Hei kuulkaas kuinka paljon me uskalletaan laittaa asiaa tähän meidän lehteen, kun eihän tästä saa nyt turhan raskasta luettavaa tulla. Hyvä jos jaksaa työpäivän ja kotiarjen päälle edes lähteä lenkille tai katsoa uutiset. Sopiiko politiikka tai jotkin eriarvoisuusjutut oikein profiiliin – niistähän voisi tulla paha mieli. Kuka jaksaa lukea jostain translain uudistuksesta; Hennesin kuvastokin saa silmät luppasemaan.
Pitäisi jokin matkajuttu kirjoittaa. Olisiko joku tuore ja mukahauska näkökulma, kuten miten saat miehen houkuteltua kaupunkilomalle? Unohda yhteiset shoppailureissut ja myy kaupunki miehelle fudismatkakohteena, kun itse kierrät kivoja suklaaputiikkeja… (Sillä naisethan rakastavat suklaata.)
Naisille suunnattujen blogiportaaleja ja verkkoyhteisöjä puuhaavat pääasiassa naiset, naistenlehtiä kirjoittavat enimmäkseen… naiset ja naisille suunnattuja televisio-ohjelmiakin suunnittelevat enenevissä määrin niin ikään – naiset. Äkkiseltään voisi ajatella, että hyvä homma, ottakaa mediakenttä haltuun, tuottakaa laatusisältöä, uudistakaa yhteiskuntaa, tuokaa moniäänisyyttä keski-ikäisten miesasiantuntijoiden lomaan! Mutta kun ei.
Mitä me saamme lukea ja katsoa? Muotikuvia, huulipunamainoksia, söpöjä eläingiffejä, selfhelppiä – kuinka saakelin paljon hyvinvointivaltiossa elävät, lähes kaiken haluamansa saavat naisihmiset voivat tarvita erinäisiä itsehoito-oppaita? Nyt oikeasti. Jos joku kertoo vielä minulle, että pitää uskaltaa unelmoida, tavoitella haaveitaan tai tehdä vaikka elämänsä aarrekartta askartelemalla jotain kivaa, alan kirkua. Tai ehkä karjua, koska minulle se olisi voimaannuttavampaa.
Seuraava itsensä hemmottelun tärkeydestä muistuttaja ja keveän elämän puolestapuhuja saattaa saada aikaan yökkäyssrefleksin. Voitte itse päätellä, johtuuko se siitä, että olen päättänyt vähentää kahdeksankymmenen kilon elopainoani oksentamalla vaiko siitä, että olen kurkkuni myöten täynnä leppoistamis-helppous-lässynlääpuhetta.
Ja kaikella rakkaudella Lilylle, onko oikeasti tarpeen myydä kotimaan poliitiikkaa kiinnostavana asiana kenkien kautta. Siis että erilaisten ehdokkaiden näkemykset politiikan keskeisistä kysymyksistä, kenties heille tärkeistä aiheista eivät jaksaisi kiinnostaa ilman tietoa siitä, millaisia kenkiä he käyttävät?
Kokevatko nuo toimittajat ja media-alan ihmiset sitten jääneensä jotenkin yhteiskunnassa paitsioon. Onko heille talouden, politiikan tai ihmisoikeuskysymysten seuraaminen jotenkin ylivoimaisen vaikeaa, aiheuttaako se heissä ahdistusta, voimattomuutta ja alemmuudentunnetta?
Jos he eivät pidä itseään tyhminä, kyllä TYHMINÄ, niin miksi he paketoivat kohdeyleisölleen myymänsä sisällön kevyeen, pastelliväreillä ja metallinvärisellä kaunokirjoituksella koristeltuun ylelliseen pahvilaatikkoon. On enemmän kuin rahtusen verran alentavaa saada sellaisessa paketissa pamfletti vaikkapa aiheesta kansanmurha.
Anu Silfberg kirjoitti kolumninssaan: ”Voimaannuttavaksi tarkoitettu puhe on vaivaannuttavaa, koska sen takana väijyy oletus kohteen heikkoudesta – sekä ruumiin että mielen tasolla. Hemmottelupuhe sulkee naisen kodin ja kauneussalongin seinien sisään, pois kavalasta maailmasta.”
En voisi olla enempää samaa mieltä. Jos naiset eivät itsekään usko voivansa muuttaa yhteiskuntaa, pidä itseään yhtä pätevinä, kykenevinä ja älykkäinä hoitamaan mitä tahansa työ- tai luottamustehtävää kuin vastaavalla koulutustaustalla tai työkokemuksella varustetut miehet… Jos mielessämme mies saa suoritukseensa, persoonaansa tai kompetenssiinsa penislisän muutoinkin kuin makuuhuoneessa (toim. huom. kaikille pippeli ei ole bonus edes siellä), on joiltain osin ihan omaa ansiotamme, että meidät sysätään syrjään.
Älä lässytä. Lue kirja, katso uutisia, seuraa politiikkaa. Ne aivot ovat päässä siksi että niitä käytettäisiin ei Viettelysten Saaren katsomista varten. (Nämä kaksi vaihtoehtoa eivät muuten sulje toisiaan pois.) Jos ajatteleminen alkaa sattua aivoihin, olet kenties päästänyt itsesi turhan helpolla viime aikoina – sattuu pohkeisiinkin äkillinen juoksemisen aloittaminen, muttei se ole mikään perustelu lopettaa treenaamista.
Äänestä, ota kantaa, allekirjoita addressi tai mene mukaan mielenosoitukseen – vaikka vain solidaarisuudesta jonkin ihmisryhmän oikeuksien toteutumisen vaadetta kohtaan. Huomaat, ettet ole yksin. Jos epäilet, ettet osaa hommaasi, lisäkouluttaudu ja mikäli olet huippuosaaja muiden varjossa, tuo se esiin tai pyydä palkankorotusta.
Ja jos haluat olla tyhmä, sulkea silmäsi kaikelta ympärilläsi tapahtuvalta, ei sitä voi kukaan sinulta kieltääkään. Olisi vain kauhean kiva, ettei mitä tahansa suomalaismediaa selaillessa hyviä artikkeleita ja ansioituneita ajattelijoita tarvitsisi paketoida iänikuiseen sokerikuorrutukseen, ettei karkotettaisi vapaaehtois-tyhjäpäitä. Kun kaipaisi haastetta, keskustelua, tietoa ja paloa, mutta saa syliinsä paperi- tai verkkosivukaupalla keskusteluja suosikkimeikkivoiteista tai hyvinvointisiemenistä, alkaa hitusen ahdistaa. Skarpatkaa hei vähän.
Niin että hyvää naistenpäivää vain kaikille!
P.S. Loppukevennyksenä naisille suunnattu vaalimainos Last Week Tonight with John Oliverin malliin:
// Edit: Korjattu sanamuotoa, kts. kommentit.
