Lastenvaatepamaus

Näin myöhäisillan ratoksi vähän lastenvaateasiaa,
tähän aikaanhan kaikki ovat vielä koneella selailemassa blogeja?

Kävin lastenhuoneen kaapin sisältöä läpi ja päätin kurkistaa, josko seuraavassa käyttöön tulevassa vaatekoossa eli koossa 86 olisi riittävästi vaatetta. Koreista nostelemaani kasaa tuijottaessani totesin tekstiiliä olevan jälleen useammankin lapsen tarpeisiin. Onneksi osa vaatteista on yhdellä tai useammalla lapsella käytössä olleita ja loputkin jatkavat matkaansa seuraaville käyttäjille, jos pysyvät ehjinä.

Napsin tänään kuvat haalareista ja housuista, paitojen kuvausurakka jäi vielä kesken kuvausassistentin hermostuttua puuhaan. (Jatko-osa on siis vielä luvassa.)

Eiköhän näillä vilkkaampikin lapsi selviä seuraavaan kokoon asti!
Olkoonkin että lapsemme on hieman hitaasti kasvavaa sorttia, joten vaatekokoja ei jää ihan samalla lailla pieniksi kuin huimaa vauhtia pituutta (ja painoa) kerryttävillä naperoilla.

 

Kuntoklubin Vekarastoppi – uhka vai mahdollisuus?

Naisten Kymppi lähestyy ja ensi viikonloppuna sekä tulevana viikkona olisi tarkoitus ottaa pari (alle kymmenen kilometrin) lyhyempää ”tuntumanhakulenkkiä”. Juokseminen (tai oikeastaan hölkkääminen) on kuitenkin niin erilaisen tuntuista verrattuna vaikkapa viime aikoina ohjelmassa olleeseen crossaukseen.

Niille, jotka eivät tiedä tai muista, kerrottakoon lyhyesti että raskauden aikana polvilleni tapahtui jotain mystistä ja sen jälkeen pitkät ja reippaat kävelyt sekä juokseminen ovat kipeyttäneet polvet todella pahasti. Koska haluan kyetä kiipeämään portaita ja menemään kyykkyyn, olen lenkkeillyt vähän ja koettanut löytää muita tapoja pitää yllä peruskuntoa.

Tällä viikolla liikunta-aikojen löytäminen oli jotenkin erityisen nihkeää ja sain rutistettua vain vaivoin kaksi crossausta viikko-ohjelmaani. Asiaa auttoi päätökseni uskaltautua viimeinkin kokeilemaan kuntoklubin tarjoamaa lastenhoitopalvelua. ”Vekarastoppiin” eli klubin lapsiparkkiin voi varata ajan tiettyjen ohjattujen tuntien kohdille. Klikkailin verkossa itselleni Aamucrossingin ja pojalle Vekarastopin.

Olin suhteellisen varma, että ehtisin liikkua korkeintaan vartin ennen kuin kärsivän näköinen lastenhoitaja tulisi hakemaan minut tunnilta pois itkevän lapsen luokse. Tästä riskistä huolimatta kärräsin pojan kuntoklubille hieman etuajassa. Vaihdoin treenikengät jalkaan ja hipsimme Kuutin kanssa lapsiparkin puolelle, esittäydyimme hoitajalle ja annoin pojan tutustua hetken paikkoihin. Aikaisemmista hoitokokeiluista viisastuneena en tehnyt lähdöstäni numeroa vaan katosin takavasemmalle Kuutin syventyessä tutkimaan leikkipuhelinta. Olin kyllä kertonut hänelle, että olisin vähän aikaa muualla.

Tuntini sujui hyvin ja yllätyksekseni ilman keskeytyksiä. Kun kurkistin varovasti lapsiparkkiin Kuutti kipitti heti luokseni ja kiipesi syliini ja kiukutteli hieman, muttei itkenyt tai vaikuttanut hätääntyneeltä. Hoitaja kertoi hänen tajunneen jossain vaiheessa minun lähteneen. Hän oli koputellut ovea ja huudellut äitiä, kiivennyt sitten hoitajan syliin syömään hetkeksi tuttia, mutta jatkanut pian leikkejään. Kanssani kotiin lähti iloinen poika, joka jutteli kotimatkalla ensin kovasti ja nukahti sitten rattaisiinsa.

Tämän kokemuksen perusteella sanoisin Vekarastopin olevan mahdollisuus. Saa nähdä, onko tällainen käytös sääntö vai poikkeus. Jos lapsiparkissa olo sujuu hyvin, voisin koettaa hoitaa jatkossa viikon liikunnoista yhden lapsiparkkia hyödyntäen.

Onko teillä kokemuksia kuntosalien lapsiparkeista? 
Onnistumisia tai kauhukertomuksia?

 

 

 

Kurkistus syksyn opiskelusuunnitelmiin ja äitienpäivään

Vaikka äitienpäivän aamuna tunnelmat olivat edelleen hieman väsyneet ja säikähtäneet, kiitos kuluneen yön tapahtumien, sain silti aamulla syötyä miehen paistaman ison kasan lettuja kermavaahdolla. Juuri ja juuri, köh.

Perinteisiä valkovuokkoja en saanut. Niiden sijaan pöydällä komeilee kaksi sitäkin hienompaa isoa liljanoksaa. (Ja meidän talomme takapihalla on kyllä sellainen valkovuokkopelto että niitä saa katsella halutessaan silmänsä kipeiksi.)

Lahjuksena lähdemme kesäkuussa risteilemään. Tosin reissu on vain osaksi äitienpäivälahja. Lisäksi saan valita laivan kauneushoitolasta jonkin ”perushoidon” kuten käsi-, jalka- tai kasvohoidon. Ehkä jopa kaksi.

Olin tehnyt äidilleni kortin perjantain perhekerhossa. En tiedä, kuuluiko alkuperäiseen ideaan aikuis(t)en innostuminen kartongeista, tusseista ja koristetimanteista, mutta Kuutin leikkiessä tyytyväisenä pestyillä jogurttipurkeilla laitoin askarteluliiman ja tussit töihin. Ihan mukiinmenevähän siitä tuli noin lapsen vahtimisen ohessa tehdyksi.

Oli kaiken kaikkiaan melko rento(uttava) päivä. Ei pönötystä tai pakollisia juhlallisuuksia. Saimme ihan itse päättää, vietämmekö äitienpäivää oman pikkuperheen kesken vai lähdemmekö kyläilemään. Eihän sitä koko päiväksi raaskinut kotiin hautautua ja pitkän kaavan mukaan hoidettujen aamupuuhien jälkeen (meni iltapäivän puolelle) kävimme piipahtamassa kummankin vanhempien luona. Näin molemmat saivat tehtyä onnittelukäynnin äitinsä luokse ja Kuutti nähtyä kummatkin isoäitinsä.

Tänään kävin Kuutin kanssa Tikkurilassa selvittelemässä syksyn opintokuvioitani. Aikomuksenani olisi tehdä kolmannelle opiskeluvuodelle kaavaillut kurssit ennen toiselle vuodelle tarkoitettuja opintoja. Näin saisin jatkaa minulle tuttujen ihmisten kanssa vielä seuraavan lukuvuoden. Opinnäytetyökin olisi tarkoitus saada kasattua. Kaikeksi onneksi sitä on sentään helpompi tehdä yön pitkinä tunteina – jatkuvan läsnäolovaateen sijaan.

Päiväkodin tarjoamaa lapsivapaata opiskeluaikaa on viisi tuntia päivässä. Tiukkaa voi tehdä, mutta sitten tekee. Vasta seuraavana syksynä poika on jo niin iso että raaskin laittaa hänet täysipitkäksi päiväksi päiväkotiin. Puolitoistavuotiaalle viiden tunnin rupeama on varmasti tarpeeksi, olkoonkin että kyseessä on ikäisekseen melko omatoiminen, vilkas ja uteliaan kiinnostuneesti uusin asioihin suhtautuva tyyppi.

Koululla ja asioilla pyörähtäminen sujui muutamaa pientä protestia lukuun ottamatta suhteellisen mallikkaasti. Siis lapsen osalta, äidillä on pää nyt ihan sekaisin. Opiskelun ja perhe-elämän yhdistäminen stressaa jo etukäteen ja kaikki saatu informaatio on päässä sikinsokin. Kotipihalla molemmat olivat sen verran uupuneita että ilmeet olivat tätä luokkaa:

Mutta kyllä tämä tästä!

 

Postaussavotan hallitseminen eli lue ainakin nämä

Näin muuttopäivän kunniaksi seuraa vielä toinen esittelyluonteinen paketti.

Kun löydän hyvältä vaikuttavan uuden blogin, kaipaan usein hieman vinkkejä. Vähän kuin löytäisi mukavan kaupungin, muttei oikein tietäisi, mitkä keskeiset rakennukset ja alueen ominaispiirteet tulisi tuntea löytääkseen paikasta toiseen. Ja missä kaikkialla kannattaisi erityisesti piipahtaa, jos ja kun aikaa on rajallisesti, saadakseen kaupungista parhaan mahdollisen yleiskuvan. Tähän itsediagnosoituun ongelmaan ajattelin tarjota pikaratkaisun, olkaapa hyvät:

Äitiys-, vanhemmuus- ja perheaiheista nostaisin lukemisen arvoisina esille ainakin
synnytyskertomuksen kaikki (peräti) viisi osaa, alkutaipaleen imetyspohdinnan ja postauksen kyseenalaisena pidetystä taaperoimetyksestä sekä yöimetyksien lopettamisesta.

Matkan varrella on tullut pohdittua myös äitiyden arvioinnin vaikeutta, isän roolia lapsen elämässä ja podettua (ei vauva- vaan) taaperobluesia. Meillä on taisteltu jonkin verran lapsen uniongelmien kanssa – ja vanhempien väsymyksen myös. (Nukkumiseen ja nukuttamiseen liittyviä juttuja löytyy useampiakin tunnisteen ”Uni” takaa.) Ajoittaisesta alakulosta huolimatta olen huomannut äitiyteen liittyvän myös kummallisen herkästi iskevän ikävän, onnentäyteisiä päiviä ja valtavan rakkauden lapseen.

Omaan kehoon ja minuuteen sekä raskauden ja äitiyden mukanaan tuomiin muutoksiin pureudutaan pinnallisemmin raskausarpivoiteiden testaamisella ja syvällisemmin kehokatsauksessa ja oman kehonkuvan puntaroinnissa. Olen pohtinut ehkäisyasioita useampaan otteeseen ja kirjoitin siitäkin, että siinä missä kaikki eivät saa lapsia helposti, toiset tulevat raskaaksi ehkäisystä huolimatta.

Yhteiskunnallisemmista aiheista paljon keskustelua herättivät aikanaan postaukset seksuaalisesta häirinnästä ja (naisiin kohdistuvasta) väkivallasta mainosten tehokeinona, toisten lapsiluvun kehityksen tai lasten hankinnan utelemisen epäkohteliaisuudesta ja syyllistymisen tarpeellisuudesta elämässä. Myös sukupuolten tasapuolinen kohtelu lasten kasvatuksessa ja yksityisen synnytyssairaalan mahdollinen rantautuminen Suomeen ovat kiinnostaneet lukijoita.

Sisustuspostauksien osalta parhaan yleiskuvan sisustustyylistäni ja kodistamme saa lukemalla taannoiset esittelyt olohuoneesta, eteisestä, keittiöstä, parvekkeesta ja kylpyhuoneesta. Vastaava postaus makuuhuoneesta antaa edelleen odotuttaa itseään -hups. Lastenhuoneesta on sen pikkiriikkiseen kokoon nähden ollut juttua paljonkin ja olen koonnut inspiraatiojuttuja myös muille lastenhuoneen sisustusasioiden kanssa pähkäileville.

Parisuhderintamalla on pohdittu kotitöiden jakautumista, lapseen liittyvien kustannuksien jakamista, ajankäyttöä perheen, työn ja harrastuksien välillä, pelaamista sekä vauvan saamisen laajamittaisempia ja pitkäkestoisempia vaikutuksia parisuhteeseen. Ja pohdittu eroja yleisesti sekä omaa suhtautumista omiin ja muiden pariskuntien eroihin. Puolison tärkeyttä, parisuhdeaikaa ja yhteiselon kohokohtia on muistettu ihan tasapainon säilyttämisen nimissäkin.

Siinäpä olisi ”maamerkeiksi” muutamia paljon kiinnostusta ja keskustelua (blogin vanhan osoitteen puolella) herättäneitä postauksia. Toivottavasti edes joku kokee listauksen hyödylliseksi!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

(Kuvituksena on kotona näpsittyjä sateisen maanantai-illan tunnelmia.)

 

Tervetulotoivotus ja esittely

Hei sinä! Ja tervetuloa!

Jos olet löytänyt tiesi tänne blogin vanhan osoitteen puolelta, olen iloinen että olet mukana! Huomenna päästään taas kiinni normaaleihin postauksiin.

… Mutta tänään ajattelin kertoa hieman siitä, kuka olen ja mistä oikeastaan bloggaan. (Parhaan kuvan blogin sisällöstä saa toki sukeltamalla rohkeasti arkistojen pariin. Arkistoja voi selata aikajärjestyksessä tai poimien itseä kiinnostavia juttuja kategorioiden avulla.)

Olen 23-vuotias vaimo, äiti, sisar ja tytär. Toimin myös yhden muotovaliomäyräkoiran ja kahden sosiaalitapauskissan emona.

Perheeseemme kuuluu lisäkseni minua viikon vanhempi aviomies ”L” sekä maaliskuussa 2012 syntynyt esikoispoikamme ”Kuutti”.

Opiskelen sosiaalialaa. Aktiivisemmin opinnot jatkuvat taas syksyllä, kun taapero aloittaa osapäivähoidon. Vapaa-ajallani pyrin ylläpitämään kohtuullista peruskuntoa, tekemään silloin tällöin harrastelijataidetta, lukemaan kirjoja, sisustamaan kotia ja pelaamaan pesäpalloa aina kun siihen tarjoutuu tilaisuus.

Nautin blogien lueskelusta sängyssä, hyvin tehdyistä sisustusohjelmista, nuotiolla istuskelemisesta, ukkosmyrskyistä, tähtisädetikun kanssa rakettien katselemisesta, kauniista asioista, sanoilla leikittelevästä huumorista, kynttilänvalosta ja puhtaasta kodista.

Olen innokas partiolainen, ohjaan omaa ryhmää ja suunnittelen silloin tällöin myös isompia ja pienempiä tapahtumia lippukunnassamme. Partioharrastuksen ei kannata antaa hämätä; Haaveilen siististä sisätyöstä: Vaikka erämaavaellukset ja kesäleirit ovatkin mukavia, enimmän osan ajasta haluan nauttia lämpimässä nukkumisesta ja kuivista sukista.

Olen kala-kasvissyöjä, aloitteleva ituhippi ja poden jatkuvaa huonoa omatuntoa ympäristön tilasta. Sekä ekologisesti että eettisesti järkevällä tavalla kuluttaminen, asuminen ja liikkuminen kiinnostavat ja koetan kiinnittää niihin huomiota elämäntavassani.

Kirjoitan perheemme arjesta, lapsen kasvusta ja kehityksestä, parisuhteen ala- ja ylämäistä, ystävistä ja harrastuksista. Myös raskautta, synnytystä, imetystä ja niiden mukanaan tuomia kehon ja mielen muutoksia on ruodittu ja ruoditaan blogissa. Kuten myös lapsiperhearjessa jaksamista, vastuun jakamista ja unen ja oman ajan välillä tasapainoilemista.

Omat ja lapsen asut, lastenvaateuutudet ja -suosikit sekä ylipäätään tyyliasiat vievät oman tilansa blogista. Myös lapselle hankittavat tarvikkeet kuten kantovälineet ovat saaneet osansa palstatilasta.

Asustamme 58 neliön minikolmiossa kerrostalossa. Kodin sisustaminen ja meidän näköiseksemme laittaminen on minulle tärkeää ja massiivisen muuttoremontin jälkeen olen keskittynyt varioimaan asunnon ilmettä lähinnä vaihtuvin pienesinein ja tekstiilein. Sisustukseen liittyviä juttuja löytyy sesonkijuhlien koristeluista kukkiin, asetelmiin, rymseerauksiin ja uusiin hankintoihin.

Ja tietenkin kirjoitan ajoittain juuri siitä mitä mieleen juolahtaa. Iloista, suruista, takapakeista ja edistysaskeleista, oli elämän osa-alue mikä hyvänsä.

Oli hauska tavata, tervetuloa uudelleen!

(Liitin tähän esittelyyn kuvia kuluneen bloggausvuoden varrelta.)

PS.
RSS-feedin kautta siirtämisen jälkeen vanhojen postausten kuvat ovat hieman hassun näköisiä. Ymmärtänette, etten lähtenyt tuomaan yli 450 postauksen jokaista kuvaa erikseen käsin siltä varalta, että se auttaisi. Uusissa postauksissa kuvat näkyvät normaaleina ja vanhoistakin saa varmasti selvää ja olennaisimman irti.

 

Jännittävä lähtöpotku äitienpäivään

Olen joskus pimeällä, varsinkin talvisaikaan, nurissut miehelle etten halua lähteä viemään koiraa pihalle; Menkööt hän vahvempana ja vähemmän puskaraiskaajia kiinnostavana hoitamaan myöhäisillan tai alkuyön pissatukset.

Eilen illalla mies lähti taas viemään koiraa ulos. Miehellä kesti kauan ja ajattelin tämän lähteneen viemään roskia tai hakemaan pikaisesti jotain äitienpäiväaamiaisen tarviketta läheisen huoltoaseman kaupasta. Kävin jo kuikuilemassa, olisiko tämä voinut tulla sisään niin hiljaa, etten olisi huomannut asiaa.

Sitten ovikello soi. Kello oli yli puolenyön. Tiirailin epäluuloisena pimeään rappukäytävään. Kyseessä oli alaoven ovikello, joten laitoin käytävään valot, jotta näkisin, kuka asuntomme ovikelloa soittaisi ylös asti ehdittyään. Oven takana seisoi mieheni, jonka nenä ja kaula olivat verinaarmuilla, kangastennari spreijattu lilaksi, vaatteet pölyssä, tukka takussa ja kasvoilla pelästynyt ilme. Käsivarren mitan päähän haisi ummehtuneelle, vanhalle viinalle.

Ymmärrettävästi ihmettelin, että mitä oikein oli tapahtunut. Mies oli koiraa ulkoiluttaessaan huomannut pari epäilyttävän näköistä tyyppiä talon ulkopuolella olevan pyöräilytelineen lähistöllä. Kaveri ottaa joko pestinsä taloyhtiön turvallisuusvastaavana turhan vakavasti tai on päästänyt järkensä kesälaitumille. Hän kun oli päättänyt lähteä kyselemään kahdelta isolta korstolta, ovatkohan he voimapihtiensä kanssa asiallisilla asioilla keskellä yötä. Siis ilman apujoukkoja, kättä pidempää, soittamatta ensin poliiseille tai sanomatta edes minulle, minne on menossa. Mitkä kaikki turvallisuuseikat tässä on jätetty huomiotta… kaikki?

Olen saanut joskus ala- ja yläasteaikoinan tuta toistuvasti raapimista, tukistamista, lyömistä, tönimistä ja potkimista, kiitos tiettyjen sivistyneellä sielulla ja hyvällä kotikasvatuksella varustettujen luokkatovereideni. Tunnistan hyvinkin pienistä merkeistä henkilöt, jotka saattavat käyttäytyä äkkiarvaamattomasti ja väkivaltaisesti. Olen monta kertaa kiertänyt tällaisen henkilön kaukaa ja saanut huomata tämän räjähtävän seuraavassa hetkessä ja käyvän jonkun kimppuun. Viimeksi näin kävi Rautatientorilla. Mieheltä tällainen ”uhkatutka” tuntuu puuttuvan täysin

Haistan viinan katkun kauas ja välttelen humalaisia ihmisiä. Mieheni kimppuun käyneiden miesten on täytynyt vieläpä haista sangen voimakkaalle, koska käsirysyssä mieheenkin oli tarttunut niin voimakas haju että haistoin sen jo käytävästä asunnon oven avatessani.      

Mies ei ole isokokoinen, mutta hän on onneksi vikkelä. Päästyään irti päälle hyökänneiden miesten kuristusotteesta hän oli lähtenyt reippaasti karkuun. Ilman toista kenkää hän oli kiitänyt Keravan öisiä katuja, kunnes oli sen verran kaukana että oli napsaissut hyökkääjistä kuvat. Paikalle tulleet poliisit laittoivat kuvat liikkeellä oleville partioille, mutta tuskinpa kadonnutta omaisuutta saadaan koskaan takaisin tai päällekarkaajia kiinni.

Mieheltä ja ainakin yhdeltä muulta taloyhtiön asukkaalta vietiin polkupyörä. Avainnippu katosi ja viime yö kökittiinkin sitten turvalukon takana odottamassa puoliksi tosissaan, kiertävätkö tyypit ovelta ovelle avaimien kanssa kokeilemassa onneaan. Sanomattakin lienee selvää, että teroitin säikähdyksestä selvittyäni, että tämä on juuri niitä asioita, joista olen sanonut, että ei saa tehdä typeryyksiä. Eikä tarvitse leikkiä sankaria, kunhan pysyy terveenä ja turvassa.

Sovittu keittiön siivoaminen jäi siis hoitamatta illalla eikä äitienpäiväkorttikaan koskaan valmistunut. Pääasia kuitenkin on, että mies on pääpiirteissään kunnossa, paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Eilen ostetut liljanoksat ja aamulla pöytään ilmestyneet letut tuntuivat ylimääräisiltä bonuksilta, kun ottaa huomioon että äitenpäivän olisi voinut joutua viettämään myös terveyskeskuspäivystyksessä tai teho-osastolla.

Jostain syystä perjantainen heittoni Keravan ghetosta tai inspiraatiokollaasiini poimimani ”turvallisuuskäsilaukku”, jonka kantokahva jäljittelee muodoltaan nyrkkirautaa eivät vaikutakaan enää kovin hauskoilta jutuilta.

Toivottavasti teidän äitenpäivänne sujuu merkittävästi rauhallisemmissa merkeissä kuin meidän äitienpäivämme alkoi!

 

 

Lauantaiasua, kiirettä ja urheilukuulumisia

Soijaa pukkaa eikä yksinomaan tästä äkillisestä helteestä johtuen. Ajattelin toiveikkaasti ehtiväni käyttää tekonahkabikertakkiani vielä muutaman viikon, mutten suinkaan valita siitä että se osoittautui ulko-olosuhteissa aivan liian lämpimäksi. Ihan t-paidalla ja pitkillä pöksyillä tarkeni, olisi kyllä selvinnyt pelkässä kesämekossakin. (Onneksi rakkaushuivin käytön kesällä voi sentään perustella sillä että kylmemmän viiman yllättäessä sen voi heittää harteille.)

Kävimme ylläpitämässä Kuutin uimataitoja Tuusulan uimahallissa ja ostimme kesän ensimmäiset tuuttijäätelöt. Muutoin olenkin käyttänyt kaiken hereilläoloaikani joko kotitöihin tai kategorioiden ja päivämäärien syöttämiseen WordPressiin. Jo nyt kaipaan mahdollisuutta käyttää halpatyövoimaa tällaiseen rutiininaputtamiseen enkä ole tehnyt hommaa vielä edes kokonaista vuorokautta!

Ja sitten ne urheilukuulumiset. Kahdesta kolmeen crossauskertaa viikossa on pitänyt kutinsa ihailtavan hyvin ja lenkillekin pitäisi selvitä tässä lähipäivinä. Huomaan jopa suunnittelevani muita menojani ja reissujani sen perusteella, ettei liian pitkiä treenitaukoja tulisi ainakaan usein. Tämä on aikaisempaan verrattuna erittäin poikkeuksellista sillä treeneille tilan raivaamisen sijaan olisin aiemmin keksimällä keksinyt menoja ja tapaamisia välttääkseni liikkumaan lähtemisen jollain hyvällä syyllä!

Kuten joskus aikaisemminkin totesin, sisäinen motivaatio on löytynyt yllättäen jostain ja se on kantanut harvinaisen pitkälle. Osatekijänä voi olla se, etten ole lähtenyt repimään liikuntaa liian tiheällä tahdilla ja syön normaalisti sen sijaan että koettaisin liikkua nälkäisenä ja nälästä vihaisena kuten joskus aiemmin. 

Paino ei ole vielä saavuttanut tämän vuoden minimitavoitetta, mutta matkaa tavoitteeseen on noin puolitoista kiloa eli kiire ei vielä ole. Silmämääräisesti arvioituna voisin sanoa kiinteytyneeni, ainakin jaksaminen ja kunto tuntuisivat hieman parantuneen. (Sykemittari on syntymäpäivä- ja joululahjatoivelistalla, joten sillä leikkimistä joutuu odottamaan vähintään syksyn puolelle.)

Perjantain ghettoterkut

Olenko se vain minä vai onko M:n asuissa ajoittain tietynlaista ghettotunnelmaa?
Tennarit, löysä farkkupaita, pipo, collegehousut…

Ja sulavasti sukeltaen ghettoasusta viikonlopun suunnitelmiin:
Kunnianhimoisena tavoitteenani olisi ehtiä kolmena peräkkäisenä päivänä crossaamaan ja hyödyntämään alkuviikon juhlinnassa ja ravintolareissussa syötyjä vararasvoja. Jos sen lisäksi ehtisi käydä uimassa, saunomassa ja stressata verojen laskemisesta. Mieli tekisi karata mökille, mutta sekä vähiin jäänyt liikuntasaldo että viikonloppuna suoritettava muuttourakka pitävät auton pihassa ja koko perheen kiireisenä.

Toivottavasti ehditte ulkoilla ja nauttia kevätsäästä! Keravalle oli ainakin luvattu jopa + 20 astetta täksi viikonlopuksi. Saapa nähdä, mikä on todellisuus. Satoi tai paistoi, letkeää viikonloppua kaikille!

Ghettonorpat

 

Kenkäshoppaajan tunnustukset


Siinä ne nyt sitten olisivat, M:n kengät ensi syksyksi, alkutalveksi ja kevääksi. Talveksi hankin kyllä vielä jotkin oikein kunnolla lämpimät kengät lisäksi. Mielenkiinnolla seurataan sitten tuon lapsen jalkojen kasvua ja jännitetään, sopivatko popot aiottuina ajankohtina.

Väijyin Elloksen alennusmyyntejä kalliimpien kenkien halvelluksien toivossa ja täytyy sanoa, että kyllä kannatti. Puman alkuhinnaltaan 60 euron vuorelliset tennarit irtosivat lopulta himpun päälle parillakympillä ja Vertbaudetin noin 40 euron mokkanahka-kumipohjakengät kustansivat 14 euroa. Kaikista alennetuista kengistä kun sai vielä kolmekymmentä prosenttia pois. Jotain hyvää koitui siitäkin, että monen verkkokaupan erikoistarjouksista tulee tekstiviesti-ilmoituksia.

Pumat ovat kokoa 25 ja niiden olisi tarkoitus sopia ensi syksynä ja talvena. Mokkakenkien aiottu käyttäaika olisi ensi kevät ja ne ovat kokoa 26. M käyttää nyt koon 21 ja 22 tennareita. Mitä sanotte, vaikuttavatko koot jotenkin järkeviltä? 

Olisihan se kiva, jos olisi aikaa ja rahaa etsiä lapselle oikean kokoiset kengät juuri silloin kun niitä tarvitsee. Kivan näköisiä, oikean kokoisia ja kohtuuhintaisia sekä käyttötarkoitukseensa sopivia kenkiä tuntuu kuitenkin olevan lähes mahdotonta löytää kiireessä ja pakon alla. Joten eteisen kaapissa nämä(kin) nyt odottavat sopivia kelejä ja isompia jalkoja.

Löytyykö linjoilta muita lastenvaatteiden ja jalkineiden etukäteishamstraajia?

 

Pö pö pölkkypää ei käytä kypärää

Siperian Ella palstalla käytiin kiivastakin keskustelua pyöräilykypärän tarpeellisuudesta, puolesta ja vastaan – onneksi lähinnä puolesta. Voin omakohtaisen kokemuksen perusteella sanoa että kun polkee lähes jokaisena päivänä vuodessa joko töihin tai kouluun, kuten joskus tein vuosien ajan, silloin tällöin kaatuu vaikka ajaisi kuinka varoen. Musta jää, pimeälle tielle heitetyt kepit tai paikaltaan pois viedyt katukaivot, joihin pyörän lamppu ei juuri satu osumaan saattavat tehdä tepposet kokeneellekin pyöräilijälle. Ylinopeutta kaahaavista tai kännissä ajavista autoilijoista puhumattakaan.

Suomessa kuolee vuosittain noin neljäkymmentä ja loukkaantuu vakavasti noin 1000 polkupyöräilijää. Kuolemista jopa 80 prosenttia johtuu päähän kohdistuneen iskun seurauksena syntyneestä aivovammasta. Jos Suomessa kaikki pyöräilijät käyttäisivät kypärää, kuolemat vähenisivät kahdella kolmanneksella ja loukkaantumiset yhdellä kolmanneksella. 

Pyöräilykypärän käyttämättä jättämistä ei voi mielestäni perustella enää edes tyyliseikoilla. Kypäriä on ulkonäöllisesti joka lähtöön sporttisesta siemenkypärästä skeittikupolin kautta hattua muistuttaviin päänsuojuksiin. Nyt siis kipinkapin nettiselaimesta kypäräkauppa auki uuteen välilehteen. Tai suunta kohti lähintä urheiluliikkettä tai isompaa kauppaa ja tutkimaan kypärävalikoimia.

Keräsin inspiraatioksi muutamia omia suosikkejani:
Kypäristä numerot 1-4 ja 6 ovat lasten kypäriä. Kasipallo ja kirsikkakypärä ovat Metka Lastentarvikkeesta ja lippalakki- ja lierihattumalliset Yakkayn kypärät päällisineen ovat Finnish Design Shopista. Nutcasen ihanaa vesimelonikypärää näyttäisi saavan ainakin Matkavarusteesta.

Aikuisten kypäristä K2:sen harmaakuvioinen kypärä ja Warp:n mustavalkoinen sekä mintunvihreä kypärä ovat Stadiumista. Greydana-kypärää voi etsiskellä Nutcasen jälleenmyyntiliikkeistä. Mustavalkoinen lippalakkikypärä on myös Yakkayn (FDS:n linkki yllä) ja oma kypäräni on juuri tuollainen.

Löytyikö näistä kenties tuleva kypäräsi?
Vai onko sinulla jokin muu iki-ihana kypärä, jota haluaisit suositella muillekin?

Turvallisia pyöräilymatkoja!

PS. Kypärän ostamisen lisäksi sitä pitää muistaa käyttää ja se pitää säätää oikein.