Sisustuskriisiä pukkaa. Oikein mikään asunnossamme ei tällä hetkellä miellytä – joitain kiinteitä kalusteita lukuunottamatta, mutta aikaa tai rahaa värkkäämiselle ei pahemmin löydy. Muutenkin tuntuu siltä, että energian käyttäminen sisustusratkaisuihin olisi hieman tyhmää, kun saatamme vuoden tai parin päästä asua jossain muualla.
Olen kuitenkin hankkiutunut eroon muutamista aikansa eläneistä kalusteista, kun olen löytänyt niille uuden kodin muualta – vanhoista tavaroista kun saattaa olla yllättävän vaikeaa päästä eroon säädyllisesti. Asutaan sitten vaikka puoliksi tyhjässä kodissa siihen asti että sopivat korvaajat löytyvät tai muutamme muualle. Keittiöön on tosin luvassa uudet ruokapöydän tuolit, edellisten hajotessa yksi kerrallaan takamuksien alla. Ostoslistalla on myös uusi valaisin olohuoneeseen sekä sohva, mutta niiden kanssa pitänee odottaa taloustilanteen normalisoitumista.
Sisustuslehdet, -blogit ja eri kauppojen verkkosivuilla jumittaminen auttavat onneksi jonkin verran sisustuskuumeeseen. Erityisesti tekstiilit, valaisimet ja pienet kalusteet kuten sohvapöydät ja jakkarat huutelevat nimeäni, mutta toistaiseksi joudun esittämään saaneeni partiokokouksissa tilapäisen kuulonaleneman…
Kollaasien tuotteet: Ellos