Kuukausiarkisto: kesäkuu 2013

Mitä punahilkalla on pussissaan?

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Vauvat ja taaperot 6 kommenttia

Eli suuri käsveskan tyhjennys

Sain haasteen paljastaa millaista tavaraa kannan mukana aina (tai ainakin useimmiten) käsilaukussani. Selonteko täytyy aloittaa toteamalla, että käytän aika harvoin käsilaukkua. Tavaramäärän vuoksi käytössä on usein olkalaukku tai reppu. Jos käytössä on pieni ja sievä käsilaukku, tavaraa on tungettu lisäksi erilliseen paperi- tai kangaskassiin tai vaunun alakoriin.

Useimmiten käytänkin laukkuna
– Keltaista normaalikokoista Kånkenia
– Marimekon mustaa Merimieslaukkua

Jos lähden pikaisesti käymään jossain (yksin tai lapsen kanssa), otan aina mukaan:
– Matkapuhelimen
– Avainnipun
– Pienen meikkipussin, jossa on peitevoide, käsipeili, ripsiväri, poskipuna ja jokin huulirasva, -kiilto tai -puna sekä hätävaratamponi, (joka päätyy useammin lainaan kuin omaan käyttöön)
– Kosteuspyyhkeitä
– Rintakumikotelon ja hätävaratutin
– Ensimmäisen ”aikuisten lompakkoni”
– Deodorantin (vain helteillä tai jos tiedän liikkuvani reippaammin)

Aiemmin minulla oli nahkainen kukkaro, jonka toinen puolisko oli täynnä kuitteja, kolikoita ja seteleitä ja toiseen taskuun oli tungettu kaikki kortit. Loppupeleissä korttimäärän kasvaessa luovutin ja hankin lompakon, jossa on kaksi taskua seteleille, vetoketjutasku kolikoille ja kahdella puolella paljon tilaa korteille. Lompakon kuvataskussa kulkevat mukana mies, lapsi ja veljet, vanhempien ja ystävien kuvia odottaessa…

Jos lapsi lähtee mukaan yhtään pidemmäksi aikaa, mukaan täytyy ottaa myös:
– Kestovaippa ja hätätilanteita varten yksi kertakäyttövaippa
-Vaipanvaihtoalunen
– Vaihtovaatekerta
-Nokkamuki tai tuttipullo (unohtui kuvasta)
– Ruokalappu ja lusikka
– Banaani, hedelmäsose, tetrapuuro tms. nopeaa syötävää
– Harso
– Tuttinauha

Usein mukana kulkee myös pakollinen tekniikka
– iPad suojakoteloineen
– Järjestelmäkamera suojalaukkuineen

Jos tiedossa on esimerkiksi koko päivän kestävä reissu, laukusta löytyy ehkä myös:
– Kuulokkeet ja puhelimen laturi kangaspussukassa
– Tangle Teezer
– Meikkipussin laajennuspussukka, jossa on sisällä joitain seuraavista: Kosteusvoide (naamalle, kynsinauhoihin, ihottumiin), tummien silmänalusien häivyttämiseen peittävä väripaletti tai valokynä, huulipuna ja huultenrajauskynä, kajaali, huulivoide (kissan pureskelema rasia, hih) tai huulikiillon tapaan toimiva huultenpullistusaine
– Sadeviitta
– Nenäliinoja

Mitä teidän laukuistanne löytyy?
Onko teillä käytössä pikkupussukoita tai muita vastaavia apuvälineitä, joilla voi helpottaa tavaroiden siirtelyä useamman laukun välillä?

 

Vauvauintivuosi – mitä jäi käteen?

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Lapset ja lasten tyyli, Suosittelen, Uutiset & yhteiskunta 10 kommenttia

Vauvauintivuosi loppui toukokuussa ja kuvienkin saavuttua viimein on hyvä tehdä kokemuksesta yhteenveto. Tosin täytyy sanoa, ettei kyseessä ollut ihan kokonainen vuosi. Kuutti syntyi maaliskussa ja ensimmäisen kevään sekä kesän ajan kerättiin painoa ja voimia.

Syksyllä, muistaakseni elokuussa, alkoivat uinnit. Aloitimme uinnin itse asiassa ihan hyvään aikaan sillä ihanteellisin vauvauinnin aloittamisikä on 3-4 kuukautta. Silloin lapsi jaksaa pysyä valveilla ja liikkua enemmän. Riittävän iän lisäksi lapsen tulee painaa vähintään 5 kg, jotta hän pysyy lämpimänä 32 asteisessa vedessä.

Ensimmäisillä kerroilla noin nelikuista vauvaa jännittivät uimahallin oudot äänet, suihkuhuoneen kaiut, isot lämpötilanvaihtelut, suuri määrä vieraita ihmisiä… Myös uimaopettajan kantava ääni vaikutti pelottavan useamman kuukauden. Jännitys näkyi erityisen tiiviisti sylissä kyhnöttämisenä ja kiinni vanhemman iholla viihtymisenä myös vedessä.

Muutamien kertojen jälkeen vauva tottui ympäristöön ja pääsimme oikeasti touhuamaan altaassa. Itkua, parkua tai paniikkia emme saaneet aikaiseksi kuin kerran ja silloinkin perääntyminen hieman kauemmaksi vieraasta aikuisesta rauhoitti tilanteen nopeasti.

Mitä vauvauinti oikein on?
Vauvauinti on vauvojen ja vanhempien (vanhemman) yhteinen, koulutetun ohjaajan valvoma leikki- ja liikuntahetki lämmitetyssä vedessä. Vauvauinti on koko perheen harrastus, jossa toiminta suunnitellaan ja toteutetaan lapsen ehdoilla. Vauvauinnissa lapsi ei opi itsenäisesti uimaan, vaan leikkimään vedessä ja usein myös sukeltamaan vanhempien seurassa ja heidän avustamanaan.

Välillä kuulee suosituksia, joiden mukaan alle vuoden ikäistä lasta ei kannattaisi viedä muuten vaan uimahalliin polskimaan, koska vesi saattaa olla likaista tai liian kylmää; Vauvauinnissa vesi on puhdistettua, sillä vauvan elimistö ei välttämättä kestä tavallista vettä. Altaan vesi on lämmitetty 32–34 asteiseksi, koska vauvan kehon lämmönsäätelyjärjestelmä ei vielä toimi kunnolla.

Mitä vauvauinnissa sitten tehtiin?
Meidän normaaliin vauvauintikertaamme on kuulunut uimahallille laina-autolla hurauttaminen ja lapsen kantaminen kopassa pukukoppiin. (Lapsen opittua kävelemään reippaasti, hän on saanut kävellä pukeutumistilaan ihan itse). Olemme laittaneet ripeästi uima-asut ja -vaipan päälle ja suunnanneet lämpimän suihkun kautta altaaseen.

Sekä uintikerran alussa että lopussa on ollut laulu- ja uintileikkejä. Välissä on harjoiteltu erilaisia vedessä toimimisessa tarvittavia taitoja, kunkin lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Ohjaaja on kierrellyt perheen luota toiselle ja käynyt läpi, mitä lapsi jo osaa sekä mitä ja miten voisi seuraavaksi harjoitella.

Usein ajatellaan, että vauvauinnissa opetellaan nimenomaan sukeltamaan, mutta kyllä muitakin taitoja on karttunut. Vauvat kelluivat, kääntyivät omin päin vedessä ympäri, puhaltelivat veteen, kehittivät motoriikkaansa tarttumalla hyvinkin epäsäännöllisesti liikkuviin leluihin veden pinnalla ja pinnan alla, tasapainoilivat pinnalla kelluvilla, huojuvilla patjoilla, kahlasivat matalassa päädyssä tukevasti ja pyllähtäessään pidättivät hengitystä, kunnes joku kauhaisi heidät takaisin pintaan.

Sukeltamisessa siirryttiin pikkuhiljaa vesikannun kanssa hengityksen pidättämisen opettelusta lyhyisiin, aikuisen tukemiin sukelluksiin. Niiden kautta päästiin oma-aloitteisiin, pitkiinkin sukelluksiin, jotka päättyivät parhaimmillaan siihen, että lapsi tarttui aikuiseen tai uima-altaan laitaan ja osasi näin tulla itse pois sukelluksista.

Kaikki lapset eivät pyrkineet itse veden alle, mutta lähes kaikki sukelsivat sylistä toiseen kun heidät lähetti matkaan ja jatkoivat tyytyväisinä polskuttelua pintaan nostettaessa. Kahden aikuisen kanssa sukelluksia oli helpompi harjoitella, mutta ohjaajan avulla homma onnistui yhdelläkin ”uittajalla”.  Sukellusten määrä ja kesto rajoitettiin vauvan iän mukaan. Tällä tavalla vältettiin liika veden juominen ja lapsen ylirasittuminen.

Myös aikuisen kanssa voi sukeltaa, kun lapsi on isompi. Lapsi napataan kainaloon, tehdään hänelle selväksi, että nyt mennään veden alle ja sitten sukelletaan. Oli koomisen näköistä kun mies lähestyi veden alla, lapsi kainalossaan, altaan toisesta päästä. Vauvakin ”ui” eli mukamas auttoi omilla käsillään ja jaloillaan. Molemmilla oli keskittynyt ilme ja pintaan noustessa (joskus veden allakin) jo nauratti.

Vauvauinnissa huomasi hyvin, miten erilaisia lapset ovat myös harrastustouhuissa. Osa hyppi tai ”kaatui” innoissaan patjalta, sylistä tai altaanreunalta veteen ja sukelsi itse. Toiset eivät halunneet veden alle, mutta nauttivat läiskyttämisestä, leikeistä ja uittamisesta. Mitä ilmeisemmin myös vedessä liikkuminen ja uuden oppiminen uintiryhmässä ovat temperamenttikysymyksiä.

Vauvauintiryhmässämme oli jo vähän itsenäisempiä, vauvauinti-iän ylärajalla olevia lapsia, joille sukeltaminen ei maistunut usein tai ollenkaan. Heidän kanssaan harjoiteltiin muun muassa laitaan tai toisen uittajan käsiin tarttumista, ”koalauintia” eli aikuisen hartioista kiinni pitämistä niin että aikuinen saattoi uida lähes normaalisti. Ja laskettiin kelluvan alustan päällä olevasta liukumäestä veteen, heitettiin palloja kelluviin koreihin; Puuhattiin ylipäätään kaikkea mukavaa ja motoriikkaa kehittävää vedessä.

Uintikerran lopuksi peseydyttiin ja lämmiteltiin saunassa. Meillä ohjelmaan kuului usein myös imetys, sillä uinnin ja saunomisen jälkeen Kuutti on ollut usein janoinen ja nukahtanut torkuille kotimatkalla.

Kuinka kauan uinti kestää ja mitä se maksaa?
Vauvauintivuoromme on ollut ensimmäinen illan uinneista, lauantai-iltana kello viideltä. Koska allas lämmitetään valmiiksi ennen vauvauintia eikä meitä ennen ole ollut ryhmää altaassa, olemme joskus tulleet paikalle hieman etuajassa saadaksemme uida pidempään, kun kerran olemme raahautuneet paikalle ja maksaneet uintimaksun. Vauvauinnin yksi uintikerta kestää yleensä noin puolisen tuntia, (lisänä tietenkin pukemiset, pesut ja saunomiset).

Vauvauinnille tulee hintaa kaupungissamme 40-50€ kuukaudessa, riippuen siitä, osallistuuko uintiin lapsen kanssa yksi vai kaksi vanhempaa. Vauvauinnin hinta vaihtelee suuresti paikkakunnittain ja järjestävästä tahosta riippuen.

Oletteko pitäneet harrastuksesta ja mitä tästä eteenpäin?
Taaperoikää lähestyessä vauvauinnista on tullut lapselle koko ajan ilmeisemmällä tavalla mieluinen harrastus. Uimahalliin sisälle astuminenkin saa tämän innostumaan. Kuutti haluaa veteen, sukeltelee usein oma-aloitteisesti pitkiäkin matkoja, räiskii ja touhuaa eikä tunnu väsyvän vesileikkeihin millään.

Aikuisille harrastus on ollut kohtuullisen mielekäs. Mies ei pidä laululeikeistä, mutta on kestänyt ne urhoollisesti ja minä en ole kovin hyvä yksikätissukeltaja, joten mies on hoitanut yhteissukellukset lapsen kanssa. Kun vesi on ollut lämmintä, altaassa on ollut mukava touhuta pidempäänkin.

Vauvauinnissa on ollut myös mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen perheiden välillä: Ryhmän muista vanhemmista on saanut juttuseuraa saunassa ja pukuhuoneessa. Onpa harrastuksesta tuttuja vanhempia nähnyt myös perhekerhoissa ja puistoissa ja on ollut mukava huomata joukosta joku ennestään tuttu, jolle mennä juttelemaan.

Edellytyksenä vauvauinnin turvalliselle toteutumiselle on vanhempien ohjaus ja koulutetun ohjaajan läsnäolo. Mutta nyt kun perusasiat on jo opittu ja vauvauinti-ikän jäädessä taakse, punnittavaksi jää, osallistummeko ohjattuun perheuintiin vai pyrimmekö käymään viikoittain uimassa omatoimisesti opittujen taitojen ylläpitämiseksi.

Perheuinnissa on uimassa sekä vauva- että tenavauimareita vanhempiensa kanssa. Mukana voi olla myös vanhempia sisaruksia. Perheuinnissakin vesi on lämmintä, tunti on ohjattu ja altaassa on erilaisia leluja. Perheuinnissa ohjaus yksilöllistä mutta asioita harjoitellaan myös yhdessä. Varsinaiseen uimakouluun pääsee vasta kolmevuotiaana.

Mitä hyötyä vauvauinnista on ja mitä lapsi on oppinut?
Vauvauinnista sanotaan että se saa lapsen nauttimaan vedessä olosta. Koen tämän pitävän paikkansa ainakin meidän kohdallamme. Lapsellemme on kehittynyt ennakkoluuloton ja positiivinen suhtautuminen veteen elementtinä. Vedessä on kivaa ja sinne halutaan mennä aina uudelleen. Vain kylmä ja viileä vesi tuottavat vähän vaikeuksia.

Vauvauinnin pitäisi myös edesauttaa myöhempää uimaan oppimista. Jos uintiharrastus pysyy aktiivisena, uskon uimaan oppimisen olevan helppoa. Entisenä vauvauimarina minun ei ole koskaan tarvinnut erikseen opetella uimaan vaan olen aina osannut uida edes jonkin verran.

Kuutilla vedessä oleminen ja liikkuminen on ikään nähden yllättävän varmaa ja hallittua. Eron huomaa erityisen hyvin verrattaessa lapsiin, jotka aloittavat uimassa käymisen yhden tai vasta kahden vuoden kieppeillä. Jos epäilyttää niin verratkaa joskus pikkuvauvasta asti säännöllisesti uimassa käynyttä taaperoa ja ensimmäisiä kertoja kahlailevaa tai uiskentelevaa saman ikäistä lasta.

Vauvauinti on vesiturvallisuutta lisäävä harrastus. Kun vauva oppii sukelluksesta noustessaan tarttumaan leluun tai uima-altaan laitaan, taidosta voi olla myöhemmin hyötyä esimerkiksi veteen pudottaessa. Lapsi osaa tarttua vaikkapa laituriin, aikuiseen tai veneen laitaan heti pinnalla käydessään.

Vauvauinnissa hyödynnetään sukellusrefleksiä, joka on suojareaktio lapsen pään joutuessa veden alle. Se estää veden pääsyn lapsen hengitysteihin. Tätä refleksiä ylläpitäen ja sitä hyödyntäen saadaan lapsi oppimaan hengityksen pidättämisen veteen joutuessaan jo ennen refleksin normaalia häviämistä; Kun lapsi sukeltaa tai kaatuu kahlaillessaan, hän pidättää hengitystä hyvin, vaikkei refleksiä enää olekaan. Tämä parantaa turvallisuutta rannalla tai uima-altaalla leikkiessä vaikkei poistakaan valvonnan tarvetta.

Lapsen taitojen ja varmuuden kehittymistä on ollut iloista ja ihmeellistä seurata. Kenties meidän vauvauintikokemuksemme on ollut keskivertoa parempikin, sillä joku uintiryhmän äideistä totesi saunassa istuessamme lapsemme olevan uimaopettajan ”tähtioppilas”.
(Ja hei kyllähän tuollainen väkisinkin lämmittää äidin mieltä!)

Onko teillä vauvauintikokemuksia?
Tuliko uinnista koko perheen yhteinen harrastus vai loppuiko lysti
lapsen sukelluslakkoon tai uintiaikaan, joka oli sunnuntaiaamuna seitsemältä?

Ethän kopioi tai käytä näitä(kään) kuvia ilman lupaa!
Kuvaaja: Martti Ojama

 

Viime hetken uima-asuideoita

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Muu tyyli, Vauvat ja taaperot 4 kommenttia

Rikkoutuneiden ja väärän kokoisiksi muuttuneiden bikinieni tilalle hankkimani ankkuribikinit antoivat ehkä aavistuksen siitä, millainen tyyli on jaksanut innostaa tällä kierroksella:
Tänä kesänä uima-asuvalikoimaa selatessani eniten ovat miellyttäneet merihenkisyys, raidat ja hyvinkin klassinen sini-puna-valkoinen väriyhdistelmä.

Valkopohjaisia bikinejä vierastan hieman, koska olen onnistunut tuhoamaan muutamat pääväriltään valkoiset bikinit. Yhdet värjäytyivät järvivedessä pulikoimalla ja toiset ottivat pahasti itseensä punaisesta hiusväristäni, jota tarttui niihin. Mutta uima-altaalla patsasteluun sekä puhdasvetisissä järvissä tai merissä uiskenteluun valkoiset bikinit olisivat kyllä kauniit – ainakin ellei itse ole lähes lakananvalkoinen…

Jos olet herännyt vasta näiden hellepäivien myötä pohtimaan omaa tai perheenjäsentesi uima-asujen kuntoa ja sitä, mahtuvatko ne enää päälle viime aikaisen pituuskasvun, laihtumisen tai lihomisen jäljiltä, ei mitään hätää: Ehdit vielä hankkia jotain säädyllistä rantavaatetta… vaikka sitten juhannuksen iltauinnille?

Nyt voi oikeastaan olla hyvä hetki päivittää uimapuvustoaan;
Monessa verkkokaupassa uima-asuja löytyy alennuskoreista ympäri vuoden. Ja Suomen kesän tuntien kesä-heinäkuussa aletaan usein myydä kesän sesonkituotteita alennuksella; Tämänkin kesän malleja on jo ilmaantunut alennuksien puolelle. (Muun muassa lasten uima-asukollaasin Mini Rodinit ovat muutamassa verkkokaupassa jo hyvässä alennuksessa.)

Tässä muutamia suosikkejani:

1., 6., 8. & 9. Mini rodini  2.&7. H&M  3.-5. Polarn O. Pyret

1.&2.  Lindex  3.-5. (Miesten uimashortsit) H&M  6. Seppälä  7. KappAhl

Mitä sanotte:
Iskeekö merimies-purjehdus-rantatyttö-tyyli?
Vai onko se jo liian nähty?

 

Vesipetoja, hiekkapiiloja ja rytmihäiriöitä

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Muu tyyli 4 kommenttia

Olimme eilen vanhempieni, veljeni, Kuutin sekä vantaalaisvahvistuksien Tessan ja Kainin kanssa uimassa Kuusijärvellä. Helle helli lomalaisia ja hoitovapaalaisia. Veden lämpötila oli 21 astetta, hiekka lämmitti jalkoja ja yläselkää alkoi nopeasti kuumottaa niin, että osa ajasta täytyi rentoutua varjossa ja kahlailla poncho harteilla.

Taaperot viihtyivät yllätyksekseni todella hyvin. He jaksoivat touhuta kahluusyvyisessä vedessä vaikka kuinka pitkään. Välillä syötiin, juotiin ja lämmiteltiin, mutta vesiraja kutsui sitkeästi takaisin puuhailemaan.

Oli oikeastaan todella rentouttava rantareissu. Kuutille riitti seuraa ja valvovia silmäpareja. Alan kallistua enenevässä määrin siihen suuntaan että parhaita matkoja ovat lapsen ensimmäisen parin, kolmen ikävuoden aikana sellaiset, joilla on mukana enemmänkin väkeä kuin yksi tai kaksi vanhempaa. Näin vanhemmat saattavat ehtiä hetken myös rentoutua jatkuvan valvomisen ja lapsen, irtaimiston tai eläimistön pelastuspuuhien sijaan.
Eli kiitoksia vain seurasta ja rantavahtina toimimisesta kaikille tasapuolisesti. Kuvassa eno ottaa tehtävänsä vakavasti.

Ja kyllähän uimahallilla vietetyt tunnitkin helpottavat hieman huolta rannalla oleiltaessa: Kuutti pyllähti veteen muutaman kerran, mutta lähti uimaan sukelluksissa kuin vanha tekijä, säikäyttäen erään lapsiaan valvomassa olleen naisen perin pohjin.

Kyseinen nainen sanoikin ajatelleensa että vauva-parka hukkuu, mutta tajunnut sitten tämän lähteneen uimaan. Pelästyneestä ilmeestä ja rinnalle nostetusta kädestä päätellen hänellä oli jäänyt muutama sydämenlyönti välistä. Pitänee sivullisten säikäyttelyn vähentämiseksi kiinnittää lapseen sukeltaessa pinnalle jäävä huomioviirikolmio, jossa lukee ”vauvauimari”. Hihih.

Vakavasti puhuen mielestäni on yksinomaan hyvä, että yleisillä uimarannoilla valvotaan vedessä leikkiviä lapsia puolin ja toisin eikä tuijoteta vain omaa lasta. Uimataitoinenkin lapsi saattaa joutua vaaratilanteeseen, uimataidottomasta puhumattakaan eikä varsinkaan yksin lapsen kanssa rannalla puuhaavan vanhemman huomio ole kuitenkaan joka ikinen sekunti kiinnittyneenä lapseen.

Nyt hiekkaa on ihan joka paikassa: eteisen lattialla, kenkäkaapin pohjalla ja kylpyhuoneen lattiakaivon ympärillä, mutta se kuuluu asiaan. En tosin tajua, miten kenkien kopistelusta, uima-asujen huuhtelemisesta sekä viltin ja pyyhkeiden puistelusta huolimatta hiekkaa oli edelleen ollut jossain piilossa tuollaisia määriä.

Valkonahka on saanut aavistuksen päivetyksestä – sen enempää en perinteisesti rusketukaan vaikka kuinka ulkoilisin. Hauskuudestaan huolimatta rantapuuhat veivät veronsa; Kuutti nukahti kotimatkalla autoon noin minuutissa.

Lisää rantapäiviä meille kiitos!

PS. Nuo Kuutin uimapöksyt ovat muuten siinä mielessä näppärät että yleisen vyötärökiristyksen lisäksi niissä on mahdollisuus säätää myös jalka-aukkojen kireyttä. Suhteellisen ohutreitisellä taaperolla tämä ominaisuus on sangen tarpeellinen.

 

Alamittaiset vauhdissa taidemuseossa ja kahvilassa

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Lapset ja lasten tyyli, Muu tyyli 11 kommenttia

Ilon ja ihmettelyn kautta. Näin taisin eilen kirjoittaa. Ja ainakin Rautatieasemalle noussut Ihmepuutarha oli niin ihmeellinen että suu oli auki ja osoittava sormi sohi vinhasti kasvista toiseen. Ihmetyksen lomassa huomattiin myös tuttuja: Tessa ja Kainhan sieltä tulivat!

Ei aina mene pukeutumisasiat ihan yksiin; Viimeksi kun tapasimme, Kainilla oli haalari päällä ja Kuutti keikisteli ohuessa bodyssa. Nyt toisella pojista oli t-paita ja shortsit ja toinen oli edelleen pitkissä housuissa ja farkkupusakassa, joka tosin hylättiin laukun pohjalle jossain vaiheessa päivää ja liityttiin t-paitaporukkaan.

Ulkona oli kyllä kuuma, tosin vietimme päivämme ilmastoidussa junassa, taidemuseossa, kauppakeskuksessa ja kahvilassa, joten päivän kuumimpien tuntien osalta hikoilu jäi aika vähäiseksi. Kaupungilla riitti katseltavaa. Vastaan tuli tuttuja, kenkäkaupan ikkunassa kiilteleviä ihania kenkiä osoiteltiin ja ohi menevät raitiovaunut herättivät keravalaislapsessa kummastusta.

Pikaisten aamukahvien jälkeen pääsimme sisään museoon. Ohjelmassa oli uusintakierros Amos Andersonin taidemuseon Metsäretki-näyttelystä. Kävimme Kuutin kanssa metsäretkeilemässä jo aiemmin, mutta lähdimme hyvän seuran kunniaksi uudestaan. (Edellisellä kerrallakin seura oli hyvää!).

Pidemmän kaavan mukaisen arvosteluni erityisen lapsiystävällisenä mainostetusta näyttelystä voitte lukea täältä. (klik)

Minusta oli käsittämätöntä että vaikutti siltä kuin Kuutti olisi yhden käynnin perusteella muistanut vielä kuuden viikon jälkeenkin joitain asioita näyttelytilasta. Hän nimittäin suuntasi yhdessä näyttelyhuoneista suoraan kurkistelemaan lattianrajassa olevia hiiriä.

”Ilveksen luola” oli edelleen jännittävä, vaikka sisältä löytyikin ihania metsäneläinystäviä ja kirjoja sekä säkkituoleja, jotka rapisivat hassusti. Ennen luolaan menoa piti huutaa tiedusteluhuuto ja pyöriä oviaukossa arpomassa, josko uskaltaisi astua sisälle.
Selkä hieman jumiutuneena luolaan äheltäessäni tunsin jälleen itseni vanhaksi.

Ei miten näitä tyyppejä on kaksi, kun yhteen olin vasta ehtinyt tottua?
Huh, onneksi toinen ei sentään ole oma, vaikka ihana onkin!

Hmm ovi, minnehän tästä pääsee?
Ärrh, kahva on liian jäykkä.

Avatkaa heti, vaadimme ja poljemme jalkaa.

Lopuksi suuntasimme vielä Citycenterin Fazerille kahville blogituttujen kanssa.
Hyvän kokoinen rasiallinen salaattia ja jälkiruokaleivos nassuun – heti jaksoi paremmin.

Myös poikien pystyyn pistämän väsymyssirkuksen, joka käsitti muun muassa tuttipullon ja mansikoiden heittelyä, spagettijumppaa, omien rattaiden työntelyä, huutoraivareita ja karkausyrityksiä.

Kiitos vielä Emmille porukan kutsumisesta kasaan ja Lurulle sekä Ellalle liittymisestä seuraan! Ja pahoittelut meidän raivokääpiöidemme käytöksestä, useimmiten meno ei ole ihan näin villiä. Onneksi oli rentouttava museoreissu takana ja ruokaa mahassa, muuten olisi varmaan keittänyt pahemminkin, kun lapset panivat parastaan.

Oli mukavaa puida vähän ”äitijuttuja”, mutta erityisen hedelmällistä oli blogosfääriin liittyvien aggressioiden purkaminen. Kyllä jotkut asiat, toimintatavat ja persoonat osaavatkin olla vedenjakajia. Eikä näitä asioita ehkä ymmärrä samalla tavalla, ellei itse pidä blogia, saa välillä pähkähulluja kommentteja, tempaudu keskusteluihin mukaan ja seuraa muiden blogien juttuja.

 

 

 

Littlephantin ystäville hyviä uutisia

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Lapset ja lasten tyyli, Muu tyyli, Uutiset & yhteiskunta 11 kommenttia

Lindexin ja Camilla Lundstenin suunnitteleman Littlephantin yhteinen taival jatkuu.
Uuden yhteistyömalliston vaatteista osa on saatavilla koossa 56-86 kuten aiemmilla kerroilla. Mutta tällä kertaa kokoja 86-116 halajavat saavat lisäksi omat vaatteensa.

On hienoa, että ketju on reagoinut nopeasti runsain mitoin saapuneisiin asiakkaiden toiveisiin suurempienkin kokojen huomioimisesta. Jos siis pidät Littlephantista tai ylipäätään hauskoista ja värikkäistä lastenvaatteista ja olet kaivannut iloisia kuoseja myös isompien lasten vaatteisiin, kannattaa suunnata Lindexiin.

Uuden Littlephant-malliston lupaillaan tulevan myyntiin kesäkuun alussa. Eli ihan lähipäivinä, iik! Jos haluat laajemman kurkistuksen mallistoon, keräämieni omien suosikkieni lisäksi, kuvia sekä hinta-, koko- ja saatavuustietoja löytyy täältä.

Asiasta uutisoitiin ensimmäisenä (ainakin niin että minä sen huomasin)
Oi mutsi mutsin tontilla.

Maanantaiterapiaa eli Huvikumpupäivä

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Muu koti, Muu tyyli Kommentoi

Hoitovapaalla maanantai ei tunnu ihan niin tuskalliselta päivältä kuin työelämäaikoina, mutta kyllähän siinä on eroa, jaetaanko päivän lastenhoidot puoliksi vai onko mies töissä ison osan päivästä. Olenkin usein järjestänyt maanantaille jotain puuhaa: Lähtenyt hoitamaan asioita kaupungille, tehnyt ratasajelun koirapuistoon, kutsunut kahvivieraita tai suunnannut johonkin tapahtumaan.

Olen pitänyt laskun arkiviikkoon pehmeänä myös kotitöiden osalta eli tehnyt vain välttämättömimmät ja jättänyt isotöisempiä ja enemmän aikaa vieviä hommia suosiolla tiistaille.

Maanantait ovat tiukkapipoiselle ja tehtäväorientoituneelle äidille hermolepoa ja taaperokin tuntuu tykkäävän päivästä, jolloin kissoja saa syöttää levittämällä naksut keittiön lattialle ja katsomalla, kuinka kissat syövät nappulansa yksitellen.

Jos pysyttelemme koko päivän kotosalla, voi ottaa ylimääräisiä torkkuja aikuisten sängyllä äidin vieressä, istua parvekkeen arkulla narskuttelemassa hampaita ja levitellä lelujaan ja kirjojaan vielä tavallistakin vapaammin. Uskon ”Huvikumpupäivän” olevan molemmille hyväksi, mutta pääkoppani ei valitettavasti kestäisi huvikumpumeininkiä jokapäiväisenä ilmiönä. Ja kyllä eläimetkin pitävät ylimääräisistä leikki- ja rapsutustuokioista.

Tänään ajattelimme jälleen pyhittää päivän ihmettelylle ja iloa tuoville asioille, hypätä Helsinkiin päin menevään junaan, käydä taidenäyttelyssä ja kahvitreffeillä sekä hoitaa muutamia postiasioita. Helsingin reissulta saamme kenties kuvia välillä muualtakin kuin näistä tutuista nurkista.

Ihanaa alkavaa viikkoa ja mahdollisimman rentoa maanantaita kaikille!

 

5+1 syytä miksi ei kannata nukkua päiväunia

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Muu hyvinvointi, Muu koti, Muu tyyli 10 kommenttia

Oikeastihan päiväunet ovat uusimpien tutkimusten perusteella, oikean mittaisina, terveellisiä aikuisellekin ja pienet torkut parantavat keskittymiskykyä ja oppimista sekä laskevat verenpainetta.

Harmillista kyllä, ne kerrat kun olen kokenut virkistyneeni päiväunista voi laskea yhden käden sormilla, kun taas oloa huonontaneita torkkuja on tullut otettua kymmeniä, ellei peräti satoja. Mistä päästään syihin, joiden vuoksi kaikkien ei (ehkä sittenkään) kannata ottaa niitä päiväunia:

1) Kun herää päiväunilta on vihainen siitä, ettei saanut nukkua yhtä soittoa kellon ympäri. Murisee, haastaa riitaa epäolennaisuuksista, syyttää herätyksen kurjuudesta kaikkia ympärillä olevia. Pahimman raivon saa luonnollisesti tuta se henkilö joka erehtyy muistuttamaan ketjutorkuttajaa illalle sovitusta menosta tai herättämään ennalta sovittuun aikaan.

2) Kahdenkymmenen minuutin torkut ovat urbaanilegenda.
”Nukun vartin” päättyy joko siihen ettei asuinkumppani lupauksestaan huolimatta raaski tai uskalla (katso kohta yksi) herättää nukkujaa tai tämä torkuttaa unesta sekavana herätyskelloa uudestaan ja uudestaan sillä lopputuloksella että nukkuukin kaksi tai jopa viisi tuntia. Herätessä asunto on sekaisin ja aiotut kotityöt tekemättä. Seuraavan päivän tentin kirja on avaamatta ja posti, josta piti hakea paketti, on mennyt kiinni tunti sitten.

3) Urheilun voi unohtaa päivätorkkujen jälkeen.
Lähteminen on helppoa kuin tuoreesta asfaltista irrottautuminen eikä edes alkavassa superflunsassa urheileminen tunnu yhtä tukkoiselta: Kolmisen kertaa tänä aikana kun olen käynyt säännöllisesti liikkumassa olen erehtynyt nukahtamaan hieman ennen aiottua urheilusuoritusta ja tekeminen sen jälkeen on ollut kamalaa.

4) Järki on ihan seis.
Mitä tulee aiemmin mainittuun keksittymis- ja oppimiskykyyn, saattaa ”virkistävien päiväunien” jälkeen lukea samaa lausetta lukuisia kertoja saamatta siitä mitään otetta. Eikä normaalissa arjessa tarvittavassa toiminnanohjauksessakaan ole kehumista:
Nukahdin tänään taaperon kanssa puolentoista tunnin päiväunille. Sen jälkeen pakkasin kiireessä eripariset alusvaatteet, kiskoin pikkuhousut väärin päin jalkaan, selitin auringon paistavan suoremmin illalla, vaikka tarkoitin päinvastaista ja totesin ettei se haittaa jos crossingista myöhästyy muutaman tunnin (minuutin).

5) Illalla ei enää saakaan unta ja puuhailee kaikkea, mitä olisi pitänyt ehtiä tehdä
liian pitkiksi venähtäneiden päivätorkkujen aikana. Sillä seurauksella että seuraavana päivänä kaipaa taas päiväunia ja kenties nukkuu taas liikaa eikä saakaan illalla unta…

+ 1 Seksiä samana päivänä, kun on nukkunut päiväunet?
Tukkoisella ololla, koko ajan nälkäisenä, vihaisena, ärtyneenä ja väsyneenä: Ei kiitos.

Auttavatko päiväunet teillä väsymykseen
vai sotkevatko ne aikataulut ja unirytmin
sekä pahimmillaan käynnistävät sotatilan kotona?

 

 

Suvivirsi

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Muu kulttuuri, Muu tyyli Kommentoi

Viime vuosina on tuntunut oudolta, etteivät vuotta ole enää rytmittäneet koulun tai opiskelupaikan kevätjuhlat. Oma lukiotaipaleeni päättyi vuonna 2008 enkä siltikään ole vielä täysin tottunut siihen, ettei kesän alkamista juhlistetakaan enää sisään kannetuin koivuin, kesäaiheisin lauluin, useimmiten pitkäpiimäisin puhein ja uurastuksesta tai loppukiristä jaetuin stipendein. Tässä (ja monessa muussakin asiassa) kahdentoista vuoden koulutaival, (johon voisi toisaalta lisätä myös vajaan vuoden yliopistolla ja vuoden ammattikorkeakoulussa) verrattuna neljään tai viiteen vuoteen sen jälkeen on ollut ilmeisen pitkä ja merkityksellinen aika.

Sittemmin lähes joka vuosi on ollut jonkun ylioppilasjuhlat tai peruskoulun päättäjäiset, joita on saanut juhlistaa kukin, kakuin ja puhein. Eilen vietimme mukavan iltapäivän ja alkuillan erään viehättävän, tuoreen ylioppilaan juhlissa. Paikalla olivat myös miehen vanhemmat ja kaksi pojan kummeista, joten sylejä ja seuraa pihalla temmeltämiseen löytyi niin, ettemme joutuneet miehen kanssa vuorottelemaan koko ajan hoitovastuusta. Se oli eittämättä luksusta!

Juhliinlähtörutiinimme ei ole vielä ehtinyt hioutua lapsiperheyhteensopivaksi, sillä itsensä juhlakuntoon laittamisen ja miehen patistamisen lisäksi piti pakata mukaan vielä hoitolaukun sisältö, pukea lapsi ja estää tätä tekemästä tuhojaan. Aamupalahan siinä hötäkässä jäi väliin ja taisin syödä palan jos toisenkin voileipäkakkua, kun viimein pääsin käsiksi kahvipöytään.

Onneksi hiusten laittamiseksi riitti tällä kertaa niiden värjääminen edellisenä iltana, harjaus aamulla ja hiuspannan sujauttaminen päähän. Pitkien hiusten kanssa kuivatusrumba, harjaus ja edes jotenkin siistin sukkanutturan taisteleminen paikalleen oli riittävän tuskallista, hiostavaa ja ärsyttävää ilman jatkuvia keskeytyksiä ja vessanpönttöön meikkituotteitani heittelevää taaperoakin!

Tätä kesää odotan ja elän sekä innostunein että haikein mielin. Kesä tuntuu hujahtavan aina ohi niin nopeasti ja kesän lopulla häämöttää opiskelujen jatkaminen, jota odotan ristiriitaisin tuntein. Jännitän omaa jaksamistani, aikataulujen järjestämistä, lapsen pärjäämistä päiväkodissa, taloudellista tilannettamme, hyvään vauhtiin päässeen liikuntaharrastukseni sovittamista työ-koulu-perhepalettiin jatkossa sekä lukuisia muita asioita.

Toisaalta kesästä tulee varmasti mainio. On aikaa, joskin ei liiaksi asti rahaa, reissata: Ainakin julkisilla kuljettaviin paikkoihin pääsee halvalla eikä tarvitse miettiä kesätöiden aikatauluja. Saa kokea sekä perinteisiä että uusia kesäkuvioita lapsensa kanssa, nyt kun hän ei ole enää täysin avuton, vatsakivuista jatkuvasti kitisevä ja suurimman osan päivästä syömiseen käyttävä pötkylä.

Täytyy kaiketi vain unohtaa huolet hetkeksi ja keskittyä nauttimaan yhteisestä ajasta. Ja silloin kun oikein ottaa päähän, voi ajatella, että muutaman kuukauden päästä joku muu on vastuussa lapsen töllöntöiden valvomisesta neljästä kuuteen tuntiin päivässä, ainakin neljänä päivänä viikossa.

Hieron siitepölyn kiusaamia silmiäni ja nenääni. Ulkona rämisee räkättirastas. Olen ihan yksin kotona ja harkitsen Suvivirren soittamista Youtubesta ja sen laulamista nyt, kun kukaan ei ole pyörittelemässä silmiään.

Se on kesä nyt!

 

Kestikievarin tyttö

Kirjoittaja: phocahispida Kategoriat: Ajattelin tänään, Muu tyyli, Ruoka & juoma Kommentoi

Kävimme torstaina sulkemassa taas yhden hallitusvuoden sipoolaisessa kestikievari Lampetaksessa. Ajoimme paikan päälle läpi vehreääkin vehreämmän maalaismaiseman, jätettyämme pojan touhuamaan loppuillaksi vanhempieni hoiviin.

Perillä odottelimme että saisimme koolle suurimman osan seurueestamme ja kurkistelimme kanoja ja kukkoja sekä rapsuttelimme lampaita ja karitsoja aikamme kuluksi.

Sisällä meidät otettiin vastaan tervehtimällä jokainen erikseen kätellen. Kestikievarin sisustus oli kokoelma kaikkea vanhaa ja hyllyillä oli kymmenittäin asioita, jotka olisin ottanut itselleni onnesta ymmyrkäisenä, jos se olisi ollut mahdollista.

Virallisen kokousosuuden jälkeen pääsimme ruoan kimppuun. Ruoka oli hyvää, erittäin perinteistä ja tavallista sekä täyttävää sapuskaa tilliperunoineen, paisteineen, savukaloineen ja sienimuhennoksineen. En yleensä välitä kotikaljasta, mutta Lampetaksen kotikaljaa uskallauduin jopa juomaan lasillisen.

Kahvit ja kakku oli katettu salongin puolelle ja siirryimme vatsat täynnä siemailemaan vielä muutaman kupin kuumaa ja syömään marjakakkua. Kello oli jo yli yhdeksän, joten kiitoksien sekä pieneen puotiin kurkistamisen jälkeen oli aika hypätä autoon, lähteä hakemaan uninen lapsi kyytiin ja viedä tämä varoen jatkamaan uniaan omaan sänkyynsä.

Asuksi valitsin jotain miljööseen hieman nykyrytkyjä paremmin sopivaa. Tilasin joitain vuosia sitten Etsystä kerralla reilumman paketillisen vintagemekkoja ja ne ovat olleet kovassa käytössä, päästyään ensin läpi epäluuloisen tullivirkailijan syynistä. Tämäkin kirurginvihreä rusettimekko on samaisen tilauksen peruja.

Mustavalkokuvassa asusteena toimii partion kokoustilamme upouusi mattopiiska, joka hankittiin kestikievarin käsityöpuodista. Lapset olivat piiskanneet ”Kolon” räsymattoja niin innolla, että vanha mattopiiska oli aivan säleinä.

Uutta partiosyksyä ja matonpiiskaussessioita odotellessa!