Sähköposti täyttyy hiljaksiin eri kauppojen viesteistä, joissa vinkataan alennusmyyntien alkaneen. Odottamani Reiman laajamittainen ale alkaa vasta 26.12, mutta Lindexiltä kävin viestin saatuani kurkistamassa heti rintaliivitarjoukset ja alennushintaiset mahanlitistyspikkuhousut (ja muutenkin korkean malliset yksilöt).
Valitsin kollaaseihin alennettujen tuotteiden puolelta löytämiäni kivoja juttuja. Erityisesti neuleita, yöasuja ja juhlamekkoja näyttäisi olevan liikkeellä. Sekä erilaisia näyttäviä koruja – onhan pikkujoulukausi pitkälti pulkassa. Joten jos olet selvinnyt tähän asti ilman eeppisen isoa kaulakorua, mutta haluaisit sellaisen, lienee alesesonki hyvä hetki hommata vaikka kaksi yhden hinnalla.
Itse koetan pysytellä poissa alennusmyynneistä, sillä joululahjojen hankinta teki melkoisen loven lompakkooni ja hääpäivän viettokin vie osansa. Kiinnostaisiko teitä muuten tietää, mihin lopulta päädyin?
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ
Paketeista paljastui kaksi joulukoristetta (jotka katosivat yhteen asetelmaan enkä tietenkään muistanut enää kuvata niitä). Sen sijaan räpsin kuvat paketista paljastuneesta…
Tiskirätistä, jolle näin joulun alla (ja muutenkin) himosiivotessa tulee varmasti käyttöä.
Teekuppikorvakoruista, joissa on piparit likoamassa. Tekoetuhampaalla siunattuna liotan aina kaikki keksit, minkä lisäksi juon teetä, lempivärini on vihreä ja pidän kreisikorviksista, joten nämä olivat oikein nappivalinta!
Ja mäyräkoiran muotoisesta piparimuotista, joka sopii ojatorpedon emännälle ja pienen leipurin kätösiin oikein mainiosti.
Olemme taas oikein asian ytimessä eli lastenvaateviidakon uumenissa.
On lunta tulvillaan raikas talvisää, mutta mieleni on vallannut väsymys. Olisi mukavaa nauttia lumesta, käydä enemmänkin kävelyillä, rakentaa lumiukko, pakata eväät reppuun ja lähteä talviretkelle. Käytännössä raahaudun kotiin ja hautaan pääni koulutöiden pinoon. Tentteihin luku ja esseiden loputon nakuttaminen alkaa syödä naista eivätkä kiireen ja stressin aiheuttamat painajaiset auta asiaa.
Minulla on muutamia painajaisia, jotka toistuvat aina silloin kun mieleni käy ylikierroksilla. Ahdistavissa unissa kadotan tai menetän jonkun läheiseni, jotain kamalaa tapahtuu hampailleni tai palaan synnytyssairaalan kolkoille käytäville ja eristyksissä oleviin huoneisiin. (Hyvät synnytysmuistot, jeah right.) Ei tässä painajaisten näkemisessä muuta pahaa ole kuin sängyssä kieriminen, jatkuva kesken unien havahtuminen ja miehen herättäminen tuskanhikisenä ja säpsähdellen heräilylläni.
Onneksi joululoma häämöttää reilun viikon päässä ja sen aikana ei toivottavasti tarvitse kuin tehdä pari esseetä, koettaa skarpata liikunnan kanssa ja touhuta perheenä kaikkea mukavaa.
Täytyy sanoa että yksi on ollut viime päivinä ylitse muiden nimittäin perheemme musta hevoseni eli lapseni, joka on ollut harvinaisen suloinen ja saanut jatkuvasti hymyn nousemaan äitinsä väsyneille kasvoille. Juttua tulee ensinnäkin ihan hurjasti, päiväkodillakin oli huomattu tarinan määrän räjähdysmäinen kasvu muutamassa viikossa. Voin ihan rehellisesti myöntää että onhan se mukavaa, kun lapsensa kanssa voi pikkuhiljaa keskustella.
Kaikki vaikuttaisi menneen hoidossa kohtuullisen sävyisästi; Päiväkodilta ei ole ainakaan kuulunut puremisgaten jatko-osien tuotantoaikatauluista mitään, joten voisi toivoa edellisen episodin jääneen viimeiseksi. Raivostuneen ja reippaasti ylensyöneen norppaemon paluu ei nimittäin olisi kovinkaan takuuvarma lippukassasensaatio. Vai menisittekö muka katsomaan?
Ja on tuo mieskin ollut mainio. Kävivät pojan kanssa viikonloppuna Luonnontieteellisessä museossa ja ovat muutoinkin pysyneet tiukimpien pänttäyssessioiden aikaan kiitettävästi poissa tieltä. Pääsin luikahtamaan itsenäisyyspäivänä kaverin valmistujaisiinkin ja loppuviikosta saimme nukkua yhden yön ilman lasta, kiitos appivanhempien.
P.S. Varmaan kanssaulkoilijoita naurattivat (tai kauhistuttivat) perheemme touhut, kun kuvasin järjestelmäkameralla miestä, joka kuvasi lasta kännykällään.
Lindexillä vietetään tänään Lasten lauantaita kello kolmeen asti. Olemme menossa kylään L:n isomummon luokse ja ajattelin piipahtaa Kuutin kanssa menomatkalla Keravan myymälässä.
Olen miettinyt jo pitkään, millaisia vaikutuksia ekologisempiin kosmetiikkatuotteisiin sekä pesuaineisiin siirtymisellä olisi kasvojeni, hiusteni, pyykkieni ja tiskieni kuntoon. Kaikesta ekovouhotuksestani huolimatta olen vitkutellut siirtymää lähinnä mukavuussyistä, hintojen alentumista odottellen ja siksi, että olen suhtautunut pesutuloksiin epäluuloisesti. Nyt kun hinnat alkavat olla mukavalla kuluttajatasolla en keksi enää riittävän hyviä syitä olla testaamatta tuotteita.
Sain jo kuukausia sitten testattavaksi eco.kidin lasten shampoon ja hoitoaineen eikä taaperomme tukkaa ole sittemmin millään muulla pestykään. Useimmiten vain huuhtaisen lapsen hiukset vedellä, mutta välillä hiuksista löytyy kaikenmoista tahmaa piparkakkutaikinasta sormiväreihin, jolloin tilanne vaatii shampoon käyttöä.
Enemmän kuin lasten tai aikuisten hiustuotteiden vaihtaminen minua hirvittää kasvojeni jo valmiiksi kehnossa kunnossa olevalla iholla leikkiminen. Lähipiirilleni surullisen kuulun, sen riivatun yksisarvisfinnin iskettyä totesin tilanteen olevan sikäli huono, ettei ekopuhdistusaine voisi tilannetta radikaalisti huonontaakaan. Olen nyt käyttänyt kuvissa näkyvää puhdistusainetta tovin ja ihoni on pysynyt ennallaan.
Onko teillä kokemusta luonnonmukaisista raaka-aineista valmistetuista kasvojen- tai hiustenhoitotuotteista tai pesuaineista? Risuja, ruusuja vai männynkäpyjä?
Lapsen kuvaaminen joulukortteja varten jäi hieman viime tippaan. Eri korttifirmojen sähköposteissaan painottava vihoviimeinen päivä tilata kuvakortit lähestyy uhkaavasti.
Päätimme siis istuttaa lapsen eilen alas (hahah, niinhän se juuri toimii vauhtitaaperon kanssa!) ja ottaa kuvia, olkoonkin että ulkona oli pilvistä ja harmaata. Seuraava hetki, kun tulemme olemaan keskipäivällä lapsen kanssa kotona, olisi nimittäin ollut liian myöhäinen tilaamisen kannalta. Kirottu kaamos!
Koska en halunnut kuviin aimoannosta keltaista keinovaloa, jouduimme tyytymään vähäiseen saatavilla olevaan luonnonvaloon. Se näkyikin monissa kuvissa rakeisuutena ja tarkennusongelmina.
Kaiken lisäksi keksimme, että jonkin eläimemme saaminen mukaan kuvaan olisi sympaattista ja kehotimme lapsen silittelemään sängyllä nukkunutta Peppiä. Huomaatteko, kuinka hurjan hyvillään kissa oli häiriöstä? Se vaihtoikin maisemaa sangen nopeasti.
Joulukorttikuvamme ei tule olemaan valokuvauksellisesti mikään tekninen mestarisuoritus valotuksineen ja tarkkuuksineen, mutta ainakin siinä on sellaista iloa ja riemua, mitä toivoisin löytäväni itsestäni jouluaattona, joululomalla ja uuden vuoden kynnyksellä.
Postauksen kuvituksena on ei– tai ehkä-kategoriaan päätyneitä kuvaehdokkaita, asianosaiset näkevät lopullisen kortin sitten joulun lähettyvillä.
Marraskuun loppupuoli on mennyt ihan hujauksessa ohi. Useana vuonna olen tehnyt jouluvalmisteluja hitaasti ja fiilistellen koko marraskuun, mutta nyt tuntuu siltä, että kuukausi on karannut käsistä ihan huomaamatta. Paljon ei ole ehtinyt kirjaamaan kuulumisia ylös, sillä paikasta toiseen on kiidetty sen verran vauhdikkaasti.
On ollut todella pitkiä koulupäiviä ja sellaisia päiviä, jolloin olen kirjoitellut esseitä tai lukenut tenttiin vain hetken ja hakenut lapsen aiemmin päiväkodista. Kaiken kiireen keskellä olen yllättänyt itseni selviämällä ainakin kaksi kertaa viikossa liikkumaan, pois lukien sen viikon, jolloin olin kaikista pahimmin flunssassa ja olo oli todella hutera.
Tällaisessa epäsäännöllisten kouluaikataulujen ympärille rakentuvassa arjessa on se hyvä puoli, että välillä ehtii räpsiä blogiin kuvia myös valoisaan aikaan ja ihastella aamulla auringon kimmellystä huurteisessa ruohikossa. Ja nähdä kaistaleen vaaleansinistä taivasta edes joinain päivinä muutenkin kuin luokan likaisen ikkunan läpi.
Vähemmän valovoimaisia räpsyjä on tullut otettua muutamasta blogitilaisuudesta, johon olen osallistunut viime aikoina.
Iltaan mahtui paljon hauskoja kohtaamisia liikkeissä ja showroomeissa sekä ajatusten vaihtoa muiden bloggaajien kuten paneelikeskusteluun osallistuneen 
Otin tiistaina lapselle päiväkodista sapattivapaata, josta muistin ilmoittaa ihan liian myöhään. Tuli jopa huono omatunto, sillä päiväkodin kanssa kommunikoiminen on sujunut taas todella kivoissa merkeissä eikä lapsen touhuista ole enää tullut jatkuvaa kurjaa palautetta. Uskoisin että tilanne tästä tasaantuu ja mahdollisen seuraavan rypyn tullessa rakkauteen reaktioni on kenties jo hieman lievempi.
Lapsi lähti kanssani touhuamaan ohjausryhmämme yhteiseen tapaamiseen, taloushallinnon tunnille, tutkimus- ja kehittämistoiminnan tunnille sekä kurkistamaan Reiman kevät- ja syysuutuuksia. Oli muuten todella jännää kuulla muun muassa, miten vaatteiden kulutuksen- ja vedenkestävyyttä testataan, miten mallistot syntyvät ja millaisia seikkoja vaatteiden infolappuja suunniteltaessa pohditaan ja mitä teemoja tulevissa mallistoissa on.
Ja onhan tässä järjestelty vanhempaintoimikunnan apulaisena Tonttudiskoa päiväkodille, kierrettyä kirpputoreja, tajuttu että kevään opinnot näyttävät kamalalta kaaokselta ja laiminlyötyä kodin siivousurakkaa omalla mittapuullani varsin radikaalisti.
Olen myös lähettänyt kymmeniä ja taas kymmeniä sähköposteja, polkenut pitkin Keravaa tapaamisissa, ajatuttanut miestäkin kaupungin laidan varastoalueille, puhunut puhelimessa, pähkinyt, suunnitellut ja neuvotellut.
Kaiken tämän jälkeen viikonloppuisten blogipikkujoulujen tarjoilupöydän tilanne näyttää erinomaiselta, ensinnäkin sisältönsä puolesta; Ja toisekseen siksi, että sekä ruokien, juomien että koristusten osalta mukaan on lähtenyt lähinnä paikallisia yrityksiä, joiden palveluilta olen käyttänyt vuosia. Minulle tuttuja, turvallisia, lähellä sijaitsevia ja hyviksi todistettuja palveluntarjoajia, jotka työllistävät lähiseudun väkeä. Ei huono, itse asiassa tosi hyvä!
Nyt vaan toivotaan, että kaikki vieraat tai edes suurin osa vieraista pääsevät paikalle, vaikka jokin flunssa-aalto kiertääkin taas maakuntia. Soisin myös että ruoka ja juomat maistuisivat ja pystyisimme nauttimaan olostamme, vaikka minikolmioomme täytyykin sovittaa parisenkymmentä henkeä, joista melkein puolet on lapsia…
Siis tämä päivä, huh huh. Heräsin aamulla, vein lapsen päiväkotiin ja ajattelin laittaa tavarat kasaan, haukata aamupalan ja lähteä koululle hetkeksi lukemaan ruotsia ennen hanketapaamista ja tenttiä. Luottokampaajani tuli ovelle hoitamaan partioasioita ja kysäisin ikään kuin ohimennen vapaita aikoja.
Varttia myöhemmin istuin kampaajan tuolissa ja lähdin sieltä tukka lyhyempänä sekä eri värisenä ja kipitin koululle syömään. Se siitä ruotsin lukemisesta. Seurasi pari tuntia hanketyön vääntämistä, kevään opinnoista tuskastumista sekä paniikinomainen päätös mennä kuitenkin, kaikista puheistani poiketen, opinnäytetyöstarttiin tammikuussa.
Istuin neljästä puoli kuuteen pää ihan tyhjänä ruotsin uusintatentissä. Varsinainen tentti meni ohi 