Päiväkodin aloitus on alkanut paremmin kuin osasin toivoa. Aamuisin on tirautettu pienet itkut lähes päivittäin, mutta vanhemman lähdön aiheuttaman alkujärkytyksen jälkeen ruokailut, ulkoilut, leikit ja päiväunet ovat sujuneet ongelmitta.

Päiväunia kammosin ennalta eniten; Vahvimmat – ja ainoat, päiväkotiharjoittelutraumat sainkin ensimmäistä päiväuniyritystä säestäneestä riivatusta kirkumisesta. Kuutti kiipeää päiväuniaikaan tyytyväisenä omaan sänkyynsä, ottaa pupun kainaloon ja nukahtaa pyörittyään sängyssä aikansa. Viidentenä kunnon hoitopäivänä päiväunet olivat hoituneet jopa ilman tuttia ja unipupua, jotka hyvät vanhemmat™ olivat unohtaneet pakata päiväkotireppuun.

Päiväkodin aloitus pyörii lapsella selvästi mielessä sekä hereillä että unissa. Öisin on heräilty taas aiempaa useammin ja monesti on vaikuttanut siltä, että lapsi kaipaa rauhoittelua ja jopa kevyttä herättelyä, hätäännyttyään ilmeisesti kurjien unien vuoksi. Jos olen ollut väsynyt jo kaiken uuden omaksumisen ja lapsen pärjäämisestä stressaamisen vuoksi, eivät rikkonaiset yöunet ole ainakaan auttaneet asiaa.

Yöllisten karjumisien lisäksi huutoa on riittänyt myös iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin. Olen koettanut antaa lapselle enemmän huomiota ilta-aikaan, koska olen hänen kanssaan nyt vähemmän kuin aiemmin, mutta tuntuu siltä ettei mikään huomion määrä riittäisi. Aiemmin lapsi malttoi puuhata usein yksin edes sen hetken että kävin vessassa, levitin pyykit tai lämmitin ruoan, mutta nyt tuntuu, että jalassani roikkuu koko ajan surkea ja seurankipeä lapsi.

Että jos kodissamme vallitsee kaaos ja koulutyöt palautuvat säännönmukaisesti viime tipassa tai myöhässä, selittäkää tuolle lapselle etten voi olla tämän käytettävissä joka ikistä läsnäolopakollisen opiskeluajan ulkopuoleista vuorokauden sekuntia. Laitan toivoni siihen että tämä on vain ohimenevä vaihe ja jossain kohtaa lapsi unohtaa ripustautua minuun ja palaa taas hieman itsenäisemmäksi toimijaksi. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Lapsemme on melko perisuomalaisiin sukujuuriinsa nähden yllättävän eteläeurooppalaisella temperamentilla varustettu, ainakin mitä tulee harmituksen ilmauksiin. Filmaamista, karjuntakohtauksia ja teatraalista huitomista sekä heittäytymisiä riittää. Irrationaalisia raivokohtauksia on saatu tuta ennen päiväkodin aloittamistakin. Lankapuhelimen kännykän kuulokeporttiin sopimaton latauspiuha, väärässä paikassa olevat tavarat, liian hitaasti ruokaa lämmittävä mikro ja koira joka ei suostu popsimaan pehmoappelsiinia saattavat saattaa tyypin höyrystymispisteeseen kolmessa sekunnissa.

Usein koetan rauhoittaa raivokohtausta juttelemalla, siirtämällä lapsen huomiota toisaalle ja kiukun yltyessä myös ottamalla syliin. Sylissäpidon käyttämisen houkuttelevuutta rauhoittelukeinona vähentää raivokohtauksen potentiaalinen ilmeneminen äidin pahoinpitelemisenä (kts. Aikuistensuojeluviranomainen hakusessa).

Kävimme katsomassa ja ruokkimassa lintuja. Kun kulho oli tyhjennetty siemenistä, alkoi välipala-aika lähestyä ja sanoin lapselle, että mennäänpä sisään syömään. Taaperon mielestä ulkona olisi pitänyt olla pidempään ja sain perässäni vastenhakoisesti raahautuvalta lapselta osakseni synkkiä mulkauksia, karjuntaa ja nyrkin heristelyä.

Koetin ensin jutella mukavia, motivoida banaanilla, leivällä, koiran näkemisellä ja vaikka millä, mutta totesin sitten että ehkä tyypin täytyy antaa purkaa kiukkuaan. Kaivoin lintujen ruokintaa varten mukaan otetun, mutta käyttämättä jääneen kameran esiin ja tässäpä olisi todistusaineistoa minuutin kiukkuhepulista.

Matkalla jo kerran rauhoittunut ja kohtaloonsa tyytynyt lapsi keräsi vielä kerran kiukkunsa ja karjaisi niin että alimman kerroksen mummojen asunnoissa kappaverhot alkoivat lepattaa ja joulukaktukset putosivat kukkahyllyiltään. Että tervetuloa vaan meidän uuteen arkeen!

P.S. Ihan hyvin menee, mutta sopeutumisvaihe on selvästi rankka meille molemmille herkille sieluille, miehelle ei niinkään.

Minulla on pieni päiväkotiahdistus päällä. Mies vei lapsen aamulla päiväkodille ja minä haen tämän kotiin. Ehkä näin oli hyvä, kun otetaan huomioon, että kulutin eilisillasta osan parkumalla surkeaa oloani. Koetan naputella illaksi tuntemuksia aiheesta kirjalliseen muotoon. Yritän hengittää syvään ja hälventää stressiä kuluttamalla koneaikaani shoppailuun. Parempi sekin kuin syödä suruunsa…

Tajusin, etten ole tainnut pahemmin ikinä blogissa erikseen mainita Elloksen Vertbaudet-merkkiä, joka on ollut positiivinen löytö. Valikoimaan kuuluu kohtuullisen hintaisia tai edullisia perusvaatteita, muun muassa sitä hankalasti löydettävää mustaakin on monessa vaatteessa saatavilla.

Yksiväristen ja raidallisten vaatteiden rinnalta löytyy jotain kivoja printtejä. Varsinkin settien puolelta löytyy välillä onnistuneita kokonaisuuksia, joita olisi hauska hankkia vaikkapa lahjaksi. Jos etsii isompaa määrää käyttövaatteita jossain tietyssä koossa, useamman vaatteen setit ovat taloudellisestikin järkevä vaihtoehto: Esimerkiksi neljän peruspuseron seteissä yhden paidan hinta voi olla nelisen euroa!

Parasta tässä on se, että Elloksen alennuskoodit ovat käytettävissä Vertbaudetin vaatteisiin, toisin kuin moniin muihin Elloksella myynnissä oleviin merkkituotteisiin. Ja alennushaukka kiittää, hih. (Taisinpa hyödyntää juuri -40% kalleimmasta tuotteesta ja ilmaiset postikulut-tarjouksen.)

Edulliset löydöt, edes vähän parempi mieli!

P.S. Hienoa kollaasia tehdessäni en tajunnut, että tuon yhden paidan tekstit näyttävät vähän hullunkurisilta, kun olen käännellyt paidan kuvaa…

Asunnossamme on ollut aamupäivän ohjelmanumerona taas suuri tekstiilishow.

Kaikki alkoi siitä, että huomasin koon 80 vaatteiden käyvän pikkuhiljaa vääjäämättä pieniksi pojalle. Vaate toisensa jälkeen kävi niukaksi hihoista, pituudesta tai lahkeista sekä vaipan kohdalta.

Kaivoin siis koon 86 vaatteet esiin ja kuten aikaisemmasta postauksestani ehkä muistatte, niitä riittää.

(Tuolloinhan kuvasin koko keon läpi – sekä ylä– että alaosat)

Järjestelin samalla koon 92 vaatteet siistimmin lastenhuoneen kaapin yläkoreihin ja raahasin koon 98/104 vaatteet kellarista odottamaan kaikista ylimpiin koreihin.

Siellä ne saavatkin nyt pölyttyä muutaman vuoden…

Tällä toimenpiteellä pyrin lähinnä siihen että muistaisin, ettei kahta seuraavaakaan vaatekokoa varten tarvitsisi enää tehdä suuremmin hankintoja.

Alennusmyyntien ja kirpputorien ahkera kiertäminen on selvästi tehnyt tehtävänsä. Enin osa vaatteista onkin joko saatu tai hankittu käytettyinä. Uusista vaatteista valtaosa on ostettu reilusti alennettuun hintaan.

Rahaa ei siis ole palanut ihan hurjasti, lähinnä etsimiseen on mennyt aikaa. Mutta mieluisaa tekemistähän vaatteiden metsästäminen edullisemmalla hinnalla minulle on.

Löytyykö linjoilta muita vaatehamstereita, joiden täytyy muistuttaa itselleen, ettei tavaraa tarvitsisi ostaa enää edes varmuuden vuoksi? (Kun varmuusvarastojakin on jo.)

Kuvissa on siis koon 92 ja 98/104 paita- ja housupinoja sekä neljä koria, joissa niitä säilytetään lastenhuoneen säilytysnurkassa. Meinasin ensin kirjottaa, että neljä laatikollistahan niitä vaan oli, mutta totesin että olisi oikeasti huolestuttavaa, jos neljä koriakaan ei riittäisi niille…

Kävimme keskiviikkona juttelemassa päiväkodin johtajan kanssa päivähoidon käytännön asioista. Meiltä kyseltiin muun muassa hoitoaikoja, varahakijoiden nimiä ja yhteystietoja ja lupaa kuvata lasta päiväkodissa (esitteitä tai ryhmän omaa käyttöä varten). Kertasimme pääpiirteissään myös, millaisia velvoitteita laki asettaa päivähoidolle.

Kuutti on ilmoitettu päivähoitoon kokopäiväisenä, mutta pyrimme siihen, ettei tämän päiväkotipäivistä tulisi täyden työpäivän pituisia ainakaan näin alussa. Miehen joustava työaika ja kotitoimistossa työskenteleminen sekä vaihtelevat opiskeluaikatauluni mahdollistanevat joko lapsen viemisen myöhemmin hoitoon tai sieltä pois hakemisen aiemmin- jopa kokonaiset vapaapäivät silloin tällöin.

Päiväkotiin totuttelu ja uuden arjen harjoittelukin pitäisi aloittaa; Sovimme käyvämme ensi viikolla tutustumassa hoitajiin ja kavereihin päiväkodin pihalla muiden ulkoillessa ja kahden viimeisen viikon aikana uskaltautuvamme sisätouhuihinkin. Pikkuhiljaa osallistumme ruokailuihin ja päiväuniin ja viimeisen viikon aikana totutellaan olemaan ryhmässä myös ilman vanhempaa.

Kuutin päiväkodin ryhmien nimien selvittyä ne tuntuivat minusta hauskalta sattumalta. Lindgrenin eräästä sadusta löytyvän nimen haltiana lapsi sopinee hyvin päiväkotiin, josta löytyvät muun muassa Kissankulma, Vaahteramäki, Melukylä ja Huvikumpu.

Pienimpien ryhmässä on tällä hetkellä kymmenen lasta sekä kolme hoitajaa – paikkoja on kaiken kaikkiaankin vain kaksitoista. Elokuussa lapsia on paikalla jopa vähemmän kuin kymmenen, joten tutustumisjaksomme tulee olemaan melko rauhallinen. Kaikki lapset ovat alle kolmevuotiaita, joten voisi toivoa, etteivät leikit ja kohtaamiset yltyisi kovin rajuiksi. Isompien lasten jalkoihinkaan ei jää samalla lailla, kun nämä touhuavat eri ryhmissä ja erillisellä piha-alueellaan.

Kävimme kurkistamassa ryhmätilan palveluskeskustelun yhteydessä ja tapasimme myös ryhmässä työskentelevät aikuiset. Huomasin ryhmässä ainakin kaksi harrastuksien ja kerhojen kautta ennestään tuttua lasta. Pojalle oli jo oma nimikoitu lokeropaikkansakin valmiina.

Tänään kävimme leikkimässä tovin pihalla. Pienen ujostelun jälkeen kärryjen työntäminen, hiekkaleikit ja keinuminen alkoivat kiinnostaa. Hetken päästä pieneen liukumäkeen kiivettiin ja sieltä laskettiin alas niin että hiekka vain ropisi joka suuntaan. Muiden aikuisten kuin minun ottaessa kontaktia ujous otti vielä vallan eikä heille vastattu mitään.

Leikkiessä selvisi jo päiväkotielämän realiteettejakin. Muutamat isommat tytöt ilmoittivat Kuutille tomerina, ettei tämä pääsisi laivan kyytiin koska ”poikia ei oteta mukaan”. Hienoa, tästä se lasten keskinäinen ”sukupuolikasvatus” eli aikuisilta opittujen urponormien siirtäminen seuraavalle sukupolvelle sitten alkaa. Lisää vapaavalintainen ruma sana tähän.

Nyt on aloituskeskusteluaika sovittu myös omahoitajan kanssa ja kaikki lappuset täytetty sekä kysymyksiä pohdittu etukäteen miehen kanssa. Yleisesti ottaen suhtautuminen päivähoidon alkuun on melko levollinen ja positiivinen, vaikka tuntuukin hiukan kurjalta, että oma lapsi on jo alle kuukauden päästä yksi monista, jotka joutuvat odottamaan milloin joku ehtii nostaa pois keinusta, kuunnella asioita, keskustella niitä näitä, lukea tai puuttua riitatilanteisiin.

P.S. Lievitin päiväkodin aloituskuohuntaani hieman tilaamalla kerhotossut ja -repun Tohvelisankarilta. Niiden pitäisi saapua joskus ensi viikon puolella.