52 viikkoa 23/52

Jahas, palaan taas 52-viikkoa projektin pariin. Edellinen varsinainen 52-viikkoa postaus on viikolta yhdeksäntoista eli viikot 20 ja 21 jäivät täysin välistä. Viime viikolta saatiin sentään yksi, joskaan ei kovin hääppöinen, yhteiskuva ylioppilasjuhlista. Projekti jos toinen on tosin ollut vähän retuperällä, eikä yksin blogosfäärin osalta – tätä se kevään loppurutistus teettää!

Naputtelin eilen itselleni tämän viikon työ- ja puuhalistaa. Sille näytti mahtuvan parit kaveritreffit, viisi kuntokeskuskäyntiä ja muutama lenkki, mökkeilyviikonloppu Kouvolan kupeessa, raportin vääntäminen loppuun, opinnäytetyön suunnittelutapaaminen, postailua ja HopLoppiin uskaltautuminen ensimmäistä kertaa ikinä. Hyvältä, joskin aika vauhdikkaalta, kesäkuun aloitusviikolta vaikuttaisi.

Jos voittaisin lotossa…

Ostaisin lapselleni kasan Soft Galleryn vaatteita. (Ja rakennuttaisin omakotitalon sekä lahjoittaisin rahaa saimaannorppien suojeluun ja tekisin aika monta muutakin asiaa, mutta se ei ollut tämän jutun pointti.) Näissä vaatteissa yhdistyy nimittäin monta asiaa, joista pidän hurjasti: Omanlaisensa piirrosjälki, monissa printeissä myös maalauksellinen fiilis, vetoavat hahmot sekä hauskat yksityiskohdat: metallivärit, kimalteella tai ompelemalla tehdyt yksityiskohdat.

Noh, suurin osa teistä lienee kuitenkin kanssani samaa mieltä siitä, että t-paidasta, oli kyseessä sitten lyhyt- tai pitkähihainen yksilö, kirpaisisi turhan kanssa maksaa viisikymmentä euroa. Käyn silti ajoittain kurkkimassa lastenvaatteiden verkkokauppoja siinä toivossa että onnistuisin löytämään jonkin himoitsemistani vaatekappaleista mystisessä superalennuksessa. Kyllä se on kaiketi todennäköisempää kuin lotossa voittaminen!

Mitäs sanotte, iskeekö pehmogallerian tyyli teihin ja kuinka paljon rahaa olette valmiita laittamaan lasten sisävaatteisiin?

Kuvat: Babyshop

 

Yo-juhlat ja potentiaalinen ikäkriisin paikka

Istuimme toissapäivänä saunassa ja mies sanoi, että hänen on jotenkin vaihea sopeutua ajatukseen että vanhempi pikkuveljistäni viettää nyt ylioppilasjuhliaan. Kuulemma siitä syystä, että meillä kahdella, minulla ja veljelläni, on keskenämme niin suuri ikäero. Totesin puoliksi tosissani tämän olevan klassinen merkki orastavasta ikäkriisistä ja muistutin miehen lähipiirissä häämöttävän seuraavien ylioppilasjuhlien…

Pysähdyin myös miettimään, herättääkö tämä kyseinen juhlistus itsessäni erityisiä nostalgian väristyksiä tai kylmäävää kalman kosketuksen tuntua. Ja totesin että näin muutamaa kuukautta vaille 25-vuotiaana en pode minkäänsorttista ikäkriisiä. Olen naimisissa, minulla on lapsi, asumme omistusasunnossa ja valmistun ensi keväänä, ulkoiset puitteet ovat siis ihan hyvissä kantimissa.

Mutta ennen kaikkea olen tyytyväisempi itseeni, jokaisella tasolla, kuin koskaan aikaisemmin. En tarkoita, ettenkö haluaisi kehittyä ihmisenä, oppia uusia asioita, pistää kehoani ajoittain äärirajoille ja työntää sitäkin uusien haasteiden äärelle. Oman kehon syynääminen tai omissa epätäydellisyyksissä kieriskeleminen ei kuitenkaan haukkaa suurta osaa kaikesta käytettävissä olevasta tarmosta – toisin kuin joskus teini-iässä.

Itse juhlista selvisimme lähes stresseittä, varmasti paljolti siksi, etten enää asu vanhempieni luona. Hässäkkä ennen juhlia lienee nimittäin ollut melkoinen. Meidän tehtäväksemme lankesi vain kolmen salaatin ja kahden juustokakun valmistus, jotka mies pyöräytti – sekä juhla-aamun järjestelyhommia, joita teimme Kuutin kanssa juhlapaikalla.

Useampaa annosta salaatteja, kalaa, kakkuja, lusikkaleipiä ja muutamaa kuohuviinilasillista myöhemmin olo oli yhtä aikaa raskas ja kevyt. Sukulaisia ja entisiä naapureita sai jututettua ja syynättyä kummankin veljen todistukset läpi. Kyllä päättäjäiset, valmistujaiset sekä rippi- ja ylioppilasjuhlat vain kuuluvat loppukevääseen. Nyt kesä on virallisesti täällä!

Toisille hyvät arvosanat lankeavat eteen vähemmällä vaivalla ja toisilla niiden saavuttaminen vaatii ahkeraa puurtamista, loppumattomalta tuntuvaa laskemista ja lähisuvun valjastamista apujoukoiksi tekstitaidon vastauksien tekemiseen tai matematiikasta aidosti jyvälle pääsemiseen. Tuntuu hyvältä juhlistaa saavutusta, jonka takana olevan työmäärän on osittain päässyt näkemään.

Onnea siis vielä kerran, uusi ylioppilas. Tuskin tarvitsee erikseen sanoa, että terveisin ylpeä isosiskosi, mutta sanottakoon se kuitenkin.

Sadetta, paljaita jalkoja ja tilaa hengittää

Olimme reilun vuorokauden mökillä partionjohtajien huoltoreissulla.
Ruokaa, lautapelejä, elokuva, saunomista, sekä talviturkin heittäminen meressä.

Paljain jaloin fiilistelyä märällä sammaleella, kallioilla ja varvikossa.
Yksi valmiiksi tehty ja palautettu koulutyö ja hieman keventynyt mieli.

Koko minireissun ajan päässä soi jatkuvalla syötöllä blogin nimikkobiisi, jonka pääsette halutessanne kuuntelemaan vaikkapa täältä. Se tulee jälleen todella iholle.

 

Lopussa

Kiitos seisoo. Konkreettinen, sanoin ja kortein ilmaistu tai pienten ihmisten rutistuksina ja halauksina saatu. Kyllä tämä yhdentoista viikon rupeama on ollut aika kuluttava, vaikka myös erittäin opettava ja monella tapaa koskettava ja ilahduttavakin.

Lähes täysien työpäivien lisäksi tehtävät kirjalliset koulutyöt, opiskeluihin liittyvä hanketyöskentely, lapsen kanssa touhuaminen ja haaveilut aktiivisesta liikkumisesta ovat pidentäneet päiviä ja öitä vähän liiaksi. Olisikin aika mainiota, jos joskus voisin olla ihan vain töissä ja harrastaa, ilman ilta-aikaan sijoittuvia opiskeluhommia. Sitä odotellessa!

Mutta nyt täytyy vielä rykäistä viimeiset kirjalliset työt ja suunnata sitten katse kohti opinnäytetyötä. Hullun hommaa tällainen täysipäiväinen ja -öinen opiskelu, täytyy sanoa, jälleen, ties kuinka monennen kerran.

Selfie-haaste

Tämä on selfiehaaste.

Ideana on koota kollaasi selfieistäsi vuosien varrelta, minimimäärä on yhdeksän selfietä, maksimimäärä on 27 selfietä. Kuvien ei tarvitse olla aikajärjestyksessä, mutta mahdollisimman pitkän ajan selfieiden ottaminen mukaan antaa tietysti parhaan kuvan hius- ja pukeutumistyylien muutoksista sekä naamavärkin ja poseeraustyylien kehityksestä.

Jos haluat tehdä selfieiden perusteella jotain syvällisiä havaintoja, kuten ”kirkkaanpunainen huulipuna sopii minulle”, ”tykkään ottaa itsestäni kuvia vähissä vaatteissa” tai ”huppu on teatraalisen selfienottajan paras kaveri”, ole niin hyvä.

Haaste on varsin höpsö, mutta kaikkien tiedostavien ja eksistentiaalisia kriisejä aiheuttavien haasteiden joukossa hömpällekin on paikkansa. Joten osallistukaa, varioikaa ja paljastakaa meille muille selfieidenne kirjo!

Kolmen paidan ja yhden merkin mies.

Perheessämme on kaksi hyvin erilaista pukeutujaa.
Minä haalin kaappeihini erilaisilla leikkauksilla, kuoseilla ja väreillä koristeltuja vaatteita, mahdollisimman montaa eri tyyliä ja materiaalia. Mies taas jämähtää herkästi yhteen suosikkiin, oli kyse sitten kauluspaidoista, lyhyt- ja pitkähihaisista t-paidoista tai farkuista; Saman paita- tai farkkumallin edustajia ostetaan kerralla useampi kappale, kenties korkeintaan eri värissä tai toisella kuosilla.

Minusta olisi hauska etsiä ja ostaa miehellekin erikoisia tai oivaltavia vaatteita, mutta olen muutaman yrityksen jälkeen luovuttanut; Kun lahjaa ei osata arvostaa ja se jää käyttämättä, siitä tulee paha mieli. (Välillä sekä lahjan antajalle että saajalle). Olen sen sijaan olen tyytynyt täydentämään miehen vaatevarastoa tämän suosimien kauluspaita- ja t-paitamallien erilaisilla versioilla.

Espritin oma, muutamia vuosia sitten Suomeen rantautunut verkkokauppa sekä Elloksen Esprit-osasto ovatkin tallennettuna tietokoneeni kirjanmerkkeihin otsikolla ”Lahjoja miehelle”. Ei ehkä mitään jännittäviä tai yllättäviä vaatelahjuksia, mutta ainakin mieluisia – ja toisaalta mieheni on myös sanonut vihaavansa yllätyksiä.

Tavallaan ymmärrän praktikaalisempaa puoliskoani tässä asiassa. Hän kun sattuu olemaan lyhyt, mutta kokoisekseen varsin harteikas. Useimmat miesten t-paidat, oli kyse sitten lyhyt- tai pitkähihaisista teeppareista, ovat mallia kaksi yhteen ommeltua neliön muotoista palaa, joihin on kiinnitetty hihat. Ei ehkä mikään imartelevin mahdollinen malli, paitsi ehkä  mahakkaammille herrasmiehille. Pienikokoisien yllä liian väljillä leikkauksilla varustetut vaateet näyttävät herkästi jopa lainavaatteelta.

Koska minun, puolestani rintavana ja isolantioisena sekä muutenkin suurikokoisena, on vaikea löytää mukavia ja istuvia vaatteita, toivoisin joskus voivani tehdä kuten mieheni tekee ja hankkia hyväksi osoittautunutta vaatetta kerralla riittävän useita kappaleita. Mutta vaihtelunhaluisena tyyleillä leikittelijänä ja pukeutumisen kautta identiteettiäni rakentavana asufiilistelijänä se kävisi hyvin nopeasti auttamatta liian tylsäksi.

Mies käyttää paitansa kirjaimellisesti puhki. Vanhin näissä kuvissa näkyvistä vaatteista on yksi vaaleansinisistä t-paidoista. Se on ostettu vuonna 2005 ja palvelee tätä nykyä lähinnä partio- ja mökkikäytössä. Yllättävän hyvin se on kuitenkin pitänyt mallinsa ja värinsä. Paidat ovat pitkän käyttöiän lisäksi erittäin aktiivisessa käytössä ja onhan niiden hieman pakkokin olla, kun mies ei pahemmin muita omista. Ne päällä lähdetään yhtä hyvin seuralaiseksi Aussie-gaalaan tai ulkomaanmatkalle kuin kokkaillaan kotosalla.

Ja täytyyhän se myöntää, että miehen lisäksi myös minä kokisin jonkinasteisen kriisin, jos kyseisten paitojen valmistus joskus loppusi; Olemme olleet yhdessä kahdeksan vuotta ja mies on käyttänyt saman mallisia paitoja koko sen ajan, joidenkin paitojen osalta jopa tismalleen samoja vaatekappaleita. Ne ovat jo suorastaan osa hänen identiteettiään ja sitä, millaiseksi puolisoni miellän.

Aika pöhköä, mutta tavallaan myös ihanaa.

Helle, varainkeruuhommat ja uima-asuhaaveet

Huh hellettä!
Tänään olen seissyt aamukahdeksasta iltaviiteen Naisten Kympin muonitushommissa, (kuten instagramin puolella seuraavat varmasti huomasivatkin). Urakoinnin jälkeen intouduin vielä lähtemään lenkille, ensimmäistä kertaa todella rankaksi osoittautuneen flunssan jälkeen. Tukkoista oli meno, mutta suunta on varmasti parempaan päin, kun ylipäätään pystyin juoksemaan.

Helle ja asunnossa vallitseva tukahduttava kuumuus ovat aiheuttaneet akuuttia hiekkarannoille ja vilvoittavaan veteen kohdistuvaa kaipausta. Olen helpottanut kaipaustani uittamalla jalkojani lapselta lainaamassani kylpyammeessa sekä etsiskelemällä netistä toinen toistaan houkuttelevampia bikinejä, kaaritukensa kankaan läpi pullauttaneiden viimekesäisten bikinien tilalle.

Tässä on vain se huono puoli, että helteet olisivat todennäköisesti tämän aallon osalta ohi ennen kuin saisin bikinit kotiin asti (netistä tilaamalla). Jos siis oikein innostun, pitänee kipaista hakemaan uima-asu ihan liikkeestä, vaikken niin innolla bikiniostostelekaan ihmisten ilmoilla…

1. Zalando 2. H&M

1. Seppälä 2. & 3. Lindex

1. & 3. KappAhl  2. Seppälä 4. H&M 

1. Ellos / 2. & 3. H&M

Oletteko löytäneet mieluisen uima-asun kesälle vai tunnustautuuko joku muukin viime hetkellä asian suhteen heränneeksi rantaeliöksi?

 

Geekgasm

Tiedättekö sen tunteen, kun käy ylikierroksilla, muttei saa paljoakaan aikaan. Kun on vetänyt hieman liian tiukalla aikataululla ja suurella työmäärällä jo pidempään ja jossain kohtaa keho ja pää sakkaavat. Olen selvästi siinä pisteessä nyt.

Kun saan asunnon kuntoon, opiskeluhommat seisovat ja opiskelutehtävien edistyessä harrastukset jäävät pölyttymään. Sen siitä saa, kun kahmii itselleen kroonisesti enemmän tekemistä kuin mitä ehtii hoitaa.

Tänään on kuitenkin luvassa pitkään odotettu nollausreissu, elokuvissa pyörähdys miehen ja veljen kanssa, kuten videopostauksessakin jo vihjasin. Ai että tekee hyvää pistää aivot naulaan reippaaksi pariksi tunniksi!

Uppoutua teini-ikäisestä asti mukaansa temmanneitten, sarjakuvien ja elokuvien kautta tutuiksi tulleiden hahmojen kanssa aikamatkailun, mutanttien välisen parisuhdedraaman ja toimintapätkien väliin ujutettujen eettisten kysymyksien vellovaan veteen. Perusteellinen geekgasm – sallittakoon se tällä kertaa!

Kuvat täältä.

 

KESÄLISTA

Haaveilu on tärkeää. Se pitää pään kasassa. (Samasta teemasta höpöttelin jo videolla kuulumisia kertoillessani, klik). Eikä haaveiden kohteiden tarvitse olla maailmanympärysmatkoja, kauneuskuningattaren titteleitä tai nobelpystejä.

Parhaita haaveilun kohteita ovatkin mielestäni pienet asiat, joita on odottanut ja joihin liittyy tuoksu-, tunto- tai makumuistoja sekä himpun verran sentimentaalisuutta. Sellaisia erityisia puuhia, jotka liittyvät olennaisesti johonkin paikkaan, vuodenaikaan tai ajankohtaan.

Omista kesähaaveistaan kertoi myös Rosanna, perinteisen kesälistan avulla ja minäkin ajattelin kirjoittaa omani. Ja täältä pesee, jynssää, mankeloi ja hilloaa. Tänä kesänä aion:

– Ostaa kerran jäätelöä jäätelökioskista, vaikka se maksaisikin maltaita
– Syödä ihan liikaa mansikoita
– Nautiskella uusista perunoista ja kesän sesonkivihanneksista
– Käydä kerran terassilla

– Olla enemmän ulkona
– Siirtää perinteiset sisälöhöilypuuhat kuten tv-sarjojen katselun,
kirjoitushommat ja bloggaamisen mahdollisen pitkälti pihamaalle (läppärissä uusi akku!)
– Hengailla parvekkeella

– Treenata kuin pieni eläin
– Käydä jalkahoidossa
– Käydä kampaajalla

– Lukea ainakin kaksi opiskeluihin liittymätöntä kirjaa
– Koota sisustusinspiraatiokansion vanhoista sisustuslehdistä
– Käydä ainakin kahdessa taidenäyttelyssä

– Pesetyttää ikkunat
– Viedä tavaraa kirpputorille ja tehdä jälleen vaatekaappien tyhjennyksen

– Nähdä kavereita
– Järjestää bloggaajamiittingin
– Sukuloida
– Käydä ensimmäisellä partioleirillä ilman lasta (sitten tämän syntymän)

Mitä kirjoittaisitte omalle kesälistallenne?