Mies keksi maistattaa lapselle herkkuaan, marinoituja valkosipulinkynsiä. Mokoma söi useamman kerralla ja kinusi koko loppuillan lisää. Ihmettelen edelleen, keiden lapsien vuoksi vahvoja makuja pitäisi välttää ruoanlaitossa…
Kuukausiarkisto: tammikuu 2014
XOXO
Päivän asu on saanut kenties varsin ilmeisiä vaikutteita jälkijunassa löytämästäni hömppäsarjasta. Suurin kysymysmerkki asussa ovat mielestäni polvisukat; Ovatko ne paksujalkaisen tuho vaiko mahdollisuus koulutyttösöpöilyyn – päätä itse.
Kaiken kaikkiaan asu oli mielestäni naisellisuudessaan ja käyttömukavuudessaan mainio. Ei kiristävää kotelomekkoa tai korkokenkiä… Ja sainpa viimein hääpäivälahjahuivini käyttöön!
Toppi, kengät, hame, laukku ja rusetti: H&M / Trenssi: Ellos / Sukat ja hanskat: Lindex / Huivi: Marimekko
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ
2/52
52 viikkoa-projektin (klik) toisen viikon kuvat on otettu Talvipuutarhasta. Olipas mukava poseerata joskus lämpimässä, olkoonkin etteivät valaistusolosuhteet olleet aivan optimaaliset.
Kiitoksia kummitäti J:lle kuvista – tästä se sukulaisten ja ystävien kuvaamaan kiristäminen sitten alkaa… Tai ketä yritän huijata, se on alkanut jo kauan aikaa sitten.
P.S. Tänään voi vielä osallistua arvontaan.
Päivän asu – luumuja sekä kuumia pukupoikia
Alkanut viikko on ollut kaiken kaikkiaan vähän kummallinen. Olen istunut kevään aloitustunnilla ja opinnäytetyötapaamisessa, opponoinut toisen opiskelijan suunnitelmavaiheessa olevaa työtä, korvannut lounaan kuivaluumuilla, käynyt crossaamassa sekä salilla ja kököttänyt yltä päältä kookoskuorinta-aineessa kuntosalin saunassa…
…Syönyt ravintolassa entisen poikaystäväni kanssa, juonut paljon vettä, koukuttunut pahemmin erääseen hömppäsarjaan kuin ehkä ikinä aiemmin mihinkään noin pöhköön televisio-ohjelmaan ja pohtinut, miten saisin aikaiseksi tartuttua jälleen koulutöiden tekemiseen. Pahuksen Ed Westwick hulluissa housuissaan ja tekonahkakaulus-puvuntakeissaan ei auta asiaa.
Olen kai muistanut mainita, että persoonallisesti pukeutuvat miehet ovat suuri heikkouteni? (Olkoonkin, ettei rakas aviomieheni kuulu edellä mainittuun joukkoon.)
Päivän asuksi ei kuitenkaan valikoitunut (vielä) skottiruudullista koulupuvun hametta vaan kirpputorilta vuosia sitten kaivamani takki, (ei niin yllättäen) punaiset H&M:n sukkahousut, laukku ja kukkamekko sekä rakkaushuivi. Lindexin hanskat ja netin vaihtoryhmästä vähälle käytölle jääneisiin korkokenkiini vaihtamani korkonilkkurit toivat sentään vähän mustaa, tuota suomalaisten iänikuista turvaväriä asuun.
P.S. Muistakaa arvonta, huomenna voi vielä osallistua.
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ
Kolme väriä: Punainen
Joskus mieleni hiihtelee hiljaksiin ihan omia latujaan jossain Lapin erämaissa enkä edes koeta ottaa selvää sen liikkeistä; Olen viime öinä nähnyt unia, joissa vaellan vain punaisilla vaatteilla täytetyissä vaatehuoneissa, syön mansikoita ja kääriydyn jättimäiseen punaiseen vilttiin.
Kun kuulen puhuttavan värikausista, mietin, tarkoittaako ”sininen kausi” muidenkin sanomana sitä, että heidän on sinisen kautensa aikana hankalaa pukeutua muihin kuin sinisiin vaatteisiin (tai ainakin sinisen lähisävyihin), katsella muita tehostevärejä kodissaan tai kirjoittaa muistiinpanoja muun värisellä kynällä.
Jonkin värikauden iskiessä kunnolla päälle tiedän jo, että kausi voi kestää päivän, kaksi tai kuukausia – jotkut värikaudet kestävät lievempinä jopa vuosia. Olen todennut, että jos vaihtoehtoja on kaksi, raahautua erikoislääkärin kautta hurisevaan tuubiin selvittämään, onko aivoissani jotain rakenteellista vikaa tai lakata suosiolla kyntensä punaisiksi, kaivaa kaapista punaista päälle ja jättää joulutekstiilit ja -koriste-esineet vielä hetkeksi paikoilleen, valitsen aina jälkimmäisen.
Jokaisella on omat omituisuutensa, olkoot minulla vaikkapa akuutit ja intensiiviset värikaudet.
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ
Loman viimeinen (hömppäys)päivä
Aloitetaan bloggaamiseen liittyvällä jutulla. Lapsikin on huomannut, että kamera käy usein ja roikkuu liikenteessä kaulassani alinomaan. Vähän aikaa sitten lapsi kysyi minua katsoessaan: ”Missä äidin kamera on?” ja yllä olevaa kuvaa räpsäistäessäni Kuutti totesi: ”Noniin, äiti kuvaa.” Koetan lohduttautua sillä, että voisi lapsi joutua kummallisemmassakin elinympäristössä kasvamaan.
Meillä oli eilen hömppäyspäivä. Kummitäti J laittoi viestiä ja kysyi loppiaissuunnitelmiamme. Muistelin ensin, ettei meillä olisi sellaisia, mutta sittemmin selvisi että olin luvannut veljelleni toimia hänen (ja kaverinsa) aikuisena tukena Helsingin reissussa. Sorvasimmekin päivän aikataulut niin että sain hoidettua sekä oman ystäväni näkemisen että veljen saattamisen määränpäähänsä.
Lähdimme liikenteeseen puolilta päivin. Veljeni oli ollut luonamme yökylässä ja koukkasimme vielä hänen kaverinsa mukaan matkaan. Junalla Helsinkiin matkustaessamme Kuutti nukahti rattaisiinsa. Lapsen hämmennys olikin suuri tämän herätessä Forumin yläkerrassa lastenvaateliikkeessä, jonne olin päätynyt erottuani pojista toistaiseksi ja odotellessani J:n viestiä, että he olisivat maisemissa.
Saatuani viestin palasin Rautatieasemalle ja seikkailimme metroasemia ylös ja alas rattaiden kanssa, selviten lopulta Kallioon asti hakemaan evästä ja leikittämään siinä sivussa hetkeksi erästä yli-innokasta villakoiraa. Lapsen päivän kohokohta taisi olla lopulta juurikin vinkulelun heitteleminen pitkin asuntoa sutivalle koiruudelle.
Matkamme jatkui Talvipuutarhaan, jossa nautimme eväistä ja vihreydestä. Lapsi ihmetteli karppeja suurella hartaudella ja kiskoi halulla osan salaatistani, velliä, mehua sekä banaania lounaaksi. Aikuisille riitti viihteeksi kasvien katselu ja keskenään höpöttäminen. Palatessamme takaisin viileään ja pimeään, seuraamme liittyi toinenkin ystäväni. Lähdimme kärräämään rattaita kohti keskustaa, rantaviivaa koristavia valoteoksia ihaillen ja kuulumisia päivittäen.
Koska aikaa oli edelleen jäljellä, kävimme kurkistamassa alennusmyyntejä Kampissa, lapsi viihdytti itseään Polarn O. Pyretin liikkeen junaradalla leikkien ja Punnitse & Säästä:n laareista kaivettuja kuivattuja ananaksia nakertaen. Lopuksi nappasin veljen kavereineen mukaani, hyvästelin ystäväni ja lähdin kolmen pojan kanssa takaisin kotikaupunkia kohti.
Täytyy todeta, että yllättävän hyvin Kuutti jaksoi mukana kaiken kaikkiaan, nuoresta iästään huolimatta; Lähdimmehän kotoa puolilta päivin ja palasimme kuuden jälkeen! (Harjoitus tekee kenties mestarin, ympäriinsä reissaamisessakin.)
Nappasin vielä kuivattuja viikunoita sekä muutaman erilaisen juuston kotiinviemisiksi – ydinkeskustan ruokakaupat kun olivat auki. Lapsen nukahdettua napostelimme tuomisiani sekä kaapeista löytynyttä hyytelöä ja suolakeksejä kynttilänvalossa. Saimme tuhottua myös pari lasillista hääpäiväksi ajatellusta kuohuviinipullosta, jota emme kummankin särkylääkekuurin vuoksi raaskineet tuolloin avata. Pikatreffit Norppalassa hoidettu onnistuneesti.
Lapsen, ystävien, veljen ja miehen kanssa vietettyä aikaa samassa päivässä – ei hassumpaa.
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ
Lasten kaupunki
Viimeisiä lomapäiviä vietiin ja lapsi alkoi osoittaa kotona levottomuuden merkkejä, joita säestivät orastavat kaksivuotisuhman kohtaukset. Pinnani alkoi kiristyä ja muistin, miksi hoitovapaan lopulla hermoni olivat ajoittain koetuksella. Päätinkin vaihtaa lapsen kanssa maisemaa, mikä yleensä laukaisee tylsistymiskiukuttelun.
Sain vanhempani ja veljeni suostuteltua mukaan ja suuntasimme kohti Helsinkiä. Kohteenamme oli Sederholmin talo, johon Helsingin kaupunginmuseo tiivisti vuonna 2010 Lastenmuseon ja Koulumuseon parhaita paloja.
Sederhomin talo on nykyään Lasten kaupunki, jossa lapset viihtyisivät kaikesta päätellen ihan kokonaisen päivänkin. Isäni elätteli ilmeisesti toiveita hieman lyhyemmästä pyörähdyksestä; Hän ei nimittäin tainnut tietää, miten paljon lapsille löytyy tutkittavaa, leikittävää ja kokeiltavaa pelkän katselemisen sijaan. Harhakuvat taisivat karista (ainakin itseltäni) siinä vaiheessa, kun eräs nainen puki lapselle kenkiä eteisessä ja lapsi ulisi leikkien jääneen kesken. Nainen totesi heidän viettäneen museossa kaksi ja puoli tuntia eikä ruoka-aikaa voisi enää siirtää.
Väittäisinkin käyntimme perusteella Lasten kaupungin kuvauksen ”Uudenlainen koko perheen museo, joka kutsuu tutustumaan Helsingin menneisyyteen elämyksellisesti omin käsin” pitävän paikkansa erinomaisesti!
Lasten kaupungin alakerrassa astutuimme sisään 1700-luvun Helsinkiin. Löytyi kauppalaivaa maustesäkkeineen, suutarin pajaa kenkämalleineen, hevoskärryjä ja kauppa, jonka ruoat hämmensivät lasta aidolla ulkonäöllään. Kaikkea sai tutkia, nostella, pyöritellä ja tietenkin leikkiä.
Yläkerrasta löytyi 1930-luvun kansakoulun luokkahuone koulutauluineen, esine- ja kuvanäyttely helsinkilästen lasten elämästä ja harrastuksista sekä vitriinikaupalla erilaisia leikkiajoneuvoja, joita lapset ihmettelivät nenä kiinni laseissa, tiiviissä rivissä napottaen.
Yläkerran huoneista yksi oli täynnä nukkekoteja, osa vitriineissään, mutta monilla sai myös leikkiä. Kuutti veti ukkinsa yhden nukkekodin luokse ja osoitti taloa sanoen: ”Ukki soittaa”. Nukkekodissa oli kuin olikin pienen pieni piano. Nukkekodit olisivat jaksaneet kiinnostaa pitkäänkin, menimme vain niiden luokse viimeisinä ja nälkä alkoi painaa koko seuruettamme, joten leikkiaika nukkejen parissa jäi lyhyeksi.
Yläkerran käytävän päästä pääsi 70-luvun mummolaan, jossa lapsi tutki kiinnostuneena keittiön kaappeja, sovitti pörrötupsutohveleita, ihmetteli ufon muotoista ilmankostutinta, kasettisoitinta ja mikroaaltouunia pienempää televisiota. Museomummoa tai -vaaria emme, harmillista kyllä, päässeet jututtamaan heidän muistoistaan, sillä he ovat paikalla vain viikonloppuisin.
Sanoisin Lasten kaupungissa riittävän eri tasoista ihmeteltävää eri ikäisille lapsille pikkutaaperosta aina pitkälle kouluikään. Leikkiin ja eläytymiseen löytyy rooliasuja ja materiaalia, jonka päälle Kuutti ei esimerkiksi vielä niinkään ymmärtänyt. Ja tarjoaahan museo myös aikuisille mahdollisuuden sukeltaa omaan lapsuuteensa tuttujen lelujen, esineiden tai musiikin kautta.
”Kaikkia yhdistää lapsuus, joka yksillä on kaukana menneessä, toisilla tässä ja nyt. Lasten kaupunki kannustaa jakamaan lapsuuden kokemukset yli sukupolvien.”
Kivaa oli! Kuka lähtisi meidän kanssa piipahatamaan pian uudestaan?
Lasten kaupunkiin on vapaa pääsy. Lastenvaunuille on ulkona oma katos, (sisälle vaunut eivät mahtuisikaan).
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ
Tämän vuoden projekti: 52 viikkoa
Luen paljon blogeja ja jos törmään edukseen erottuvaan projektiin tai juttusarjaan, seuraan usein koko homman innolla loppuun. Kokouttavaksi juttusarjaksi osoittautui (monen muun ohella) Elsan viime vuonna toteuttama yhteiskuvaprojekti*, 52 viikkoa. Projektin lopussa hän innosti bloggaajia (ja muitakin vanhempia) mukaan ja päätin lähteä leikkiin. Mukaan ovat lisäkseni lähteneet ainakin Lapsellista-, Ipanainen- ja Lapsen tahtiin-blogit.
Kuvaan Kuuttia aika paljon ja miehestäkin otan räpsyjä aina kun hän on sillä tuulella. Itsestäni kuvia kertyy säännöllisesti ainakin asukuvien muodossa. Minusta ja lapsesta otettuja yhteiskuvia saa toisinaan etsiä valokuva-arkistosta useiden kuukausien takaa. Kuutin elämän ensimmäisen vuoden paperisesta kuva-albumistakin löytyi paljon enemmän kuvia lapsesta isänsä kanssa, mikä ei sinällään haittaa, mutta olisihan ollut mukava, jos vauva-ajalta olisi ollut enemmän kuvia myös minusta vauvan kanssa.
Jos saan projektin toteutettua, löytyy tämän vuoden lopussa sivupalkin tunnisteen ”52 viikkoa” alta 52 yhteiskuvapostausta. Lapsen kasvun seuraamisen, vaate- ja hiustyylien vaihtelun – miksei vaikka äidin takamuksen koon muutoksen vahtaamisen nimissä, säännöllinen kuvaaminen voi olla aika jännittävää. Mies lupautui vähän nuristen kuvaajan hommiin ja sukulaiset sekä ystävätkin saattavat huomata joutuvansa kuvauspuuhiin.
Tämän viikon kuviin mukaan pääsi myös Hertta ja ne on räpsäisty anoppilaan lähtiessä pihalla. (Ah tätä valon määrää – edes keskipäivällä ei riitä valo kuvaamiseen.) Jatkossakin kuvat ovat varmaan ennemmin arkisten puuhien lomassa napattuja kuin viimeisen päälle mietittyjä taidepotretteja. Mutta sellaisenaan ne kelpaavat itselleni paremmin kuin hyvin, sillä jäähän siinä sivussa muistoja siitä tärkeimmästä – arjesta.
Miltä kuulostaa, jaksatteko seurata tällaista koko vuoden läpileikkaavaa juttusarjaa?
*Kaikki Oi mutsi mutsi-blogin projektin kuvat löytyvät täältä.
P.S. Muistakaa arvonta!
P.P.S. Koetin vastailla eilen illalla kaikkiin kommentteihin (paitsi arvontapostaukseen) eli jos joku on odotellut vastausta kommentteihin, niiden pitäisi olla taas ajan tasalla.
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ
Madara-arvonta
Ostin luonnonkosmetiikkapostaukseeni tulleiden vinkkien rohkaisemana muutamia Madaran tuotteita. Madaraa saa Suomesta jo sen verran monesta paikasta, että sen ottaminen testiin oli helppoa moneen muuhun ”ekomerkkiin” verrattuna.
Tykästyin värjättyjen hiusten hoitoaineeseen siinä määrin, että se päässee jatkossakin ostoslistalleni. Käsirasvaa en ole vielä ehtinyt testaamaan, sillä käteni kuivuvat korpuiksi oikeastaan vain paukkupakkasten aikaan. (Eivätpä ole päässeet pakkaset vielä puraisemaan.)
Koska oma päänahka- ja hiuslatvatuntemukseni Madarasta oli mieleinen, ajattelin arpoa jollekulle teistä testiin Madaran shampoon ja suihkusaippuan, jotka sain näytteinä Sugarilta*.
Eli jos joku muukin on halunnut testata ”ekopesua”, muttei ole rohjennut, nyt sitä voisi testata ilman omaa alkupanostusta – tai miksei luonnonmukaisempien pesuaineiden käyttökonkarikin voisi kaivata kaapin täydennystä…
Arvottavat tuotteet ovat siis:
Madaran virkistävä suihkusaippua (250ml)
Aktiiviaineet: ruusu(distillaatti) ja kvittenhedelmä(uute)
”Raikas, virkistäviä eteerisiä öljyjä ja kvitten-hedelmää sisältävä vartalosaippua. Puhdistaa ihon syvältä hellävaraisesti. Iho saa väriä ja aktivoituu. Raikastavan hedelmätuoksun avulla aistisi aukeavat.”
Madaran kosteuttava ja korjaava shampoo (250ml)
Aktiiviaineet: ruusu(distillaatti), nokkos- ja kvittenhedelmä(uute)
”Kuiville ja vaurioituneille hiuksille. Täyteläinen ja silkkinen, nokkosta ja kvittenhedelmää sisältävä shampoo. Pesee hellävaraisesti ja korjaa kuivaa, vaurioitunutta hiusta. Ehkäisee hiusten katkeamista ja haaroittumista. Hiuksista tulee vahvemmat ja sileämmät.”
Molemmat tuotteet ovat vegaanisia, pähkinättömiä, gluteiinittomia ja Ecosert-merkittyjä eikä testaukseen ole käytetty eläinkokeita.
Osallistut arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen 10.1 mennessä ja kertomalla kommentissasi, mikä on ollut lempijuttusi blogissa. (Jos muistinne toimii syystä tai toisesta yhtä hyvin kuin allekirjoittaneella, 2013-yhteenvetopostaus voi toimia apuvälineenä.)
* Arvottavat tuotteet on saatu blogin kautta näytteinä, omat tuotteet on kustannettu itse. Linkit eivät ole mainoslinkkejä.
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ
(Hää)päivän asu ja kuulumisia
Hääpäivän viettoon suunnattiin melko rennoissa vermeissä. Olin käytännön syistä satsannut enemmän ”iltapukuun”, heheh ja olihan suunnitelmissa kuljeskella kaupungilla enemmänkin, paikallaan pöntöttämisen tai viinilasi kädessä istuskelun sijaan. Kiskaisinkin jalkoihin kävelyyn sopivat kengät, tungin tavarat raahaamismukavuuden maksivoivaan reppuun ja heitin kaulaan monitoimiponchoni, jota voi käyttää huivina, peittona, viittana tai piknikvilttinä.
Räpsimme pari kuvaa heti Helsinkiin päästyämme, tarkkasilmäisimmät ehkä tunnistavatkin paikan? Ja voi että siellä tuuli. Tuntui että tukan lisäksi lähtevät myös silmämeikit ja helmat irti. En siis ryhtynyt esittelemään sisätiloihin soveltuvaa asukokonaisuutta ilman takkia ja huivia, pitihän se sisällään vain kuvassa näkyvän (ja usein blogissa, mm. edel. postauksessa esiintyneen) mekon ja siniset sukkahousut sekä viimeisessä kuvassa vilahtavat siniset korvakorut.
Hääpäivän vietto sujui rennoissa merkeissä, kummankin vointia kuunnellen. Tipautimme ensin tavarat hotellille ja suuntasimme sitten Ateneumiin kiertämään kaavailemamme taidenäyttelyt. Pyörähdimme Marimekolla ostamassa hääpäivälahjani ja koukkasimme ruokakaupan ja Makuunin kautta ravintolaan, joka vaihtui lennossa hotellin alakerran Juttutuvasta Ravintola Säveleksi. Oli kyllä hyvät burgerit!
Illalla ehti vielä mutustaa sipsiä ja karkkia huoneessa sekä katsoa hetken kummallekin mieluisaa tv-sarjaa. Dubain ilotulituksen katsoimme huoneen kylpyammeesta käsin ja suuntasimme vielä iltakävelylle Töölönlahdelle katselemaan ilotulituksia. Kylmässä tuulessa tarpomisen jälkeen oli mukava pujahtaa paksun peiton alle. Reissun kruunasi kunnollinen aamupala, jonka jälkeen suuntasimme melko levänneinä kotiin.
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ