Pilvinen ja harmaa sää, tuntuu enemmän syys- kuin heinäkuulta. Pihlajanmarjat alkavat muuttua jo keltaisiksi ja tuulen muuttuessa puuskittaiseksi tuoksuukin vähän syksyltä.
Sisäkissana en valita vaan käperryn mukisematta nukkumaan pitkiä aamupäiväunia lapsen karatessa isovanhempiensa mukaan aamukävelylle. Nukumme hyvin, ainakin minä ja poika, vähillä heräämisillä, huonoista patjoista välittämättä. (Okei, niska meni kyllä hieman jumiin.)
Pelaan Catanin Uudisasukkaita aina uudelleen ja uudelleen. Kinastelemme yömyöhään siitä, kannattaako jankuttaa, jos toiset eivät vaihda raaka-aineita. Liotan vaaleita Dominokeksejä kevytmaitolasissa ja saan mieheltä paheksuvia mulkaisuja.
Netti ei toimi ollenkaan. Pyörin ärsyyntyneenä, kun en pääse postaamaan aiotusti. Isäni tekee tikusta asiaa ja lähtee ostamaan muutamaa tavaraa lähimmältä ABC:ltä, enimmäkseen siksi, että saisin postauksen julkaistua. Olenhan päättänyt, ettei kovinkaan moni asia ole riittävän hyvä syy harvemmin kuin kerran päivässä postaamiselle.
Uskon että bloggaamiseni viimeaikaisella muuttumisella hiukan enemmän työksi ja hieman vähemmän harrastukseksi – enimmäkseen muiden silmissä, saattaa olla tekemistä asian kanssa. Niin tai näin, pystyn keskittymään lopun illan kaikkeen muuhun.
Ympäröivä luonto hiljentää, rauhoittaa ja tuo energiaa.
Ihastelen vanhaa tehdasta ja sitä ympäröiviä, koristeellisia puurakennuksia sekä kutsuvia, aurinkoisia kuisteja.
Saunomme, taaperokin napottaa sitkeästi alemmalla lauteella, vaikka saunan mittari näyttää sataa astetta.
Vähän ajan päästä tämä kuitenkin kipuaa alas ja siirtyy suihkuhuoneen puolelle leikkimään omaan ammeeseensa.
Joen vesi on kirkasta, mutta kylmää – niin viileää ainakin, että lasta alkaa melkein itkettää vedessä.
Itse uin jokusen vedon, pisimmillään kauhon uimarannan puolelta laiturille ja sujahdan sitten takaisin saunarakennuksen suojiin.
Syön jäätelöä ja mussutan irtokarkkejani. Koetan kerätä henkistä ja fyysistä energiaa tulevien päivien reissurupeamaa varten…
Eilen hyppäsimme taas autoon ja suuntasimme kohti Turun saaristoa. Ohjelmassa on nelipäiväinen partioleiri, joka päättää samalla tarkoituksella pitämäni ”partiokesäloman”.
Leirin jälkeen suuntaamme vielä Salpausselän toiselle puolelle kesäjuhliin kahdeksi päiväksi. Juhlista palattuamme päätämme kierroksen kaksipäiväiseen mökkeilyyn Pyhtäällä.
Kuten eilisestä postauksesta kävi ilmi, setvimistä riittää sekä eläinten hoitokuvioiden että pakkaamisten, purkamisten ja pyykinpesujen suhteen. Myös perheemme autokuski on aika kovilla.
Istumalihaksia kysytään itse kultakin, mutta toisaalta tämän reissusuman jälkeen tarkoitus olisi viettää jäljellä oleva kesä visusti pääkaupunkiseudulla.
Jos WordPressin ajastin toimii, postauksia pitäisi tipahdella reissun päältä lähes päivittäin tai joka päivä. Jos nettiyhteys suo, reaaliaikaisia kuulumisia löytyy myös blogin Facebook-sivulta sekä juuri pystyttämästäni Instagramista.
Apua, olisikohan niitä lintuja saanut ruokkia, varsinkin kun yksi seurueen jäsenistä ei ollut ihan niiden ylin ystävä?
Vissiin olisi pitänyt katsoa peiliin ennen junamatkaa kotiin. Mustikkapiirakkaa oli nimittäin suupielissä.
Olisikohan minun pitänyt hypätä nopeammin ylös bussin penkistä eikä olla puolinukuksissa, etten olisi saanut sen vanhemman rouvan vihoja niskaani?
Joten kiitos kaikille seurasta – ja anteeksi.
Viikonloppuna Kuutti sai ensimmäistä kertaa kaverinsa yökyläilemään. Kaksivuotiaan kaverin leikeissä oli jo selvästi enemmän järkeä kuin hieman yli vuoden ikäisellä ja isomman touhuja olikin ilmeisen mielenkiintoista seurata.
Asuntomme viikkosiivous oli jäänyt vaiheeseen suunnatessamme Helsinkiin kyläilemään. Muut huoneet oli siivottu, mutta kaikki imuroimista vaativat tekstiilit oli kasattu lastenhuoneeseen. Ja lapsikin sen tiesi, ettei tuollaisen tyynyröykkiön sekaan mahtuisi nukkumaan… Miehellä oli siis ohjelmassa imurointia minun vahtiessa lapsia.
Iltapalan, -pesujen ja -sadun jälkeen kömmimme poikien kanssa unille. Kuutti nukahti nopeasti viereeni ja lainalapsikin nukahti hetken pyöriskeltyään omalle nukkumapaikalleen. Kaksi pientä, epätahtiin tuhisevaa pikkuista olivat aika hellyyttävä näky.
Aamutoimien ja -puuron jälkeen suuntasimme pihalle keinumaan ja leikkimään hiekkalaatikolle. Kävimme myös testaamassa Kuutin tulevan päiväkodin pihan leikkimahdollisuuksia. Kun aurinko alkoi kuumottaa omaakin ihoani ikävästi, päätin evakuoida lapset sisälle varjoon, juomaan ja lounaalle.
Kävimme eilen kyläilemässä Roihuvuoressa. Mukana oli lapsemme lisäksi yksi yli-innokas mäyräkoira joka muun muassa loikki jatkuvasti emäntämme syliin ja ulkoilutti lasta hieman turhan vauhdikkaasti.
Söimme herkullisen ja kesäisen kolmen ruokalajin aterian. Ennen jälkiruokaa tosin kävimme kävelyllä, mikä oli vain hyvä; Mahtuihan mainiota kirsikkapiirakkaa ja jäätelöä mahaan enemmän, kun salaatti ja keitto olivat ehtineet laskeutua.
Kävimme tutustumassa ihan kyläpaikkamme naapurissa sijaitsevaan japanilaiseen puutarhaan. Jouduimme salakuljettamaan koiran puutarhaan vaunujen alakorissa sillä koirilta oli pääsy kielletty puistoon. Rike ei kuitenkaan ollut mielestäni merkittävä; En usko vaunun kyydissä mököttävän koiran kykenevän kaivelemaan tai katkomaan kasveja saati kakkaamaan polunvierustoille.
Paikka oli pieni, mutta tunnelmallinen. Haluaisin käydä siellä joskus vähemmän eläväisessä seurassa. Ehtisin ehkä perehtyä kasveihin ja miljööseen paremmin, kun taaperon askeleita ja kiipeilemisiä ei tarvitsisi vahtia. (Tai käskeä koiraa pysymään korissa – myös rattaiden pysähtyessä.)
Löysin muutamia kutsuvia kuoppia silokallioista. Täydellisiä paikkoja kirjan lukemiselle rauhassa, vaahteroiden ja havukasvien sekä isojen kotkansiipien katveessa. Käpertyneenä viileän ja sileän kallion koloseen.
Lapsi viihdytti itseään kiipeilemällä huonekaluille, selailemalla lehtiä ja kirjoja, jahtaamalla koiraa ja syömällä. Sekä syömällä vähän lisää. En muistanut lähtötohinassa ottaa mukaan mitään leluja, mutta seuraavalla kerralla kun lähdemme jonnekin kylään, täytyy koettaa muistaa napata muutama kirja ja pieniä leluja laukkuun.
Hyvää oli, seura ja ruoka.
Silmiä särkee, itkettää ja väsyttää, mutta täytyy kirjata kuluvan viikon tapahtumia ylös ennen kuin ne katovat hapertuneesta päästäni täysin. Paljon on tullut tehtyä ja vaikka kaikki onkin ollut voittopuolisesti mukavaa, täytynee pyhittää yksi päivä ihan vaan olemiselle sillä paikasta toiseen säntäily alkaa hiljalleen viedä veronsa.
Maanantaina kävimme ostamassa ison laatikon mansikoita ja jatkoin pyykkisavotan selvittelyä. Ystävämme tuli istumaan iltaa feta-pinaattipiirakan sekä mansikoiden ja jäätelön voimin. Pakastusprosessoin loppuja mansikoita yömyöhään asti (kuten Facebookin puolella seurailevat tiesivätkin).
Tiistaina hyppäsin junaan ja tapasin erään blogin lukijan mielenkiintoisen yhteistyökuvion tiimoilta. Hermostunut lapsi häiritsi keskustelua jonkin verran, mutta tämä nukahtikin rattaisiin heti kun suuntasimme paikalle saapuneen ystäväni S:n kanssa kohti Kallion puistokirppistä. Ja mikä kirpputori siellä meitä odottikaan.
Keskiviikkona pyöräilin crossingtunnille, päkiät valmiiksi hellinä edellisen päivän kävelylenkeistä. Kuutti oli selvästi ehtinyt jo tutustua lapsiparkin keskiviikkoaamujen vakiohoitajaan, sillä tällä kertaa hoitaja oli vaihtunut ja sekös vasta harmitti. Kunnialla selvittiin kuitenkin ja pikasuihkun sekä -saunan jälkeen poljin kiireellä Keravan asemalle.
Kotimatkalla haukkasimme vähän lounasta Tikkurilassa. Junassa poika päätti että kantoliinassa oleskelu saisi riittää ja äitiin piti muutenkin ottaa vähän hajurakoa. Taapero otti ja ylitti junan käytävän, kiipesi viereisen penkkivälin kauimmaiselle penkille ja istui siellä perin tyytyväisenä maisemia katsellen lopun junamatkan. Ei valittamista!
Illalla kävimme vielä vanhempieni luona saunomassa ja syömässä mokkapaloja. Sain myös värjättyä erehdyttävästi pälvikaljua muistuttavan juurikasvuni piiloon.
Eilen kävimme veljeni kanssa uimassa ja söimme miehen tekemiä tomaatti-basilika-vuohenjuustocalzoneja. Mmmhh. Mm.
Ja viimeöisen neljän heräämisen väsyttämä mieskin saa nukkua rauhassa. Mikähän siinä muuten on että kun pyydän miestä noin kerran kahdessa kuukaudessa hoitamaan mahdolliset yöheräämiset ja aamun aikaisimmat tunnit, jotta saisin nukkua kerrankin kahdeksaan, lapsi heräilee aivan satavarmasti yön aikana tavallista useammin?
Varsinkin vanhan blogin puolella kävimme (oman ja muiden blogien) kommenteissa pitkiäkin keskusteluja lasten nukuttamisesta, nukkumisesta ja (yö)heräilyistä. Koetimme antaa puolin ja toisin vertaistukea muille yöunien tai oikeammin niiden puutteen kanssa kamppaileville. Viime aikoina uniasioista on tullut mainittua lähinnä sivulauseissa tai rivien väleissä ja sainkin vakiokommentoijalta kysymyksen, joka kuului tiivistettynä ”Millainen teidän unitilanteenne on tällä hetkellä?”
Kuten 
Lähdimme matkaan torstaiaamuna, ajoimme yhdellä pysähdyksellä Kuopioon asti, kävimme pikkuserkkuni luona syömässä jäätelöä ja hurautimme sitten isovanhemmilleni Riistavedelle.
Torstai-iltana mies otti pojan nukuttamisen hoitaakseen ja meikäpojat serkukset suuntasivat kalastamaan. Uistelimme pitkän sovin ja katselimme iltamaisemia. Saimme niskaamme muutamia sadekuuroja, mutta ne olivat sikäli ponnettomia, etteivät vaatteeni olleet edes kunnolla kosteat, kun rantauduimme lopulta.
Perjantaina kävimme pelaamassa jalkapalloa läheisellä kentällä. Lapsi pelasi tovin omalla pallollaan sivummalla, mutta kyllästyi sittemmin. Jouduimme vuorotellen hakemaan kentän toiselle laidalle vaeltaneen lapsen lähemmäs vähän väliä. Lopulta lapsi oli niin uuvuksissa kaikesta juoksemisesta että hän vain makasi kentällä.
Lauantaiaamuna siistimme mökin, pakkasimme tavarat ja puimme päälle 
Pitihän siellä pysähtyä, nimittäin Vesannon 
Koulu on laitettu kauniiseen kuntoon sekä sisältä että ulkoa. Vanhan koulun tunnelmaa on säilytetty säästämällä esineistössä vihjeitä talon aikaisemmasta käyttötarkoituksesta; Sisäseiniä koristavat vanhat opetusvälineet: pesäpalloräpylät, kirjat, koulutaulut, monot ja näytelmissä käytetyt pahvikruunut. Taidenäyttelykin oli saatu pystyyn!
Useimmissa perheissä sisaruskatras hajaantuu ennemmin tai myöhemmin: Lähdetään muille paikkakunnille opiskelemaan, muutetaan muualle töihin tai puolison perässä. Saatetaan asettua asumaan jopa toiseen maahan. Sisaruksistamme kolme asuu vielä vanhempiensa kanssa ja neljäskin asuu pääkaupunkiseudulla. Meillä ja lapsellamme on siis mahdollisuus tavata enojaan ja tätiään viikoittain, joskus monenakin päivänä viikossa ja kauempana asuvaa setäänsäkin ainakin kuukausittain.
Sisarusten avulla on vuoroteltu lapsen kanssa läträämisessä uimarannalla, ruokailuissa kyläpaikoissa, mökeillä ja risteilyillä sekä reissattu yhdessä lähempänä ja kauempana. Myös arjen pieniä kriisejä on ratkaistu sisarusavulla: Olen esimerkiksi kerran soittanut veljelleni hiusvärikatastrofin vuoksi ja hän tuli pitämään lapselle seuraa ennen koulunsa alkamista, jotta sain korjattua tilanteen.