Lomahaaveilua

Kulutin käytännössä koko aamupäivän suunnittelemalla elokuun reissuamme.

Selvitin alueen nähtävyyksiä, ostosmahdollisuuksia ja ravintoloiden aukioloaikoja.

Luin muiden matkaajien kokemuksia, katselin näiden ottamia kuvia ja selailin suosituksia vierailukohteista paikan päällä.

Pohdin alueen menneiden keskilämpötilojen ja muiden tulevaan säähän liittyvien odotusten perusteella, mitä kaikkea pakkaisin mukaan.

Tutkin lentoyhtiön Tax Free kuvastoa ja laitoin paluumatkalle tilaukseen joitain tuotteita, joita ei syystä tai toisesta Suomesta tunnu saavan kovin helpolla.

Tutkin ruokalistoja sillä silmällä, miten hyvin hotellin ravintoloista löytyy pescovegelle mutusteltavaa ja löytyihän sieltä. Tuli nälkä, vaikkei listassa ollut edes kuvia.

Olisin suunnitellut jo, mitä pakkaan vauvallekin, mutta en osaa sanoa varmasti edes, mitä kokoa tämä käyttää kuukauden päästä. Erittäin epäkäytännöllistä tuollainen jatkuva kasvaminen!

Lähiaikoina julkaistiin jokin tutkimus, jossa todettiin loman odotuksen auttavan työelämässä paremmin kuin itse loman. Ehkäpä se pätee myös äitiystyöläisiin ja perheemme konttorirottaan.

Ja omalta osaltani olen aina kokenut matkan suunnittelun, huolellisen pakkaamisen ja pitkällisen etukäteisfiilistelyn yhtenä parhaista asioista matkustelussa.

Voisinkin palata lomasuunnitelmien pariin vielä hetkeksi saunavuoron jälkeen!

Kuvat: Destination.se

 

Ikoninen oksennus ja loukattu kissa

Haha! Siitäs sait!

M on ollut tänään tehokas. Yksi kaaressa, sylistä suoritettu puklaus sotki seinää ja lattiaa sekä valui sateenvarjotelineeseen, mutta ennen kaikkea kuorrutti perintöikonin. Kehyksen puukaiverruksia oli muuten siistiä putsata, kun esim. tiskiharja ei ihan ollut sopivan hellävarainen operaatioon.

Lisäksi vauva veti kissaa hännästä – tosin vahingosssa. (Ja oli kaiken kaikkiaan niin hyvän tuulinen kuin vain voi neljä päivää …pantannut vauva olla.)

Kuvan ikoni ei liity tapaukseen, mutta siinä on samantyyppiset kehykset kuin vauvan kanssa yhteen ottaneessa yksilössä.

 

Kesäpihan valtaus

Tulin asiaa taannoin pohdittuani siihen tulokseen, että kun taloyhtiöllä kerran on iso, hyvin hoidettu piha, jonka hoitamisesta maksamme yhtiövastikkeen muodossa, kannattaa siitä ottaa ilo irti. 

Raahasin siis vauvan, koiran, viltin ja hedelmiä sekä tietenkin kameran, tietokoneen ja lehtiä pihan kauimmaiseen nurkkaan ja vietimme jonkin aikaa raittiissa ulkoilmassa. 

Selailin lehtiä, otin muutamia kuvia (itsestäni hienoja teiniposetuksia – pahoittelut) ja napsin luumuja.

Vauva tuijotteli tuulessa heiluvia puun lehtiä ja kaikkea tämän mielestä varmasti jännittävää, kuten perhosta. 

Myös koira löysi tekemistä; se kaivoi nurmikosta kastematoja ja söi niitä. 

Puuhaisimme kukin omiamme, kunnes tihkusade yllätti meidät ja jouduimme luikkimaan häntä ja viltti koipien välissä äkkiä takaisin sisälle.

 

Kun vauva nukkuu mummolassa, vanhemmat karkaavat syömään.

Tarjoilija, missä kala-annokseni viipyy?

Livahdamme illalla kahdestaan Helsinkiin syömään. Varmaan matkoineen ja ruoan odottamisineen 2-4 tuntia kestävä reissu on tulossa, joten pitkää karkumatkaa emme aio vielä kokeilla. Kantapaikkamme Morrison’s Grill & Green saa taas hoitaa ruokapuolen.

M menee vanhemmilleni hoitoon. Ehkä iltamaito menee pullosta, mutta sen jälkeen pikkukaveri siirtyneekin jo yöunille, joten melko helpolla lastenvahtien pitäisi päästä. Ja onneksi vauvamme nukkuu öisin niin sikeästi, että tämän saa tuotua helposti kotiin jatkamaan uniaan ja yösyömään.

Ah, viimein!

Hyljekuvat L:n Skansenista ottamia. Kuvan hylkeet eivät liity tapaukseen.

Kuva: rafla.fi

 

 

Imetysaggressiot

Mistä tuollaisia turboahdettuja nännejä saa?

Elin jonkinlaisessa täysimetyspropagandan aiheuttamassa imetyskuplassa ennen M:n syntymää. Joka paikassa oli toitotettu, että kaikenlaisilla rinnoilla pystyy imettämään ja annettu ymmärtää, että täysimetyksen eteen pitäisi vain tehdä ympärivuorokautisesti töitä, jos se ei suju heti loistavasti. Niin kuin kaikilla toki sujuu, ellei ole huono äiti.

Jouduin useamman vuorokauden sairaalassaolon jälkeen lopulta sektioon pitkittyneen ja täysin pysähtyneen avautumisvaiheen jälkeen – ja kuten myöhemmin kävi ilmi, vauvan virhetarjonnasta johtuen. (Synnytysosio olisikin sitten ihan oma juttunsa, joten ei siitä tämän pidemmin.) Leikkurin kautta lapsen maailmaan saattaminenhan teki minusta kertaheitolla kakkosluokan mutsin, joten mitään stressiä ei enää kannattaisi ottaa mistään.

Lapselle jäi jo heti alussa toki hirveät traumat, kun se ei saanut olla puristuksissa ja hapenpuutteessa jumissa tuntikausia eikä sitä revitty väkivaltaisesti ulos imukupilla eivätkä edes kasvojen luut murtuneet enkä itse revennyt niin pahasti, että olisin edelleen vaippojen käyttäjä. (Kaikki skenaariot olisivat kaverin virhetarjonnan huomioon ottaen olleet kuulemma aika todennäköistä).

Sektion jälkeen hoitajat kävivät erityisen tarkasti kurkkimassa, lähteekö maito nousemaan kunnolla. Ehkä alatiesynnytyksen yrittämisestä oli sentään se hyöty, että maito nousi hyvin. Yksi hoitajista kävi kurkkaamassa tilannetta ja totesi, että sängystä löytyy sellainen Dolly Parton, että maitoa pitäisi riittää. Toivottavasti viittasi rintojen kokoon!

Tissit olivat sairaalassa ollessa sekä pari päivää sen jälkeen kuin mitkäkin animelollot, juuresta pienemmät kuin kärjestään, sojottivat suoraan eteenpäin ja jokainen isompi verisuoni näkyi. Tuntui siltä että, jos tissit olisivat olleet yhtään täydemmät, nänninpiha olisi varmaan revennyt  ”saumoistaan” ja lentänyt seinään. Semikipeää muuten teki maidonnousun jälkeen rintoihin koskeminen.

Rintani ovat suhteellisen isot ja nännini erittäin pienet. Sairaalassa totesivat rintojen olevan niin pinkeänä, ettei vauvan ole mahdollista saada kunnollista imuotetta ilman rintakumia. Kotiutumisen jälkeenkin jatkoin siis syöttämistä rintakumilla.

Maitoa oli tisseissä todella paljon. Sitä oli jatkuvasti myös vaatteissa, lakanoissa – ihan joka paikassa, sillä vauva ei saanut tyhjennettyä yhdellä syötöllä edes toista rintaa. Rintapumpulla ei herunut mitään eikä pumppaamista alussa suositeltukaan, koska maidon määrää haluttiin tasata vastaamaan kysyntää.

Rintakumin käytöstä peloteltiin, että maidontulo vähenee ja loppuu, jos sitä käyttää, kun rinta ei saa riittävästi stimulaatiota. Edelleenkin maitoa olisi yli tarpeen, reilut 3kk imetyksen aloittamisesta, rintakumin käytöstä huolimatta. Sinällään siis hienoa, että siitäkin on syyllistetty ja uhkailtu vaikka millä vaikeuksilla. Varsinkin, kun vauva söisi pelkästään korviketta, ellen voisi käyttää rintakumia.

En ole imettänyt yhtään kertaa ilman rintakumia. Neuvolan kotikäynnillä rintojani rutisteltiin ihan ammatti-ihmisten voimin kasaan ja koetettiin survoa vauvan suuhun. Tuloksena oli kimeää kirkunaan pitävä, sinertävä vauva, jonka kaikki hengitystiet olivat täynnä tissiä. Mittalasta ehdotettiin maidonkerääjien käyttöä. Kokeilinkin sillä tuloksella, että rinnat valuttivat maitoa koko ajan, (ei vain joskus) ja välillä kerääjä hulautti kaikki maidot kerralla syliini. Nännit sen sijaan näköttivät matalina, ja minikokoisina. 

Sitten joku keksi, että nännejä pitäisi imeä katkaistulla ruiskulla. Haloo, missä välissä siinä hoito- ja syöttörumbassa olisin imutellut nännejäni. Käyttänyt loputkin yöuneen varatut tunnit siihen puuhaan? Kiskooko joku muutenkaan nännejään jollain ruiskulla? Oikeassa elämässä? Onnea vaan sinne. Neuvolassakin on luovutettu, kun 3kk imemisen jälkeen nännin pakenevat heti takaisin lähtökuoppiinsa, kun vauva lakkaa syömästä.

Toivotankin kaikki paremmintietäjät tervetulleeksi. Jos saatte tämän vauvan syömään näistä tisseistä ilman rintakumia, saatte palkkioksi hyvää mieltä ja kirkastetun paremmintietäjän kruunun.

Täysimetin aluksi vauvaa eikä tämän paino ollut kolme viikkoa synnytyksen jälkeen vieläkään noussut yli lähtöpainon. Vauva oli kuitenkin virkeä eikä kuivumisen merkkejä ollut. Neuvolassa käytiin punnituksilla viikon välein. Syöttöpunnituksilla vauva söi ihan hyvin. Neuvolassa hoitajat totesivat rintakumiin kertyvän maidon olevan niin vetistä, pulloon tiputettunakin lähes läpinäkyvää ja maitoa tulevan vielä niin paljon, ettei ollut mikään ihme, ettei vauva ottanut lihoakseen.

Kun rinnan välillä lypsi käsin tyhjäksi, jossain vaiheessa maito alkoi näyttää maidolta. Vauvan pieneen mahalaukkuun ei ilmeisesti mahtunut millään niin paljon maitoa, että tämä olisi saanut rinnan riittävän tyhjäksi. Toisen rinnan tyhjentämisestä puhumattakaan!

Jos olisin halunnut imetysohjausta, meidän olisi pitänyt ajaa lähes tunnin matka Hyvinkäälle, todennäköisesti monen monituista kertaa. Imetysohjausta olisi luonnollisesti ollut vain päiväsaikaan. Olin leikkauksen jäljiltä tosi kipeänä ja yövalvomisien takia väsynyt. L:n piti koettaa työskennellä, joten tämäkään ei voinut ajella vähän väliä virka-aikana usean tunnin reissuja pitkin keskistä Uuttamaata. (Lisäksi epäilen, olisko imetysohjaus vähetänyt maidon määrää sen nopeammin kuin se väheni ilman ohjausta.) Bonuksena se, ettei meillä ole omaa autoa.

Olin kaksi viikkoa ihan puhki. Syötin ja syötin, välillä vartin välein ja siivosin maitosotkuja ja pulautuksia. Vauva parka oli niin täynnä, että pulautteli syöttöjen välit koko ajan vetistä maitoa jos tätä yhtään siirsi. Sairaalassa sanoivat, että joka kitinään tulisi tarjota rintaa, mikä johti alussa siihen, että vauvan kitistessä lämpötilasta, väsymyksestä tai huonosta asennosta johtuvaa epämukavuutta, vauva kiikutettiin aina minulle ”syömään”, jos tämä välillä oli muiden sylissä. Ja itsekin koetin tunkea tälle rintaa, vaikkei raukalla ollut selvästi yhtään nälkä. 

Itkin aamulla ja itkin pitkin päivää ja itkin illalla, kun stressasin siitä, ettei vauva kasvanut. Vieläkin alkaa ahdistaa kun mietin sitä olotilaa. Kävin läpi loputtomia itsesyytöksiä ja huonommuuden tunteita. Liikkuminen, vessassa käyminen, yskiminen, aivastaminen ja nauraminen sattui sekä tietysti imettäminen ja imettämisen välinen aika sattui. Itkin hieman lisää ja kiukuttelin kaikille, kun harmitti niin paljon, että kaikki meni ihan päin… Olin varmaan mainiota seuraa.

Yksi tuttava sanoi, ettei missään nimessä saisi antaa korviketta tai lapselle tulisi kauheat allergiat ja yksi toinenkin sanoi, että maito loppuu heti, jos alkaa antamaan muuta ruokaa. Internetin keskustelupalstoilla pelottelu ja syyllistäminen saavuttivat aivan oman luokkansa mittasuhteet.

Olin huolissani siitä, että vauvan fyysinen kehitys ja aivojen kehitys siinä sivussa vaarantuvat, jos tämä saa koko ajan vain sen ravinnon, mitä menee perusaineenvaihduntaan ja -elintoimintojen ylläpitämiseen tai jopa vähän vähemmän. Viikkojen stressaamisen jälkeen neuvolassa lopulta varovasti tiedusteltiin, että pitäisikö antaa pieni annos korviketta päivässä, jotta vauva saisi rasvaa ja muuten mennä rintamaidolla. Silloin olin ihan valmis syöttämään vauvalle vaikka kutunjuustoa, kunhan paino saataisiin nousuun.

Yksi sukulainen totesi päätöksen jälkeen, ettei lisämaidon antaminen tarkoita, että imetys pitäisi lopettaa ja tärkeintä on se, että vauva kasvaa ja kehittyy normaalisti. Muistelen sitä vieläkin lämmöllä. Näin jälkeenpäin ajateltuna mietin, miksi tein asiasta itselleni sellaisen mörön ja miksi siitä piti ahdistua niin valtavasti? (Maitokaan ei ole loppunut ja lisämaitoa menee enää vain silloin, kun joku muu hoitaa vauvaa päivällä pidemmän aikaa kuin kahden syötön välin.)

Nyt imettäminen sujuu jo aika rutiinilla ja syöttövälit ovat kasvaneet järkeviksi. (L:kin on ymmärtänyt, ettei vauvaa tarvitse kiikuttaa jokaisesta inahduksesta syömään.) Ajoittaiset rintaraivarit piinaavat, sillä ne eivät rauhoitu kuin vatkaamalla vauvaa tissi tämän suussa ja kävelemällä pitkin asuntoa.

Hartiat ovat siis kroonisen jumissa, mistä seuraa päänsärkykohtauksia. Mutta ellei niska-hartiaseudun paatunutta tukkoisuutta ja ajoittaista vauvahuutaamissärintakumitjarättijakaikkioheistarvikkeetovat-paniikinpoikasta lasketa, imettäminen on tällä hetellä kategoriassa: Ihan ok

Varsinkin kun se siinä sivussa kuluttaa pois vararenkaita. Ja varsinkin kun minulle on luvattu uudet tissit, kunhan nykyiset ja mahdolliset tulevat syöttämiset on hoidettu. En koe loppuelämän viettämistä patakinnastissien kanssa minään itseisarvona, joten sorvasin aikaan rahoitussopimuksen tissien parantelusta…

Alun kuva HS.fi/Jussi Nukari ja loppukuva Iltalehden sivulta

 

Asuntomessut

Kesän yhtenä toivekohteenani ovat Tampereen asuntomessut. Ennen messuille suuntaamista pitäisi vielä selvittää muutamia käytännön seikkoja seuraan ja matkustamiseen liittyen. Ensin aion kuitenkin lukea messutarjonnasta lehdistä sekä selvittää itselleni, mitkä messukohteista kiinnostaisivat eniten. Jos päädyn messuille, otan vauvan mukaan. Minulla ei ole kokemusta tämän messukestävyydestä, joten haluan varmistaa, että saan (oletettavasti rajallisesta) messuajastani mahdollisimman paljon irti ja ehdin nähdä ainakin kiinnostavimmat kohteet.

Monen mielestä koko asuntomessujen konsepti tuntuu olevan ärsyttävä ja asuntomessuille joutuminen suorastaan rangaistus, mutta olen itse ollut useilla messuilla ja viihtynyt mainiosti. Messuilla on mielestäni kiinnostavalla tavalla nähtävissä tiettyjä rakentamisen ja sisustamisen trendejä: Esimerkiksi kierrätysteemaa, energiansäästöä asumisessa sekä asuinympäristön joustavuuteen panostamista on korostettu jo useammilla messuilla ja mahdollisia julkisia kulkuyhteyksiä alueelle on tuotu esille aiempaa pontevammin.

Energiateema näkyy tänäkin vuonna: Tampereen messuilla useimmat talot lämpiävät vesikiertoisella lattialämmityksellä, led-valoja näkyy paljon ja ikkunoiden kokoa vaihtelemalla hyödynnetään passivista aurinkoenergiaa. Isot ikkunat sijoitetaan auringon puolelle ja pohjoisseinällä on pienempiä ikkunoita. (Isot ikkunat ovatkin sitten sitä isompia ja näyttävämpiä!)

Asuntomessualueen suunnittelun lähtökohdaksi kerrotaan Englannista lähtöisin oleva puutarhakaupunkimalli, jota on suunnitteluprosessissa nykyaikaistettu. Vuoreksessa sijaitsevaa asuntomessualuetta ja koko uutta kaupunginosaa mainostetaan (ei-niin-yllättäen) ekotehokkaaksi. Väite perustuu asuntomessujen sivujen mukaan muun muassa ekotehokkuutta vahvistaviin liikenne-, jätehuolto- jahulevesiratkaisuihin, energiatehokkaaseen rakentamiseen, viljelypalstoihin sekä uuden teknologian hyödyntämiseen.

Olisi sangen mielenkiintoista nähdä, millaista vastakaikua herättäisi tänä päivänä asuntomessualue, josta sanottaisiin sen olevan päätöntä kerskakulutusta ruokkiva, mahdoton lämmittää muuten kuin fossiilisilla polttoaineilla, poskettoman epäenergiatehokkaasti rakennettu ja saavutettavissa vain citymaastureilla!

Muutamilla messuilla talot ovat olleet kautta linjan melko massiivisia. Toki ökytaloja löytyy varmasti messuilta jatkossakin, mutta ainakin tänä vuonna messutalojen pinta-alat vaikuttavat olevan varsin maltillisia ja taloja on enemmän tarjolla myös sellaisista hintaluokista, johon useammilla omakotitalosta haaveilevilla saattaisi olla varaa.Kuva: Kannustalon sivuilta

Olen talomakuni suhteen kiusallisesti kahtia jakautunut. Toisaalta pidän erittäin klassisista puutaloista julkisivun pylväineen ja ruudullisine ikkunoineen. (Parhaana esimerkkinä uudistuotannon puolella ehkä Kannustalon mallit.) Aiempina vuosina ns. klassisempia malleja erkkereineen, parvekkeineen ja jopa torneineen on ollut paljonkin, nyt en löytänyt kohteiden kuvista yhtään taloa, joka vastaisi klassisempia mieltymyksiäni.Kuva: desire to inspire-blogista

Mutta onneksi kahtiajakautuneen talomakuni toinen puolisko löysikin messutarjonnasta mieleisiä kohteita: Yllä olevassa kuvassa on mielestäni hieno rakennus, jossa suuret, tummat seinäpinnat ja toisaalta isot lasipinnat vuorottelevat. Talon muodossa ulkonevat parvekkeet, lippamaiset yläkerrat tai muut erikoisuudet vetoavat modernimpaan puoleeni.

Monia Tampereen messujen taloja voisi sanoa selkeiksi ja kuutiomaisiksi, kuten lehdissäkin on talojen yleisilmettä luonnehdittu. Talojen selkeitä linjoja perustellaan osittain muodosta johtuvalla vähäisemmällä lämmönhukalla. Muutamissa kohteissa toteutuu myös suosimani (auringon lämpöä sitova) tumma ulkoväritys tanskalaisine vaikutteineen.

Julkisivuiltaan ja ulkopuoleltaan mielenkiintoisimpina pidän kahta Jämerän paritalokodetta (Loft 1 ja Loft 2)  sekä Villa Pärssistä. Jämerän kohteissa pohjaratkaisu sopii paremmin niihin tarpeisiin, joihin haluan omakotitalonvastaavan, jos sellaista joskus etsimme.

Villa Pärssisessä taas on hauskaa sisä- ja ulkotilan vuorottelua, jonka tyyppistä ratkaisua olen ihastellut joissain atriummaisissa taloissa ennenkin. Messuilla on lukemani mukaan esillä paljon monenlaisia ”rajatiloja” kuten viherhuoneita ja lasiterasseja. Terasimateriaaleissa komposiittimateriaalit ovat kovassa nousussa ja myös erilaisia vesielementtejä on luvassa useissa kohteissa.Oletteko muuten huomanneet, että asuntomessujen virallisille nettisivuille on koottu Ideagalleria, josta löytyy kuvia muutamien viimeisimpien asuntomessujen taloista, huoneista, pihoista ja tuotteista? Jos jotkin messut ovat jääneet väliin tai haluatte verestää muistojanne joistain kohteista, käykää ihmeessä kurkistamassa!

Sivuilta löytyy myös blogeja. Vietin tovin jos toisenkin selaillen blogeja ja kuvagalleriaa. Suosittelen siis piipahtamaan sivuilla, varsinkin, jos on aikeissa suunnata asuntomessuille. Yhdessä blogeista voi voittaa messuliput kahdelle, jos osallistuu arvontaan ennen 11.7. (Myös Talo&Koti-lehden sivuilta löytyy lippuarvonta.)

Ihastuttavatko vai vihastuttavatko asuntomessut? Oletko krooninen kävijä vai kyllästyitkö kerralla? Ja onko hyviä vinkkejä siihen, miten messureissusta saisi onnistuneen vauvan kanssa kiertäessä?

PS.

Ja hei kaikki keittiöremonttia suunnittelevat:

Lehdissä ja messujen sivuilla tiedetään kertoa, että messujen keittiöteemaviikolla          23.-29. heinäkuuta luvassa on ”monipuolista keittiösisältöä ja mielenkiintoista ohjelmaa”. En takaa mitään, mutta niin siellä sanotaan, perehtykää tarkemmin, jos keittiön uusiminen on ajankohtaista. Meillä sille ei toivottavasti ole hetkeen akuuttia tarvetta.

Kaikki muut kuvat ovat Suomen asuntomessujen sivuilta.

 
 

 

Framilla nyt: sunnuntaipuuhat

Kävin Ikeassa. Itse asiassa kävimme siellä peräti kolmen sukupolven voimin. Kannoin kotiin vain kolme kehystä, kaksi uutta mehikasvia ja vaihtorullia tarraharjaan, mikä on sangen hyvä saavutus.

Saimme kehystettyä kolme julistetta, huomenna ne voi kiinnittää ilman että naapureilla on syytä suuttua nakuttamisesta. Myös projektini ”Syö vaihteeksi kohtuudella” on sujunut hyvin huikean kauan – eli alle vuorokauden.

Asunnossa vallitsee levännyt ja raukea ilmapiiri, ainakin jos allekirjoittaneelta kysytään. Molemmilla talouden aikuisilla on ollut mahdollisuus puuhata jotain omaa ja mieluisaa, mihin ei joka päivä päästä. Nyt voi vain puoliksi torkkua ja keskittyä puoliksi tv-sarjaan. Ehkä syödä hedelmiä ja juoda teetä. Oikein kunnon sunnuntaiolo siis. 

Tuo yllä oleva kehys vain kaipaa edelleen kuvaa, jo neljättä vuotta. En osaa päättää, onko se peräti parempi kokonaan ilman… 

Loppuviikon aikaansaannoksia

Sain viimein vaihdettua vierashuoneeseen uudet lakanat. Tuo Retkimuumi-kuosi on muuten kaikista Muumikuoseista ehdoton suosikkini. Siinä on yksi iso kuvio, joka peittää yhden puolen lakanasta eikä toistuvaa kuviota tai paljon pikkupiiperrystä.

Sisustusprojektitkin etenevät tapansa mukaan hitaasti:  Tilasin lasten-/vierashuoneeseen matoksi hienon mustavalkoisen leikkimaton Weekday Carnival-blogin pitäjän kaupan kautta. Tänään aion tulostella hää- ja ristiäisvalokuvia ja lisätä ne valokuvaseinällemme.

Kunnostauduin ja vaunulenkkeilin vanhemmilleni ja avustin pikkuriikkisen saunan pintaremontissa sekä söin enemmän kuin pikkuriikkisen raparperipiirakkaa. (Ja poltin ihan lyhyessä ulkoilussa vähän hartioitani kaikkien monumentaalisesta antirusketuksestani tietävien suureksi yllätykseksi.) 

En muuten haluaisi kävellä paljasjaloin tuollaisella suojatiellä!

Kotiaskareiden ja vauvanhoidon lisäksi minua ovat mukavalla tavalla työllistäneet kahvivierailut, (joita oli aina eri ihmisten toimesta) lauantaisten teekutsujen lisäksi sunnuntaina, maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona, joten loppuviikosta onkin tehnyt hyvää taas vähän erakoitua… Menemällä kylään perjantaina. No mitäs pienistä.

Lisäksi olen katsonut lähes kaksi tuotantokautta Näkijää, roikkunut koneella ja selittänyt kaikille, miten olen saanut uudelleenjärjestettyä elokuulle varatun häämatkamme, kun lentomme peruuntuivat erään konkurssin vuoksi.

Oman faunamme lisäksi olen saanut tutustua muun muassa hämähäkkieläimiin ja nilviäisiin (Mollusca, hahhah, mikä pääjakson nimi!). Parvekkeellemme oli jostain eksynyt kotilo ja kissat olivat hulluina pelanneet sillä potkupalloa ja lopulta saaneet sen pudotettua laudoituksen rakoon. Sitten suuret saalistajamme olivat kaivaneet myös parvekkeen lattialaudoituksen paloja irti päästäkseen käsiksi saaliiseensa. Lopputuloksena oli sangen litistynyt ja valitettavan eloton kotilo, jota mokomat eivät olleet edes syöneet.

Ja iso vihreä hämähäkki puolestaan löytyi vanhemmiltani. Mittaa otuksella oli lähes kolme senttiä. Tökin sitä epäillen pikkuveljeni kiinnittäneen tekohämähäkin seinään, mutta otuspa otti jalat alleen ja omani melkein lähtivät alta. Otus muuti pikaisesti mehulasin avustuksella asumaan puutarhan puolelle.

Ei ehkä kovin jännä elämä, mutta ainakin sosiaalinen. Jos jotain kadun niin ulkoilun vähäistä määrää. Mutta en taida huijata ketään ja totean Partioaitan slogania hieman muunnellen:

Sisällä. Perillä.