroksen Aliinassa, jossa siis myydään Marimekon tuotteita: Kävelimme liikkeeseen, Kuutti kulki sylimatkustajana viirileggingseissään ja puna-valkopilkullisessa takissaan. Myyjä kysyi, tarvitsenko apua tai etsimmekö jotain tiettyä asiaa. Sanoin tulleeni kurkistamaan syysuutuuksia ja siirryin hypistelemään lastenvaatteita.

Myyjä tuli viereemme ja totesi pikkutytöille saapuneen kaikkia kivoja uusia vaatteita. Hän päätyi esittelemään meille muutaman (kerho)mekon ja tunikan. Kehuin mekkoja oikein sieviksi. Tarkastimme parin tuotteen saapumisaikataulun ja huikkasin palaavani paikalle syyskuun puolella, kun syksyn vaatteita saapuu liikkeeseen seuraavan kerran.

Hieman hymyilytti, kun luikin ruokakaupan puolelle… ostamaan kaupan yläkerrasta Tutan keltaisen paidan, jonka hintalapussa luki ”Tyttöjen pusero”. Että ei se sukupuolen vaihtaminen tuon kummoisempi operaatio ole, heh heh.

Ja tästä pääsemme huteraakin huteramman aasinsillan kautta Kuutin syksyn sadevaatteisiin. Tilasin Kultahipun Evelinan kautta Pomp De Luxilta sadepuvun. Nyt on ainakin kuravaatteet tälle syksylle ja ensi keväälle. Jos kuoripuku hörppää tai likaantuu kunnolla tai päiväkodilla halutaan käyttää nimenomaan sadepukua, sellainen on olemassa.

Mielestäni ”tyttöjen puolelta” tilattu sadeasu on melko ”unisex”, mutta käsitykseni siitä, mitkä kaikki vaatteet sopivat kummankin sukupuolen edustajille taitaa olla keskivertoa laajempi. Nähtäväksi jää, onko Kuutti nämäkin yllään pikkutyttö. Noh, väliäkö tuolla?

 

 

Päiväkotiahdistus eli miten se kehitetään ja selätetään

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Muu tyyli 6 kommenttia

Päiväkotiarki alkaa toden teolla maanantaina. Ja eilen se viimein iski, etukäteen pelkäämäni päiväkotiahdistus. Suurin yksittäinen tekijä iltaiselle surumielisyydelle ja panikoinnille olivat varmasti pojan ensimmäiset hoitopaikassa nukutut päiväunet. Ne sentään nukuttiin, mutta nukkumaanmenosta meinasi ensin tulla yhden yliväsyneen lapsen järjestämä farssi ja lopulta poistuin itse päiväunitilasta todettuani lapsen vain villiintyvän läsnäolostani.

Lastentarhanopettajan voimin taapero viimein nukahti, mutta voi sitä kauheaa huutoa. Tuntui, että sen huudon kuunteleminen sattui melkein fyysisestikin. Aiemmin olen ajatellut, että kaikki menee alun totuttelujakson jälkeen varmasti pääpiirteissään hyvin, mutta sen eilisen huutoraivokohtauksen aikana ehdin kyseenalaistaa ratkaisuni moneen otteeseen.

Lohduttauduin sillä, ettei minulle ole annettu oppilaitoksen ja lainsäädännön puolesta paljon valinnanvaraakaan. Ammattikorkeakoulusta saa olla opinnoista poissaolevana kaksi vuotta, käytti aikansa sitten reissaamiseen, välivuosien pitämiseen työnteon merkeissä tai lapsen hoitamiseen kotona. Sen sijaan yliopisto-opiskelijat saavat kahden vuoden poissaolo-oikeuden lisäksi hoitaa lasta kotona, reilu systeemi siis kaiken kaikkiaan.

En usko että pystyisin valmistumaan ainakaan tavallista tahtia nopeammin, kun iltaisin ja viikonloppuisin opiskelemista vaikeuttaa lapsi, joka kaipaa hoitopäivän jälkeen vanhempiensa huomiota. Minulla ei siis ole varaa käyttää tutkinnon suorittamiselle varattua aikaa lapsen kotihoitoon, jos mielin valmistua joskus ja ylipäätään pitää opiskelupaikkani.

Syyslukukauden olisin toki voinut olla vielä hoitovapaalla, mutta silloin tietyt, koko lukuvuoden kestävät, opintokokonaisuudet olisivat jääneet välistä, mikä olisi jälleen pidentänyt valmistumista. Lisäksi päivähoitopaikan saaminen omasta lähipäiväkodista olisi ollut huomattavasti hankalampaa alkuvuodesta. Mikään järkeily ei kuitenkaan poistanut sitä että eilen illalla itketti. Itkin lapsen vuoksi ja osaltaan myös päättyvää elämänvaihetta.

Kuten Vanha rouva lupailee eräässä Babarin jaksossa, seuraavana päivänä eli tänään kaikki näytti valoisammalta. Lapsi lähti hyvillä mielin päiväkotiin isänsä kanssa ja minä sain nauttia pitkästä aikaa hieman hitaammasta aamusta. Ruokailut olivat sujuneet hyvin, päiväunille oli nukahdettu itkuitta ja muutamat ikävä- tai harmi-itkut oli tirautettu ulkoilun ja ruokailun alkaessa, mutta niistä oli selvitty nopeasti ja suunnattu jatkamaan puuhia.

Hakiessani lasta päiväkodilta minua odotti hyväntuulinen lapsi, joka kävi tervehtimässä, kökötti hetken sylissä ja koetti sitten esitellä minulle jos jonkinlaisia leluja sekä touhujaan. Mikään kiire tällä ei vaikuttanut olevan kotiin.

Paremmin sujuneen päivän lisäksi minua ovat lohduttaneet henkilökunnan jäsenet, jotka ovat kyselleen tuntemuksia, jaksaneet kuunnella höpötyksiäni ja jaksaneet muistuttaa lapsien olevan kestäviä ja sopeutuvaisia tapauksia.

Pienten ryhmässä on ihanan vähän lapsia tällä hetkellä, henkilökunnan pitäisi pysyä pitkälti samana eikä ryhmäkoosta pitäisi tullakaan kovin isoa. Tänä syksyna aloittavilla lapsilla on siis ollut ja tulee olemaan aikaa tutustua toisiinsa ja aikuisiin portaittain ja pienemmissä erissä, mikä on ryhmän arkirutiinien sujumisenkin kannalta varmasti hyväksi. Työntekijät ehtivät tutustua lapsiin ajan kanssa, kun uusia lapsia ei aloita kerralla isompaa määrää.

Kuutti on alkanut selvästi kotiutua ryhmäänsä, pitkähkön, yli kolme viikkoa kestäneen, tutustumisjaksomme aikana. Nyt lapsen oma persoona alkaa päästä esille, parhaine ja vähemmän viehättävine puolineen. Tiloja ja ihmisiä ei tarvitse enää arastella ja ujostella ihan niin paljon ja leikeistä uskalletaan innostua jo ihan eri tavalla kuin alussa. Lapsen sopeutumisaika voi kuulemma olla parikin kuukautta, joten tilanne elää vielä varmasti – toivottavasti yhä parempaan suuntaan.

Voi olla että tuleva, elämämme isot palaset (eli miehen työt, omat opiskeluni, yhdessäolon ja lapsen hoidon sekä kaikkien harrastukset) yhdistävä arki sopii perheellemme loistavasti ja kaikki ovat enimmäkseen tyytyväisiä oloonsa… Mutta vaikka uusi elämänjärjestys osoittautuisi mitä mainioimmaksi tavaksi luovia rooliemme väleissä, tulen varmasti kaipaamaan tätä aikaa, jonka olen saanut viettää lapseni kanssa.

Kotona vietettyyn ajanjaksoon on mahtunut liuta huonoja, väsyneitä ja turhautuneita hetkiä sekä päiviä. Välillä olen ollut todella kireä ja ärtynyt. Ilon, onnen, läheisyyden ja ihmetyksen hetkiä on ollut vähintään yhtä paljon, voin melko varmasti sanoa että reilusti enemmän. Toivon että olen omaan lapseeni tutustumisen lisäksi onnistunut tänä aikana antamaan lapselle sellaisen perustavanlaatuisen turvallisuuden ja tärkeyden tunteen, että se kantaa tulevissa päivissä.

Haikeaa on, sitä en kiellä. Monet itkut tulen varmasti vielä tirauttamaan asian tiimoilta. Olkoon vain kokonaisratkaisuna tälle perheelle paras, mutta kyllä muutos on silti aina vaikeaa.

 

Shoppailuterapiaa

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Mieli & hyvä elämä 13 kommenttia

Minulla on pieni päiväkotiahdistus päällä. Mies vei lapsen aamulla päiväkodille ja minä haen tämän kotiin. Ehkä näin oli hyvä, kun otetaan huomioon, että kulutin eilisillasta osan parkumalla surkeaa oloani. Koetan naputella illaksi tuntemuksia aiheesta kirjalliseen muotoon. Yritän hengittää syvään ja hälventää stressiä kuluttamalla koneaikaani shoppailuun. Parempi sekin kuin syödä suruunsa…

Tajusin, etten ole tainnut pahemmin ikinä blogissa erikseen mainita Elloksen Vertbaudet-merkkiä, joka on ollut positiivinen löytö. Valikoimaan kuuluu kohtuullisen hintaisia tai edullisia perusvaatteita, muun muassa sitä hankalasti löydettävää mustaakin on monessa vaatteessa saatavilla.

Yksiväristen ja raidallisten vaatteiden rinnalta löytyy jotain kivoja printtejä. Varsinkin settien puolelta löytyy välillä onnistuneita kokonaisuuksia, joita olisi hauska hankkia vaikkapa lahjaksi. Jos etsii isompaa määrää käyttövaatteita jossain tietyssä koossa, useamman vaatteen setit ovat taloudellisestikin järkevä vaihtoehto: Esimerkiksi neljän peruspuseron seteissä yhden paidan hinta voi olla nelisen euroa!

Parasta tässä on se, että Elloksen alennuskoodit ovat käytettävissä Vertbaudetin vaatteisiin, toisin kuin moniin muihin Elloksella myynnissä oleviin merkkituotteisiin. Ja alennushaukka kiittää, hih. (Taisinpa hyödyntää juuri -40% kalleimmasta tuotteesta ja ilmaiset postikulut-tarjouksen.)

Edulliset löydöt, edes vähän parempi mieli!

P.S. Hienoa kollaasia tehdessäni en tajunnut, että tuon yhden paidan tekstit näyttävät vähän hullunkurisilta, kun olen käännellyt paidan kuvaa…

 

Luita, lentäviä lähtöjä ja liuta eläimiä

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Matkat 2 kommenttia

Eilisen päiväkotiharjoittelun jälkeen ehdimme syödä pikaisen lounaan ja kollähtää päiväunille ennen kuin tajusin, että sopimani tapaaminen (yhdeltä Helsingissä) ei välttämättä olisikaan aikataulullisesti se paras mahdollinen ajatus; Normaalin mittaiset päiväunet olisivat nimittäin saattaneet jatkua yli puolen päivän ja meidän olisi pitänyt lähteä 12.20 junalla ollaksemme ennen yhtä Helsingissä. Kysyin, sopisiko seuralaisilleni että tulisin myöhemmällä junalla.

Ilmeisesti asiasta ei oli kuitenkaan tarvinnut kantaa huolta, sillä lapsi heräsikin pienten torkkujen jälkeen ja roikkui jalassani kitisten koko sen ajan, jonka koetin käyttää tavaroiden pakkaamiseen, meikkaamiseen ja vaatteiden vaihtamiseen.

Pääsin viimein matkaan, miehen tarjoamassa autokyydissä, hikisenä ja vihaisena. Onneksi on sentään mies, joka osaa todeta, milloin kannattaa ajaa raivoisa vaimo mukisematta asemalle!

Noustuamme asemalta junaan, ehdin henkäistä ensimmäistä kertaa sitten aamun. Harmituskin hälveni nopeasti, Pääsin tarkistamaan, ovatko vähätkin naamaani suditut meikkini valuneet jo kaulukseen asti. Myös laukun sisältö arvelutti.

Kaivoin lähes kaikki tavarat  junan lattialle. Olin ihme kyllä onnistunut pakkaamaan kiiressäkin kaiken muun paitsi kosteuspyyhkeet. Tavarat olivat kyllä sikin sokin, muun muassa lapsen välipalabanaani löytyi toisen (iltamenoon varatun) korkokengän sisältä.

Asemalla tapasimme Iksun ja tämän tyttären. Kärräsimme seurueemme Luonnontieteelliselle museolle ja aloitimme museovierailun ihmettelemällä ala-aulan massiivista norsua.

Museovierailu pikkutaaperoiden kanssa; Kyllähän sen itse kukin tietää, mitä sopii odottaa…

Muutama ensimmäinen huoneellinen tai vitriinillinen jaksaa kiinnostaa. Sen jälkeen huomion vievät käytävillä juokseminen, sormien tunkeminen kaverin nenään, kuulokkeet, piuhat, kävelysillan tömistäminen ja kaikki muu mahdollinen sijaistoiminta.

Omasta vierailustani oli vierähtänyt niin pitkä aika, että olisin voinut viettää museossa pidemmän aikaa ja koluta näyttelyitä läpi perusteellisemminkin.

Ehkä raahaan partiolapseni lintujentunnistusretkelle lasivitriinin ääreen… Olisivatpahan tirpat ainakin näkyvillä ja paikallaan!

Kun asennoituu jo valmiiksi sietämään hässäkkää ja hyväksyy sen, että oma paneutuminen asiaan on korkeintaan puolittaista, lapsista lähtee meteliä ja johonkin sellaiseen asiaan, johon ei saisi koskea, tökätään sormet ainakin kerran, vierailusta selviää hyvällä mielellä.

”Ei saa koskea”-lasiin tökättiin kämmen jo aulassa. Taaperoiden pitämä, kohtuullisissa rajoissa pysynyt, meteli ei häirinnyt kuin korkeintaan muutamaa ranskalaista (?) turistia, sillä museo oli keskiviikkoisena alkuiltapäivänä lähes tyhijllään.

Ja hei seura oli hyvää eikä, kuvasta poiketen, ollenkaan torahampaista ja karvaista. On muuten mkavaa reissata rauhallisena pysyvässä seurassa. Siis sellaisen, jonka mielestä lapsien urpoilut ovat useimmiten ihan söpöjä eikä maailma kaadu pieneen sähellykseen. (Mieheni ei valitettavasti kuulu tähän ihmistyyppiin.) Omakin verenpaine pysyy paremmin aisoissa. Joten kiitos vaan kahdelle viehättävälle ja pienelle seuralaisellemme!

 

Semi-videopostaus: Isänsä poika

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Muu hyvinvointi Kommentoi

Sunnuntaiaamumme lähti käyntiin hieman hitaasti, kiitos appivanhempien edellisiltaisten yhteisten ”satavuotisjuhlien”. Olimme molemmat niin sanotusti vesilinjalla, sillä mies toimi autokuskina ja minä kävin kymmenen aikoihin vapauttamassa lapsenvahteina toimineet veljeni tehtävästään.

Melkein heti kun tulin kotiin, alkoi lastenhuoneesta kuulua kummaa yninää. Kun menin kurkistamaan, mitä siellä tapahtuu, taapero puhui unissaan ja alkoi sitten itkeä surkeasti. Silittely ja vaimeaääninen juttelu eivät auttaneet vaan minun piti nostaa lapsi syliini istuvaan asentoon ja puhua tälle ihan normaalilla voimakkuudella ennen kuin tämä raotti silmiään, otti tutin suuhunsa ja nukahti uudestaan. Taisi raukka nähdä painajaista.

Valvoin yli puolille öin kun odottelin miehenkin palaavan kotiin; On se kumma, että vaikkei mitään olisi ottanut, vähänkin tavallista lyhyemmät ja levottomammat yöunet väsyttävät. Osasyyllinen tärähtäneeseen oloon on varmasti myös meitä kaikkia vaivaava orastava flunssa. Koko porukka onkin pysytellyt sisätiloissa ja enemmän tai vähemmän yötamineissa lähes puolille päivin.

Mies halusi katsoa peliä netistä ja kömmin tämän kainaloon päivätorkuille, lapsen ottaessa ylimääräisiä flunssankarkoitustirsoja. Pian unenpöpperöinen lapsi kiipesi väliimme sohvalle heräilemään. Lapsen virottua päästimme hänet hetkeksi isänsä työtuolille, otettuamme ensin näppäimistön turvaan ja laitettuamme hiiren pois päältä. Yleensä kielletty tuoli oli selvästi huikea paikka istua!

Selvisimme hiljattain jopa ulos ja kyläilemään. Ensi viikolle on aika paljon ohjelmaa luvassa, joten on ehkä ihan hyvä että viikosta löytyy edes yksi tällainen hidas ”kotimöllötysaamu”. Vai mitä sanotte?

Rennoin sunnuntaiterkuin
Norppaperhe

P.S. Muistakaa laittaa äänet kunnolla päälle ja vaihtaa videon laaduksi paras mahdollinen!

Päivän asu: Lisää pinkkejä kissapöksyjä

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Lapset ja lasten tyyli, Muu tyyli, Vauvat ja taaperot 2 kommenttia

Ennen urheilemaan ja satavuotisjuhlille lähtöä täytyy vilauttaa pikaiseen lisää lapsen asuja. Sainhan edellisessä miniasupostauksessa ainakin muutaman siunauksen ajatukselleni.

Kuvissa on eilisen iltalenkin pukineita. Vuorossa on edellistä kukkienkeräilykokonaisuutta huomattavasti värittömämpi asu, jonka ihanin osa ovat mielestäni ehdottomasti nuo haaleanvaaleat, Movember-kissoilla koristellut leggingsit.

Mallia oli lievästi sanottuna hankalaa saada pysähtymään mihinkään, sillä leikkipuiston isojen lasten liukumäki, portaiden kiipeäminen, tammenterhojen kerääminen, omien rattaiden työntäminen ja harakoiden jahtaaminen kiinnostivat huomattavasti enemmän.

Sain kuitenkin räpsittyä normaaliin asukuvapostaukseen vaadittavat palat eli kokovartalokuvan, asustekuvan ja kenkäkuvan. Heh.

Valkoinen pitkähihainen paita ja musta villatakki: H&M
/ Kissaleggingsit ja Littlephant-pipo: Lindex / Tennarit: Ellos

 

Aikuistensuojeluviranomainen hakusessa

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Liikunta & ravinto 8 kommenttia

Juteltiin juuri blogikollegan kanssa siitä, miten lähes jokainen vanhempi puuskahtaa jossain vaiheessa kaipaavansa lastensuojelun rinnalle myös aikuistensuojelua. Kuluneiden viikkojen aikana olen saanut kokea sen verran monia lieviä pahoinpitelyjä, että aikuistensuojeluvirastossa olisi voinut puhelin piristä.

Tutkimuksien perusteella lapset ovat aggressiivisimmillaan noin kaksivuotiaina – ennen kuin sosiaaliset taidot alkavat näkyä käyttäytymisessä. Puolitoistavuotiaastamme saa jo olla kieltämässä melko usein, kaiken muun rikkomisen ja sotkemisen lisäksi myös toisten satuttamisen suhteen. Joten katsotaan, mihin pisteeseen pääsemme ennen seuraavia syntymäpäiviä…

Sarjassamme esimerkit elävästä elämästä:
Onnistuin saamaan rintani alueelle muutamia isoja näppyjä ja lapsestani olisi hirmuisen hauskaa repiä paperinohuilla kynsillään niitä rikki uudestaan ja uudestaan. Toissapäivänä taistelin lapsen kanssa varmaan viitisentoista minuuttia aiheesta, saako toisten kipeitä näppyä nipistellä.

Niin ja eilen otsaani iskettiin sotakirveellä ja jalkapöytäni yli ajettiin metrin mittaisella potkupeltiautolla. Tänään heräsin aamulla erittäin märkään pusuun, joka muuttui harmillista kyllä loppuvaiheessan puraisuksi. (Pureminen on onneksi vähentynyt merkittävästi siitä mitä se jossain vaiheessa oli, joko iän tai varsin napakan kieltämisen myötä.)

Väsyneenä lapsi heittäytyy selälleen ja potkii hurjasti, jos koetan ottaa tältä vaatteita pois tai vaihtaa vaippaa. Ja sitten hypitään päällä, poljetaan riehumisen lomassa jalkapohjalla henkitorvea, otetaan vauhtia ja tartutaan tukkaan, nahkaan tai vaatteisiin, mistä nyt ikinä saakin kiinni. Hampaideni puolesta pelottaa erityisesti huvi, jossa isketään otsaa tai takaraivoa vanhemman naamaan. Tuttavalta murtui juuri lapsen samanmoisen riehumisen tiimellyksessä nenä.

Tuttuja ja sukulaisia täytyy myös pyytää varomaan silmä- ja aurinkolasiensa puolesta iskujen tai sieppausyritysten varalta. Onneksi en tarvitse enää laseja, ne olisi nimittäin kuluneen vuoden aikana pitänyt uusia tai korjata varmasti useampaan otteeseen.

Jos lapsi tekee jotain, mikä pääsee oikeasti yllättämään, säikäyttämään ja satuttamaan, kuten iskee päällään hampaisiin tai nipistää käsivarresta niin että käteen tulee mustelma, huomaan lähes suuttuvani. Reaktio on yllättävän voimakas. Ehkä siksi, ettei tahallaan tai vahingossa aiheutettuun fyysiseen kiusaan ole joutunut ennen lasta tottumaan aikoihin; Aikuisiällä kukaan ei ole pahemmin töninyt kumoon leikkipuistossa tai tukistanut koulun pihalla.

On hankalaa, kun lapsi ei vielä ymmärrä kunnolla, että tiettyjen asioiden tekeminen sattuu toisiin. Hän tietää, ettei joitain asioita – kuten puremista, saa tehdä, mutten usko hänen tajuavan, miksei muita ihmisiä saa puraista. Toivon että toistuvien kieltojen sijaan päästään jossain vaiheessa asian syvällisempää ymmärtämiseen, empatiakyvyn kehittyessä ja sosiaalisten taitojen karttuessa.

Saatteko tekin lastenne taholta tuta kovakouraisia otteita ja miten reagoitte, jos lapsi satuttaa muita?