Kuukausiarkisto: kesäkuu 2014

Tosi väsynyt tähän touhuun

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Mieli & hyvä elämä, Oma elämä 6 kommenttia

Kuten blogia lukeneet tai juttujani kuunnelleet tietävät, lapsien, omieni tai muiden, sukupuolella on minulle harvinaisen vähän merkitystä. Lapsen persoonalla, perusluonteella, -taipumuksilla ja luontaisilla kiinnostuksenkohteilla sen sijaan on. Mikä siis sai minut sanomaan tänään miehelle, että tällä hetkellä olen onnellinen siitä, ettei minulla ole tyttöä?

Viime aikoina uutisten, tv-sarjojen, mainosten ja Facebook-seinälle pompanneiden julkaisujen kautta on vaan puskenut läpi niin hurja määrä seksististä sontaa, että niiden jälkikatku on jäänyt leijumaan nurkkiin: Intiassa pääministerin kamut kertovat raiskauksien tapahtuvan vahingossa ja maailman suosituimmaksi sarjaksi hiljattain tituleerattu Game of Thrones vyöryttää naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa, raiskauksia ja taustamateriaalina toimivia alastomia naisia televisioruudulle ennätysmäistä ja alati kiihtyvää tahtia (ja tämän sanon sarjasta muutoin pitävänä!).

Kuvapankkikuvia selaamalla saa myös mainion kuvan siitä, millainen nainen on urallaan tai elämässään menestyvä, millaisia rooliodotuksia naisiin liitetään vaimoina, millaisia urheilulajeja naisten sopii harrastaa ja mitä feminismi on. Suosittelen katsomaan nämä kuvat läpi ja pysähtymään hetkeksi niiden äärelle. Muun muassa näistä syistä olen onnellinen että ainakin ensimmäinen, ellei ainokainen lapseni, esikoinen, joita pidetään kasvatuksen suhteen puolitosissaan ”kokeilukappaleina”, on poika. Koska miten osaisin tai voisin selittää tyttärelleni että tällaisessa maailmassa hän tulee elämään, olkoonkin että sitä voi koettaa muuttaa muru murulta?

Uusimpana ärsytyksen, epäuskon ja jopa jonkinlaisen lannistavan epätoivon aiheuttaja toimi korkeasti kotimainen tuotos, ikioman Veikkauksemme mainosvideo. Kyseessä on MM-kisoihin liittyvien veikkauspelien mainostaminen, mikä käy ilmi videon lopussa.

Videolla eittämättä lahjakas jalkapallon kanssa kikkailija suorittaa erilaisia pallotemppuja. Varsin viihdyttävää, kyllä. Kikkailulle on kuitenkin rakennettu taustatarina, jonka ovat kaikesta päätellen luoneet yläasteikäiset esimurrosikäiset pojat, joilla on epärealistisia seksuaalisia fantasioita. Millään muulla tällaista tuubaa materiaalia ei voi selittää. (Kunnon sambakuteilla ja -musiikilla olisi kenties saatu Brasilia-tunnelmaa videolle, jolloin videolla esiintyvien typyjen habitukselle olisi ollut edes jokin päälleliimattu selitys.)

Niin kutsutussa taustatarinassa kyseinen nuori mies pyörittää jonkinlaisen kevytflirttailun merkeissä kahta naispuoleista kämppistään. (Tämä voi toki olla tulkinnanvaraista ja videolla voi myös esiintyä kolmen ihmisen keskinäisessä yhteisymmärryksessä muodostama perhekokonaisuus, mitä pitäisin videon perusteella kuitenkin epätodennäköisenä.) Kumpikin sattuu olemaan erinomaisella kyykkypyllyllä ja pallomaisilla rinnoilla varustettuja sekä viimeiseen asti puunattuja neitosia.

Miehen kikkailessa pallonsa kanssa pitkin kaupunkia, tytöt viettävät normaalia lauantaipäivää pyllistellen minishortseissa biljardipöydän äärellä, ripustaen kisakatsomoon pelipaitoja peppuaan keikuttaen ja leikkien tyynysotaa tissien pomppimisen tahtiin sängyllä. Naisten päivä huipentuu miehen kotiinpaluuseen, jota saattelee kummankin pikkuvaimoehdokkaan avujen innokas esilletuonti. Miestä kuitenkin kiinnostaa vain peli, mistä suivaantuneena naiset mukahauskasti kahlitsevat miehen sängyllä sattumalta lojuvilla pörrökäsiraudoilla sängynpäätyyn ja alkavat itse katsoa kisoja. Ah, mitä aktiivisen roolin ottavan supernaisen mallia meille taas tarjoillaankaan!

Pidän jalkapallon potkimisesta, vaikken siinä lahjakas olekaan. Seuraan kisoja usein ainakin tulospalveluiden kautta tai sivusilmällä ja ratkaisuottelut saatan katsoa ajatuksellakin. Minulta löytyy niin ikään silmää naiskauneudelle, mutta tuollaisten itseään tyrkyttävien, bimbon rooleihin kirjoitettujen naisten (tai miesten) katsominen herättää yksinomaan myötähäpeää. Ken tahtoo katsoa pornoa, katsokoon. Sitä on saatavilla mielin määrin, voin luvata. Tarvitseeko tällaista seksististä moskaa siis syytää televisiomainoksiin ihan sen itsensä vuoksi?

Mainoksen kohderyhmää ovat oletettavasti ensisijaisesti aikuiset, mutta sitä katsovat varmasti lapsetkin. Onko tämä nyt varmasti juuri se kuva naisista, miehistä, ihmissuhteista, jalkapallon seuraamisesta – elämästä yleensä, jonka Veikkaus haluaa katsojilleen välittää? Aikuisille tai ainakaan niille lapsille. Hieno jatkumo Ilveksen fanituotteille, siis niille pikkuvauvakoosta asti saatavissa oleville vaatteille, joissa vaihtoehtoina ovat sininen ”Pelimies”-paita ja vaaleanpunainen ”Lipunmyyjä”-yläosa. Noh, ainakin videolla myös naiset seuraavat kisoja, jos tästä nyt täytyy jotain positiivista etsiä!

Mielensäpahoittaja kiittää ja kuittaa, pistää kukkahatun päähänsä ja menee tästä ajamaan pyörällä tukka sekaisin thaipikkuhousuissa, lävistämään miehiä stilettikoroilla tai näyttämään orgastiselta työtuolissaan kiehnätessään.

 

Uuuuu mama, tsiikatkaa vähän näitä.

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Oma elämä 15 kommenttia

Kotiuduin äsken kampaajalta ja täytyy sanoa että Kauppakaaren kampaamon Kinna pisti taas tukan uuteen uskoon – sillä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Pidin neuvonnemielessä, kun pohdimme mitä tukalle tehtäisiin ja päädyin suosikiksenne nousseeseen lyhyeen, mutta edestä pidempään malliin.

Kampaaja on selvästi ylittänyt villeimmätkin odotukset, kun käsittelyn jälkeen tekisi mieli käyttää loppuilta peilin edessä pyörimiseen. Ja huudella ohikulkijoille, että eikös olekin aika hemaiseva hiuslaitos ja sen omistaja.

Malli on justiinsa eikä melkein ja juurikasvun värjään itse pois, joskus, kunhan kerkiän. Onneksi tämä kylmähkö pinkki ei riitele oman, sinertävänharmaan värini kanssa niin pahasti kuin monet aiemmin käytössä olleet oranssihtavat punaisen sävyt.

Mitäs tykkäätte?

 

Kotona – ja suoraan telkien taakse!

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Uutiset & yhteiskunta 4 kommenttia

Palasimme Tirvasta jonkin aikaa sitten. Heti purettuani suurimman osan tavaroista ja napsautettuani ensimmäisen pyykkikoneellisen pyörimään käynnistin iPadin ja pistin Orange is the new Blackin toisen tuotantokauden pyörimään Netflixistä.

Toinen kausihan on ollut katsottavissa jo 6.6 asti, mutta loma-asunnon erittäin pahasti tökkivän internetyhteyden vuoksi pääsin katsomaan uusia jaksoja vasta tänään. Eilisen postauksen kävin kirjoittamassa lähimmällä ABC:llä, jonne en sentään kehdannut jäädä katsomaan televisio-ohjelmia, varsinkaan kun isäni odotti ostoksineen sivummalla päästäkseen ajamaan takaisin mökille.

Olin rehellisesti sanottuna ehtinyt unohtaa, miten koukuttavaksi sarja oli edetessään muodostunut. Joten voipi olla, ettei uuden kauden katsomisessa kokonaan kestä kovinkaan kauaa. Varsinkaan kun tarjolla on Laura Preponin kaltaista naisherkkua! Koulutyörutistuksen helpotuttua on muuten todella kutkuttavaa uppoutua taas joihinkin parhaisiin sarjoihin. (Oranssihaalaristen narttujen lisäksi ainakin muutamat syötävän herkulliset vampyyrit odottavat aivan nurkan takana.)

Löytyykö linjoilta muita naisvankiladraamaan koukuttuneita?
Mitä kesän uutuussarjaa tai uusien jaksojen voimalla jatkavaa sarjaa fiilistelette?

 

Tirvassa

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Matkat Kommentoi

Hiostavan kuuma kesäilma. Kaikesta poskettoman innoissaan oleva lapsi, joka juoksee saunalle, tenniskentälle, rannalle, hiekkalaatikkolle – joka paikkaan. Huutokauppakenkien kylkiäiscrocsit jalassa lompsuen ja lippapipo heiluen. Hyttyset parveilevat ympärillä ja lapsen raajoihin kokoaa näyttäviä, jopa viiden sentin levyisiä paukamia, jotka onneksi kauhistuttavat lähinnä aikuisia.

Mökkeilyyn varatuista ruttulakanoista löytyy petauspudistellessa jäänne menneisyydestä: Yli puoli vuotta sitten viimeksi käytössä ollut rintakumi tipahtaa esiin pussilakanan kulmasta. Nukkuminen on hikinihkeää, mutta liikenteen äänet ja naapureiden kolinat ovat vaienneet. Koiraa tosin hermostuttaa loma-asunnon toista puolta käyttävän perheen puheensorina ja jalkojen tömistely.

Veljeni, isäni ja mies lätkivät tennistä. Kahlaan opinnäytetyön lähdekirjallisuutta läpi ja tungen muistilappuja lupaavien sivujen väleihin. Istumme saunassa ja polskimme viileän virkistävässä joessa, jossa kaksivuotias viihtyisi kaikkia aikuisia pidempään.

Ajamme, kerrankin tarpeeksi kovalla, radiota huudattaen Kouvolaan ja tapaamme Amman. Coffee Housen terassi vetää puoleensa kylmällä smoothiellaan, jota huomaan himoitsevani merkittävästi enemmän kuin mitään drinkkiä tai huurteista juotavaa. Kiertelemme vähän Kouvolan keskustaa ja Suurjuhlan tiimoilta kävelykadulle kohoavaa Partiokylää. Kouvola ei tee lähteämätöntä vaikutusta, mutta Ammaa on sen sijaan mukava nähdä, kun samoille kulmille satumme. Ja tänään tajuan olevani toisenkin tutun kanssa lähes naapurissa, niin ikään täysin sattumalta.

On kesäolo eivätkä minipienten pitsireikäshortsien alla komeilevat reisimuhkurat jaksa kiinnostaa vähäähään. Ajatus lähestyvästä juhannuksesta, kesän taitekohdasta, käännöksestä kohti kylmää ja pimeää välähtää ajoittain tietoisuuden rajamailla. Se on niin synkkä ja luotaantyöntävä, että työnnän sitä pois, hengittäen, haistellen ja tuntien kesää kaikilla aisteillani. Haluan olla nyt tässä, onnellinen siitä mitä minulla on.

 

Taidearvonta

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Uutiset & yhteiskunta 42 kommenttia

Muistatteko vielä Suuren taidearvonnan?
Tuolloin arvoin uraansa aloittelevan kuvataiteilijan uniikin maalauksen sekä kolme taidejulistetta. (Nyt ei yhtään Uniikkimemeä kommentteihin, senkin humoristit.) Sain sittemmin Sanna-Maijalta muutamia taidejulisteita käytettäväksi itse tai arvottavaksi. Ja mielelläänhän arvon teille jotain kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.

Nyt minulla on käsissäni seitsemän, entistäkin hienompaa, uudella painokierroksella tahkottua taidejulistetta, jotka on on painettu A3-kokoisille papereille ja tehty Sanna-Maijan taideteoksista, kuinkas muutenkaan. Julisteiden teosten nimet ovat (kuvajärjestyksessään) Uneton, Pöllöapina, Siamilainen, Valkoinen vinttikoira, Katti, Pukki ja Portti. Taiteilijan omat kuvat printeistä löytyvät täältä.

Jos haluaisit voittaa jonkin näistä julisteista koristamaan kotiasi tai vaikka annettavaksi lahjaksi, kommentoi tähän postaukseen, minkä julisteen haluaisit voittaa.  Arvonta päättyy juhannuksen korvilla eli 20.6.

Tuttuun tapaan blogin Facebook-seuraajat saavat kaksi arpaa. (Jos siis koet seuraavasi blogia Facebookissa, huikkaa siitä kommentissa.) Facebookin puolelle on tulossa kesäkuun aikana pari pientä arvontaa ja sitä kautta pystyy muutenkin seuraamaan joitain sellaisia välittömiä tunnelmointeja sekä kuva- ja tekstijuttuja, jotka eivät koskaan päädy blogiin asti.

Sanna-Maijan nettisivut ja Sanna-Maija Facebookissa

Nollausta, nollausta, nollausta

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Mieli & hyvä elämä, Muu hyvinvointi 2 kommenttia

Viikko on alkanut uudelleen viritetyn treenaamisen ja alati lisääntyvien tapaamisten merkeissä. Kyse ei kuitenkaan ole opiskelutapaamisista, yhtä opinnäytetyötapaamista lukuun ottamatta vaan keittiön pöydän ääressä istuskelusta hyvässä seurassa, laaduttoman kotimuskarin pitämisestä olohuoneessa ja taidenäyttelykäynneistä.

Ystäväni kävi juoruamassa peleistä ja kaikesta muusta mahdollisesta maanantaina, yhteinen partioystävämme piipahti eilen jäätelöllä ja pelaamassa korttia ja tänään paikalle pamahtivat Tessa, Kain ja yllätysvieras blogosfäärin syövereistä. Mies pyöräytti tomaatti-feta-punasipulipiirakkaa ja vetäytyi sitten parvekkeelle rauhoittumaan. Introverttiparalle kaksi vierailuidentäyteistä päivää heti ylioppilas- ja valmistujaisjuhlien jälkeen taisi olla tarpeeksi (liikaa).

Valvoin eilen kahteen ja tein kaikkea päätöntä, kuten kokosin kakkosluokan fantasiakirjojen suosikkihahmoilleni omia soittolistoja. (Oikeasti, näin pahasti kaipaan nollausta.) Oli valoisaa ja lämmintä ja linnut lauloivat läpi illan ja yön. Tuntui kesältä – rennolta ja vapaalta. Ajatus kuuden aikoihin heräävästä lapsestakaan ei hirvittänyt. Vähän keski-ikäistähän tällaisista pienistä rutiinien rikkomisista nauttiminen on, mutta kyllä parilla hintsusti nukutulla yölläkin saa jo lomafiilistä kasaan.

Ihan parhautta, ystävineen ja rötväilyineen kaikkineen. Juuri tällaisia päiviä sitä kaipaa uhkaavan hermoromahduksen jälkeen tasaamaan paineita. Jos vielä hetken nollaisi ja sitten pistän tuulemaan opinnäyteytön ja kodin suursiivouksen osalta. Tänään pystyin jos sanomaan asiaa tiedustelleelle Tessalle että olen pääpiirteissään hengissä, kaikesta blogissa ja viesteissä purkamastani väsymyksestä huolimatta.

Tehokkaasti käytetyt pari osittaista ”lomapäivää” siis. En sanoisi tätä lomaksi, sillä kyllä tässä on myös yksi raportti naputeltu ja opinnäytetyölle tehty tiedonhankintaa, mutta ilmeisesti sopivassa suhteessa kaikkeen oheistoimintaan nähden…

Noita herkullisia pikkupulloja sain muutaman kotiinviemisiksi yhdeltä pressilounaalta ihasteltuani juomien makua. Niitä lojui tilaisuuden lopulla korkkaamattomina pöydänreunalla ja sain kassiini muutaman. Törkeän hyviä ja söpöjä eli en valita.

Tukkanuottasilla

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Oma elämä, Raha 12 kommenttia

Olen soutanut ja huovannut päässäni taas tovin… kuontaloani koskevien kysymysten parissa. Olisi ihanaa antaa tukka täysihoitoon kampaajalle, mutta se tarkoittaisi joistain kesäkuulle suunnitelluista menoista luopumista, joten joudun todennäköisesti tyytymään vain leikkaukseen ja värjäämään tukkaa itse railakkaamman pinkiksi.

Suurinta pohdintaa on kuitenkin aiheuttanut, jälleen kerran, juurikin leikkaus. Mies vastustaa sivukaljuja ja
-siilejä viimeiseen hiussuortuvaan asti. Eipä sillä, että tämän mielipiteellä olisi tässä asiassa loppupeleissä merkitystä. Itsekin vierastan kyllä hieman ajatusta ihan lyhyistä sivuhiuksista, mutta parin sentin mittainen tukka on jo ihan eri asia kuin parin millin tukka. On se tarkkaa!

Ihan lyhyessä sivutukassa olisi se hyvä puoli että pidemmäksi jäävät osat voisi värjätä ja sivutukan kasvaessa se saisi jäädä omalle värille, samoin kuin pidemmän osan juurikasvu. Näin aukeaisi ensimmäinen varteenotettava mahdollisuus, noin kymmeneen vuoteen, kurkistaa, minkä värinen tuo oma, alta puskeva kuontalo, oikeastaan onkaan.

Olen saanut teiltä aikaisemminkin erittäin arvokkaita näkemyksiä ja vinkkejä hiusmallipingpongiini, joten iskekää mailoinenne mukaan tähänkin erään. Viimeksi joku ehdotti rouva Becksin polkkaa, mikä osoittautuikin oikein mieleiseksi ideaksi ja päätyi leikkaustuoliin asti valokuvana.

Joten kertokaa, ehdottakaa tai teilatkaa:
Tasaväristä tukkaa vai selvästi eripituisia osuuksia omalla värillä höystettynä?
Purkkapastellia vai punkimpaa otetta? 

 

52 viikkoa 23/52

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Muu tyyli 2 kommenttia

Jahas, palaan taas 52-viikkoa projektin pariin. Edellinen varsinainen 52-viikkoa postaus on viikolta yhdeksäntoista eli viikot 20 ja 21 jäivät täysin välistä. Viime viikolta saatiin sentään yksi, joskaan ei kovin hääppöinen, yhteiskuva ylioppilasjuhlista. Projekti jos toinen on tosin ollut vähän retuperällä, eikä yksin blogosfäärin osalta – tätä se kevään loppurutistus teettää!

Naputtelin eilen itselleni tämän viikon työ- ja puuhalistaa. Sille näytti mahtuvan parit kaveritreffit, viisi kuntokeskuskäyntiä ja muutama lenkki, mökkeilyviikonloppu Kouvolan kupeessa, raportin vääntäminen loppuun, opinnäytetyön suunnittelutapaaminen, postailua ja HopLoppiin uskaltautuminen ensimmäistä kertaa ikinä. Hyvältä, joskin aika vauhdikkaalta, kesäkuun aloitusviikolta vaikuttaisi.

Jos voittaisin lotossa…

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Muu tyyli, Raha 4 kommenttia

Ostaisin lapselleni kasan Soft Galleryn vaatteita. (Ja rakennuttaisin omakotitalon sekä lahjoittaisin rahaa saimaannorppien suojeluun ja tekisin aika monta muutakin asiaa, mutta se ei ollut tämän jutun pointti.) Näissä vaatteissa yhdistyy nimittäin monta asiaa, joista pidän hurjasti: Omanlaisensa piirrosjälki, monissa printeissä myös maalauksellinen fiilis, vetoavat hahmot sekä hauskat yksityiskohdat: metallivärit, kimalteella tai ompelemalla tehdyt yksityiskohdat.

Noh, suurin osa teistä lienee kuitenkin kanssani samaa mieltä siitä, että t-paidasta, oli kyseessä sitten lyhyt- tai pitkähihainen yksilö, kirpaisisi turhan kanssa maksaa viisikymmentä euroa. Käyn silti ajoittain kurkkimassa lastenvaatteiden verkkokauppoja siinä toivossa että onnistuisin löytämään jonkin himoitsemistani vaatekappaleista mystisessä superalennuksessa. Kyllä se on kaiketi todennäköisempää kuin lotossa voittaminen!

Mitäs sanotte, iskeekö pehmogallerian tyyli teihin ja kuinka paljon rahaa olette valmiita laittamaan lasten sisävaatteisiin?

Kuvat: Babyshop

 

Yo-juhlat ja potentiaalinen ikäkriisin paikka

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Muu kulttuuri Kommentoi

Istuimme toissapäivänä saunassa ja mies sanoi, että hänen on jotenkin vaihea sopeutua ajatukseen että vanhempi pikkuveljistäni viettää nyt ylioppilasjuhliaan. Kuulemma siitä syystä, että meillä kahdella, minulla ja veljelläni, on keskenämme niin suuri ikäero. Totesin puoliksi tosissani tämän olevan klassinen merkki orastavasta ikäkriisistä ja muistutin miehen lähipiirissä häämöttävän seuraavien ylioppilasjuhlien…

Pysähdyin myös miettimään, herättääkö tämä kyseinen juhlistus itsessäni erityisiä nostalgian väristyksiä tai kylmäävää kalman kosketuksen tuntua. Ja totesin että näin muutamaa kuukautta vaille 25-vuotiaana en pode minkäänsorttista ikäkriisiä. Olen naimisissa, minulla on lapsi, asumme omistusasunnossa ja valmistun ensi keväänä, ulkoiset puitteet ovat siis ihan hyvissä kantimissa.

Mutta ennen kaikkea olen tyytyväisempi itseeni, jokaisella tasolla, kuin koskaan aikaisemmin. En tarkoita, ettenkö haluaisi kehittyä ihmisenä, oppia uusia asioita, pistää kehoani ajoittain äärirajoille ja työntää sitäkin uusien haasteiden äärelle. Oman kehon syynääminen tai omissa epätäydellisyyksissä kieriskeleminen ei kuitenkaan haukkaa suurta osaa kaikesta käytettävissä olevasta tarmosta – toisin kuin joskus teini-iässä.

Itse juhlista selvisimme lähes stresseittä, varmasti paljolti siksi, etten enää asu vanhempieni luona. Hässäkkä ennen juhlia lienee nimittäin ollut melkoinen. Meidän tehtäväksemme lankesi vain kolmen salaatin ja kahden juustokakun valmistus, jotka mies pyöräytti – sekä juhla-aamun järjestelyhommia, joita teimme Kuutin kanssa juhlapaikalla.

Useampaa annosta salaatteja, kalaa, kakkuja, lusikkaleipiä ja muutamaa kuohuviinilasillista myöhemmin olo oli yhtä aikaa raskas ja kevyt. Sukulaisia ja entisiä naapureita sai jututettua ja syynättyä kummankin veljen todistukset läpi. Kyllä päättäjäiset, valmistujaiset sekä rippi- ja ylioppilasjuhlat vain kuuluvat loppukevääseen. Nyt kesä on virallisesti täällä!

Toisille hyvät arvosanat lankeavat eteen vähemmällä vaivalla ja toisilla niiden saavuttaminen vaatii ahkeraa puurtamista, loppumattomalta tuntuvaa laskemista ja lähisuvun valjastamista apujoukoiksi tekstitaidon vastauksien tekemiseen tai matematiikasta aidosti jyvälle pääsemiseen. Tuntuu hyvältä juhlistaa saavutusta, jonka takana olevan työmäärän on osittain päässyt näkemään.

Onnea siis vielä kerran, uusi ylioppilas. Tuskin tarvitsee erikseen sanoa, että terveisin ylpeä isosiskosi, mutta sanottakoon se kuitenkin.