Vielä kerran lomasta

Niin se loma vain hurahti ohi hurjan nopeasti ja kohta ensimmäinen arkiviikkokin on jo paketissa. Tahti hellittää seuraavan kerran ehkä muutamaksi päiväksi ennen joulua ja luonnollisesti välipäivinä, ellei syyslukukauden hommia jää rästiin.

Kun nyt katsoo ulos ikkunasta, ei voi olla pohtimatta, voisiko mitenkään karata jonnekin jouluun asti. Mutta kuten blogin Facebookin sivulle päivitin, massiivinen koulutöiden suma ei taida antaa karkureissuille saumaa.

 

Talven ihmemaassa eli sykäys joulutouhuihin

Stockan jouluosasto, etten sanoisi jopa joulumaailma aukeaa tänään.
Kävimme eilen varaslähtöpäivänä kummitäti H:n kanssa haistelemassa, maistelemassa ja katselemassa tämän joulun trendejä niin koriste- kuin ruoka(lahja)rintamallakin.

Koristevalikoimasta löytyi kolme selkeää teemaa.

Suosikkini oli valkoinen, huurteinen ja pastellinsävyinen sekä hieman henmpeäkin ”luminen metsä”, jossa valkoisten ja hopeisten joulupallojen seassa seikkailivat erilaiset metsän eläimet: pöllöt, oravat, peurat ja ketut sekä erikoisemmat otukset kuten jääkarhut ja pingviinit.

Sekaan mahtui myös herkullisia ja tyttömäisiäkin elementtejä kuten kuppikakkuja ja leivoksia kuvuissaan, keijuja sekä balettitanssijoita.

Jos valkohopeinen, lasinen ja jopa hailakkaan pinkkiin taittuva estetiikka vetoaa, saisi sitä siis tuotua kuuseensa ja muihinkin koristeluihin kuten kattaukseen perustamatta kotiinsa metsäneläinten vastaanottokeskusta.

Kuppikakut herkullisine kavereineen kiehtoivat melkoisesti, mutta käytyäni mielessäni läpi olemassa olevat joulukoristeeni, jätin ne vielä toistaiseksi harkintaan. Sen sijaan nappasin mukaani paketillisen lasisia koristekäpyjä, jotka nekin oli kuorrutettu lumisella pinnoitteella.

Toinen, minulle vähiten mieluinen teema oli värikäs ja lapsellinen teema, johon kuuluivat muun muassa leluaiheiset ja jopa hiukan kitschihtävät koristeet, kirkkaan perusväriset koristepallot, soittorasiat, karusellit sekä polkagriskuvoiset koristeet.

Ainoat leikkisään teemaan kuuluvat koristeet, jotka vetosivat minuun olivat robottiaiheiset koristeet, joita ostinkin yhden lastenhuoneeseen robottitaulun ja -sisustustarran kaveriksi.

Kolmas teema oli hieman vintagehenkinen, Kultahattu-estetiikasta ammentava sulkien, timanttien ja timanttivärien ryöppy, jossa toistuivat riikinkukkojen sulkapeitteistä löytyvät värit, muodot ja kuviot.

Koristeissa oli perinteisten koristepallojen eri variaatioiden lisäksi ainakin sipulimaisen muotoisia koristeita, erilaisia naamioita sekä riikinkukkoja.

Kiertelimme glögilasit käsissä ja yläkerran Fazerin valmistamia pikkunaposteltavia maistellen myös joulupuodin herkkuosastoa, josta löytyi mainioita ideoita niin joululahjoiksi kuin pikkujouluviemisiksi. Erilaiset kahvit, glögit, hillot, teet, mausteseokset ja herkkuseokset houkuttelivat ostamaan itsensä kotiin tai paketin täytteiksi erikoismauillaan ja kauniilla pakkauksillaan.

Jos joululahjaostoksilla iskee luovuuden pula, käyn tämän katsauksen innoittamana hankkimassa herkkupuolelta vaikkapa valmiita leivontasettejä tai kaunispurkkisia maustesettejä. Ruokalahjat ovat siinä mielessä mainiota, että ne harvoin jäävät nurkkiin pölyttymään käyttämättöminä.

Joulupuodin avajaisiin lähdin toiveissani löytää vahvistusta kodin tämänvuotisen joulutyylin visioilleni sekä päästä kiinni joulutunnelmaan. Tavoitteet toteutuivat yli odotusten; Viime yönä satoi kaatamalla, mutta nukahdin silti kimmeltävät kuusenkoristeet ja uunituoreet, ihanan pehmeät piparkakut mielessäni.

 

Elämäni jätemyllynä

Hei, nimeni on Hertta. Osa tunteekin minut jo aiempien juttujen ja kuvien perusteella. Olen normaalikokoinen, pitkäkarvainen mäyräkoiranarttu. Minulla on ikää viisi vuotta, mutta sitä ei helposti uskoisi, kun seuraa sähellystäni.

Emäntäni on sellainen tyyppi, joka kantaa mukanaan jonkun vanhan hipin sielua entisestä elämästään. Muuten en osaa selittää, miksi hän kerää alumiiniset kynttilöiden tuikkukipot pussiin tai leikkelee lumppukuntoisista vaatteista siivousliinoja. Toisinaan emäntäni pitää itsekseen kehityskeskusteluja perheensä kulutus- ja elämäntapavalintojen ekologisuudesta ja huokailee raskaasti.

Huokailuun liittyy yleensä myös perheen eläinten ja joskus myös lapsen mulkoilemista synkästi. Kissat tuntuvat pääsevän vähemmällä tuijotuksella, koska ne ovat sosiaalitapauksia. Minusta se ei ole reilua ja kerronkin, miksi:

Emäntäni kehuu toisinaan järjestäneensä keittiöremontin yhteydessä kunnon kierrätysjärjestelmälle tilaa: Roskisvaunussa on kolme isoa astiaa, seka- ja biojätteelle sekä pahviroskille yksi kullekin. Lisäksi on matala apteekkarinkaappi, jossa on paikat pulloille, metalli- ja lasiroskille sekä paristoille sun muulle kummalliselle erikoisroskalle.

Samaan hengenvetoon, johon hänellä mahtuu paljon juttua, hän kertoo että biojäteastia on kyllä vasta ruokajätteiden loppusijoituspaikka. Erityisen mausteisia ruokia lukuun ottamatta kaikki ruoantähteet kulkevat nimittäin hajoituslaitos Mäyräkoira Oy:n läpi. Ja ilokseni voin sanoa tämän pitävän paikkansa.

Olen aina valmiina ja mottoni onkin: Jos ruokansa tiputtaa niin ruokansa menettää, kuten perheen pentuikäinenkin on saanut tuta. Lattiat pysyvät aika puhtaina, kun nuolen tahrat ja syön murut suihini. Ihmisen poikanen aiheuttaa ruokailuillaan edelleen satunnaista sotkua, minkä lisäksi hän jättää silloin tällöin osan ruoastaan. Varsinkin vauvan soseiden tähteitä popsin aikanaan erityisen mieluusti. Vanhan kaurapuuron, yli jääneet lisukeriisit ja makaronit tai päiväystään kolkuttelevan jauhelihan pistän niin ikään mielelläni poskeeni.

Haluaisin laajentaa toimenkuvaani entisestään, mutta jostain syystä isäntäväkeni taistelee kynsin hampain laajentamisyrityksiäni vastaan. Olen tarjotunut syömään muun muassa kissojen jälkituotoksia, käytettyjä pikkuhousuja ja laumamme nuorimmaisen ihanan kuohkeita ja tuoksuvia kestovaippojen sisältöjä. Neuvottelut ovat valitettavasti edelleen kesken.

Olen siis paljon ekotehokkaampi otus kuin kissat, jotka syövät vain naksujaan ja silloin tällöin lihaa tai märkäruokaa. Toki minullakin on ravinnon monipuolisuuden plaaplaa tukena omat eläinkaupasta raahatut kuivamuonani, mutta syön niitä vähemmän innokkaasti.

Jos ajatellaan koirien kesyyntymisen alkuhämäriä, on kesykoirien arveltu saaneen alkunsa ihmisasutuksien reuna-alueiden roskakasoja tonkien ja vähitellen ihmisten seuraan tottuen. Olemmekin päässeet järjestelyssämme asian ytimeen eikä koirien kutsuminen teräsvatsoiksi tai sekasyöjien kuninkaiksi liene ollenkaan huuhaata.

Milloin mistäkin koostuva ruokavalioni on ilmeisesti riittänyt myös pötkyläisen kehoni ravitsemiseen oikein hyvin; Edellisellä eläinlääkärikäynnillä sain kovasti kehuja oikein reippaasta ja kaikin puolin hyväkuntoisesta olemuksestani.

P.S. Jos olette lopettaneet aterianne, saisinko nuolla kulhonne?

 

Veivät viimeisetkin roposet

Aika monen lastenvaateasioita toisinaan tai usein käsittelevien blogien kommenttibokseissa, myös omani, on harmiteltu lapsenomaisilla hienoilla kuoseilla varustettujen ja kivanväristen lastenvaatteiden kokojen loppumista suurimpaan vauvakokoon eli yleensä kokoon 86. Ja onhan se totta, että varsinkin monien suurten ketjuliikkeiden lastenvaatteet muuttuvat yhtäkkiä viimeistään koossa 98 pinkeiksi Hello Kitty-glitter-keijuoksennuksiksi tai Cars-monsteri-graffitikaaoksiksi.

Yksi minulle erityisen mieluinen parannus asiaan saatiin, kun Lindexin Littlephant mallistoon lisättiin uudemmilla kierroksilla joitain tuotteita myös koossa 86-116. Olenkin ostanut lastenvaatevarastoihini jo kahdet salmiakkileggigsit, yhden paidan ja yhdet rennomman malliset housut.

Syyslomamatkalla eksyin selailusessioni loppumetreillä jotenkin kummallisesti Lindexin sivuille, klikkasin Littlephant-tekstiä vanhasta tottumuksesta ja mitä ihmettä, uusia tuotteita! Varsin yllätyksettömästi poistuin verkkokaupasta vasta tilattuani kahdet housut ja yhden paidan sekä yhden tarjoushintaisen yöasun.

Harmittelin myös useaan otteeseen sitä, että olen liian rajoittunut pukeakseni taaperolleni sukkahousuja sellaisenaan eivätkä nuo ihanat yksilöt olisi ehkä perusteltavissa hameen tai mikroshortsejenkaan kavereina. Pahus.

Tulevatko Littlephant-malliston vaatteet jo korvista ulos ja toteutuvatko näissä mielestänne hyvin ajatus lapsenomaisuuden säilyttämisestä vähän isompienkin lasten vaatteissa?

 

 

Terveisiä sairastuvalta

Nyt se sitten iski, jokaisen syksyn pakollinen syysflunssa.

Lapsihan oli jossain määrin räkäinen jo koko lomaviikon, mutta suunta ei ole ollut ainakaan parempaan päin; Muutama viimeinen yö on ollut sellaista hyppimistä ja heräilyä, ettei olt tullut paljoa nukuttua. Ja viime aamuina olen herännyt myös itse pää sekä hengitystiet tukossa ja kurkku kipeänä.

Täytyy vain koettaa hoitaa itsensä pikaisesti kuntoon, sillä oman loman jäljiltä opiskelutehtäviä ja tenttikirjan sivuja olisi kahlattavana hurja määrä. Aseena flunssaa vastaan ajattelin kokeilla perinteisiä lääkkeitä kuten hunajateetä, lepoa ja vitamiinien yliannostusta.

Itselläni on karttunut vuosien varrella vahva kokemus puolikuntoisena töihin, urheilemaan, rientoihin ja opiskelupaikoille raahautumisesta, mutta lapsen sairastelu tietää yhden tai kahden päivän taukoa koulu- ja päiväkotihommissa.

Onneksi lapsella ei ole ollut enää kuumetta, vaikka tämä viime yönä lämpöiseltä tuntuikin. (Kuumekouristusriski kun kulkee suvussa vahvana ja voimissaan.) Pienen hapsinkakkiaisen puhti on tyystin pois ja aivan kaikki, siis todellakin kaikki, harmittaa.

Nuhakuume, flunssatauti, eihän siitä kukaan nauti, jätä rauhaan Kuutti polo, anna sille hyvä olo, etsi tauti toinen kolo

 

Tukasta asiaa: Parturiin vai palloklubiin?

Lapsi se vaan kasvaa ja kehittyy eikä vain pituuskasvun tai puheen kehityksen osalta vaan myös tukkalaitteen pidentymisen muodossa. Kokeilin aamutuimaan taaperon tukan pituutta ja tällä kertaa suurimman osan haituvista sai jo poninhännälle, mutta ”futarinutturaa” näistä kutreista ei vielä saanut.

Tukka on mielestäni ihan soma avonaisenakin, tosin kaikista kovimmissa menoissa ja tuulissa se saattaa heilahtaa kasvoille. Erilaiset glitteripinnit ja kukkapannat lienevät poissa vaihtoehtojen listalta, mutta jotain yksinkertaista kuminauhapantaa voisi toki harkita. Ja suuren osan ajasta ulkoillessa (ja välillä myös sisällä) lapsella on kuitenkin päässään joko ohuempi tai paksumpi pipo, jonka alle hiukset voi sujauttaa.

Useampi ihminen on jo kysellyt, milloin lapsemme hiukset oikein leikataan. Tukka pysyy melko hyvin poissa lapsen kasvoilta eikä se säännöllisesti pestynä ja harjattuna takkuunnukaan pahasti. Varsinaisia käytännön syitä hiusten leikkauttamiselle ei siis ole ja kieltämättä kammoan myös sitä riehumista, millaista tukan leikkaamisen yrittäminen parturin tai kampaajan tuolissa tulisi todennäköisesti olemaan.

Luulenkin kysymyksien juontavan juurensa lapsemme sukupuoleen, mikä ärsyttää minua tunnetusti melkoisesti. Noh, onneksi saan päättää itse lapseni hiusmallin vielä useamman vuoden ajan – sukupuolten välisten erojen pakkomielteistä ylikorostamista (myös) ulkoisin seikoin suosivien kauhuksikin.

Pitkä tukka pienillä lapsilla – uhka vai mahdollisuus? 
Ja onko sukupuolella väliä tässä(kään) asiassa?

 

Uskollisuudesta, rakastamisesta ja persoonallisuuden perimmäisistä rakennuspaloista

Ala-asteella ihastuin yhteen poikaan. Siis nimenomaan yhteen, mikä tuntui olevan selvästi poikkeus eikä sääntö. Olen useaan kertaan aikuisiällä naureskellut sille, miten suhtauduin kavereideni viikottain tai kuukausittain vaihtuville ihastuksille tuhahdellen ja pitäen heitä salaa mielessäni huikentelevaisina ja ailahtelevaisina hepsankeikkoina, jotka eivät osaa suhtautua asioihin niiden vaativalla vakavuudella.

Uskon silloisen katsantokantani heijastelevan kuitenkin jotain sellaista piirrettäni, joka määrittää edelleen suhtautumistani ihmissuhteisiin – erityisesti parisuhteisiin. Kutsutaan sitä sitten uskollisuudeksi tai lojaaliuudeksi tai kuten Matka maailman ympäri 80 päivässä-tv-sarjan tunnusmusiikissa lauletaan Willy Foggin ärsyttävästä pikkupimusta, tämän olevan ”rakkaudessa kestävä”. (Sarjaa katsoneet kiittänevät korvamadosta.)

Sillä sellainen minä olen, huonoine puolineni ja päivineni. Kun rakastan jotakuta, en käytännössä koskaan ihastu kehenkään muuhun edes vähän. Minun onkin vaikeaa asettua ystävieni asemaan ja sitä kautta toimia tukena heidän kamppaillessaan parisuhteidensa ja rinnalle heränneiden ihastuksiensa ristitulessa. Huonoinakin jaksoina tiedostan rakastavani kumppaniani, vaikkei eläminen hänen kanssaan tuntuisi juuri sillä hetkellä erityisen mielekkäältä.

Kaipaan elämään vaihtelua, mutten silti koe ollenkaan mahdottomaksi ajatukseksi, että olisin saman ihmisen kanssa, tätä rakastaen, vielä vuosikymmenien päästä. Tuleehan parisuhteeseen vaihtelua pelkästään sen osapuolten muuttumisen kautta. Ja tällä en tarkoita vain rypistymistä, lihomista ja kaljuuntumista vaan myös henkistä kasvua ja yhdessä sekä erikseen karttuneita kokemuksia kauaskantoisempine vaikutuksineen.

Kaikki ovat varmaan törmänneet jossain yhteydessä, häissä, elokuvissa, rippikoulussa tai uskonnon tunneilla ensimmäiseen korinttilaiskirjeeseen. Tuo raamatunkohta on kaikessa kuluneisuudessaan ja kliseisyydesään minulle läheinen siksi, että koen sen kertovan kauniilla tavalla paljon siitä, millaisena haluaisin rakkauden nähdä.

Korinttilaiskirjeen kyseisessä kohdassa todetaan muun muassa, että rakkaus on kärsivällinen ja rakkaus on lempeä. En koe olevani kovin lempeä ja jokainen minut tavannut tietää, että kärsivällinen en ainakaan ole. Mutta rakkaitani kohtaan olen kuitenkin keskivertoa lempeämpi ja kärsivällisempi. Koenkin rakastamisen tuovan minusta esiin hyviä puolia ja loiventavan ainakin joitain heikkouksiani.

Ensimmäinen parisuhdeyritelmäni, joka ajoittui lukion alkupuolelle, kariutui suhteen toisen osapuolen toimintaan. Hän sotki asiat lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla kuten aloittamalla suhteen toisen kanssa jo seurusteluaikanamme, salailemalla, valehtelemalla ja pettämällä ennen kuin sai aikaiseksi päätettyä suhteemme.

Paljon meni varmasti vielä yleisen kypsymättömyyden ja lapsellisuuden piikkiin. Osasyynsä oli ehkä silläkin, ettei kokemuksia ihmissuhteista, joissa itse olisi tasaveroisena osapuolena mutta silti vastuussa toisesta vielä ollut kertynyt. Ja kyllähän olin jo ennen suhteen rikkoutumista ehtinyt huomata, että seurustelukumppanikseni oli päätynyt lähinnä omien halujensa ja päähänpistojensa mukaan toimiva ja kaikenlaisia sitoumuksia välttelevä yksilö.

Jo aiemmin viittaamassani kohdassa sanotaan myös ettei rakkaus katkeroidu tai muistele kärsimäänsä pahaa. En koe katkeroituneeni, vaikka ensimmäisen parisuhteen mentyä suoraan sanottuna päin helvettiä, suhtauduin pitkään melko skeptisesti parisuhteiden onnistumiseen kohdallani, mistä miehenikin sai varsinkin suhteemme alkuaikoina osansa.

Eron jälkeen hain tapani mukaan syitä itsestäni, persoonastani ja toiminnastani. Laihduin muutamassa viikossa seitsemän kiloa ja nukuin vuorokausia läpeensä. Alun vellomisen jälkeen totesin hoitaneeni oman osuuteni melko hyvin ja osasin antaa ajan kanssa myös toisen osapuolen mokailut anteeksi. Itse asiassa olen useaan otteeseen hämmästellyt sitä, miten täysin voikaan antaa, aikanaan niin paljon loukanneet teot, anteeksi.

Allekirjoitan jossain määrin myös väitteen siitä, ettei rakkaus koskaan katoa. Siis minun tapauksessani ainakaan. Minä saatan muuttua ja valita, haluanko olla rakastamani ihmisen kanssa, jaammeko yhdessä olemisen näkökulmasta riittävästi samoja arvoja tai tulevaisuuden ja nykyisyyden suunnitelmia. Ja rakkauden kohde valitsee toki omalta osaltaan, mitä haluaa ja rakastaako ylipäätään takaisin.

Se että rakastan jotakuta yhä jollain tasolla ei tarkoitakaan sitä, että haluaisin esimerkiksi koskaan olla, satunnaisia tapaamisia tiiviimmin, tekemisissä entisen poikaystäväni kanssa. Pohdin silti ajoittain, mitä hänelle kuuluu ja iloitsen tai huolehdin hänen puolestaan. Kyseisen ihmisen tapauksen ja elämän viimeaikaisten käänteiden valossa olen siis lähinnä huolissani.

Minulla on useampia rakkaita ystäviä enkä koe uusien ystävyyssuhteiden syntymisen syrjäyttävän vanhoja. Harva vanhempikaan kokee esikoisen saavan vähemmän rakkautta toisen lapsen synnyttyä tai toisen, kolmannen tai neljännen lapsen joutuvan tyytymään rakkauden rippeisiin. Rakkautta siis riittää jaettavaksi.

Usein kuulen kuitenkin ympärillä olevien ihmisten tai ympäröivän kulttuurin esittävän ajatuksen siitä, että rakastuessaan vaikkapa toiseen mieheen tai naiseen oman kumppaninsa lisäksi ei rakastukaan myös häneen vaan rakastaa rakkauden tuoreempaa kohdetta puolisonsa sijaan. Ajatus on mielestäni kummallisen, sillä uskon, että voisin rakastaa kahta henkilöä myös romanttisella tavalla. Täysin eri asia on, kestäisikö tunneherkkä pääni kaikkien ”sen tyyppisen” rakastamisen voimistamia oheistunteita kerrottuna kahdella (saati useammalla).

Jollekin mieleni tai minuuteni tasolle rakastaminen on jättänyt jäljen, joka nousee esiin erityisesti alitajunnan kautta. Varsinkin unet ovat oma maailmansa, joiden koen peilaavan paljolti sitä, millaisena kokisin maailman, jos hahmottaisin sen tunteiden ja mielikuvien kautta tottumuksen, järjen ja harkittujen valintojen sijaan.

Näen paljon unia ja niiden vahva emotionaalisuus on välillä jopa kuluttavaa. Ahdistavat ja pelottavat unet saavat minut pois tolaltaan, yöllä heräämisen lisäksi joskus myös seuraavaksi päiväksi. Ja toisaalta positiivisia tunteita käsittelevät unet ovat yhtä lailla voimakkaita. Silloin tällöin rakastamani ihmiset ottavat unessa eri hahmon, kuten minäkin, mutta tunnistan heidät silti heti itsekseen, enkä osaa selittää miten.

Ja toisaalta kaikki joita olen rakastanut romanttisella tasolla, saattavat esiintyä unissani niin, että he saavat edelleen erityisen aseman tunnetasolla. Mieheni on unissa(kin) kaikista rakkain, todennäköisesti jo pelkästään pitkän yhteisen historiamme ja aktiivisessa vaiheessa olevan rakastamisen tähden, mutta kyllä menneidenkin rakkauksien kohdalla tunteeni ovat erilaiset unien muihin henkilöihin verrattuna.

Rakastaminen on minulle hyvin luonnollista, osa sitä kuka olen. Ja toisaalta kaipaan myös vastarakkautta ja rakkauteni kohteen kanssa olemista. Etäsuhteet eivät ole minulle mahdollinen tapa rakastaa. Sillä etäisyys, fyysinen tai henkinen, saavat rakkauteni hiipumaan hiljalleen taustalle, muiden taakse jääneiden rakkauksien seuraksi. Rakkaus ei ehkä katoa, mutta uusi voi viedä mennessään vanhaa vahvemmin.

Tässä, kuten monessa muussakin asiassa olemme jokainen todella erilaisia. Mielestäni onkin sekä mielenkiintoista että tarpeellista pysähtyä joskus pohtimaan omaa tapaansa rakastaa ja omaa suhtautumistaan rakkauteen – sekä yksilöllisemmällä että yhteiskunnallisemmalla tasolla.

Millaisia merkityksiä liitämme rakkauteen ja rakastammeko rakastamisen itsensä vuoksi vai paikkaammeko jatkuvalla rakastumisen tunteiden hakemisella jotain muuta elämästämme puuttuvaa? Keillä ja kuinka monella on oikeus rakastaa toisiaan ja miten tuon oikeuden tulisi ilmentyä?

Lupaan siteerata raamattua maksimissaan yhdessä postauksessa vuosittain ja olkoon nyt se kerta: ”Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.

Kuva on osa Jussi Eerolan häissämme ottamasta kuvasta.

 

Saunavuoro

Olipas mukavaa, että saunavuoromme osui kotiinpaluun illalle. Ei sillä, etteikö reissussakin olisi tullut saunottua joka päivä, mutta kyllä saunominen on helpompaa näin kotimaassa. Tai ainakaan meidän taloyhtiömme saunatilojen ulkopuolella ei ole kattavaa listaa saunomisen vaaroista ja rajoituksista.

Tällainen kyltti siis koristi hotellimme saunaosaston seinää:

Takaisin kylmyyteen, kielletty J-sana ja keskisuuri puhallus

Hyrr, täällä on kylmä!

Olemme siis palanneet kotiin ja ensimmäisiä asioita, joihin kiinnitin kotimaan kamaralla huomiota oli hengityksen huuruaminen viileässä ilmassa. Talven tulon melkein tuntee nenässään.

Kotiin palattuani tajusin myös, että sisustushommat ovat todellakin täysin retuperällä. Kukka- ja perhostyynyt hallitsevat edelleen olohuoneen divaania ja makuuhuoneen sänkyä. Syksytyynyjä ei ole ja kellaria siivotessani heitin lähes kaikki punaiset tyynyt kiertoon, sillä hallitsevan punasävyinen joulu tympi rankasti jo viime jouluna.

Mitään syksyliikkeitä on ehkä turha enää lähteä tekemään tässä vaiheessa, joten ajattelin ujuttaa talvisempia juttuja vaivihkaa sisustukseen. Ongelmana on vain se, että jouluhössötystä ei kuulemma saisi aloittaa ennen marraskuun ensimmäistä päivää. Joten täytyy huijata miestä tuomalla talvijutuista kotiin kaikista vähiten jouluiset elementit ensin…

Jotain kuvan tyynyjen kaltaisia, talvitunnelmiin liittyviä, muttei suoranaisesti jouluisia elementtejä täytyisi siis kaivaa omista varastoista tai sisustuskaupoista.

Koska pääni humisee joulusisustuksen suhteen tyhjyyttään, muutamaa hämärää ajatuksenriekaletta lukuun ottamatta, suuntaan ensi viikon alussa hakemaan hieman inspiraatiota tulevan joulun trendeihin. Lisäksi aion kaivaa Pinterestistä kokoamani joulukansion esiin ja uppoutua selailemaan sitä tenttiin lukemisen sijaan. Kröhöm.

Toivottavasti kaavailemani valko-vihreä-hopeinen värimaailma saa ensi viikon aikana vahvistusta tai keksin jotain ihan muuta.

Milloin aloitatte joulutouhut ja muutatteko kodin sisustusta erilaiseksi talvikaudelle?

Tyynyt: H&M

Tämän syksyn himotuimmat

Viimeistä kokonaista matkakohteessa vietettävää päivää viedään. Huomenna herätyskello soi aamuyöstä ja suuntaamme lentokentälle. Tänään täytyy siis räpsiä viime hetken kuvia, pakata suurin osa tavaroista ja tipauttaa postikortit laatikkoon.

Loma on sujunut pieniä, oletettavissa olleita jännitteitä lukuun ottamatta leppoisasti emmekä ole koettaneetkaan mahduttaa aikatauluun mitään ihmeellistä. Vaikka lomalla olemmekin ja osittain juuri siksi, olen viihtynyt myös tietokoneen äärellä blogeja lukien, kirjoitellen ja pelaten Plants vs. Zombiesia. Sekä lastenvaateuutuuksien että syysvaatteiden selailu (oman vaatekaapin täydentäminen taka-ajatuksena) ovat niin ikään kuuluneet ajanvietteisiini auringon laskettua, lapsen nukahdettua ja illan viilentyessä.

Silmääni miellyttävien vaatteiden tyyli ei kaikesta päätellen ole muuttunut rajusti useampaan vuoteen, joten vaatevaraston päivittäminen onnistunee helposti muutamalla uudella korulla tai asusteella tai yhdellä isommalla vaatekappaleella. Niille kun löytyy viime vuosina hamstraamistani etnohtavista vaatteista helposti samantyylisiä kavereita.

Iskeekö ketjulikkeisiinkin rantautunut etnoilu vai alkaako se jo ärsyttää?

Kollaasien vaatteet: H&M