”Äiti, voinko leikkiä tällä?”
”Mmm, millä?”
”No tällä laitteella.”
”Millä laitteella?”
”Se oli sängyn alla.”
. . .
(Ai meillä on tuollainenkin.)
”Ei, et voi leikkiä sillä. Se voi mennä rikki. Viepä se pois.”
”Yääh, millään ei saa leikkiä.”
Rankkaa.
Naureskelin itsekseni, kun mietin, millaiseksi puolisoni naama venähtäisi, jos hän huomaisi sänkyyn sujahtaessaan satiinilakanoista kurkistavan viriilin miehen nahkahousuissaan tai nappaavansa suihkun jälkeen käteensä pyykeen, jota koristavat komeat uroot. Tosin jos minulta kysytään, haluaisin pyykeeseeni kokovartalokuvan pyyhkeen täydeltä mitalta!
Jos ette muualta mediasta, kuvista ja hienosta alustuksestani sitä keksineet, Finlaysonin Tom of Finland-mallisto on täällä! Nyt on kyllä joululahjojen keksiminen tehty helpoksi: Ekointoilija-kaverille kangaskassi, treenaajasisarukselle hikipyyhe ja appiukolle tyynyliina.
Enkä muuten keksi mitään syytä sille, miksi tämän viikonlopun jutut ovat olleet vähän levottomia – palataan sille siveelliselle asialinjalle ihan pikapuoliin?
Mitäs sanotte, osaisitteko itse nukkua tiukkapöksyisillä komistuksilla koristelluissa lakanoissa?
Lupasin taannoin ehkäisyasioita ruodittuani palata kertomaan kokemuksia hormonikierukan kanssa elämisestä. Kun raporttia ehdittiin peräti kaipaamaan, päätin ryhdistäytyä ja rykäistä sen kasaan.
Kierukka on siis ollut nyt käytössä noin puolisen vuotta.
Alussa niukkaa tiputteluvuotoa oli muutaman viikon. Sen jälkeen minulla on ollut yhdet niin ikään lyhyet ja niukat kuukautiset. (En tiedä, kuinka paljon vaikutusta edelleen jatkuvalla imetyksellä on kuukautisiin.)
Ihoni on ollut vähän huonossa kunnossa. Kun puoleentoista vuoteen mahtuivat yhdistelmäehkäisypillerit, raskaus, minipillerit, imetys ja vielä hormonikierukka siihen päälle, ei liene ihme jos ihoon(kin) vaikuttavat hormonit ovat kohtuullisen sekaisin. Apteekista hankitut, kunnolliset pesu- ja kuorinta-aineet ovat rauhoittaneet ihon tilanteen aika hyvin. Kasvoissa ja hiusrajassa on nyt siellä täällä finnejä, selässä ja dekolteella yksittäisiä isoja patteja. Isot finninkuvatukset palasivat kuvioihin muuten jo raskausaikana. (Viimeksi niitä oli teini-iässä.)
Myös hiukset rasvottuvat hieman aiempaa nopeammin. Entisen kerran viikossa-pesuvälin sijaan tukka täytyy pestä kahdesti viikossa. Mikä huutava vääryys! Sen sijaan en koe kierukalla olleen mitään vaikutusta painonhallintaan, libidoon tai päänsärkytaipumukseeni.
Mielialanvaihteluita on ollut vähemmän kuin e-pillereiden aikana. Välillä on päiviä joina ärsyttää tavallisesta poikkeavasti ja vatsan sekä selän aluetta juilii ikään kuin kuukautiset olisivat alkamassa. Mutta sitten olotilat häviävät yhtä pian kuin ovat tulleetkin. Epäselväksi on jäänyt, johtuvatko keskivartalon jyränallejäämistuntemukset hormoneista vaiko urheillessa aktivoituneista mysteerilihaksista. (Jotka tunnistaa siitä että niitä ei näe, mutta ajoittain ne tuntee.)
Kierukka on ollut muutoin mitä helpoin ja mukavin ehkäisyn muoto, mutta noin neljän ensimmäisen kuukauden aikana esiintyi ajoittaisia, epämiellyttäviä muttei sietämättömiä tärinäkipuja; Jos alavatsan alue taittui tai tärisi liikkuessa, kipu ilmaantui usein. Kierukan sijainnin osalta kaikki oli kunnossa, mikä varmistettiin ultralla ja kivutkin katosivat vähitellen itsestään.
Jos jostain on valitettavaa niin siitä, miten hankalaa oli saada aikaa lääkärille saati sitten ultraan. Oireita vähäteltiin ja annettiin ymmärtää, ettei kuukautiskipujen takia kannattaisi juosta lääkärissä. Hienoa että joku muu tietää, mitkä tuntemukseni ovat kuukautiskipuja ja mitkä tavallisesta poikkeavia kipuja. Mielestäni on arveluttavaa, että kierukka kyllä asennetaan julkisella puolella oikein mielellään, mutta mahdollista jälkihoitoa tai -tutkimuksia ei haluttaisi tehdä, vaikka kierukasta voi todistettavasti seurata vakaviakin haittoja.
(Tosin juttu koskaa sitä, miten jenkkilässä on haastettu lääkefirma oikeuteen, mutta siitä saa kuvan ikävistä sivuvaikutuksista, joita kierukalla voi olla.)
Minulla on siinä määrin iso takalisto että niin sanotun perstuntumankin sopisi olla hyvin kehittynyt.
Kun osallistuin taannoin, viime vuoden puolella, Lilyssä hemmotteluhetki-kilpailuun,
sanoin miehelle, että ajattelin voittaa meille kylpyläreissun. Mies sanoi, että älähän lei-u, kun todennäköisyys on aika pieni. Totesin siihen, että varaapa päivä kalenterista, kyllä se sieltä tulee.
Ja tulihan se. Eikä ole ensimmäinen kerta kun jotain vastaavaa tapahtui.
Vedonvälitysfirmojen rekrytointipuheluita odottelen.
Ensimmäinen yön yli kestävä vanhempien karkumatka suuntautuu Kirkkonummelle Långvikin kylpylään.
Kestoa reissulle tulee noin vuorokausi.
M jää tuttuakin tutumpien isovanhempien hoiviin ja pääsee käymään näiden kanssa myös vauvauinnissa.
Uskon että kaikki sujuu oikein mainiosti: Ovathan vanhempani konkareita sekä lastenhoidossa,
kasvatuksessa että vauvauintihommissa. (Silti jännittää vähän.)
Olen innokas suunnittelemaan reissuja etukäteen ja siksi olikin hauskaa selailla paikallista ravintolatarjontaa ja ennen kaikkea käydä virtuaalikierroksella kylpylässä, kurkata tulevaan huoneeseen, allasosastolle ja ravintolaan. (Olin yllättynyt, että kierroksen käyttö oli yllättävän sujuvaa. Usein virtuaalikierrokset tökkivät eikä niitä pysty ohjaamaan mitenkään järkevästi.)
Pakettiin kuuluu yhden yön majoitus sviitissä sekä vapaa pääsy kylpylään (ja kuntosalillekin pääsisi, mutta se mahdollisuus taitaa lepolomalla jäädä käyttämättä). Lahjakorttiin sisältyy buffet-aamiainen, jonka lisäksi koukkaamme menomatkalta varmaankin jotain syötävää lounaaksi huoneeseen ja illalla ruokapuolesta vastaa joko hotellin oma ravintola, hyviä arvosteluja saanut, paikallinen Bistro O mat tai jokin muu ravintola, jonka keksimme vielä ennen lähtöä.
En tiedä, kuinka pian päätös pitäisi tehdä: Kuinka kuhiseva ravintolassa aterioimiskulttuuri Kirkkonummella on? Onko kaupungin keskustan jokainen pöytäpaikka varattu tavallisena lauantai-iltana?
Osaisiko muuten teistä joku kertoa?
Kylpylä kuulostaa ihan riittävästi varustellulta, kun reissussa on kaksi aikuista.
Mutta vähänkin isompien lasten kanssa voisi tulla nopeasti tylsää, jos nämä kaipaisivat leikkeihin sopivia altaita tai liukumäkiä. Kylpylän puolella on suomalaisen saunan lisäksi infrapuna- ja höyrysauna,
kuntouima-allas, porealtaat, kylmäallas sekä kylmä ja kuuma kahluuallas.
Huone kuulostaa melko hulppealta.
Kauheasti ei tarvitse tilasta tinkiä, sillä sviitin pinta-ala on 52 neliötä; Omasta kodistamme neliöitä löytyy 58.
Huoneesta löytyy myös sen kokoinen sauna, että molemmille riittää oma laude. Ja jos kylpylässä lilluminen ei riitä, huoneessa on oma poreamme!
Sängyn pohjalla tulee oletettavasti vietettyä suurin osa ajasta.
Yhdelle ystävälleni sanoinkin, että meidän vuorokauden mittainen reissumme jakautuu oletettavasti niin, että
matkaamme yhteensä kaksi tuntia, nukumme yöunet ja päiväunet mukaan lukien 14 tuntia,
syömme illallista ja aamiaista 3-4 tuntia sekä kylvemme kylpylän tai oman ”saunaosaston” puolella kolmisen tuntia. Ja lopun ylijäävän ajan voi kukin täyttää mielessään itse.
Väsyneet vanhemmat kun tuskin roikkuvat juomassa drinkkejä yömyöhään…
Voisiko nämä tulevat päivät jotenkin pikakelata?
Saisi olla jo lauantai!
(Kuvat: Långvik)
Tämä on nyt sitten ilmeisesti positiivisten juttujen viikonloppu. Johtuisikohan koko perheen läpi käyneestä vatsataudista, joka on lukinnut kaksi kipeää, väsynyttä, kuumeista ja kärttyistä aikuista ja yhden taudin surkeuttaman vauvan neljän seinän sisään useammaksi päiväksi? Pää toimii, kroppa ei. Seurauksista saatte kärsiä te, jotka jaksatte lukea nitinöitäni.
Tänä viikonloppuna ilmeisesti rönsyillään ja Rönsyillään. Perjantaina aloitin oman henkilökohtaisen moraaliristiretkeni Lähiömutsin tekstistä inspiroituneena ja sain vuodatuksen julkaisukuntoon lauantaina.
Ja lauantai-iltana löysin Joanna Palménin palstalta jutun ”Naiset ja lapset suojaan”. Sekä itse juttu että sen kommentit nostivat pintaan ajatuksia omista kokemuksistani. Osa jutun kommenteista antoi ymmärtää, että onneksi ei meillä Suomessa. Kyllä muuten ihan täälläkin. Olkaapa hyvät:
Olin kuudennella luokalla ja rintani olivat ottaneet kasvupyrähdyksen ja saavuttaneet muutamassa kuukaudessa D-kupin mitat. Oman luokkamme pojat ja muutenkin oman ikäiseni olivat joko liian lapsellisia, ujoja tai sivistyneitä (viimeistä kyllä epäilen) kiinnittääkseni rintoihini huomiota näkyvästi saati kommentoidakseen niitä. Mutta ne (ihan liian) aikuiset miehet!
Olimme vanhempieni kanssa laivalla ja niin sanotussa lapsiperhekattauksessa noin nelikymppinen mies, silloin oman isäni ikäinen, alkoi alkuruokapöydän jonossa tuijottaa rintamustani täysin pidäkkeettömästi. Vaikka ruumiinrakenteeni ja pituuteni saattoi tuoda ulkonäkööni muutaman lisävuoden, näytin silti maksimissaan 15-vuotiaalta. Käänsin hetkeksi katseeni pois ja huomasin pian, ettei kyseessä ollut katseen harhaileminen tarkoituksetta jonnekin. Mies jatkoi tuijotustaan, vaikka otin häneen jossain vaiheessa tiukan katsekontaktin. En osannut sanoa mitään, mutta muistan, miten likainen olo tuosta tilanteesta jäi.
Ensimmäiset vuodet ”naisen mallisena” olivat muutenkin tuskaa. Perään huutelemista terassilta, vartalon kommentointia juna-asemalla ja ahdistavia pyyntöjä kymmeniä vuosia vanhemmilta miehiltä: ”Tules tyttö vähän tänne niin kokeillaan noita tisuleita.” Huomaan ajatelleeni vanhempana, että pukeuduinko jotenkin provosoivasti ja todennut, että päinvastoin. Ja tullut vihaiseksi heti ajateltuani niin. Ei ala- tai yläasteikäistä kuulu ahdistella tai tehdä tälle seksuaalisia ehdotuksia, vaikka tämä tulisi alasti kauppaan.
Aikuisena tuijottamista ja vartalon kommentoimista on ollut vähemmän enkä usko sen johtueen vain viidestä lisäkilosta. Joko minusta on tullut pelottavamman näköinen tai kiinnitän vähemmän huomiota katseisiin. Tai sekä että. Kenties ikätovereilta saatuun huomioon kiinnittää ohimennen positiivista, ei ahdistunutta, huomiota.
Mutta sitten on niitä kiintiöurpoja, joilta puuttuu aivoista se palanen, joka ehdottaa toisen ihmisen kunnioittamiseen tähtääviä toimia tai toimimatta jättämisiä. Viimeisimpänä mieleen jääneenä tapauksena voisin kertoa viime syksyltä erään koulumatkani käänteistä.
Hyppäsin Keravalta hitaampaan junaan, jolla pääsisin Tikkurilaan. En jaksanut odottaa nopeampaa, koska ilmat olivat jo kylmentyneet. Istuin heti ensimmäisiin penkkeihin ovien jälkeen, koska ne olivat vapaina, selkä muuhun junavaunuun päin. Samaan vaunuosastoon nousi vain yksi nainen, joka jatkoi pidemmälle osastoon. Korsossa junaan nousi noin viisissäkymmenissä käyvä mies. En kiinnittänyt häneen sen ihmeellisempää huomiota. Pikavilkaisulla totesin iän, sukupuolen ja tämän olevan lyhythiuksinen, tavanomaista ruskettuneempi ja pukeutuneen säähän nähden melko kevyesti. Luin Metro-lehteäni rauhassa, kunnes alusta asti peremmällä istunut nainen nousi äkisti ja poistui vaunusta, ottaen minut ohittaessaan
epätavallisen tarkoituksellisen ja tiiviin katsekontaktin.
Mietin, olinko sutaissut ripsiväriä otsaani ja hinasin varmuuden vuoksi jalkojani ja takamustani vielä kauemmas käytävän puoleiselta penkinreunalta. Katsahdin hieman eteenpäin ja ajattelin, että vastapäisellä miehellä oli merkittävän iso peukalo. Palasin lehden pariin ja äkkiä tajusin, ettei kyseessä ollutkaan peukalo vaan penis. Jähmetyin hetkeksi. Mies masturboi edessäni. Olin yksin jonkun perverssin kanssa junavaunuosastossa. Suutuin. Ensimmäinen ajatus oli potkia äijän sukuelimet tunnistamattomaan kuntoon. Totesin, etten ehkä pärjäisi tälle reilussa tappelussa ja poistuin vaivihtaa koko vaunusta.
Jälkikäteen olen ajatellut, mitä se toinen nainen mahtoi ajatella. Luuliko hän minulla olevan niin kova pokka tai pitkä pinna, että olisin vain istunut paikallani huomattuani miehen puuhat? Miksei hän sanonut mitään?
Olen kiittänyt onneani myös siitä, että tämä tapaus osui kohdalleni vasta aikuisiällä eikä lapsena tai epävarmuuden, itsesyytösten ja seksuaalisen kokemattomuuden leimaamassa teini-iässä.
Kaiken kaikkiaan julkisen liikenteen kuvitellaan ilmeisesti tarkoittavan sitä, että julkisissa kulkuvälineissä liikkuvat naiset ovat julkisesti käytettävissä. Takapuoltani on kourittu useampaan otteeseen, rintojani tuijotettu ja kaksi kertaa olen törmännyt miehiin, jotka hinkuttavat vastakkaisella penkillä istuessaan jalkojaan jalkojani vasten, vaikka koetan siirtyä kauemmaksi. Liian innokkaita ja peräänantamattomia kahville tai treffeille haluavia miehiä en edes laske näiden tapausten listaan.
Ahdistavin ja pelottavin vastaan tullut tilanne sattui kuitenkin keskellä kirkasta päivää, työpäivän aikana, Vuosaaressa. Olin palaamassa työnkuvaani kuuluvilta kauppa-asioilta paikallisesta ostoskeskuksesta, kun tuntematon mies lähti seuraamaan minua. Hän koetti tarjoutua seurakseni jo ostoskeskuksen toisessa päässä ja kieltäydyin kohteliaasti. Miehen seuratessa minua koko ostoskeskuksen läpi kieltäydyin tämän ehdotuksista yhä tiukemmin. Hän seurasi minua ulos, läpi muutamien ihmisten kansoittaman aukion, lähes työpaikalleni asti.
Kun ilmoitin olevani menossa töihin ja että tämän tulisi lakata seuraamasta minua, hän tarttui kiinni lantiooni ja takamukseeni. Pudotin kauppakassin ja iskin miestä olan takaa mukanani kantamalla pitkällä, metallipiikkisellä kärjellä varustetulla, kahvallisella sateenvarjolla. Mies suuttui, nosti kätensä ja olin varma, että tämä aikoisi lyödä minua. Nostin käteni suojaksi ja väistin, mutta mies kääntyi kannoillaan ja pakeni paikalta. Loppupäivän tärisin säikähdyksestä ja jouduin selittämään työnantajalleni, miksi ostokset ovat lytyssä.
Että sellaista. Joko minulla on ollut huonoa tuuria tai ”liian avonainen paita” tai sitten meillä Suomessa on ihan yhtä lailla naisia lähenteleviä ääliöitä.
Oletko sinä kohdannut seksuaalista ahdistelua tai seksuaalisesti ahdistavaa, ehdottelua, kommentointia, läsnäoloa tai käyttäytymistä?
Ai että miten sen taannoin asennetun hormonikierukan kanssa on sujunut?
Epäsäännöllistä, niin määrältään kuin esiintymiseltään, tiputteluvuotoa kesti noin kuukauden. Onneksi kyse on ollut tiputtelusta eikä hanat auki-tyyppisestä vuodosta.
Ihoni on aina reagoinut herkästi kehossani ja päässäni tapahtuviin muutoksiin:
Stressi aiheuttaa ihottumaista, kuivaa, paksuuntunutta ihoa kasvojen alueelle sekä läntteinä pitkin kehoa. Hormonaalisista muutoksista seuraa lisääntynyttä päänahan ja ihon rasvaisuutta sekä kunnollisia jättifinnejä. Raskauden aikana ihoni oli kauheimmassa kunnossa koskaan, minipillerien aloitus sotki ihon rasvatasapainon joksikin aikaa ja sama tapahtui kierukan laiton jälkeen. Nyt ihoni tilanne vaikuttaisi olevan rauhoittumassa ja muutaman kuukauden jälkeen sen pitäisi olla sopeutunut uuteen tilanteeseen.
Kierukan metallilangat tuntee itse eli kierukan pitäisi olla paikallaan.
Langat ovat hyvin tunnettavissa myös suhteen toisen osapuolen toimesta.
Häntä ei kuulemma harmita, että langat leikataan jossain vaiheessa lyhyemmiksi…
Sitten on seikkoja, jotka voivat johtua kierukasta tai jostain muusta:
Päänsärkyjä on ollut jonkin verran enemmän, mutta en osaa sanoa,
johtuvatko ne kierukasta vai univajeesta, talvesta ja vauvan kantelemisesta.
Alavatsaa ja selkää juilii ja jomottaa ajoittain, mutten tiedä, johtuuko sekään kierukasta.
Rinnat ovat ajoittain arat ja kipeät, mutta se voi liittyä myös imetyksen aiheuttamiin muutoksiin rinnoissa.
Entäs ne hyvät puolet?
Pillerien syömistä ei tarvitse muistaa eikä niiden ehkäisytehosta stressata:
Kun yhdistelmäehkäisypillerit eivät riittäneet ehkäisemään raskautumista, ei luotto minipillerien toimintaan ollut kovin suuri. Minipillerit aiheuttivat minulle aamupahoinvointia muistuttavaa huonovointisuutta, joka on kierukkaan siirtymisen myötä loppunut.
Kokeillaan, josko tämä ehkäisymuoto hoitaisi ensisijaisen tehtävänsä!
Olen aina ollut kauniisti sanotusti naisellisen mallinen. Leveähkö takamus, paksut reidet, isot, muttei jättimäiset rinnat, emäntämäiset käsivarret, lihaisat pohkeet, mutta pituisekseni ja kokoisekseni kapea vyötärö. Mies totesikin raskauden jälkeen, että onpas mukavaa saada vyötärö takaisin!
Mitään suurta vartalokriisiä en pode. Voisin elää ilman raskausarpia, mutta eipä niitä tarvitse kauheasti esitellä: Korkeavyötäröiset bikinit on keksitty eikä mahani ole aiemminkaan ollut napapaitayhteensopivaa materiaalia. Ainut mikä harmittaa, on polvien tämänhetkinen tilanne. On hankala tiputtaa edes pikkuhiljaa viimeisiä raskauden aikana tulleita kiloja tai koettaa kiinteytyä, kun ei pääse kunnolla liikkumaan ja koko ajan olisi nälkä (ilmeisesti imetyksestä johtuen).
Laadukas kuvitus keskittyy lähinnä ylempään ja alempaan keskivartaloon, sillä niillä alueilla tapahtuivat suurimmat (pysyvät) muutokset.
Paino:
Lähtöpainooni ennen raskautta on matkaa noin 4 kiloa. Ihan rehellistä läskiä lieneen suurin osa, ehkä vähän maitoa ja nesteitä raajoissa, mutta pääasiassa läskiä ja lisää läskiä. Sitä oli kyllä jo ennestäänkin, mutta vähintään lähtöpainoon olisi kiva päästä. Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että painon pitäisi alkaa numerolla 7, siinä kymmenen kilon haarukassa paino saa vapaasti ajelehtia vuodenajasta, aktiivisuusasteesta ja erikoistilaisuuksien (lue juhlien, matkojen, risteilyjen tms.) määrästä riippuen.
Rinnat:
Kuppikoko kasvoi raskausaikana maksimissaan yhden koon. D-kerhossa siis jatketaan, tosin toisinaan mallista riippuen niitä tarvitaan nykyään kaksi. Alun maidonnousuräjähdyksen jälkeen tilanne on ollut aika maltillinen. Värittömiä arpia on tullut rintoihin vähän, kirjavia ei ole onneksi näkynyt. Kauhulla odotan, millaiset patakintaat kohtaan imetyksen loppuessa. Innolla sen sijaan odotan niitä tulevaisuuden uusia, uheita rintoja.
Maha:
Sektion jälkeen varoiteltiin, että mahalla voisi kestää todella kauan palautua sen näköiseksi, ettei se ole enää raskauden puolivälin ylittäneen oloinen. Oma taikinamahani alkaa näyttää ihan normaalilta. Jonkin verran aiempaa roikkuvampi vatsa on ihan sektioarven yläpuolelta ja siihen jää eri tasossa olevat vatsan alueet. Ihan hyvä maha se on silti. Eniten kammosin raskausaikana kaikkea, mikä liittyi napaan, kuten navan ulos pullistumista, napatyrää tai navan repeämistä. Onneksi napani pysyi kuopassaan loppuun asti ja on edelleen oma soma itsensä. Linea negra on haalistunut huomattavasti, minulla se oli melko tumma ja ulottui alhaalta lähes rintojen alle asti. Mielestäni tuo ylimääräinen ”vauhtiraita” oli jopa hieno, oman pigmentin muodostama tatuointi.
”Down there”
Kiitos leikkaussalin henkilökunnan perusteellisen imuroinnin, vuotoa oli vähän ja se loppui pian. Keskivartalo saattoi tuntua kahtia sahatulta, mutta eipä tullut mitään kiusallisia pidätysvaikeuksia enteileviä repeämiä tai traagisia yllätyksiä luokkaa ”klitorikseni repesi irti” tai muuta tosi karseaa. Kahden viikon karenssin jälkeen tavaran todettiin käyttöönottotarkastuksessa olevan entisenlaisessa kunnossa.
Raskausarvet:
Teini-iässä naisellisten muotojen ilmaantuessa kroppaa saapuivat raidoittamaan vaaleat raskausarvet. Lihaksien kasvaessa aktiivisemmalla urheilukaudella mm. polvitaipeisiini on pohjelihasten kasvun myötä ilmaantunut arpia. Koska kudostyyppi vaikuttaa paljolti raskausarpien syntyyn, osasin odottaa niitä ilmaantuviksi. Arpia tuli kylkiin, sisäreisiin, vatsaan ja nivusiin (?!). Arvet olivat syviä ja kirkkaan värisiä, mutteivät kovin kipeitä. Rasvasin koko keskivartaloa ja rintoja Clarinsin raskausarville tarkoitetulla voiteella ja The Body Shopin kookosrasvalla. Sillä tuskin oli sen ihmeempää vaikutusta kuin se, ettei arpiin sattunut eikä iho kutissut. Nyt arvet ovat haalistuneet vaaleanpunertaviksi ja ”kohonneet” kuopistaan lähes ihon tasolle. Onneksi keskivartaloni ei alun alkaenkaan ole ollut mitenkään jumalainen: Yhtä loikkariarpea lukuunottamatta navan alle jäävä arpien rykmentti ei kaada maailmankaikkeuttani. Arpien näkyminen riippuu paljon valon väristä. Luonnonvalossa ne ovat paljon vaaleammat kuin kellertävässä keinovalossa, (kuten kuvista näkee).
Sektioarpi:
Arven alue oli luonnollisesti aluksi todella kipeä. Koko vatsan ja lantion alue oli viikon siinä kunnossa, että sängystä nousemiseen tarvittiin luovuutta. Haava parani tosi nopeasti ja tikit poistettiin terveydenhoitajan kotikäynnillä kahden viikon päästä leikkauksesta ja viiden viikon kohdalla jälkitarkastuksessa haavan arvioitiin parantuneen todella hyvin. Arpi on parantunut siististi ja jää bikinien ja alushousujen alle. Leikkaava kirurgi kehui sen jäävän ”karvoituksen alle”. Jäähän se, jos on sukua simpansseille – itselläni ei kasva karvaa puolessa välissä matkaa kohti napaa.
Kokeilin hölkkäillä yhden kerran puolitoista kuukautta leikkauksen jälkeen. Haava-alue kipeytyi kunnolla, minulla oli vähän kuumetta ja muitakin kivoja sivuvaikutuksia (lue paljon verta). Tulin siihen tulokseen, että odotan raskaamman liikunnan aloittamista suosiolla vielä useamman kuukauden, etten saa loppuelämäksi kiinnikkeitä riesakseni.
Polvet:
Erikoisin raskauden jälkeinen muutos on ollut se, että polvet eivät tunnu kestävän raskaampaa liikuntaa ollenkaan. Ne kipeytyvät niin huonoon kuntoon, etten pääse seuraavina päivinä kyykystä ylös, portaat pitää kiivetä kaiteissa roikkuen ja särky on jotain ihan järkyttävää. Jos lenkkeilen särystä, kivusta ja jäykkyydestä huolimatta, alkavat polvet muljahdella yli, jolloin kipu siirtyy jo sen oloiseksi, että kohta menee jotain kunnolla rikki. Lääkäri epäili, että polvet ovat kenties löystyneet jotenkin raskausaikana, samalla kun ns. asiaan kuuluvaa löystymistä tapahtuu lantion alueella, ja palautuvat ehkä normaaleiksi imetyksen jälkeen. Syytä haettiin myös jalkojen lihasjäykkyydestä, muuttuneesta lantion ja tukirangan asennosta ja kilpirauhasista. Selvittelyprosessia jatketaan. Lääkäri oli samaa mieltä siitä, että koska olen aikaisemmin lenkkeillyt päivittäin, saman painoisena kuin nyt, eivätkä polvet oireilleet tuolloin mitenkään, ei syytä kannata ensisijaisesti hakea siitä suunnasta.
Iho:
Ihon kunto tuntuu vaihtelevan lähinnä stressitasojen mukana, ei niinkään hormonaalisista syistä johtuen. Pieni notkahdus huonompaan päin tuli, kun aloitin minipillerien syönnin. Kuukautisten tapaista liikehdintää on ollut kerran, mutta ne taisivat pelästyä vallitsevaa tilannetta, koska eivät ole palanneet. Niiden vaikutus ei ehtinyt näkyä naamassa asti.
Muut:
Monien manaamaa hiustenlähtöä en ole huomannut itselläni; ehkä se tulee vasta imetyksen lopettamisvaiheessa? Hampaatkaan eivät ole pudonneet suusta ja kynnet ovat hyvässä kunnossa.
Pää ja yleisvire:
Väsyttää kroonisesti. Hartiat ja niska ovat ihan hirveässä jumissa. Kun on nukkunut oikein vähän, silmiä kuivaa ja niiden ympäristöä ja koko otsaa alkaa särkeä. Olo on silti vähemmän hirveä kuin etukäteen pelkäsin, niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Nesteturvotus:
Raskauden loppuvaiheessa jouduin käyttämään koon 42 kenkiä, kun kengänkokoni on normaalisti 38. Kasvoni olivat pöhöttyneen näköiset ja sormuksia ei saanut sormiin tai niistä pois. Turvotus on hävinnyt jaloista hyvin, mutta sormiin sitä jäi jonkin verran. Sormetkin alkavat pikkuhiljaa olla lähes normaalit, ellen syö kovin suolaista ruokaa.
Kuvassa näkyvät jalkani seitsemännen raskauskuukauden lopulla. Olin laittanut yhdet isoimmista kengistäni jalkaan ja sullonut niihin myös villasukat, koska ulkona oli todella kylmä. Villasukat olivat painaneet nesteisiin jalkoihin hienot kuvot. Osa noista kuvioista osoittautui vesikelloiksi, jotka poksahtelivat ja tulehtuivat… Neuvolassa lohduteltiin, ettei turvotukseni ollut edes pahimmasta päästä heidän näkemistä tapauksista. Silti tuota pöhöttynyttä olotilaa ei ole lainkaan ikävä.
Ihon viimeaikaisista olotiloista ja kropasta asianmukaisesti puettuna löytyy kuvia, kun valitsee palstan tunnisteista Iho-aiheiset postaukset tai Päivän asu-postaukset.
